Graalin malja, ehtoollinen ja Jumalan voima

EHTOOLLISEN MYSTEERIO (legenda Graalin maljasta)

Legendat ja tarut ovat kautta aikojen kiehtoneet ihmismieliä. Ne vetoavat salaperäisyydellään ja vertauskuviin kätketyllä viisaudellaan mielikuvitukseen, kannustaen samalla ajattelemaan, kysymään ja tutkimaan. Kuolematon legenda Graalista tuli keskiajalla tunnetuksi Euroopassa, mutta on tiettävästi paljon kaukaisempaa ja vanhempaa perua, kenties muinaisesta Egyptistä ja jopa sen takaisista ajoista peräisin.

Legenda kertoo salaperäisestä Graalin maljasta, ehtoolliskalkista. Malja oli tehty jalokivestä, joka oli pudonnut taivaasta langenneen Luciferin kruunusta. Siten Graal oli taivaallinen aarre, jota pidettiin viimeisenä jäänteenä paratiisista. Graalin maljan etsiminen kuvasi ihmisen pyrkimystä saada itselleen taivaallisia aarteita, sellaisia joita ‘ei koi syö, eikä ruoste raiskaa’.

Graal oli myös lunastuksen ja pyhityksen vertauskuva. Apokryfisen Nikodemuksen evankeliuminpohjalta selitettiin, että kyseessä oli sama malja, jota Jeesus oli käyttänyt asettaessaan pyhän ehtoollisen ja johon Joosef Arimatialainen Golgatalla kokosi Vapahtajan verta. Tarun mukaan maljaa säilytettiin lunastuksen linnavuorella, missä enkelit täyttivät sen siunatulla hostialla, ehtoollisleivällä, jolla oli ihmeitätekevä voima.

Arvellaan, että ristiretkeläisten fanaattinen halu etsiä pyhäinjäännöksiä, edisti graal-legendojen muotoutumista, joita sitten eri kirjoittajat kuten Cretien des Troyes, Robert de Boron ym. kehittelivät edelleen ja toivat niihin kukin omia lisäpiirteitään. Graalin legenda kulkeutui Ranskasta Saksaan 1200-luvun alussa Wolfram von Essenbachin runelmana Parsifal. Myöhemmin (1800-luvulla) tätä aihetta käytti säveltäjä Richard Wagner oopperoissaan Parsifal ja Lohengrin.

Legenda kertoo Espanjassa sijaitsevasta Mont Salvat -vuoresta ja siellä olevasta linnasta, jossa pyhän Graalin kuningas ritareineen asustaa. Kukaan ihminen ei voi löytää tietä linnaan, ennen kuin on itse tullut Graalin ritarien kaltaiseksi; lupautunut puolustamaan ja palvelemaan Totuuden ja Hyvyyden voimia maailmassa. Graalin ritarien hallussa on salaperäinen Graalin kalkki, ehtoollismalja, jossa piilee ihmeitätekevä taikavoima. Ken siitä saa juodakseen, pääsee kokemaan ehtoollisen mysteeriota, sitä Jeesus Kristuksen rakkautta ja elämänvoimaa, joka puhdistaa, tekee viisaaksi ja onnelliseksi. Kerrotaan, että kerran vuodessa, pääsiäisenä, Graalin ritarit kokoontuvat yhteen nauttiakseen - kuninkaansa tarjoamana - pyhää ehtoollista tästä maljasta.

Keskiaikaiset legendat, joihin oli kätketty totuuksia, opettivat ymmärtämään, kuinka välttämätöntä ihmisen oli kasvaa moraalisesti ja edistyä kaikessa hyvässä. Ne tähdensivät, että elämässä ei ole tärkeintä älykkyys, eikä nerokkuus, vaan siveellinen puhtaus ja epäitsekkyys; itsensä uhraaminen totuuden palvelemiseen ja lähimmäisten auttamiseen. Tämä oli legendojen keskeinen sanoma, eikä se suinkaan ollut vähäinen tekijä tuona ‘pimeäksi’ kutsuttuna aikana.

Meidän valistunut aikamme, jossa laskelmoiva, itsekäs äly ja nerokas, mutta kylmä järki ts. materialistinen ajattelu, ohjaa pääasiassa toimintaamme; meidän aikamme on itse asiassa paljon ‘pimeämpää’ kuin tuo legendojen aika. Salaperäinen Graalin taru liittyy oleellisesti ehtoollismysteerioon. Nämä kaksi legendaa, kuvaus ehtoollisesta, Jeesus Kristuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä ateriasta ja legenda salaperäisestä Graalista kietoutuvat toisiinsa. Ehtoollismysteerio kätkee sisäänsä Graalin ja Graal puolestaan ehtoollismysteerion.

