Suomen vaakuna

Suomen vaakunan tiedetään esiintyvän ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistuneessa hautamonumentissa Upsalan tuomiokirkossa. Siinä muodossa se on omaksuttu itsenäisen Suomen vaakunaksi vuonna 1917. Tätä ennen vaakunaa käytettiin Ruotsin valtakunnan Pohjanlahden itäpuolisten alueiden tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana.
(http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/0/99F50684A35D0835C2256B1C00377B76?opendocument)

Sattuisiko kukaan tietämään mistä päin webbiä, eli linkkiä sinne, löytyisi kuva tästä alkuperäisestä vaakunasta?
6508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mene Googlen kuvahakuun ja laita hakusanaksi -suomen vaakuna-. Löytyy ensimmäiseltä sivulta, kolmas ylärivilta. Klikkaa kuvaa, niin saat enemmän asiaa esiin.

Äänestä
  • naurettavalta tuo leijonavaakuna. Mielestäni ilves olisi sopivampi, kotimainen, pieni mutta ärhäkkä.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    naurettavalta tuo leijonavaakuna. Mielestäni ilves olisi sopivampi, kotimainen, pieni mutta ärhäkkä.

    Leijona on ehkä hieman mauton maamme vaakunaeläimeksi. Jos kuuluisa Ruokolahden leijona jätetään väliin, niin en tiedä muita jellonia juoksennelleen Suomen maaperällä, enkä koko Euroopassa.

    Ilves olisi ollut yksi vaihtoehto. Myös kotka tai haukka. Suomihan on aina ollut Saksan "pikkuveli", ja Saksalla kun on vaakunaeläimenä musta kotka, niin tuo haukka olisi ollut mielestäni mitä parhain meille.

    Äänestä

  • R.Asse kirjoitti:

    Eikö 2-päinen haukka olisi osuva valinta sekin ?

    Äänestä

  • Kerettiläinen kirjoitti:

    Eikö 2-päinen haukka olisi osuva valinta sekin ?

    Ei todellakaan!!!

    Äänestä

  • Kerettiläinen kirjoitti:

    Eikö 2-päinen haukka olisi osuva valinta sekin ?

    houkuttelisi tänne kaiken maailman roistot moista luonnonoikkua metsästämään. Siinä leikissä kuolisi finskipoikia kans.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

V.Vespiä kirjoitti:

Suomen vaakunan tiedetään esiintyvän ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistuneessa hautamonumentissa Upsalan tuomiokirkossa. Siinä muodossa se on omaksuttu itsenäisen Suomen vaakunaksi vuonna 1917. Tätä ennen vaakunaa käytettiin Ruotsin valtakunnan Pohjanlahden itäpuolisten alueiden tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana.
(http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/0/99F50684A35D0835C2256B1C00377B76?opendocument)

Sattuisiko kukaan tietämään mistä päin webbiä, eli linkkiä sinne, löytyisi kuva tästä alkuperäisestä vaakunasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu