kuten Hanoi ja USA - tosin vastakkaisista syistä väittävät. Hanoihan on ilmoittanut täysin mututuntumalla että 3-4 miljoonaa vietnamilaista olisi kuollut sodassa (1965-1975). USA puolestaan on esittänyt arvion 2-3 miljoonasta kuolleesta ja painottanut eteenkin "kommunistitaistelijoiden" valtavia tappioita.
Mutta todellisuudessa Vietnamin sodan uhrimääristä ei tiedä kukaan. Mutta on tehty eräs varsin kattava tutkimus perustuen Vietnamin (etelän ja pohjoisen) väestötilastohin ja ikäryhmittäin. Tutkimuksen tekivät Charles Hirschman, Samuel Preston ja Vu Manh Loi.
Tutkijat päätyivät arvioon että sodassa kuoli korkeintaan reilu miljoona ihmistä. Vaihteluväli uhrien määrässä oli 886 000 - 1 050 000. Keskiarvo 960 000. Uhreista lapsia ja naisia oli noin kolmasosa ja vain runsaat puolet oli 15-50-vuotiaita miehiä.
Näin ollen absoluuttinen maksimi eri sotivien osapuolten kuolleista sotilaista lienee hieman yli puoli miljoonaa. Koska Saigonin hallituksen armeijan sekä miliisin ja aluepuolustusjoukkojen yhteenlaskettu tappio on ollut varsin luotettavan arvion mukaan vähintäin 172 000 ja maksimissaan n. 220 000 on amerikkalaisten väitteet noin miljoonasta kuolleesta "kommunistitaistelijasta" vahvasti liioiteltu arvio (perustuen epäilyttäviin body count-lukemiin).
Todennäköisesti siis vietnamilaisia sotilaita kuoli seuraavasti:
Saigonin hallinto: 200 000
NLF ja P-Vietnamin armeija: runsaat 300 000
Koska Saigonin hallinto (ARVN ja aluepuolustusjoukot) kantoivat sodan päävastuun ja näin ollen todennäköisemmin aiheuttivat vihollisensa tappioista hyvinki yli puolet ei amerikkalaisten sotilaallinen suorituskyky edes vastustajalle aiheutettuina tappioina ollut kovin kaksinen.
USA menetti sodassa kuolleina 58 000 miestä ja haavoittuneita oli 300 000.
http://faculty.washington.edu/charles/new PUBS/A77.pdf

Vastaukset 14
Vanhimmat
USA:n asevoimien maataistelujoukkojen suoritukset sodissa ovat yleensäkin olleet heikot. Esim. toisessa maailmansodassa heti kun he jäivät esim. sääolosuhteiden takia vaille ilmatukea olivat he ns. kusessa. Esim. Hurtgenwaldin taisteluissa Saksa aiheutti amerikkalaisjoukoille ainakin kolminkertaiset tappiot omiinsa verrattuna. Amerikkalaiset olivat heikkoja metsäsodassa.
Näin ollen ei tarvitse ihmetellä jos hampurilaistenpurijat olivat tehottomia myös Vietnamissa. Kuvitelkaapa nyt kun tuollaista kaupunkilaispoikaa pannnaa jonnekin Vietnamin viidakkoihin taistelemaan sellaisia vastaan jotka ovat noissa olosuhteissa eläneet koko elämänsä, osaavat maastoutua ja väijyä partavedelle haisevia nuorukaisia.
Tiedätte varmaan miten arojen pojille kävi Suomen korpisodassa. Sinne ne sotkettiin suoseuduille.
Koko kuva "urhoollisesta amerikkalaissotilaasta" on pelkkä Hollywoodin rakentama myytti.
Mitenkä pitkiä suohon sotketu arojen pojat olivat?
Miten ton heikkouden oikein näkee, USA voitti sodan kaikki taistelut, mutta hävisi itse sodan.
Tämä paradoksi kertoo kaiken oleellisen, kun sotaa käydään ilman täsmällistä päämäärää ja strategiaa, poliittisin perustein, ei siitä mitään tule.
Miehet vaan alkaa pelastaan itseään, kun kukaan ei osaa osoittaa sodalle järkeviä perusteita tai päämääriä.
Tutkimuksen mukaan vietnamilaisia 15-29 vuotiaita miehiä kuoli sodan aikana 480 000. Suurin osa jomman kumman osapuolen sotilaita.
Todennäköisesti jakaantunut "yllättävän" tasan myös molempien osapuolten välillä. Näin ollen amerikkalaisten väitteen jopa miljoonasta tapetusta vihollissotilaasta ovat täysin poskettomia militaristien päiväunia.
Onhan noita "tutkijoita" moneen lähtöön. Ainahan on vihollistappioita vain arvailtu ja varmaan liioiteltu.
Papparainen tutkinu persesilmäs elastisuutta.
No sittenhän vanhus sun ainaiset valitusvirret kurjan ja hyödyttömän elämäsi aikana on olleet täysin turhia.
Eräs tyypillinen esimerkki miten jenkkien väitteet tapetuista vihollissotilaista olivat aivan poskettomia oli Operaatio Speedy Express Mekong-joen suistossa vuoden 1968 lopulla ja 1969 alussa. Operaatiossa väitettiin tapetun 11 000 vihollisotilasta. Mutta jo silloin eräiden tarkkailijoiden mieltä askarrutti se että amerikkalaiset takavarikoivat vain hieman yli 700 asetta.
Suomalaiset muistaakseni saivat Raatteen tien motissa saaliiksi yli 8 000 käsiasetta sekä kk:t, pk:t ja muut käsiaseet päälle. Ja nykyisin tiedetään että Raatteen tiellä tuskin kuoli enempää kuin 7 000 puna-armeijan sotilasta.
Amerikkalaisten sodankäynnin teho oli heikko. Heiltä paloi rahaa valtavia määriä täysin turhaan sotaan. Samalla 58 000 amerikkalaista pääsi eroon hengestään.
Nykyään tiedetään että Raatteentiellä tuhoutui divisoona, eli 21 000 sotilasta, joista jotain 700 pääsi pakenemaan takaisin Venäjälle.
Joukot pääasiassa paleltui paikalleen, olivat kesäkamppeissa liikkeellä oleivia ukrainalaispoikia.
Ei muuten ollut tuossa divisioonassa 21 000 miestä. Siinä oli - jos oli edes määrävahvuinen motorisoitu divisioona - noin 14 000 miestä. Todennäköisemmin siinä ei ollut alunperin edes sitäkään. Lisäksi merkittävä osa siitä ei koskaan edes jäänyt saarroksiin Raatteen tiellä vaan oli rajan pinnassa yhteyksien katkettua länteen.
Varsin luultavasti siitä kaatui, katosi tai jäi vangiksi n. 7000 - 8000 sotilasta. Suurin piirtein tuo määrä minkä suomalaiset saivat kaapattua henkilökohtaisia aseita.
"Ei muuten ollut tuossa divisioonassa 21 000 miestä. Siinä oli - jos oli edes määrävahvuinen motorisoitu divisioona - noin 14 000 miestä."
Vuoden 1939 neuvostokivääridivisioonassa oli määrävahvuus 18800 miestä. Vuosien 1940-1945 organisaatioissa määrävahvuus oli sitten pienempi, kun mm. panssarivaunupataljoonat poistettiin kivääridivisioonien vahvuuksista.
Tunge se sormi ryppyreikääs pappa.
Kaikki historianteokset ovat maininneet tuosta ukrainalaisesta 44. moottoroidusta divisioonasta että sen miesvahvuus oli vain 14 000. Lisäksi siitä läheskään kaikki eivät jääneet Raatteen tielle saarroksiin. Esim huoltomuodostelmat ja osa esikuntaa tukineen jäi motin ulkopuolelle. Osittain siksi mottiin jääneiltä loppui juuri siksi ruoka ja osin ammuksetkin.
Koettakaa jo uskoa että Raatteen tiellä ei alkuunkaan kuollut pariakymmentä tuhatta puna-armeijan sotilasta. Todennäköisin uhrimäärä (vangiksi jääneet mukaanluettuna) 6 000 - 7 000.
Ilmeisesti monien muidenkin sotien uhrimääriä liioitellaan joko "kaksoiskirjauksen" tai poliittisten tarkoitusten mukaan.
Hanoin hallitus puhuu 4 miljoonasta kuolleesta lähinnä vain poliittisten tarkoitusperien vuoksi. Sodan jälkeen monet muutkin tutkimukset ovat kyseenlaistaneet yli 2 miljoonan uhrin arvion.