On kaksi merkittävää henkilöä 1900-luvulla joita kohtaan kommunistit aloittivat kampanjan jolla heidän pyrittiin leimaamaan homoiksi.
Toinen heistä oli FBI:n johtaja J. Edgar Hoover. Ja toinen tietysti Suomen marsalkka Mannerheim.
Nyt vain näyttää siltä että molemmat väitteet näyttävät osoittautuvan perättömiksi. Hooverin homoseksuaalisuudesta ei näet ole olemassa mitään viitteitäkään. Pikemminkin FBI-pomo näyttää olleen niin naimisissa työnsä kanssa että sen paremmin miehet kuin naisetkaan eivät häntä kiinnostaneet riittävästi seksuaalisesti.
Mannerheim puolestaan oli jopa vanhana ukkona hanakka juoksemaan naisten perässä että hänen homoseksuaalisuudesta on vielä vähemmän näyttöä.
Kiinnostavaa onkin juuri se miksi juuri Hoover ja Mannerheim ovat joutuneet kommunistien maalitauluiksi. Onko syynä se että molemmat miehet tahoillaan olivat eliminoimassa kansainvälisen kommunismin leviämistä. Hoover teki sen USA:ssa ja Mannerheim ensimmäisenä koko maailmassa jo talvella 1918.
Hoover ja Mannerheim eivät olleet homoja. Mutta oliko esim. Otto-Ville Kuusinen? Se tiedetään ainakin että räätäli Halme oli homo ja että Koskelan Akseli oli pedofiili.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Lisäksi minua kiinnostavat pissa ja kakkaleikit. Tykkään olla ympäriämpäri ulosteessa.
Marski rasvaili Paasikiven valaan persettä.
Pesunkestäviä tuhkaluukunpaukuttajihan nuo mainitsemai henkilöt olivat nyt ihan täysin.
Et sinä tuota asiaa ainakaan valehtelemalla pysty muuttaamaan yhtään mitenkään.
taas kiiruhti antamaan takuuta homojutuille.
Niissä kun ei ole esitetty ainoatakaan todistetta Marskin homoilusta. Hooverista en tiedä.
Varmin takuu valehtelulle on se, kun tarkkis ja muut vastaavat kiiruhtavat vakuuttamaan jutut tosiksi.
Muutenkin tarkkiksen ja muiden homojen olisi parempi pysyä omilla palstoillaan. Ei tällaiset valeet historiapalstalle kuulu.
Mikäs homojen puolustelija nyt siellä taas vikisee omaa olemassaooloaan.
Oma äitisikin häpeäisi sinua onnetonta homppelia jos vain vielä eläisi.
todella paras pysyä omilla sivustoillaan. Silloin ei tarvitsisi epätoivoisesti väittää normaaleja ihmisiä homoiksi, eikä muutenkaan jäädä jatkuvasti valeista kiinni.
Kukaan ei muutu homoksi sillä, että homot niin inttävät.
He he,ensin Mannerheimi joutuu erotetuksi koulusta "kurinpidollisten rikkomusten" vuoksi,siis varsinainen hamppari!
Sitten ykskaks venäläisessä koulussa ei niin mitään ongelmia,vaan hyvää tai erinomaista suoritusta.
Siitä koulussa tosin koulun komentaja joutui käskemään oppilaita käymään bordellissa epidemian lailla levinneen homostelun suhteen.
Ja elämänkerta ei sisällä mitään epäonnistumisia tai vastoinkäymisiä.
Mies on Ristuksesta seuraava,niin luonteensa kuin tekojensa suhteen.
Kyllä Mannerheim joutui tiukalle myös Nikolajevin ratsuväkikoulussa. Hän pärjäsi kyllä hyvin, koska opetus oli niin paljon aikuismaisempaa kuin Haminassa. Hän oli kurinpidon suhteen läksynsä oppinut.
Suuri apu oli tietysti siitä, että hänellä oli takanaan lähes täysi Haminan Kadettikoulun oppimäärä.
Kadettien käynnit yhteen bordelliin keskitettiin terveyssyistä. Homostelua ei suvaittu.
Mannerheimin elämäkerrat ovat usein melko myötäsukaisia, mutta kyllä niissä kerrotaan myös vastoinkäymisistä ja virheistä.Mannerheimin monisärmäisen luonteen aiheuttamista ongelmista kerrotaan kaikissa teoksissa.
Kurinpidon suhteen läksynsä oppinut?
Pikemminkin oppinut salaamaan taipumuksensa.
Bordellin määrääminen oli tietenkin keino saada seksuaalinen hurjastelu kontrolliin,eikä terveyssyy ollut ensisijainen.
Tuohon aikaan kaikki rekisteröidyt ilotytöt olivat terveystarkastuksen alaisia.
"Tietosi" Mannerheimin normaaliudesta on pelkkää toiveajattelua...
J. Edgar Imuri kyllä ehdotteli sihteerilleen, mutta sai pakit. Sen jälkeen tyytyi kuuntelemaan nauhalta kuinka esim. JFK paneskeli ristiin rastiin.
Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa! Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa! Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa! Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa! Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa! Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa! Siis stallariko? Hei siis taas se stallari! Haaa!
Homo stallari.
Eikö se suoni vaan sun tyhjästä pyöreästä päästä poksahda.
no voi mahota.Varo vain että pönttö ei ala piipaan.
Typerää ryssä paskaa tosiaan. Kun katsot venäläisiä tai vaikka virolaisia idiootti toimittajia, niin ymmärrät ilmiön.
murhakustaan oman muijan kirjeistä ystävättärelleen selviää sekin perverssimuoto ja lisää löytyy kun tutkii historiaa . ruotsalaiset mm . kreivi august ehrensvärd urheine joukkoineen sekä muut ruotsinkieliset lahtarikaartit raiskasi ja tappoi esim . lahden leirillä metsässä kaikki nuoret naiset järjestelmällisesti . en ymmärrä miksi puolustat mielisairasta murhaajaa .
siitä kirjeestä.
Lahdessa ei ollut ruotsalaisia joukkoja. Ehrensvärdin joukko oli suomalainen, eikä sekään Lahden lähelläkään.
Valehtelet joka kohdassa. Taidat olla näitä samoja homoja?