EHTOOLLISEN MYSTEERIO

"Kun hetki koitti Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa." - kertoo Luukkaan evankeliumi (22: 14-20). Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne".

Samaa tapahtumaa kuvaavat Matteus, Markus ja Paavali vain hieman eri sanoin. Kun Luukas lisää leivän yhteyteen Jeesuksen sanat: "Tehkää tämä minun muistokseni", Paavali lisää saman lauseen viinin yhteyteen.

Nämä uuden Testamentin yhtäpitävät kertomukset sisältävät Jeesuksen tunnetut ehtoollisen asettamissanat. Niihin kristillinen kirkko perustaa keskeisen sanomansa väittäen, että ehtoollinen on eskatologinen sovituksen juhla, liiton ateria Herran kanssa tämän sovituksen ansiosta. Ehtoollinen osoittaa, että Jeesus verensä, s.o. kuolemansa kautta lahjoittaa syntien anteeksiantamisen ja saa aikaan ‘uuden liiton’ uhrikuolemansa perusteella - näin opettaa kristillinen kirkko.


EHTOOLLISEN SAKRAMENTTI

Ehtoollisen sakramentti - viini eli veren juominen ja leivän eli lihan syöminen - on seremoniallis-maaginen toimitus, jota on harjoitettu vanhoissa uskonnoissa aina primitiivisiä kulttuureita myöten. Veren juomiseen liittyy monia alkukantaisia ja karkeitakin uskomuksia. Primitiivisten kansojen keskuudessa ymmärrettiin aivan yleisesti, että jonkin viisaan ja voimakkaan eläimen veren juomisella pääsee osalliseksi tuon eläimen ominaisuuksista. Vanhassa Intiassa kerrottiin käärmeen sydämen syömisestä, sen viisauden saamisen toivossa.

Veren juominen ja lihan syöminen primitiivisten kansojen keskuudessa vastasi luonnollisesti niiden parhainta käsitystä samasta tapahtumasta, joka muinaisissa korkeakulttuureissa ymmärrettiin ehtoolliseksi, leivän ja viinin ollessa taivaallista ravintoa, kristityillä eritoten Kristuksen ruumiin ja veren vertauskuva. Mutta kun kulttuurit ajan saatossa rappeutuivat ja kokemuksellinen mysteerio-tieto hävisi, maallistuivat pyhät seremoniat ja vertauskuvista muodostui vääristynyt todellisuus.

Historialliset tutkimukset osoittavat kiistatta, että Egyptistä, Meksikosta, Intiasta ja Kreikasta on löydetty jälkiä ehtoollisen seremoniasta. Leivän ja viinin nauttiminen yhteisellä aterialla oli tärkeä toimitus kaikissa vanhoissa mysteeriolaitoksissa. Käsitys taivaallisesta ravinnosta, jota nauttimalla ihminen saa jumalallisia voimia, kykyjä ja ominaisuuksia, on hyvin vanhaa perua. Eräässä vedalaisessa hymnissä rukoilija huudahtaa: "Me olemme juoneet sooma-juomaa, me olemme tulleet kuolemattomaksi, me olemme astuneet valoon, me olemme saaneet tuntea jumalat."

Egyptiläisessä ‘Kuolleitten Kirjassa’, joka oli suuressa vihkimyksessä käytetty käsikirja, puhutaan jumalien ruuasta pyhäkön sisällä, ruuasta, joka antaa voimaa. Kokelas sanoo: "Leipäni on valkoinen, juomani on punainen, minä nautin niitä puiden alla, jotka tunnen, kauniitten oksain alla". Puut, joihin viitataan, ovat arvatenkin viinipuu ja viikunapuu, jotka kuvasivat vähempiä ja suurempia mysteeriokouluja. "Minulle on annettu kirkkaus, ilo ja sydämen rauha leivän ja viinin sijasta" - vakuuttaa kokelas edelleen.

Eräässä itämaisen kirkon Etiopiankielisessä vanhassa, pyhässä kirjoituksessa, ‘Adamin ja Evan kirjassa’ on katkelma, joka kertoo: "Adam ja Eva uhrasivat leipää alttarilla. Jumala sanoi heille: ‘Sen uhrin, jonka olette minulle uhranneet, teen minä omaksi lihakseni’, ja Pyhä henki tuli alas siihen uhriin. Kirjassa kerrotaan myös, kuinka Shem, Noakin poika, valmisti leipää ja viiniä ja sanoi: ‘Pidä tämä mysteerio salattuna’.

Kuvaus Melkisedekistä ja Aabrahamista on mielenkiintoinen. Kerrotaan, kuinka Melkisedek, Saalemin kuningas, otti kaksitoista kiveä ja uhrasi niiden päällä leipää ja viiniä ja antoi Aabrahamille pyhän ehtoollisen, viinimaljan ja leivänpalan. Ja Melkisedek neuvoi Aabrahamia: "Ota kaksitoista kiveä ja tee niistä alttari ja uhraa sen päällä leipää ja viiniä".

