Kvantti-ilmiön johdosta loogisissa operaatioissa tosi voi olla joko tosi tai epätosi.
Logiikan luhistuminen
logiikka on valhe
550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eli millä logiikalla logiikka on siis valhe?
Joku on taas vissiin ymmärtänyt jotain väärin.
Kvanttimekaniikan yhtälöt määrittelevät todennäköisyyden millä jokin saa arvon "tosi" tai "epätosi", ei suinkaan absoluuttista arvoa. Yksittäinen arvo, joka mitataan ja joka lopulta kertoo "oikean" tuloksen kulloisellekin mittaukselle, on taas vain yksi "piste" tuossa todennäköisyysaallossa ja voi asettua siinä minne hyvänsä. Asian loogista lopputulosta ei siis voida määritellä vain yhden tuloksen perusteella vaan "oikeaan" tulokseen vaaditaan suuri määrä mittauksia.
Niin ja pitää myös muistaa, että jos kvanttiteoria ei toimi, niin on melkoinen ihme, että nykyinen puolijohde-elektroniikka toimii, sillä puolijohteet kehitettiin juuri kvanttiyhtälöiden avulla.
Yksinkertaistaen emme voi kaikissa tilanteissa luottaa siihen, että loogisten operaatioiden tulokset ovat oikeita.
Haiseeko täällä taas se Fatimasta selittävä outoilija?
Ainoa logiikka mikä täällä luhistuu on aloittajan oma. Osuva otsikko siis