Arvatkaa harmittaako. Löysin täydellisen miehen, kaikin puolin, kaikki toimii, hyvännäköinen, älykäs, keskustelutaitoinen, ymmärtävä, aivan loistava seksikumppani, haluaa tulevaisuudelta samoja asioita kuin minä... Mutta en rakasta häntä. (Aivan sama kuin Ällö Mäkpiilissä tiistaina.) Mistä ihmeestä se voi johtua?? Nyt vain kiukuttelen hänelle koko ajan, sillä en halua jättää häntä, sillä mistä löytäisinkään toisen samanlaisen, jota rakastaisin, mutta jotenkin varoitan alitajuisesti, että en tunne häntä kohtaan kovin voimakkaita tunteita... Hän vakuuttaa rakastavansa minua, ja minä vastaan nopeasti "niimäkisua" toivoen, ettei hän kuulisi valhetta äänessäni. Ja siitä tulee niin syyllinen ja toivoton olo, kun sitä on viettänyt vuosia onnenhuumassa täysin kusipäiden jätkien kanssa, sellaisten, joita ei ikinä huolisi isäksi lapsilleen... Kun taas tämä nykyiseni, loistavaa isämateriaalia...
Onko kellään kokemusta siitä, voiko kahdessa periaatteessa samanlaisessa miehessä olla sellainen ero, että toista rakastaa ja toista ei? Sillä jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että teen väärin häntä tai itseäni kohtaan jäämällä... Järkisyistä, tahdon tietää. Kun kuitenkin olen varma, että eläisin tyytyväisenä hänen kanssaan lopun ikäni... Joku sanoi kyllä, että jos yhtään epäilyttää niin potkua persauksiin... Samaa mieltä?
Onko kellään kokemusta siitä, voiko kahdessa periaatteessa samanlaisessa miehessä olla sellainen ero, että toista rakastaa ja toista ei? Sillä jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että teen väärin häntä tai itseäni kohtaan jäämällä... Järkisyistä, tahdon tietää. Kun kuitenkin olen varma, että eläisin tyytyväisenä hänen kanssaan lopun ikäni... Joku sanoi kyllä, että jos yhtään epäilyttää niin potkua persauksiin... Samaa mieltä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itse Miehenä en haluaisi elää suhteessa, jossa minä olisin ainoa joka rakastaa. On parempi molemmille, että jätät äijäsi ja etsit mihen jota rakasta. Parisuhde ilman rakkautta ei voi toimia! Mitä kauemmin odotat sitä pahempi erosta tulee.
Tunnetko itsesi huonommaksi hänen seurassaan, jos hän kerta on täydellinen?? Ja ei ehkä kovinkaan yllätyksellinen mies vai?
Jokainen ihminen ansaitsee tulla rakastetuksi? Haluatko todella tehdä sekä omasta että toisen elämästä helvetin?
tekstisi viitta lapsuusajan selvittämättömiin tunteisiin. Et koskaan pääse tästä ongelmastasi eroon, jos et yritä saada niitä selviksi, vaikka jonkun asiaan vihkiytyneen psykologin kanssa.
(En missään tapauksessa tarkoita, että olisit jotenkin psyykkisesti vammainen, vaan tosiasiassa meillä jokaisella on niitä selvittämättömiä asioita, jotka tuntuvat seuraavan meitä selittämättömällä varmuudella koko elämän, jos niitä ei käsittele.)
Muussa tapauksessa jokainen "rakkautesi" kohde on vain yritystä saada sitä tavoittamattomissa ollutta, ehkä isän, rakkautta, jota lapsena jäit saamapuolelle ainakin sen verran, että "jotakin jäi kaivamaan sielua". Näin
Tosilla nämä ilmenevät toisin, toisilla näin.
Kun nyt sitten vihdoin joku kunnollinen on katsonut sinut rakastamisen arvoiseksi, se onkin vieras maaperä, outo juttu sinulle, olet tottunut taistelemaan rakkaudesta, kerjäämään sitä.
Kirjoitan tätä aivan omasta kokemuksestani käsin, ja voin sanoa, että tuosta "vaivasta" voi "parantua".
En jaksa hirveesti nyt formuloida ja hienostella tekstissäni, mutta usko kun sanon, että en tosiaan puhu ylhäältä päin.
sä satutat miestäs vaikka sitä et varmaan haluakaan, mutta hän kuitenkin luulee sinunkin rakastavasi häntä mutta...
älä oman onnesi takia pilaa toisen onnea
Enpä tiedä tuosta... Isästä se ei ainakaan johdu, mulla on ollut aina erikoisen hyvät välit isääni ja veljeeni, äitiin ei niinkään. Äitisuhteesta tämä voi johtua kyllä, äidillä on aina ollut ihme vaatimuslista, että mitä pitää osata ja hallita, että olisi kunnollinen. Äitinikään rakkautta en epäile, vaikka hän sen osoittaakin minulle kyseenalaisella tavalla...
Sanoin täydelliselleni, että en ole varma tunteistani, ja kun sanoin sen, olo helpottui paljon. Sen jälkeen emme ole rakkaudentunnustuksia vaihtaneet, mikä keventää hurjasti omaa taakkaani, ei tarvitse kohteliaisuudesta sanoa... Olen jopa joutunut pakottamaan itseni olemaan sanomatta sitä! Pakottamaan siksi, että aion sanoa sen seuraavan kerran vasta kun todella TODELLA tarkoitan sitä, ja tässä mennä viikolla olen todennut, että kyllä, jossain piilossa minä rakastan, kunhan saisi sen uskaltautumaan ulos... Ja päin vastoin kun neuvotte, aion jatkaa ja katsoa mitä tuleman pitää, sillä olisi häpeämätöntä tuhlausta heittää näin hyvä suhde pois, sillä rakkaus vain antaa odottaa itseään, mutta se on tulossa, tiedän sen. Itse asiassa kävellessäni hänen perässään tässä pari päivää sitten kotiin, hän alkoi pelleillä jotain poikamaisesti, ja se tunne tuli tyynenä ylle: minä vietän lopun elämäni tuon miehen kanssa.
Saas nähdä kuinka oikeasti käy. :)
"Älä mene naimisiin tai hanki lapsia sen partnerin kanssa, jota tulisesti rakastat, koska se ei tule ikuisesti kestämään. Sitoudu ihmiseen, jonka kanssa eläminen on yhteisymmärrystä ja ystävyyttä. Silloin yhteiselo kestää vaikeudetkin."
-Näin viisaasti ovat kokeneet naiset minulle kertoneet.- Saas katsoa pitääkö paikkansa!
Ja uskon tuohon ihan täysillä. Rakkautta on montaa lajia, ja ehkä se hiljaisin kestää pisimpään? Taitaapa vaan kasvaa ja voimistua ajan myötä. :) (Hiljaisessa vedessä ja niin edelleen.) Onhan noita hullaantumisavioliittoja nähty ja tiedetään miten niissä käy.
Mä en yksinkertaseti pysty ymmärtämään miten joku voi sanella unelmamiehensä kaavan. Sydänhän ratkaisee kaiken. Sun pitäis jättää tää kundi. Se ois parempi sulle ja myös kumppanillesi. Rakkaus ratkaisee...
menekään: Älä ota sellaista, jonka kanssa voit
elää vaan ota sellainen , jota ilman et voi elää.
Tämä mies ei ole sitten se sinulle oikea. Sekin
tulee vielä, usko mua. Puhun kokemuksesta.
Mäkään en koskaan rakastu niihin hyviin jätkiin... Niin se kai on että tytöt rakastuu aina renttuihin! Jos kaikki on täydellistä niin elämästä puuttuu suola!!! Pitää niitä alamäkiäkin olla...
Tunnetko että et ansaitse häntä? Siinä
tapauksessa saattaa olla alemmuuskompleksia
pelissä? Toisaalta tilanne saattaa johtua myös
siitä että täydellisiin kundeihin on helppo
rakastua, mutta myös helppo kyllästyä!
Täydellisten kundien kanssa ei voi pitää pitkää
suhdetta yllä. Sillä suhde vain on
yksinkertaisesti liian täydellinen! Miksi et
pysty rakastamaan häntä? Johtuuko se siitä että
pelkäät jonkun vievän hänet sinulta? Vai kenties
siitä että rakastat häntä aivan liikaa, niin
liikaa että et pysty enää tuntemaan rakkautta
häntä kohtaan? Onnea sinulle kundisi kanssa!
Arvot ovat muuttuneet yhteiskunnan myötä.Olemme
luoneet itsellemme kuvia koska emme enää kykene
kommunikoimaan.Rakastumme kuviin.Elämme kuin
eläisimme jonkun toisen puolesta.Tokikin
ihmisellä pitää olla oma mielipide.Eihän muuten
asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä.Ei voi
olla aina samaa mieltä.Usein me kätkemme
todelliset tunteemme ja alistumme.Se on lapsena
opittu malli ja samaa hylkäämisteoriaa käyttää
moni aikuisenakin. Isä sanoo tytölle:Ethän ole
enää isin pikku tyttö kuin tuolla lailla itket.ja
lapsi toimii miten tahansa ollakseen mieliksi
isälleen.Hän kätkee itkunsa.Aikuisena pelkää sitä
samaa hyljätyksi tulemista ja näin on valmis
kätkemään oman mielipiteensäkin toisen "mieliksi"
Eivät suhteet tällälailla toimi...Jokaista on
kuultava ja on opeteltava kuuntelemaan..On
uskallettava olla omaa mieltä.Täydellinen mies on
vain kuva...ei todellinen minänsä...Ei voi olla
täydellinen ilman omaa minuuttaan....
Heh heh. Täydellinen voi todellakin olla ihan
omana itsenään. Sitähän se tarkoittaakin. Ainakin
mun näkökulmasta, täydellisesti oma itsensä ->
täydellisen traumaton -> täydellisesti terveen
itsetunnon omaava, ja tämä siis kaikkine
vikoineen. Täydellinen voi olla, vaikka aamulla
herääkin tukka pystyssä, ei viitsi tiskata aina,
työpöytä on sekaistakin sekaisempi, opiskelut
venyy...
Jos hää on täydellinen ni must tuntuu et sä
ajattelet et sä et oo oikee sille ku sä et oo
täydellinen. Mä sanon et kukaan ei oo täydellinen
paitsi jos joku OIKEESTI on täydellinen ni se on
robotti.
Turha itsesääli pois ja jos e raklastaa sua
ni...
Aihe on omalta kohdaltani loppuun käsitelty,
ollaan edelleen yhdessä, ja oon todennut, että
jotain paniikkikohtausta siinä oli tulossa, liian
hyvin, tiedättekö. Nyt ei enää ahdista, kaveri on
edelleen täydellinen ja täydellisemmäksi tulee
sitä mukaa kun virheitä löytyy.
Mulle tulee tästä aina ilmoitus sähkikseen aina
kun joku vastaa, ja alkaa jo häiritseen, joten
alottakaa toinen aihe samasta aiheesta jos vielä
kiinnostaa...