Tasa

kun puhutaan naiseutta ja miehenä olemista tulee kuitenkin ottaa huomioon fyysiset ja henkiset eroavaisuudet. Kun katsotaan naisen hieman alempaa alyllistä kapasiteettia ei heiltä voi odottaa samaa kuin "luomakunnan kruunulta mieheltä" Miehellä on tehtävä näin ollen toteutta yhteiskunnassa hieman vaativammat tehtävät ja naiset kyllä voivat tukea miestä siinä missä pystyvät.Nainen on kuitenkin fyysisesti kauniimpi osapuoli ja näin hän on kuin luotu miehen mielihalujen tyydyttämiseen. Tämä on hyvin tärkeä seikka meille miehille jotka tarvisevat vaativien töiden ohella hieman rentoutumista. ja tottakai naiset itsekin voivat nauttia samalla ja näin
ovat taas pirteitä mm. ruoka- ja siivoushuollossa kotona. Mitä tulee mm palkkaeroihin työpaikalla on kyllä totta ,että miehet saattavat saada samasta työstä parempaa palkkaa, mutta on huomioitavaa joutuvat miehet usein käyttämään rahaa enemmän mm. vapaa-ajan harrastuksissa. Naiset ovat enemmän kotona, joten sitä rahaa säästyy mm. kuitenkin perheen pyörittämiseen Eli yhteenvetona miehellä ja naisella omarooli yheiskunnassa.
8121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Feministien provo. Siirtykää seuraavaan kirjoitukseen. Tämä ei ansaitse vastauksia.

Äänestä

No,

Yhden asian sentään kirjoitti asiaa: miehellä ja naisella on toisitaan poikkeva rooli yhteiskunnassa.

Kun puhutaan tasa-arvosta, niin mitkä asiat ovat niitä, joiden tuleeolla tasan.

Vain edut, vain tiskivuorot, vain palkkasummat : vai otetaanko huomioon myös velvoitteet, kyvyt ja fyysiset eroavuudet.

Miehen oletetaan yhä kantavan riskit: kuten puolustaa maata aseellisesti, tehdä fysisesti raskaammat työt ja miehen on myös elätettävä nainen ja lapset; ainakin avioerotuomiot osoittavat tämän.

Naisella on paljon oikeuksia: kuten päättää haluaako tappaa lapsensa ennen syntymää: kun naiset eivät ilmeisesti osaa biologiaa... vaan väittävät että sikiö on osa naisen ruumista eikä geneettisesti ja fysiologisesti itsenäinen elolllinen olento.

Vastuun ja velvoitteiden ei tarvitse mennä tasan: vain etujen osalla Tasan-on tärkeää varsinkin jos nainen on Tasasta jotain hyötymässä.

No jos tasa-arvo ei siis tarkoita ihan oikeasti sitä että asiat on tasan,, niin
lieneekö syytä arvioida asia uudelleen.

Puhe naisten ja miesten palkkojen erosta voi siis olla pelkkää vihapuhetta: sillä jos palkan peruste ei ole huomioitu ei eron arviointi ole kovinkaan rehellistä.

Miehen ja naisen erot loivat sukupuolten välisen työnjaon tuhansia vuosia sitten ja vastaavia eroja roolien suhteen on myös lähes kaikilla eliölajeilla. Joten feministinen erojen huomioittajättäminen ei ole mikään ratkaisu; ei ainakaan mihinkään parempaan.

NINEL

Äänestä
  • Nimen omaan tuhansia vuosia sitten.
    Kenen tahansa fyysinen voima riittä rynkyn pitelemiseen.
    Kenen tahansa fyysinen voima riittää kaivinkoneen ajamiseen.

    Äänestä

  • y7ui6y87t kirjoitti:

    Nimen omaan tuhansia vuosia sitten.
    Kenen tahansa fyysinen voima riittä rynkyn pitelemiseen.
    Kenen tahansa fyysinen voima riittää kaivinkoneen ajamiseen.

    Oletko paljonkin ampunut rynkyillä ja ajellut kaivinkonetta? Riittääkö voimasi kantamaan rynkyn lisäksi täyspakkausta, telamiinoja ja sinkoa? Riittääkö kanttisi myös tappamiseen vai tyydytkö vain pitelemään rynkkyä? Osaatko korjata metsässä kaivinkoneen rikkoutuneen hydrauliikkaletkun ja laittaa takaisin irronneen telaketjun?

    Äänestä

Miehet tietenkin ovat keskimäärin älykkäämpiä, mutta kyllä naistenkin älykkyys hyvin riittää esim. intin käymiseen, eikä joka hommassa vaadita edes paljoa fyysista voimaa eli pakolliseksi vaan tai vapaaehtoiseksi kaikille.

Kauneus on katsojan silmässä. Sukupuolten luulisi pitävän keskimäärin enemmän vastakkaisen sukupuolen ulkonäöstä, mutta onhan se totta, että eläimissäkin urokset ovat komeampia.

Äänestä

Ateismi ei voi mitenkään johtaa tasa-arvoon, vaan vahvempien ylivaltaan.

vrt. NL.

Äänestä
  • Siihenhän kaikki järjestelmät ovat johtaneet.

    Äänestä

Naisen euro, voi olla 0.83, mutta voi olla joskus mieheen nähden 120, riippuu asian haaroista ja poliittisesta kannasta. Etenkin kunnissa.
Miksi naiset 70-30 yliopistoon. Yleisarvosana painaa ja ulkolukijoina naiset halukkaampia ja tehokkaampia.
Pojat luottaa logiikkaan, jota alaluokilla ei vielä ole tiedon vähyyden vuoksi, tytöt muistiinsa ja pänttäämiseen.
Naisvalta-aloille diskriminoidaan.
Naiset useimmiten konttoristeina tosi hyviä ja korvaamattomia, palkkaa lisää.
Miehet käyttää kumileimasimina, likaisen työn tekijöinä. Likaisen työn lisä.
Nainen voi ohittaa miehen esimiehen kauneustilastoolisessa arvoasteikossa, joka ratkaisee kaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasa-arvoa kaikille kirjoitti:

kun puhutaan naiseutta ja miehenä olemista tulee kuitenkin ottaa huomioon fyysiset ja henkiset eroavaisuudet. Kun katsotaan naisen hieman alempaa alyllistä kapasiteettia ei heiltä voi odottaa samaa kuin "luomakunnan kruunulta mieheltä" Miehellä on tehtävä näin ollen toteutta yhteiskunnassa hieman vaativammat tehtävät ja naiset kyllä voivat tukea miestä siinä missä pystyvät.Nainen on kuitenkin fyysisesti kauniimpi osapuoli ja näin hän on kuin luotu miehen mielihalujen tyydyttämiseen. Tämä on hyvin tärkeä seikka meille miehille jotka tarvisevat vaativien töiden ohella hieman rentoutumista. ja tottakai naiset itsekin voivat nauttia samalla ja näin
ovat taas pirteitä mm. ruoka- ja siivoushuollossa kotona. Mitä tulee mm palkkaeroihin työpaikalla on kyllä totta ,että miehet saattavat saada samasta työstä parempaa palkkaa, mutta on huomioitavaa joutuvat miehet usein käyttämään rahaa enemmän mm. vapaa-ajan harrastuksissa. Naiset ovat enemmän kotona, joten sitä rahaa säästyy mm. kuitenkin perheen pyörittämiseen Eli yhteenvetona miehellä ja naisella omarooli yheiskunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu