Uusi Jerusalem

Ilmestys kultakaupungista 1954
Uusi Jerusalem
Silminnäkijöiden kertomus ilmestyksestä:
Seitsemäntenä päivänä elokuuta 1954 klo 9 aamulla kulkivat Mustanmeren rantaa pitkin yksitoista ihmistä. Yksi nuori poika huomasi, kun yhtä äkkiä taivaasta laskeutui iso kultainen kaupunki. Kuului vaan huminaa ja kaupunki pysähtyi nopeasti. Se ei koskenut veteen ja se oli rannasta irti n. yhden kilometrin ja veden pinnasta saman verran.

Kaupungista tuli valtava Jumalan kirkkaus ympäristöön. Sen loisto oli kaupungin kaunistus (Jeesus), niin että monet lomalaiset ja sydän sairaat eivät kestäneet sitä kirkkautta, vaan kuolivat. Kaupungin korkeus ulottui pilvien yläpuolelle asti, leveyttä ja korkeutta ei näkynyt. Ei siis sen äärirajoja.

Uimarannalle kokoontui paljon ihmisiä, mutta kuitenkaan kaikki eivät kaupunkia nähneet. Ihmisten joukossa oli osa niitä, jotka näkivät kaupungin merellä.

Kaupungissa kävelevät nuorukaiset pojat olivat, kuin enkelit. Heidän siipensä oli, niin kuin yhdessä seitsemän nuorta rivissä ja rivejä oli monta (se oli
kuin enkelikuoro). Ja he lauloivat venäjäksi, ”kunnia Jumalalle korkeudessa.” Kaikki olivat nuoria ja kauniita, he olivat pukeutuneet valkoisiin pitkiin pukuihin ja heillä oli kultaiset vyöt.

Kaupungista käsin sanottiin kielto, ettei kukaan lähestyisi liian lähelle ilmestystä. Silti monet uskalsivat lähestyä, jolloin he putosivat mereen ja kuolivat.

Ilmestys kaupungista oli paikallaan aamusta kuusi tuntia, iltapäivään asti.

Monet ihmiset tulivat uskoon nähtyään tämän ilmestyksen. Muun muassa kolme venäläistä everstiä tuli uskoon.

Monet yrittivät ottaa valokuvia kaupungista, mutta kuvat yli valottuivat.

Kolmen tunnin jälkeen kaupunki nousi nopeasti ylös taivaaseen.

Tästä harvinaisesta ilmestyksestä oli kirjoitus yhdeksäntenä päivänä tammikuuta 1955 ”Komsomolan lehdessä N:o 9105. Tämän kopio suomennoksen olen saanut ”Leenalta” Karjalasta. Kirjasi kotisivulle 18.1.2013 Jorma Hassinen.
http://www.muutos-missio.fi/53235574
4106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomentajan vastuulla juttu.

Äänestä

Herra todisti, että näin on. Hänelle kaikki on mahdollista.

Äänestä

Todistajia on niin paljon että uskottava on. Tuo olisi tähänkin päivään sopiva ilmestys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilmestystä kirjoitti:

Ilmestys kultakaupungista 1954
Uusi Jerusalem
Silminnäkijöiden kertomus ilmestyksestä:
Seitsemäntenä päivänä elokuuta 1954 klo 9 aamulla kulkivat Mustanmeren rantaa pitkin yksitoista ihmistä. Yksi nuori poika huomasi, kun yhtä äkkiä taivaasta laskeutui iso kultainen kaupunki. Kuului vaan huminaa ja kaupunki pysähtyi nopeasti. Se ei koskenut veteen ja se oli rannasta irti n. yhden kilometrin ja veden pinnasta saman verran.

Kaupungista tuli valtava Jumalan kirkkaus ympäristöön. Sen loisto oli kaupungin kaunistus (Jeesus), niin että monet lomalaiset ja sydän sairaat eivät kestäneet sitä kirkkautta, vaan kuolivat. Kaupungin korkeus ulottui pilvien yläpuolelle asti, leveyttä ja korkeutta ei näkynyt. Ei siis sen äärirajoja.

Uimarannalle kokoontui paljon ihmisiä, mutta kuitenkaan kaikki eivät kaupunkia nähneet. Ihmisten joukossa oli osa niitä, jotka näkivät kaupungin merellä.

Kaupungissa kävelevät nuorukaiset pojat olivat, kuin enkelit. Heidän siipensä oli, niin kuin yhdessä seitsemän nuorta rivissä ja rivejä oli monta (se oli
kuin enkelikuoro). Ja he lauloivat venäjäksi, ”kunnia Jumalalle korkeudessa.” Kaikki olivat nuoria ja kauniita, he olivat pukeutuneet valkoisiin pitkiin pukuihin ja heillä oli kultaiset vyöt.

Kaupungista käsin sanottiin kielto, ettei kukaan lähestyisi liian lähelle ilmestystä. Silti monet uskalsivat lähestyä, jolloin he putosivat mereen ja kuolivat.

Ilmestys kaupungista oli paikallaan aamusta kuusi tuntia, iltapäivään asti.

Monet ihmiset tulivat uskoon nähtyään tämän ilmestyksen. Muun muassa kolme venäläistä everstiä tuli uskoon.

Monet yrittivät ottaa valokuvia kaupungista, mutta kuvat yli valottuivat.

Kolmen tunnin jälkeen kaupunki nousi nopeasti ylös taivaaseen.

Tästä harvinaisesta ilmestyksestä oli kirjoitus yhdeksäntenä päivänä tammikuuta 1955 ”Komsomolan lehdessä N:o 9105. Tämän kopio suomennoksen olen saanut ”Leenalta” Karjalasta. Kirjasi kotisivulle 18.1.2013 Jorma Hassinen.
http://www.muutos-missio.fi/53235574

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu