Talouspäällikön palkakorotus 500 euroa

Eipä ole kertonut Lieksan lappu eikä kukaan virallisesti. Lautakunnan listalta asia löytyy, mutta, mutta onkohan tarkoitushakuisesti jätetty pois palkan määrä ennen korotusta. No julkista tietoahan se on jos viitsii vaan tarkastaa. Kaupungin työntekijät ihmettelevät tätä lautakunnan linjausta. Eikös pitänyt säästää. Samaan aikaan muutetaan pätevien asiansa osaavien toimia sairaanhoitajan toimiksi. Merkitsee tietysti lisää palkkakuluja. Onko terkkarin hommat enää mitenkään kenenkään hallinnassa. Haloo mikä meininki Lieksas. Onko millään mitään väliä.
30446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Lieksalainen säätökuuri on perin ihmeellistä, kun joidenkin palkkoja nostellaan sillä summalla, minkä työtön saa käteensä kuussa!

Noin meitä kustaan silmään!

Säästöt todelliset sitten revitään perusduunarin palkoista ja muilta vähäosaisilta, vanhuksilta ja jopa niiltä vammaisiltakin . Tosin puolsin vamaisten taidetoiminnan lopetusta itse mutta kelkkani kääntyi, noiden suurten palkkojenkorotusten tultua esiin! Kerta Lieksalla on varaa suurennella palkkoja noin suuressa mittakaavassa, niin on tuolloin myös varaa pitä yllä taidetoimintakeskustakin! Rahaa siis riittää!

Äänestä
  • Näin on. Mietihän KJ paljonko tekee sotuineen tuokin korotus. Lisäksi vielä Lehdon 150 euroa ja lisää on tulossa. Satasia on jaossa kamreerille ja kaupunginsihteerille. Kärkkyvät suotuisaa aikaa tuoda asia hallituksen käsittelyyn. Vielä ei näkyny listalla. Komiasti olisi taidetoimintaa ylläpidetty näillä jyssäyksillä. Sosiaalipuoleltakin voisi laittaa sosiaalijohtajan kävelemään, siitäkin tulisi lissää yhteiseen kekoon. Olisi vielä jaettavaksi vaikka Viekin tuumatuvalle.

    Äänestä

  • vainökolehmai kirjoitti:

    Näin on. Mietihän KJ paljonko tekee sotuineen tuokin korotus. Lisäksi vielä Lehdon 150 euroa ja lisää on tulossa. Satasia on jaossa kamreerille ja kaupunginsihteerille. Kärkkyvät suotuisaa aikaa tuoda asia hallituksen käsittelyyn. Vielä ei näkyny listalla. Komiasti olisi taidetoimintaa ylläpidetty näillä jyssäyksillä. Sosiaalipuoleltakin voisi laittaa sosiaalijohtajan kävelemään, siitäkin tulisi lissää yhteiseen kekoon. Olisi vielä jaettavaksi vaikka Viekin tuumatuvalle.

    Tämäkin kortus meni persuilta läpi. Uskottavuus on mennyt.

    Äänestä

Eihän koneinsinöörien tuloja pienennetä?

Äänestä

Pitää ajatella prosenteissa. Mitä tuo on alle 10 prosenttia.

Äänestä

Milloinka johtajien palkoista on säästetty? Ei koskaan.

Äänestä
  • En muista yhtään sellaista tapausta, että olisi korotettu kaupungilla virkailijan palkkaa noin paljon. Yleensä korotukset ovat kymppien luokkaa olleet. Mitähän tässä hommassa on takana. Ydinprosesseista vastaavat sairaanhoitajat saavat terkkarilla tyytyä jopa palkan alennuksiin.

    Äänestä

  • epistä on selkeesti kirjoitti:

    En muista yhtään sellaista tapausta, että olisi korotettu kaupungilla virkailijan palkkaa noin paljon. Yleensä korotukset ovat kymppien luokkaa olleet. Mitähän tässä hommassa on takana. Ydinprosesseista vastaavat sairaanhoitajat saavat terkkarilla tyytyä jopa palkan alennuksiin.

    Noin paljon? Korotus näyttäisi olevan huomattavasti korkeampi nettitietojen perusteella.

    Äänestä

Helppo säästää. Uusi työsopimus, samat työt ja palkka 5% pienempi. Ota tai jätä.

Äänestä

Joensuussa sosiaali- ja terveysjohtajan paikka auki. Paljosta veto, että Tero se taas lähtee?

Äänestä

Millä laskuopilla tuo summa? Ainakin netistä löytyvien tietojen perusteella laskelmasi on huomattavasti alakanttiin.

Äänestä

pomoilla riittää laskuoppia ja taitoa hämäyttää höynäytettävät päättäjät, joilla ei ole laskuoppi ja kokonaisuus hallussaan.

Äänestä

kyllähän perusturvajohtajallakin jotain moraalia on sitoutumisen suhteen. En usko, että on heti jättämässä savuavia raunioita jälkeensä

Äänestä
  • Hurjalta kuulostaa tuo talouspäällikön palkan korotus. Julkisuudessa on paheksuttu viimeksi tänä aamuna tv:ssa herrojen palkankorotuksia. Lieksan näkyy vetävän tässäkin asiassa omaa linjaansa. Talouspäällikölle tuo 500 ja kaupunginjohtajalle 150. Kärkkyjänä takana ja puolittain jo luvattu liksaa kamreerille ja Taposen Matille. Näin se vaan menee.

    Äänestä

Toiset saa ja toisille annetaan. Se on luonnon laki Lieksassa. Työtön saa 5e ja talousjohtajalle annetaan 500e.
Se on Lieksan tasa-arvoa, demokratiaa ja hyvinvointia.
Puhalletaan vaan yhteen hiileen ja uskotaan tulevaisuuteen. Ha,haaaaaa!
Tässä ilmapiirissäkö pitäisi vielä ajatella yhtään positiivista asiaan ja voida hyvin.

Äänestä
  • Olisivat voineet korottaa herrojen palkkoja 100% kun nämä raukat tekevät töitä muutaman tunnin päivässä. Herrakaarti pakkolomalle muutamaksi kuukaudeksi, kun eivät saa mitään aikaiseksi. Tänne ei yritetäkään saada edes lääkäreitä terveyskeskukseen. Mistä se johtuu että aina korotetaan suuripalkkaisten palkkoja näin reilusti.

    Äänestä

Pankaas stoppi,likaiselle puoluerahoitukselle ja ylenpalttiselle ahneudelle".Ottakaa oppia Anssi Joutsenlahdesta ps.Rakastan ja kunnioitan tätä miestä yli kaiken vaikka en ole uskovainen.Kansanedustaja ja toinen varapuhemies.Tähän mennessä
lahjoittanut kaikki palkkionsa hoitotyöhön.

Äänestä
  • Miksi hallitus ei käyttänyt otto-oikeutta talousjohtajan palkkapäätöksessä. Mitäs luulette? herrat olivat ringissä päättäneet nostella toistensa palkkoja. Tästä kupletista on ollut tieto valtuuston pj:lla (sdp) ja kaupuninhallituksen pj:lla. Tätä on takuuvarma tieto Siksipä Korpineenkaan ei älähtänyt, koska kepu on mukana sopassa.

    Äänestä

  • tietolähde on varma kirjoitti:

    Miksi hallitus ei käyttänyt otto-oikeutta talousjohtajan palkkapäätöksessä. Mitäs luulette? herrat olivat ringissä päättäneet nostella toistensa palkkoja. Tästä kupletista on ollut tieto valtuuston pj:lla (sdp) ja kaupuninhallituksen pj:lla. Tätä on takuuvarma tieto Siksipä Korpineenkaan ei älähtänyt, koska kepu on mukana sopassa.

    Tietäneekö Markku Korpinen jotain tästä kummallisuudesta. Tuntuu, että Lieksassa mennään kummallisuudesta toiseen ihan hätäpäissään. Kaupunki ajelehtii ja johto on täysin hukassa, vaikka johtajia on pilvin pimein ja aina lisää tulee. Työllisyysasioiden johtaja, vanhuspalvelujen johtaja jne.

    Äänestä

Lieksa on konkurssikypsä mamujen ja johtajiensa kanssa. Se ei pysy kauaa kasassa. Ihmiset pakenevat siihen malliin paikkakunnasta, ettei kohta ole asukkaita verorahoista puhumattakaan.

Äänestä
  • Tässä ainakin yksi allekirjoittanut yrittäjä joka on saanut nyt tarpeekseen Lieksan kaupungin pelleilystä. Mitta on täynnä! Yrityksen siirron suunnittelu toiselle paikkakunnalle alkoi tällä viikolla.

    Äänestä

Oikein hyvä liike! Rajansa kaikella! Pois vaan jos ei homma toimi. Lieksa saa olla ihan rauhassa k ahjoinensa. Elämää, ja vielä paljon parempaa on muuallakin.

Äänestä

Ja kaupunginvaltuusto vaan hyväksyy palkan korotukset,kieli ruskeana vaan livotaan!Missä se valtava rohkeus mitä taukotiloissa toitotetaan,se yksikin edustaja hävisi täältä nimimerkin takaa huutelemasta kun huomasi ettei oikeasti uskaltanutkaan tosipaikan edessä tehä.Ensi vaaleissa uudet edustajat kehiin!Ei ainuttakaan vanhaa!!!!

Äänestä
  • Kun ensi vaalien alla taas saa pahvimukillisen kahvia ja taputuksen olkapäälle, niin entiset menee läpi että hujahtaa.

    Äänestä

Myös viestintäsihteerin palkka on tarkastettu KH 17.6.2013 § 210, eikä kuulema ihan vähän.

Äänestä

Taloudellinen ja poliittiinen eliitti ovat osoittaneet viimeisen 10 vuoden aikana, että heillä ei ole mitään moraalia tai rajaa ahneudella.

Erittäin pieni eliitti on kuse...nut 99% ihmisistä ja puhaltaneet valtavat rahat omiin taskuihin ja veroparatiisitileille. Tätä ryöstöä on perusteltu mm. kuuluisilla markkinavoimilla ja vapaalla kilpailulla. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä lähes rikollisen toiminnan ja ahneuden kanssa.

Lainsäädäntö on lobbauksella muutettu niin, että massiivinen omaisuuden riisto on tehty juridisesti lailliseksi...moraali ja oikeudenmukaisuus, saati maalaisjärki ovat unohtuneet kokonaan.

Samat ihmiset, jotka vaativat taviksilta kohtuullisuutta ja vyön kiristystä porsastelevat minkä kerkeävät ja haalivat niin paljon kohtuuttomia palkkioita ja bonuksia kuin vain mahdollista. Pieni kultapossukerho jakaa toisilleen rahoja, jotka on revitty toisten ihmisten selkänahasta. Esimerkiksi iso osa yhtiöiden irtisanomisilla saavuttamista säästöistä on valunut korkeimman johdon bonuksiin.

Kohta murtuu yhteiskuntarauha ja sitten on eliitin turha itkeä kohtuuden perään!

Äänestä

Pitäähn herrojenkin saada enemmän palkkaa kun mamut ,joista osa saa 60 000 vuodessa!

Äänestä

Toivottavasti koneinsinöörien palkar seuraavat mukana.

Äänestä

Vaikeasti on tämäkin palkankorotus ymmärrettävissä näin aikoina. Ent. virkailija taisi pärjät reilut 2000 eruroa pienemmällä liksalla. Kaupungilla on varaa panostaa Soinia siteerakseni nilkkivirkailijoiden palkkoihin. Tämä tyypihän sitten juuri kurmottaa kieli pitkällä säästöjä, jotka koskevat vammaisia ja muita puolustuskyvyttömiä. Ja lautakunta siunaa -

Äänestä

Tuollaistenkin palkankorotusten jälkeen jatkuu sama kaava missä asianomaiset herrat, pyrkii etsimään säästöjä Lieksan kaupungin duunarien työstä !
On säännöllisiä ns'kehityskeskusteluita' ja muuta jonniin joutavia paskapalavereita joissa herrat etsii säästöjä, jo muutenki ahtailla olleilta työntekijöiltä

(Ja sie alituinen kirjoitusten poistattaja ..anna kerrankin tuo miun kirjoitukseni näkyä >)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoivapuolen puurtaja kirjoitti:

Eipä ole kertonut Lieksan lappu eikä kukaan virallisesti. Lautakunnan listalta asia löytyy, mutta, mutta onkohan tarkoitushakuisesti jätetty pois palkan määrä ennen korotusta. No julkista tietoahan se on jos viitsii vaan tarkastaa. Kaupungin työntekijät ihmettelevät tätä lautakunnan linjausta. Eikös pitänyt säästää. Samaan aikaan muutetaan pätevien asiansa osaavien toimia sairaanhoitajan toimiksi. Merkitsee tietysti lisää palkkakuluja. Onko terkkarin hommat enää mitenkään kenenkään hallinnassa. Haloo mikä meininki Lieksas. Onko millään mitään väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu