Tämän päivän ajatuksia :
Joskus olen miettinyt sitäkin, että kuinka jotkut ihmiset osaa tuhota toisen ihmisen kokonaan. Tai esimerkikisi, viedä luottamuksen/uskon toisiin ihmisiin. On niitä ihmisiä, jotka kiusaavat toisia, eivätkä välttämättä tajua, lopettaa aikuisiässä. Jotkut osaavat pyytää anteeksi, jotkut eivät alennu ees moiseen. Vaan hinnalla hyvänsä jatkavat. Joskus sitä on hyvä pysähtyä miettimään omaa käytöstään sekä sitä, mihin se voi pahemmillaan päätyä. Ei välttämättä niin kauniisti kuin kuvittelit. Siitä saattaa tulla elämäsi helvetti hetkessä. Et ehkä enää ikinä voi pyytää anteeksi tai pahoitella käytöstäsi. Olet vain kaikkien ihmisten silmissä se vihatuin ja idioottimaisin ihminen. Niin monelta nuorelta voisi joskus kysyä, mitä siitä hyödyt jos haukut toista? Miten edes kehtaat olla niin lapsellinen, että edes ryhdyt moiseen? Onko sinulla tunteita vai haluatko olla tosissa kylmä ihminen vailla vertaa muitten tunteista piittaamatta? Niin moni nuori haukkuu/huutelee myöskin kylvää niin montaa sellaista sanaa mitä ei edes tiedä mitä se tarkoittaa. Kaikki sanat on aina opittu isoveljeltä/iso siskolta ja isoimmat vanhemmiltaan.
Jos me halutaan olla hyviä ihmisiä, jotka osaavat kunnioittaa, arvostaa muita sellaisina kuin ne on, meidän opittava ymmärtämään toisiamme. Me emme voi olla katkeria toisillemme, me emme voi haukkua ketään tai tuomita ketään maan rakoon. Meidän on oltava, tunnollisia kansalaisia, toisiamme kohtaa. Luotettavia jolla annamme uskoa toisiin ihmisiin. Emme pilaa uskoa ihmisiin. Annamme hyvien välien säilyä pitkään. Miksi emme voisi antaa sellaista kuvaa itsestämme? Miksi emme voisi olla kiitollisia toisillemme?
Se mitä haluan sanoa, on se että meidän pitäisi välittää toisistamme, meidän pitäisi huolehtia toisistamme. Meidän pitäisi pitää toisen puolia, meidän pitäisi pitää kiinni hyvä yhteishengestä. Ei haukkua, ei nälviä, ei syrjiä, emmehän sitä halua kellekkään? Miksi olla katkera, ilkeä, toiselle? Jos voi olla hyvä ihminen, johon voi luottaa? Joka ei hauku, ei nälvi. Eikä edes alennu moiseen. Jokainen meistä on samanarvoinen, jokaisella meillä on tunteet. Kukaan meistä ei ole toista parempi. Jokainen on omalla tavallansa erilainen. Jokaisella on omat juttunsa. Meidän pitää vain oppia arvostamaan ja kunnioittamaan sitä.
Kasvatetaan lapsistamme kunnollisia nuoria/ aikusia, tehdään niistä rakastavat ihmiset. Opetetaan välittämään muista ihmisista, vanhuksista puhumattakaan. Opetetaan heidät huolehtimaan toisistamme. Annetaan niille rakkautta, hellyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Ei jätetä ketään yksin. Ollaan niitä välittäviä ihmisiä, jotka kasvattavat omista lapsistaan kunnollisia, arvostavia nuoria. Jotka myös osaavat kunnioittaa toisiaan.
Pieni pätkä masennuksesta ja siitä kuinka sinä voit olla se toisen hengen pelastaja !
Masentuneena sitä tuntee olonsa niin uuvuksissaan ettei jaksaisi tehdä mitään, mikään ei jaksaisi kiinnostaa. Kaikki on yhtä tyhjää kaiken kanssa. Pelkkää itkua, surua. Olo on kuin lohduttomalla. Yksin ja avuton. Se tunne kun kukaan ei huomaa eikä edes välitä, on yksi inhottavista tunteista mitä voi koskaan kokea. Sitä vain haluaisi, päästää irti, ehkä luovuttaa. Mutta sitä ei silloin mieti, mitä voi pahimmallaan menettää. Voi menettää koko elämänsä. Pilata koko tulevaisuuden. Lopullisesti. Sitä ratkaisua ei kenenkään pitäisi tehdä. Meidän päinvastoin pitäisi alkaa toimimaan, auttamaan, kuuntelemaan ja ymmärtämään. Se mitä voimme tehdä toisemme vuoksi, palkitsee meidät vielä kyllä. Jos me pystymme pelastamaan toisen hengen, meidän pitää olla iloisia ja kiitollisia. Se on meidän palkkio siitä että, saimme pelastettua yhden hengen lisää. Älä koskaan jätä ketään yksin ongelmien kanssa, älä koskaan unohda toista ihmistä, näytä että välität. Ole sinä, se auttaja jokaiselle ihmiselle, jonka huomaat olevan heikossa hapessa. Älä käännä selkääsi- välitä mielummin.
Jokainen meistä on osaa tehdä virheitä, jokainen meistä osaa nousta ylös niistä. Ottaa opikseen. Jokainen meistä on kokenut vaikeita aikoja, joista on välillä vaikea nousta ylös mutta, jokainen meistä on luotu nousemaan niistä yli. Aina hyvä voittaa pahan. Vaikka elämässäsi tapahtuisi kuinka ikävää tahansa, älä jää murehtimaan, ota askeleesi eteenpäin, elä. Yritä edes. Aina asiat kääntyy parempaa suuntaan, aina.
ajatteleva
ajatteleva1
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039