Onkohan pakko lähteä ulkoilemaan, kai se on, aspiriinia voisi ottaa pienen paketin.
Kahvia ja salmiakkikarkkeja, tänään ei ole hirviömäisen tärkeitä listalla.
No jos vahingossa kaksi kaljapurkkia tarraa kiinni sormiin, niin kai ne sitten tulevat mukaani.
Kaljapurkeilla on sellainen magneetti-ominaisuus että niitä tulee otettua pari, varmuudeksikin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla ei ole kovasti ohjelmaa. Olisin voinut saunata jokun ihanan kanssa. Ja heitellä kaljaa kiukaalle. Puuttuu vain sauna ,kias ja kaljat
Kalja on toisarvoista (tosi-arvoista), monesti huomaamattomasti kaupan koriin sellaiset kaksi hyppää melkein automaattisesti, magneettisesti mukaan :)
ei kannat leikkii oluen kanssa
Ei voi lekkiä kaljan kanssa . En sitä ala seinille heitteleen. Kiukaalla siitä tulee niin matavat tuksut. Jokus minulla oli hän ja muistelen vain haikeudella kun se tuoksu ja muu. Kaikki mille en osannut tai jaksanut antaa arvoa. Olisin tarvinut varmaan halia silloinkin ja jne. P.ska elämä on p.r.eestä välillä- On niin iso kaipuu ja sillä on jo uusi- luulisin. tai siis oletettavasti
siis kissanhiekkamies vai ? saattaa tulla ylläreitä vastaan jos tongit kissanhiekkalaatikolla (vihje: ylläri tarkoittaa paskaa)