Minkä salasanat nyt on hakkeroitu?

Ei kai vain suomi24:n? Ylen uutinen

"
Helsinkiläismies salasanamurtojen takana, johtolanka ulkomailta
Keskustelupalstojen kautta muun muassa käyttäjätunnuksia ja salasanoja murtanut tekijä on suomalainen.

Kotimaa
Suuren salasanojen tietomurtosarja on selviämässä.

Poliisi pidätti jo viime viikonloppuna jutun tiimoilta helsinkiläisen miehen. Nyt hän on matkustuskiellossa. Historiaa vastaavista rikoksista miehellä ei ole.

- Hänen tietokoneensa on takavarikoitu ja hän on myöntänyt teon, kertoo rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisista.

Parhaillaan poliisi käy läpi ja analysoi miehen tietokoneelta löydettyä tietomassaa.

- Siinä mielessä ollaan hyvässä mallissa, että tiedetään kuka on tehnyt ja näyttöäkin teosta on saatu.

Risu pitää juttua Suomen mittakaavassa isona. Kaikkiaan jutussa on yli sata suomalaista asianomistajaa. Ulkomaisia kohteita on yli 200.

Tietomurtosarja alkoi jo vuoden 2012 alkupuolella ja kesti aivan näihin päiviin saakka. Kohteina olivat lähinnä keskustelupalstat.

Poliisi sai vihiä miehestä ulkomaiselta taholta.

- Yksi ulkomainen taho, johon tämä oli murtautunut. Sieltä tuli sellainen vinkki, että sen perusteella pystyi yhdistelemään tietoja, Risu jatkaa.

Poliisilla ei ole tietoa, että nyt vietyjä tietoja olisi käytetty väärin.

Risun mukaan juttua tutkitaan törkeänä tietomurtona, josta voi tulla sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta."
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotain salattaaa? Alkkako pelottaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nautakiiliäinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu