Ihastun aina vääriin miehiin, renttuihin..

Mikä siinä onkin että menee ihastumaan vääriin miehiin aina. Exän kanssa oltiin kauankin yhdessä, noh suhde kaatui siihen etten voinu luottaa häneen. Hän oli kai renttu, noh, naistenmies ja kova ottamaan alkoholia. Mutta meillä oli intohimoa, olin häneen todella ihastunut ja rakastunut. Erosta on jo muutamia vuosia aikaa. Hänen jälkeensä olen ihastunut kunnolla kahteen mieheen, toisen kanssa juttui loppui nopeasti, jälkeenpäin tajusinkin että hän leikki kanssani. Toisen miehen kanssa juttu kesti pari kk, mutta hän lopetti suhteen. Jälkeenpäin sain kyllä tietää, että hänkin kova naisten mies, ei se luotettavin jne. Muutamia muitakin mies juttuja on ollut, mutta niissä ei tullut sen kummempia tunteita. Nyt minulla on hieman juttua erään miehen kanssa, en vain saa tunteistani selvää. Mies on mukava, rehellinen, kivannäköinen. Mutta ihastumisen tunnetta ei ole minulle tullut, hänelle kylläkin. Sittenhän se mies sen sanoi, naiset rakastuvat usein renttuihin. Sekö se syy onkin, tähänkään mieheen ei meinaa ihastua, koska hän on kunnollinen mies, vaikka hän olisi ns täydlelinen paketti!? Monen muunkin miehen kanssa kun olen tosiaan miettinyt,miksi ihastumisen tunnetta ei kunnolla tule. He ovat kaikki olleet niitä ns. kunnollisia miehiä. Ärsyttää tämä. Haluan kyllä kunnollisen ja luotettavan miehen itselleni. Mutta miten tässä nyt toimisi, kun ei sitä tunnetta vain tule? Eli sitä rakastuu, mutta vääränlaisiin, Tai sitten on vain yksin loppuelämänsä..
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuttu tunne!
Olen itse tässä sinkkuna tullut siihen tulokseen, että mies kun on sopivasti vaikeasti tavoiteltava, mielenkiinto herää välittömästi.
ja renttu, joo puree! ;) Sopivasti renttu siis. Kai naiset haluavat kuitenkin toteuttaa "hoivaviettiään" miesten kanssa, joten siitä syystä rentut on in!
Itselleni kävi tässä taannoin niin, että tapasin miehen, joka oli todellinen Mies. Vaikeasti tavoiteltava, tiesi mitä halusi ja niin pirun kaukana henkisesti.... Minähän retkahdin kunnolla ja edelleen ikävöin häntä vaikka emme ole olleet tekemisissä enää hetkeen...
Ystävääni lainaten: tarvitsen joka ikistä näistäkin tyypeistä, oppiaksesi joko heiltä tai oppiaksesi itsestäsi! :)

Äänestä

Voi miten tuttua! Olen ollut aikasemmin suhteessa mieheen,joka oli kaikkea mitä ikinä toivoisi,mutta eli samaan aikaan sinkkuelämää selkäni takana. Suhde kesti pidempään ja kaikki totuus iski niin vasten kasvoja,että minusta kasvoi "kylmä ämmä". Sen jälkeen en ole miehiä osannut edes ottaa tosissaan. Nyt vihdoin tapasin miehen,joka vei jalat ja sydämen ja kaikki toimi. Epäröin aluksi koko juttua,mutta oltiin yhdessä kuin oltaisiin aina oltukin. Uskoin kaiken olevan avointa ja rehellistä,koska tuotiin suhde esille hyvin avoimesti ja tutustuttiin perheisiin ja ystäviin hyvin pian. Olin onnellinen,löysin sen mitä en uskonut olevan olemassa! Kunnes! Mies lopetti yhteydenpidon ja tapaamiset eivät sopineet ja yhtäkkiä kuulin hänen olevan parisuhteessa toisen kanssa! Siinä sitä oltiin taas! En halunnut kuulla ainuttakaan selitystä,en anteeksipyyntöjä,en mitään. En voi uskoa että näin kävi taas! Ehkä vain olen liian vietävissä... Mutta usko miehiin meni jälleen.

Äänestä

Jos rentuista tykkäätte niin miksi valitatte kun he käyttäytyvät kuin rentut? Vai onko tässä jotain ihmeen logiikkaa teidän mielestänne..

"usko miehiin meni jälleen" jne, juu juu.

Siis usko renttuihin meni jälleen. Nekun on niitä...öö renttuja?

Äänestä
  • ihan sama ongelma....kun kunnollinen mies ei oo vielä kolahtanut niin että rupeis kiinnostamaan......haluaisin kyllä...kyllä minä haluaisin hyvän miehen joka haluaa olla kanssani,mutta vielä ei sellaista jalat alta -tyyppiä toista ole tullut ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rentut voi kirjoitti:

Mikä siinä onkin että menee ihastumaan vääriin miehiin aina. Exän kanssa oltiin kauankin yhdessä, noh suhde kaatui siihen etten voinu luottaa häneen. Hän oli kai renttu, noh, naistenmies ja kova ottamaan alkoholia. Mutta meillä oli intohimoa, olin häneen todella ihastunut ja rakastunut. Erosta on jo muutamia vuosia aikaa. Hänen jälkeensä olen ihastunut kunnolla kahteen mieheen, toisen kanssa juttui loppui nopeasti, jälkeenpäin tajusinkin että hän leikki kanssani. Toisen miehen kanssa juttu kesti pari kk, mutta hän lopetti suhteen. Jälkeenpäin sain kyllä tietää, että hänkin kova naisten mies, ei se luotettavin jne. Muutamia muitakin mies juttuja on ollut, mutta niissä ei tullut sen kummempia tunteita. Nyt minulla on hieman juttua erään miehen kanssa, en vain saa tunteistani selvää. Mies on mukava, rehellinen, kivannäköinen. Mutta ihastumisen tunnetta ei ole minulle tullut, hänelle kylläkin. Sittenhän se mies sen sanoi, naiset rakastuvat usein renttuihin. Sekö se syy onkin, tähänkään mieheen ei meinaa ihastua, koska hän on kunnollinen mies, vaikka hän olisi ns täydlelinen paketti!? Monen muunkin miehen kanssa kun olen tosiaan miettinyt,miksi ihastumisen tunnetta ei kunnolla tule. He ovat kaikki olleet niitä ns. kunnollisia miehiä. Ärsyttää tämä. Haluan kyllä kunnollisen ja luotettavan miehen itselleni. Mutta miten tässä nyt toimisi, kun ei sitä tunnetta vain tule? Eli sitä rakastuu, mutta vääränlaisiin, Tai sitten on vain yksin loppuelämänsä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu