Tuli tässä oman elämäntilanteenikin kautta mieleenyksi tositarina, jonka kuulin joskus joltakin.
Tarinassa olivat isä ja pieni poika hevostalleilla, missä poika näki, kun hevonen vietiin viimeiselle piikilleen.
Poika kysyi isältään, mitä miehet oikein tekivät hevoselle, johon isä selitti, että hevonen lopetetaan, koska se on jo vanha jä kärsii.
Myöhemmin isä ja poika kävivät sairaalassa katsomassa mummoa, joka oli sairaalassa vuoteenomana ollut jo pidempään, eikä sieltä enää luultavimmin poistuisikaan.
lähtiessä sairaalasta poika kysyi, miksei mummoa lopeteta...
mielestäni jokaisella on oikeus ihmisarvoisen elämän lisäksi ihmisarvoiseen kuolemaan.
On mielettömyyttä, kuinka ihmisiä väkisin ja laitteilla pidetään hengissä, niin kauankuin mahdollista, eikä anneta heidän kuolla rauhassa ja arvokkaasti, vaikka he itse tahtoisivat.
Nykyään voi sentään tehdä itselleen elvytyskiellon, ainakin jenkeissä, Suomesta en tiedä.
Kun on pitkäaikaiset jatkuvat kiputilat vailla minkäänlaista helpotusta ja elämä sairaalan sisäpuolella melkoisenrajoittunutta ilman toivoa muuttoksesta, kuolema ei välttämättä enää jossain vaiheessa tunnu pahalta ajatukselta.. se voi olla jopa helpotus.
Toinen esimerkki ovat ihmiset, jotka ovat lähes täysin halvaantuneet (kaulasta alaspäin esimerkiksi) Pystytäänkö heille tarjoamaan ihmisarvoinen elämä? Jos ei, ja tämä ihminen haluaakin kuolla? Pystyykö hän itse elämänsä lopettamaan? Ei. Eikä edes välttämättä ilmoittamaan halustaan kuolla.
Ja jos pystysikin, annettaisiinko hänen kuolla, jos hän tahtoisi? EI
Hänen annetaan mieluummin kärsiä.
Ymmärrän sen puolen, että omaisien on vaikea päästää joskus irti.
Tämän vuoksihan monia koomassa olevia pidetään elossa koneiden avulla vuosiakin.
Onhan toki pieni toivo, että joku päivä hän herääkin. Ihmeitä toki sattuu silloin tällöin..
Mutta ihmisten ei anneta rauhassa kuolla. Ei.
Ihmiset pidetään hengissä niin kauan kuin niiden keho vain suinkin kestää ja vähän ylikin. Kun keho luovuttaa, tuodaan koneet tilalle.
Kuolemaa pelätään, kammoksutaan kuin ruttoa..
Yritetään luoda jonkinlainen illuusio kuolemattomista superihmisistä.
Kuolemasta on tullut luonnoton asia.
Itse olen ollut sairaalassa toissä ja nähnyt huutavia ja kipujaan valittavia vanhuksia. Olen nähnyt ihmisiä jotka olisivat jo valmiita päästämää irti.
Ihmisiä, jotka mieluiten kuolisivat hiljaa, rauhassa omassa kodissaan. Ei heidänkään anneta.
Heidät suljetaan sairaaloihin lukitulle osastolle, jotteivat karkaisi.
Heidät syötetään täyteen lääkkeitä ja pidetään jotenkin elossa. Edes heidän kipujaan ei pystytä kunnolla lieventämään.
Itselläni kuoli juuri mummo sairaalassa, sidottuna sänkyyn.
Mummo joka oli aina ollut iloinen, kiltti ja rauhallinen.
Mummo, joka hoitajien mukaan oli repinyt, riehunut ja huutanut niin että hänet oli pakko sitoa sänkyyn..
Viimeiset käyntikerrat hän oli vain itkenyt ja sanonut haluavansa kotiin.
Oliko se sitten ihmisarvinen tapa kuolla?
Oliko hänet pakko pitää sairaalassa?
Olisiko hänen antaa lähteä tästä maailmasta, rauhassa kotonaan?
Olen miettinyt tätä siksikin, että joku päivä se voi osua omalle kohdalle. Kaikkihan me täällä vanhetaan ja kuollaankin joskus..
Kertokaapa tekin mielipiteitänne aiheesta...
Tarinassa olivat isä ja pieni poika hevostalleilla, missä poika näki, kun hevonen vietiin viimeiselle piikilleen.
Poika kysyi isältään, mitä miehet oikein tekivät hevoselle, johon isä selitti, että hevonen lopetetaan, koska se on jo vanha jä kärsii.
Myöhemmin isä ja poika kävivät sairaalassa katsomassa mummoa, joka oli sairaalassa vuoteenomana ollut jo pidempään, eikä sieltä enää luultavimmin poistuisikaan.
lähtiessä sairaalasta poika kysyi, miksei mummoa lopeteta...
mielestäni jokaisella on oikeus ihmisarvoisen elämän lisäksi ihmisarvoiseen kuolemaan.
On mielettömyyttä, kuinka ihmisiä väkisin ja laitteilla pidetään hengissä, niin kauankuin mahdollista, eikä anneta heidän kuolla rauhassa ja arvokkaasti, vaikka he itse tahtoisivat.
Nykyään voi sentään tehdä itselleen elvytyskiellon, ainakin jenkeissä, Suomesta en tiedä.
Kun on pitkäaikaiset jatkuvat kiputilat vailla minkäänlaista helpotusta ja elämä sairaalan sisäpuolella melkoisenrajoittunutta ilman toivoa muuttoksesta, kuolema ei välttämättä enää jossain vaiheessa tunnu pahalta ajatukselta.. se voi olla jopa helpotus.
Toinen esimerkki ovat ihmiset, jotka ovat lähes täysin halvaantuneet (kaulasta alaspäin esimerkiksi) Pystytäänkö heille tarjoamaan ihmisarvoinen elämä? Jos ei, ja tämä ihminen haluaakin kuolla? Pystyykö hän itse elämänsä lopettamaan? Ei. Eikä edes välttämättä ilmoittamaan halustaan kuolla.
Ja jos pystysikin, annettaisiinko hänen kuolla, jos hän tahtoisi? EI
Hänen annetaan mieluummin kärsiä.
Ymmärrän sen puolen, että omaisien on vaikea päästää joskus irti.
Tämän vuoksihan monia koomassa olevia pidetään elossa koneiden avulla vuosiakin.
Onhan toki pieni toivo, että joku päivä hän herääkin. Ihmeitä toki sattuu silloin tällöin..
Mutta ihmisten ei anneta rauhassa kuolla. Ei.
Ihmiset pidetään hengissä niin kauan kuin niiden keho vain suinkin kestää ja vähän ylikin. Kun keho luovuttaa, tuodaan koneet tilalle.
Kuolemaa pelätään, kammoksutaan kuin ruttoa..
Yritetään luoda jonkinlainen illuusio kuolemattomista superihmisistä.
Kuolemasta on tullut luonnoton asia.
Itse olen ollut sairaalassa toissä ja nähnyt huutavia ja kipujaan valittavia vanhuksia. Olen nähnyt ihmisiä jotka olisivat jo valmiita päästämää irti.
Ihmisiä, jotka mieluiten kuolisivat hiljaa, rauhassa omassa kodissaan. Ei heidänkään anneta.
Heidät suljetaan sairaaloihin lukitulle osastolle, jotteivat karkaisi.
Heidät syötetään täyteen lääkkeitä ja pidetään jotenkin elossa. Edes heidän kipujaan ei pystytä kunnolla lieventämään.
Itselläni kuoli juuri mummo sairaalassa, sidottuna sänkyyn.
Mummo joka oli aina ollut iloinen, kiltti ja rauhallinen.
Mummo, joka hoitajien mukaan oli repinyt, riehunut ja huutanut niin että hänet oli pakko sitoa sänkyyn..
Viimeiset käyntikerrat hän oli vain itkenyt ja sanonut haluavansa kotiin.
Oliko se sitten ihmisarvinen tapa kuolla?
Oliko hänet pakko pitää sairaalassa?
Olisiko hänen antaa lähteä tästä maailmasta, rauhassa kotonaan?
Olen miettinyt tätä siksikin, että joku päivä se voi osua omalle kohdalle. Kaikkihan me täällä vanhetaan ja kuollaankin joskus..
Kertokaapa tekin mielipiteitänne aiheesta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
olen samaa mieltä. jos makaa kiinni jossain töpselissä vuosia, yrittäen sietää kipuja yms. niin eihän se ole elämää vaan helvettiä. ihminen pitäisi saada esim päättää että jos tauti etenisi niin pitkälle kuin yllä, niin töpseli vedettäis seinästä (esim).
Eiköhän se nykyään aika pitkälti mene silleen, että viimeiset 10-20vuotta elellään lääkkeillä.