On toki ilman muuta mahdollista, että thaimaalaisten poimijoiden ja thaimaalaisten matkanjärjestäjien välillä on ollut aitoja, ehkä vakaviakin epäselvyyksiä. Asiasta on tärkeää keskustella. Mutta tapa, jolla suomalaiset "auttajat"– muun muassa nuorisopoliitikko Li Andersson ja ihmisoikeuslakimies Ville Hoikkala – ovat asiaa hoitaneet, on johtanut katastrofiin.
Sen sijaan että poimijat olisivat nyt marjatienestiensä kanssa kotona Thaimaassa tukemassa perhettään, he ovat jumissa Suomessa ilman tienestejä ja ilman läheisiään. Lento, johon heille oli varattu paikat, on ajat sitten lähtenyt. Jotta tässä ei jo olisi tarpeeksi, sijaiskärsijäksi on joutunut myös paikallinen yrittäjä, joka on julkisuudessa tullut syyttä leimatuksi ihmiskauppiaaksi.
Tilanteesta pidetyn metelin määrä on niin suuri, että voisi kuvitella 50 marjanpoimijan olleen suomalaisella Guantanamon vankileirillä. Ei ihme, että yrittäjän ja poimijoiden välit ovat tulehtuneet ja että yrittäjä on sanonut, ettei hän neuvottele "aktivistien" välityksellä.
Suomalaisviranomaiset ovat päiväkausia yrittäneet selvittää umpisolmuun mennyttä tilannetta. Kuinka paljon verovaroja tutkintaan lienee palanutkin, mutta lopputulos on joka tapauksessa se, että syyttäjä päätti keskiviikkona lopettaa esitutkinnan. Mitään näyttöä ainakaan suomalaisyrittäjän rangaistavasta toiminnasta (saati ihmiskaupasta) ei löytynyt – mutta hänen maineensa on silti loattu. Mikä mahtaa tältä osin olla suomalaisten ”auttajien” vastuu?
Nyt se sorto tarkoittaa puolukoiden poimimista metsässä. Ehkä se sitä sitten nykyisin on. On kulunut kuitenkin aika pitkä aika siitä, kun oma mummoni raskaan maatilatyön lisäksi juoksi ämpäri kädessä metsissä saadakseen lisätienestejä. Niillä rahoilla oli mahdollista maksaa isäni koulumaksuja, joihin muuten ei olisi ollut vähävaraisessa maalaisperheessä varaa. Sama motiivi taitaa tuoda nyt monia thaimaalaisia viljelijöitä tähän maahan, jossa oppikoulu on kauan sitten vaihtunut maksuttomaan peruskouluun ja lukion kirjoihin saa Kelalta avustusta.
Thaimaalaisten tienestit eivät tietenkään suomalaisittain ole suuria, mutta heille itselleen ne voivat olla valtavia: moni on ostanut marjarahoilla talon, auton tai saanut lapsensa koulutettua.
"Tämä on kovaa työtä. Mutta niin on työ Thaimaassakin. Siihen verrattuna tämä ei ole raskasta", sanoi Luumäellä marjoja poiminut, toiseen thaimaalaisryhmään kuuluva Jaturont Maneekan elokuussa Ylelle.
Kohun keskelle joutuneiden marjanpoimijoiden tilanne on nyt täysin epäselvä. He odottavat kohtaloaan, eikä kukaan tunnu tarkasti tietävän, milloin ja miten he pääsevät kotimaahansa. Saarijärvellä auliisti lausuntoja jakanut Li Andersson on sen sijaan ajat sitten palannut Etelä-Suomeen.
Sen sijaan että poimijat olisivat nyt marjatienestiensä kanssa kotona Thaimaassa tukemassa perhettään, he ovat jumissa Suomessa ilman tienestejä ja ilman läheisiään. Lento, johon heille oli varattu paikat, on ajat sitten lähtenyt. Jotta tässä ei jo olisi tarpeeksi, sijaiskärsijäksi on joutunut myös paikallinen yrittäjä, joka on julkisuudessa tullut syyttä leimatuksi ihmiskauppiaaksi.
Tilanteesta pidetyn metelin määrä on niin suuri, että voisi kuvitella 50 marjanpoimijan olleen suomalaisella Guantanamon vankileirillä. Ei ihme, että yrittäjän ja poimijoiden välit ovat tulehtuneet ja että yrittäjä on sanonut, ettei hän neuvottele "aktivistien" välityksellä.
Suomalaisviranomaiset ovat päiväkausia yrittäneet selvittää umpisolmuun mennyttä tilannetta. Kuinka paljon verovaroja tutkintaan lienee palanutkin, mutta lopputulos on joka tapauksessa se, että syyttäjä päätti keskiviikkona lopettaa esitutkinnan. Mitään näyttöä ainakaan suomalaisyrittäjän rangaistavasta toiminnasta (saati ihmiskaupasta) ei löytynyt – mutta hänen maineensa on silti loattu. Mikä mahtaa tältä osin olla suomalaisten ”auttajien” vastuu?
Nyt se sorto tarkoittaa puolukoiden poimimista metsässä. Ehkä se sitä sitten nykyisin on. On kulunut kuitenkin aika pitkä aika siitä, kun oma mummoni raskaan maatilatyön lisäksi juoksi ämpäri kädessä metsissä saadakseen lisätienestejä. Niillä rahoilla oli mahdollista maksaa isäni koulumaksuja, joihin muuten ei olisi ollut vähävaraisessa maalaisperheessä varaa. Sama motiivi taitaa tuoda nyt monia thaimaalaisia viljelijöitä tähän maahan, jossa oppikoulu on kauan sitten vaihtunut maksuttomaan peruskouluun ja lukion kirjoihin saa Kelalta avustusta.
Thaimaalaisten tienestit eivät tietenkään suomalaisittain ole suuria, mutta heille itselleen ne voivat olla valtavia: moni on ostanut marjarahoilla talon, auton tai saanut lapsensa koulutettua.
"Tämä on kovaa työtä. Mutta niin on työ Thaimaassakin. Siihen verrattuna tämä ei ole raskasta", sanoi Luumäellä marjoja poiminut, toiseen thaimaalaisryhmään kuuluva Jaturont Maneekan elokuussa Ylelle.
Kohun keskelle joutuneiden marjanpoimijoiden tilanne on nyt täysin epäselvä. He odottavat kohtaloaan, eikä kukaan tunnu tarkasti tietävän, milloin ja miten he pääsevät kotimaahansa. Saarijärvellä auliisti lausuntoja jakanut Li Andersson on sen sijaan ajat sitten palannut Etelä-Suomeen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.