Ehtoollinen ei siis ole kristillinen alkuperältään, eikä edes Jeesus Kristuksen ensimmäisenä asettama. Jeesus Nasarealainen oli korkea essealainen hierofantti, joka tässä asemassaan jakoi opetuslapsilleen pyhän ehtoollisen, saman sakramentin, josta kehittyneet sielut olivat päässeet osallisiksi jo satojen vuosien aikana.

KIRKOLLIS-KRISTILLINEN EHTOOLLISKÄSITYS

Kirkollinen kristikunta pitää, historiallisista tosiasioista huolimatta, tätä ‘Herran ateriaa’, ‘kyriakon deipnon’, oik. ateriaa, joka kuuluu Herralle (kyrios) tai johtuu herrasta - omimpanaan. Onhan ehtoollinen alttarin sakramenttina, keskeinen kohta kirkollisessa kristinopissa ja koko kristillisen seurakunnan jumalanpalveluksessa.

Tutustuminen kirkolliseen ehtoolliskäsitykseen - sen erehdyksistä huolimatta - on erikoisen antoisaa, sillä se kertoo mielenkiintoisella, joskin peitetyllä tavalla myös alkuperäisestä, todellisesta ehtoollisesta, mysteerio-seremoniasta. Onhan totuus kätkettynä myös nk. kristilliseen ehtoolliskäsitykseen, vaikkakin väärin tulkittuna ja väärin ymmärrettynä.

Kirkko näkee ensinnäkin, että pyhän ehtoollisen asettaminen on kiinteässä yhteydessä israelilaisten muinaiseen kulttuuriin, vanhatestamentilliseen kiitosuhri- ja pääsiäisateriaan. Ateriayhteys, syöminen ja juominen yhdessä, oli juutalaisille pyhä tapahtumana, yhteyden ilmaisu. Aterialla vahvistettiin rauhanpäätös tai ihmisten välinen liitto. Vanhassa testamentissa on monia kuvauksia pyhistä liiton aterioista. Tällaisena ‘pyhänä ateriana’, liiton ateriana pidetään esim. sitä, jonka pappiskuningas Melkisedek tarjosi Aabrahamille. Aivan erikoinen oli myös se ateria, jonka Aabraham tarjosi Herralle ja enkeleille Mamren tammistossa. Kerrotaan, että Aabraham itse seisoi heidän luonaan puun alla sillä aikaa kun he söivät (1Ms 18:58). Monenlaisia liittoja solmittiin tällaisten pyhien aterioitten yhteydessä. Saul ja Daavid esim. voideltiin kuninkaiksi uhriaterian yhteydessä. Uhriateria loi yhteyden Jumalan ja ihmisten välille, sekä liitti siihen osallistujat toisiinsa. Väitetään, etteivät israelilaiset kuitenkaan ajatelleet, että ruoka olisi sisältänyt mitään jumalallisia voimia tai ominaisuuksia, kuten ympärilläolevat pakanakansat kulttimenoissaan käsittivät.

Kiitosuhriateriaa pidetään erityisesti esikuvana uudelle aterialle, ehtoolliselle, leivän ja viinin jakamiselle, jonka Jeesus erotessaan opetuslapsistaan asetti pääsiäisaterian kehyksiin. Pääsiäisateria oli israelilaisille muistutus vapautumisesta Egyptin orjuudesta ja samalla se viittasi tulevaan pelastukseen, jonka esikuvana Egyptistä lähtö oli. Yönä, jolloin juutalaiset söivät pääsiäisaterian, he erikoisella tavalla odottivat Messiasta. Tapana oli esim. aterialla asettaa pikari Messiasta varten, siltä varalta, että hän tulisi ja aterioisi heidän kanssaan. Ymmärretään, että koska Jeesus asetti ehtoollisen pääsiäisaterian yhteyteen, hän korosti aterian profeetallista sisältöä ja siirsi samalla tämän merkityksen ehtoolliseen. Nämä kaksi ateriaa, vanhan- ja uuden liiton ateria, ovat asetuksen perusteella yhteen kuuluvia, opettavat kristityt. Ehtoollisella ja pääsiäisaterialla on selvä yhteys.

Jeesus noudatti toiminnassaan juutalaisille perinteistä ateriayhteyttä, jonka hän asetti opetustyössään keskeiseksi, joskin samalla vertauskuvalliseksi. Ehtoollinen tulisi nähdä sitä ateriayhteyttä vasten, joka Jeesuksella jo aikaisemmin oli opetuslapsiinsa. Ateriankuvauksia on Jeesuksen toiminnan yhteydessä useitakin mm. vertaus suurista illallisista, (Lk 14:16-24) kuninkaanpojan häistä, (Mt 22:2-14) kymmenestä neitsyestä (Lk 13:23-30). Vertauksissa kerrotaan siitä, että monet tulevat idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä ja aterioitsevat Jumalan valtakunnassa.

VIIMEINEN EHTOOLLINEN

Ehtoollisen asettaminen tapahtui siis Jeesuksen ollessa opetuslastensa kanssa viimeisellä aterialla, joka oli pääsiäisateria. Kello 18 jälkeen, ennen puolta yötä, syötiin pääsiäisateria Egyptistä lähdön muistoksi. Opetuslasten kertomusten mukaan Jeesus otti leivän, joka kuului pääsiäisaterian rituaaliin, kiitti ja mursi sen niinkuin monesti aikaisemmin aterioidessaan opetuslastensa kanssa.. Mutta tällä kertaa leivän jakamista seurasivat sanat: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan" (Lk 22:19, 1Kr 11:24). Sitten hän otti maljan, kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Lk 22:20). Matteus lisää tähän: "syntien anteeksiantamiseksi". Luukkaan ja Paavalin mukaan hän vielä lisää: "Tehkää se minun muistokseni".

Ehtoollisen asettamisella Jeesus siis yhdistää juutalaisten pääsiäisaterian ja messiaanisen juhlan, kaikkien kansojen pidot, joista jo Jesaja puhui (Jes. 25: 6-9). Jeesus oli luvannut niille, jotka olivat pysyneet Hänen kanssaan, Hänen kiusauksissaan, oikeuden istuutua pöytään Hänen kerallaan Hänen valtakunnassaan yhdessä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa (Lk 22:28-30). Ehtoollinen on täten sekä muistoateria että odotuksen ateria.

EHTOOLLISEN DOGMATIIKKA

Ehtoollisen dogmaattinen puoli eroaa eri kirkkokuntien näkemyksissä. Se ilmenee kolmena pääajatuksena katolisessa, luterilaisessa ja reformoidussa kirkossa. KATOLINEN KIRKKO opettaa, että ehtoollisessa tapahtuu leivän ja viinin muuttuminen, transsubstantiaatio. Aineet muuttuvat - ehtoollisaineiden vihkimisen jälkeen - Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaikkakin ne edelleen maistuvat leivältä ja viiniltä. Ehtoollisessa maallikot saavat vain leivän. Koska Kristuksen ruumiiseen sisältyy myös hänen verensä, kirkko katsoo, että se, joka syö leivän, saa myös osansa Kristuksen verestä. Toimituksesta tähteeksi jäävää leipää palvotaan Kristuksen ruumiina. Messu-uhrissa pappi kantaa leivän ja viinin, joitten nyt katsotaan muuttuneen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, Jumalan eteen Golgatan uhrin verettömänä toistona, jossa Kristus papin käsien välityksellä uhraa itsensä taivaalliselle isälleen verettömällä tavalla.

Uudempi katolinen teologia ei tosin enää mielellään puhu Golgatan uhrin toistosta, käsittäen sen mahdottomaksi toistaa ja pitää parempana lausua, että toistamaton Golgatan uhri tehdään uudelleen läsnä olevaksi messu-uhrissa.

REFORMOITU KIRKKO näkee ehtoollisessa lähinnä symbolin, vertauskuvan. Leipä ja viini, jotka muistuttavat Jeesuksen ruumiista ja verestä, ovat niiden pantti. Jeesuksen sanat leivästä ja viinistä: "tämä on minun ruumiini - tämä on minun vereni", käsitetään mielellään siten, että leipä ja viini merkitsevät Jeesuksen ruumista ja verta, ovat niitten kuva. Ehtoollinen ymmärretään tällöin vain pelkkänä Kristuksen kuoleman muistoateriana, jossa henki tekee poissa olevan Kristuksen läsnäolevaksi. Sitä pidetään Jumalan liiton ja Jumalan armon merkkinä, niitten toistuvana muistutuksena ja sinettinä. Kristuksen ruumis ja veri eivät ole sellaisenaan ehtoollisateriassa, mutta Jumalan oikealle puolelle korotetusta Vapahtajasta virtaa voima uskovaiselle. Kristuksen ruumiin syöminen käsitetään pelkästään hengellisesti, ja Kristuksen ruumis otetaan vastaan uskon kautta. Ehtoollisessa koettava yhteys Herran on näin tarkasteltuna täysin todellista.

