liittovaltioko-osa2

Suomi on saanut uuden profeetan - tämän mukaan - valitettavasti - kaikki muukin minkä hän ennustaa on totisinta totta...

Nyt juuri uutisissa:

"Saksan vaalit: Merkelille historiallinen jytky
Riemu kohosi kattoon Berliinin Konrad Adenauer -talossa, kun ensimmäiset vaalitulokset julkistettiin alkuillasta sunnuntaina.

”Tämä on meille supertulos”, liittokansleri Angela Merkel julisti kristillisdemokraattien päämajassa."

Ja Timo kirjoitti jo aikaisemmin:

"Saksassa, missä Euroopan vaikeasta tilanteesta huolimatta on käyty hämmästyttävän hiljainen ja sopuisa vaalikamppailu. Teatterinäytöksen päätteeksi Merkel valitaan uudelleen maansa johtoon."

Hyvä blogikirjoitus edellä, paitsi, että samaan pakettiin - ilmeisesti siitä syystä, kun diktatuurisana on niin pelottava ääntää - laitetaan kansan karsinaan ajo sekä totalitarismi.

"Koska päättäjämme tarjoavat kansalle suurella rahalla sirkusta ja ruoka-apupaketteja, eivätkä kerro tulevaisuuden suunnitelmistaan varallisuuden uusjaon suhteen, joudumme odottamaan epätietoisina omaa kohtaloamme tässä pelissä. Tapahtumien valossa ainakin minun on hyvin vaikea nähdä kovin valoisana tätä neofeodalismin ja totalitarismin piirteitä omaksunutta hallintojärjestelmää."

Ja blogikirjoituksen lopussa ollut kommentti siloittelee loput.

"Ei kai sentään liittovaltioon voidaan liittyä ilman kansanäänestystä?
Uskotko Timo tosiaankin, että ennemistö kannattaisi liittovaltiota?"

Niinpä, mutta kun diktatuurissa ei tarvita kansanäänestystä. Kirjoittaja on huomannut tärkeän ristiriidan. Ei sitä kansa äänestänyt perustuslakiakaan voimaan, että Suomen itsenäisyys voidaan luovuttaa ulkopuoliselle taholle.

Ei ole mitään syytä olettaa, että tästä totalitarismi -linjasta sitä johtavat haluavat missään nimessä luopua, kun tilanne on jo näin pitkällä ja viittä vaille valmis.

Liittovaltio -sana on pelkkää hämäystä, jotta syntyy kuvitelma jonkin asteisesta demokratiasta, jota ei enää käytännön tasolla todellakaan ole.

Ja nyt niille henkilöille tiedoksi, jotka sanovat, ettei kieli taivu englanniksi, ja heiltä jää ymmärtämättä tekstit - tuolla kielellä nämä asiat voi sanoa ja lukea, mutta ei suomeksi - valitettavasti. Jos suomennan tähän, niin olemme sensuurissa, että paukkuu. Myös suomalaisissa lehdissä olevissa englanninkielisissä uutisissa on tietoa, jota ei suomeksi kirjoiteta. Valitan tilannetta, mutta kyseessä on minusta riippumaton syy.

selitystä kieleen kirjoitti:

Ja nyt niille henkilöille tiedoksi, jotka sanovat, ettei kieli taivu englanniksi, ja heiltä jää ymmärtämättä tekstit - tuolla kielellä nämä asiat voi sanoa ja lukea, mutta ei suomeksi - valitettavasti. