Tämän päivän Sipilän sanomat eli Hesari kirjoittelee Jutta Urpilaisen ja Eero Heinäluoman välirikosta. Jutta Urpilaisen yli ei nyt kävellä ja hän on ottanut SDP:ssä johtajuuden omiin käsiinsä ja hän ei niiaille Eduskunnan puheenjohtajan Eero Heinäluoman ison kropan edessä. Tämä on hyvä merkki siitä, että Jutta Urpilaisesta löytyy myös kovuutta omiensa edessä. Kovuuttahan hänestä on löytynyt koko ajan, kun hän on tehnyt Eurooppa politiikkaa. Meni syteen tai saveen, nyt tuo Jutta Urpilaisen muutos luopaa hyvää. Ei sitä näillä naistempuilla ja naishaleilla maatamme johdeta, vaan kovilla otteilla jos asiat niin vaatiin. Suomi ei selviä, ellei tehdä suuria muutoksia joka asiassa. Nyt on loputtava "herroiksi" eläminen ja työtä on tehtävä joka iikan. Kyllä vähän pomppasi rinnassa, kun Espoon sosiaalihuollossa töitä tekevä opiskelija saa lähihoitajana käteen 2000 euroa, josta hän pistää shoppailuun 800 euroa. Tälläinen törsääminen on loputtava, jokainen ihminen on kastitettava ja palkka kastin mukaan.
Jutta Urpilainen on ottanut kovat otteet käyttöön
näin on näreet
561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rikaista. Pient verot osakkenomistajille, niille rikkaimille.. Yhteisöveroale, johtaa kivoihin voittoihin. Ja löi köyhää tasaveroin. RAAKAA se on minusta!
Mitä häh? Ei kai opiskelijan nyt pidä ylipäätään Urpilaisen rahoja törsäillä.. Hurstin Valinnasta saa sapuskat ilmaiseksi ja opiskelija-asunnoissakin asuntopula helpottaa, kun veneilevät demariökyilijät nostelevat huvipursiaan maihin. Sieltä veneiden alta löytyy törsääjäopiskelijoille oikein edullisia majoitustiloja.
Vantaan demaritkin ohjaa köyhät leipäjonoon!
Kuntaliitospakko lienee tilannetta hyvin kuvaava esimerkki.
Feldt-Ranta, Lindtman, Gustafsson, Paatero ja Väätäinen pantiin polvilleen ”luottamusäänestyksellä. Viitanen vastustaa pakkoliitoksia, mutta äänestää niiden puolesta (tai joutuu kierrätykseen)?
Koko pakkoliitossekoilu on pelkkää sumutusta. Tällä hallituskaudella ei takuulla tehdä yhtään kuntien pakkoliitosta ja seuraavasta hallituksesta ei löytyne pakkoliittäjiä.
Onko koko näytelmä vain kuoleman lordin härnäämistä?
Koko puolue on kauhun vallassa kun kukaan ei tiedä ketkä kaikki ovat (salaa) lordi Voldemortin kannattajia.
Demuministeriö ei aluksi uskonut, että Voldemort on palaamassa. Nyt näyttää siltä, että ministeriö joutuu valmistautumaan keväällä syttyvään sotaan Voldemortia ja pakkoliitosten syöjiä vastaan.
Lopulta Voldemort ottaa demuministerit komentoonsa ja Voldemortin nimestä tulee tabu.