Reformoidun kirkon ehtoollisnäkemystä sävyttä Augustinuksen kristologia, jonka mukaan Kristus ylösnousemusruumiissaan rajoittuu paikallisuudeltaan ja tilaltaan taivaaseen. Augustinus on tehnyt tästä loogisen johtopäätöksen, tähdentäen, että Kristus ei voi olla todellisena mukana ehtoollisessa. Hänen inhimillinen luontonsa, vieläpä kirkastettunakin, merkitsee rajoitusta, koska sillä ei ole jumalallisen luonnon kykyä olla kaikkialla läsnä. Tämän opin perusta on siinä katsomuksessa, että ääretön ei voi mahtua äärelliseen. Se merkitsee sitä, että tullessaan ihmiseksi Jumalan pojan täytyi jättää osa jumalallisesta luonnostaan taivaaseen. Hänen nykyisestä korotetusta asemastaan taas seuraa, että hänen täytyy jättää ihmisluontonsa taivaaseen, voidakseen jumalallisessa luonnossaan olla kaikkialla läsnä maan päällä.

LUTERILAISEN KIRKON oppi on konsubstantiaatio l. mukanaolo-oppi. Tämä lähtee siitä näkemyksestä, että Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisessa, leivän ja viinin muuttumattomassa olemuksessa. Luther sanoo, että niinkuin rauta, kun se pannaan ahjoon, ottaa tulen ja on sen kantaja, pysyen kuitenkin rautana, niin leipä ja viini kun ne pannaan ehtoollisaterian ahjoon, ottavat Kristuksen ruumiin ja veren ja ovat siis Kristuksen kantajia meille, pysyen kuitenkin leipänä ja viininä.

Tätä todistaa itse ehtoollissanat: ‘tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni’. Nämä sanat osoittavat, että Jumalan Poika voi myös kirkastetussa ihmisluonnossaan olla läsnä kaikkialla maan päällä. Kun hän lupaa antaa meille ruumiinsa ja verensä leivässä ja viinissä, niitä ei tarvitse hakea taivaasta. Tämä ruumis, luterilaisen käsityksen mukaan, annetaan ehtoollisessa hengelliseksi ravinnoksi. Tämä ruoka ei ole lihaa ja verta maallisessa mielessä. Se on näkymätön ja eskatologinen ruoka, joka kuitenkin tuottaa yhteyden Golgatalla uhrattuun lihaan ja vereen.

Ehtoolliseen osallistuminen luo todellisen yhteyden, henkilökohtaisesti, sovittajaan Herraan Jeesukseen (1 Kr 10:16) "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka me murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"

Näin kuvaavat protestantit ehtoollisen mysteeriä, mutta lisäävät kuitenkin, ettei sitä voi selittää filosofisesti, eikä kuvata dogmaattisin opinsanoin, sillä ihmisjärki ei voi täysin käsittää tai selittää sitä, mikä kuuluu uskon ja hengen alueelle. Mitä ei voida käsittää omaksutaan uskossa.

Tuskinpa kukaan uskaltaa väittää, että hän on saavuttanut ‘täyden ymmärryksen koko rikkauden’ - he toteavat. ‘Sillä tietomme on vajavaista’. Näin päättelevät kirkkokristityt ja ymmärtävät, että Kristuksen ruumiin ja veren yhdistyminen vihittyyn leipään ja vihittyyn viiniin on syvimmältä olemukseltaan salaisuus.

TEOSOFINEN JA ROSENKREUZILAINEN KÄSITYS EHTOOLLISESTA

Teosofinen ja rosenkreuzilainen näkemys ehtoollisen sakramentista on tavallaan yhtä mieltä kirkollis-kristillisen käsityksen kanssa siinä, että ehtoollisen sakramentti on perimmältään mysteerio, joka voidaan omaksua vain uskossa, mutta se avaa ja valaisee niin tätä mysteeriota kuin uskoakin tavalla, jonka jokainen ihminen voi päästä omakohtaisesti täysin käsittämään ja omaksumaan (tosin tietyin edellytyksin).

Viisaat Opettajat ovat aina yrittäneet neuvoa ihmisiä ymmärtämään elämää, aivan tätä jokapäiväistä elämää ja siihen kätkettyä viisautta, kauneutta ja pyhyyttä. Tämä piirre näkyy selvänä jo monissa, kristinuskoa edeltäneissä, vanhoissa uskonnoissa. Mikään elämässä ei ole turhaa, eikä yhdentekevää, kun ihminen näkee ja ymmärtää elämän kouluksi, jossa hänen tulee kasvaa ja viisastua, oppia elämään kuten ihmisen tulee elää - ihmisenä. Kun ihminen käsittää jokapäiväisen elämänsä, kaikkine tapahtumineen, sisältörikkaaksi ja merkitykselliseksi ja kun yhä myös ymmärtää, että elämässä vallitsee ehdoton lakisiteisyys, järkkymätön järjestys ja oikeudenmukaisuus, että jokainen saa, mitä on ansainnut, elämä ei tee kenellekään vääryyttä, kun hän tämän käsittää, on hänen myös helpompaa ja mielekkäämpää pyrkiä, vastuksista ja vaikeuksista huolimatta, aina eteenpäin kohti päämääräänsä, joka on - inhimillinen täydellisyys. Jeesus Kristuksen sanoilla, ‘Taivaallisen Isän täydellisyys’.

Syöminen, juominen, peseytyminen ja pukeutuminen mm. ovat juuri tällaisia jokapäiväisen elämän pieniä tapahtumia, jotka nykypäivänä ovat, useimpien ihmisten kohdalla, menettäneet syvemmin merkityksensä ja muodostuneet yhdentekeviksi. Ne ovat kuitenkin symboleja eräistä henkisistä tapahtumista, joista niiden tulisi muistuttaa. Mutta syömisestä ja juomisesta esimerkiksi, joiden pitäisi muistuttaa ihmisiä ehtoollisesta, on usein muodostunut lähinnä vain nautinnon tyydyttämisen välikappaleita. Mutta aivan toisinkin voisi olla ja on muinaisina aikoina ollutkin ja tulee varmasti myös tulevaisuudessa olemaan.

AGAPEE

Alkukristityillä oli tapana järjestää nk. Agapee- eli rakkausaterioita, joita he viettivät Mestarinsa muistoksi, kuten Jeesus oli heitä kehottanut. Jokainen toi ateroimaan tullessaan ruokaa ja juomaa, joista sitten koottiin yhteinen ateria. Sitä nautittaessa muisteltiin veljellisessä yhteisolossa Jeesus Kristusta, hänen opetuksiaan ja hänen elämäänsä. Alkukristityt toivoivat ja uskoivat, että Jeesus tulisi ruumiillisesti takaisin heidän luokseen. Ja kerrotaan, että Jeesus ilmestyikin usein heidän keskellensä ja opetti heitä.

Jeesus oli ehtoollisella siunannut leivän ja viinin ja jakanut sen opetuslapsilleen; ei hän itse ryhtynyt sitä ensimmäiseksi syömään. Rakkausateria kuvasi täten myös tulevaisuutta, jolloin ihmiset eivät ajattele enää itseään, vaan toisiaan. Kun he näin ajatellen toimivat, tehden hyvää toisilleen, silloin tulee rauha, ilo ja onni maailmaan. Kerrotaan, että monet opetuslapset ja apostolit, ennen muita Paavali, ymmärsivät, että ehtoollis-ateria ei ollut ainoastaan tällainen muistojuhla, vaan erityinen mysteerio, joka viittasi tulevaisuuteen.

EHTOOLLISEN MYSTEERIO

Ehtoollisen sakramentti on eksoteerisena tapahtumana muistojuhla, jollainen juuri agapee oli. Sen tarkoituksena oli jaon auttaa osanottajia käsittämään elämää uudella, Jeesuksen opettamalla tavalla, ymmärtämään, että koko elämä on pyhää ja merkityksellistä. Sen tarkoituksena oli myös vahvistaa heidän uskoaan, joka on ennen muuta uskoa elämän oikeudenmukaisuuteen, Jumalan rakkauteen ja pyrkimystä elämään tässä uskossa.

Tämä ymmärrys avautui opetuslapsille heidän muistellessaan Mestarinsa opetuksia, heidän mietiskellessään sitä, kuinka Kristus, Jumalan Poika, Jumalan rakkaus oli täyttänyt Jeesuksen kokonaan niin, että hänestä tuli Jeesus Kristus. Tämä saavutus sai täyttymyksensä kun Jeesus Kristus, rakastaessaan lähimmäisiään ja koko ihmiskuntaa, antoi ristillä verensä vuotaa. Hän ei vastustanut pahaa. Hän eli ja toimi kuten oli itse opettanut, uskossa Isän, Jumalan rakkauteen ja se vei hänet lopulliseen, suureen päämäärään, siihen mysteerioon, että hän, Jeesus Kristus voitti ristillä nk. ‘ristinkuolemassaan’ - kuoleman.

Jeesuksen aura yhtyi silloin maapallon auraan ja täytti koko aurinkokunnan. Kristus, suuri kosminen tajunta ja kosminen voima - samoin kuin Jeesus Kristus itse - on nyt kaikkialla. Se voima on maassa, maan antimissa, sen on metsässä, vedessä, tuulessa ja pilvissä. Kristus on nyt - ennen muuta - jokaisen ihmisyksilön luona, yhtä lähellä kaikkia. Jokainen voi nyt ottaa Kristuksen vastaan uskossa ja pyhittää elämänsä muistaessaan, että Kristus-tajunta on kaikkialla, kaikessa elämässä maan päällä, kaikessa mitä syömme ja juomme - koko elämässämme - kuten se on kätkettynä meissäkin, jokaisen ihmisen sisimmässä - mystisenä Kristuksena.

"Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne" (Joh. 6:53), sanoo Jeesus Kristus. Kristuksessa on meidän todellinen elämämme, niinkuin apostoli Paavali toteaa: "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme." Ja me tulemme ravituiksi tällä kaikkiallisen Kristuksen elämällä, ‘lihalla ja verellä’, kun käytännössä ravitsemme olemustamme Jeesus Kristuksen neuvoilla ja opetuksilla.

Kun me ymmärrämme, että Kristuksen veri, hänen elämänvoimansa, virtaa nyt kaikkialla, kun me tämän muistamme ja uskomme, niin että usko on meille elävää elämää, tahtoa elää Kristuksen rakkaudessa, muuttuu jokapäiväinenkin elämä pyhäksi ja kun se voima koskettaa meitä ja täyttää sisimpämme, saamme siitä terveyttä ja iloa, uutta elämää.

Ehtoollisen mysteerio on nyt avoinna jokaiselle ihmisyksilölle, joka tahtoo seurata Jeesus Kristuksen neuvoja elämässään. Ehtoollinen ei ole enää yksinomaan vain harvoille ja valituille tarkoitettu salainen toimitus, kuten oli vanhoissa mysteerioissa. Jokaisesta ihmisestä itsestään riippuu, tahtooko hän osallistua ehtoolliseen, tahtooko hän nauttia Jeesus Kristuksen ruumista ja verta, elämän leipää ja elämän viiniä, tahtooko hän ottaa Kristuksen vastaan elämäänsä.

Ihminen voi nyt olla jatkuvasti, jokaisena päivänä ja jokaisena hetkenä kuin ehtoollisella, aterioida Mestarin pöydässä, jos hän elää todellista uskon elämää.

Tämä uusi elämän asenne, elämä uskossa, avaa ehtoollisen salaisen, esoteerisen puolen, jolloin ihmisen sisäinen minätajunta muodostuu vähitellen ehtoolliskalkiksi, siksi Graalin maljaksi, joka ottaa vastaan Jeesus Kristuksen veren, hänen elämänsä, rakkautensa ja voimansa. Koska Kristus, Jumalan Poika on nyt kaikkien ihmisten luona, on kaikilla nyt myös tämä uusi mahdollisuus avata sydämensä ovet Kristukselle.

Salaisuus on siinä, että ihminen ei kuitenkaan osaa tätä tehdä, ennenkuin hänessä on herännyt oikea usko, ennenkuin hän täysin ymmärtää, mitä on Kristuksen rakkaus ja siihen ymmärrykseen hän voi päästä vain puhdistamalla itseään, seuraamalla Jeesuksen opetuksia, ennen muuta hänen käskyjään, jokapäiväisessä elämässään.

Rakkaus on puhdistuksen tien läksy, jonka opittuaan ihminen saa nähdä ja kokea rakkauden voiman. Hän saa myös kokea sen salaisuuden, joka on ihmiselämän takana, kaikkien ihmisten ykseyden. Hän saa ymmärtää, mitä tarkoittaa persoonallinen itsetietoisuus fyysisessä maailmassa, joka saavutetaan ensimmäisessä suuressa vihkimyksessä. Se on - kokemus ja tieto siitä, että rakkaus on ikuinen. Rakkaus on suurin voima maailmassa.

Paavali on kenties kauneimmalla tavalla, oman kokemansa pohjalta, kuvaillut rakkautta 1. Korinttilaiskirjeessään. Kun ihminen persoonallisessa tajunnassaan käsittää tämän rakkauden, aukeaa hänelle uusi näköala elämään, hänessä herää usko ja silloin hän voi ottaa vastaan Kristuksen ja päästä sisäisen Jumalansa yhteyteen. Silloin tapahtuu se mysteerio, että Jeesus Kristus vuodattaa verensä, oman minätajuntansa häneen ja hän saa ottaa vastaan Jumalan Pojan. Hän ymmärtää silloin Paavalin sanat: "- ja minä elän, en enää minä vaan Kristus elää minussa" (Gal.2:20).

Paavali puhuu siitä rakkaudesta, joka ei ole enää haihtuva tunne, vaan Jumalan rakkaus ihmisen sisimmässä. Todellinen rakkaus ei asu tunteessa, se asuu tahdossa. Kun ihmisessä syntyy elävä usko, usko rakkauteen, niin hänen tahtonsa puhdistuu ja silloin hänen tahtonsa pyrkii aina rakkauteen, joka ei ole tunnetta, vaan todellista katoamatonta, ikuista rakkautta, joka kaiken voittaa - kuolemankin. Silloin hän ymmärtää käytännössä, aivan tässä jokapäiväisessä elämässä, mitä Mestari todella tarkoitti sanoessaan: "Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte siirtää vuoria. Te voisitte tehdä ihmeitä, jos teillä olisi edes hiukkasen rakkautta, edes tuon sinapinsiemenen verran!"

Silloin hän myös oivaltaa, mikä äärettömän tärkeä, jopa välttämätön käytännön neuvo, todellisessa uskon elämässä kätkeytyy Mestarin opetukseen: "Jumala sanoo pojilleen: olkaa niinkuin minä, älkää huolehtiko, vaan opettakaa, uskokaa, näyttäkää esimerkkiä; sanoilla varoittakaa, ajatuksilla siunatkaa, mutta antakaa ihmisten tehdä, mitä tahtovat, kunnes heidän mielensä muuttuu."

Ehtoollisen esoteerinen merkitys viittaa myös erääseen tärkeään opetukseen, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen, siihen, että Kristus tullessaan ajaa pois Saatanan ja lunastaa Saatanan. Saatana on ihmisen itsekäs persoonallisuus, joka ei tunne Kristusta, joka ei tiedä, mikä on Jumalan tahto, eikä osaa sitä niin ollen toteuttaa. Tämän Saatanan Kristuksen veri, hänen rakkautensa lunastaa. Kristus vapauttaa ihmisen Saatanan vallasta. Tämä on mysteerio, joka ei avaudu selittelemällä, sen voi täysin ymmärtää vain kokemuksen kautta.


EHTOOLLISEN TARKOITUS

Jeesus oli sanonut: "Missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeeni, siellä minä olen läsnä". Tähän lupaukseen perustui alkukristittyjen kokoontuminen ehtoolliselle. Ehtoollinen pyhänä sakramenttina oli ja on oleva salainen toimitus, eikä suinkaan julkinen, kuten kirkko on sen väärin käsittänyt. Ehtoollinen ei ole tarkoitettu julkiseksi toimitukseksi, eikä se voi sitä olla. Tästä kertoo se, että pyhään ehtoolliseen- seremoniallisena toimituksena - eivät saaneet, kristikunnan alkuaikoina, ottaa osaa muut kuin uskovaiset, pistoi, todelliset kastetut kristityt, eivätkä muinaisissa mysteerioissa kuin vihityt, sillä se vaati ja edellytti siihen osallistuvilta voimallista itsekasvatusta ja sen antamaa epäitsekkyyttä. Siihen ei voinut muuten osallistua ja siksi sen piti olla salainen.

Nauttiessan seremoniallisessa ehtoollisessa apostoleista vanhimman siunaamaa leipää ja viiniä, saivat osanottajat kokea sen ihmeellisen voiman, mikä sakramentin toimittajasta virtasi ehtoollisateriaan.

Se todisti heille, että henki ja aine ovat lopulta yhtä. Siunauksen täyttämä leipä ja viini olivat sekä ainetta, että henkeä. Henki ja aine olivat niissä yhtä. Ja kun osanottajat nauttivat siunattua leipää ja siunattua viiniä, he joutuivat samaan pyhään, ylimaalliseen tunnelmaan, heidän sielunsa virittyi samaan hienoon ja korkeaan viritykseen niin, että he muodostivat yhdessä tuon ehtoolliskalkin, Graalin maljan, johon vuodattui tavaallista viiniä. Se oli ehtoollisen ihme ja se on ehtoollisen tarkoitus. Ehtoollisen tarkoitus on ja oli olla uskollisten kesken tapahtuvana, pyhänä salaisena toimituksena, jolloin Jeesus Kristus saattoi kuolemattomassa ruumiissaan esiintyä läsnäolijoille ja opettaa heitä. Kun Mestari ilmestyi heidän luokseen ja opetti heitä, heidän uskonsa, heidän tahtonsa vahvistui ja he saivat uutta voimaa elämäänsä ja pyrkimykseensä.

EHTOOLLIS-MYSTEERION EDELLYTYS

Ajatellessamme, miten meidän tänä päivänä tulisi valmistaa itseämme, voidaksemme pyrkiä osallistumaan salaiselle, pyhälle ehtoolliselle, meidän täytyy tehdä omasta sielustamme Graal - malja, ja silloin Jeesus Kristuksen minuus voi ilmestyä meille ja ilmetä meissä. Silloin kun me puhdistamme sielumme niin, että siitä tulee kirkas, ihana ehtoollismalja, silloin Jeesus Kristuksen minätajunta voi tulla meihin ja silloin hän elää meissä. Sitähän ihminen toisensa perästä on saanut kokea: Jeesus Kristus elää hänessä.

On sanottu, että se on tullut uskon kautta. Mutta todellisuudessa se on tullut sen kautta, että hän on puhdistanut omaa ajatuselämäänsä, ennen kaikkea tahtoelämäänsä, että hän on tahtonut kulkea mestarin ja vapahtajan jälkiä, tahtonut ilmentää totuutta.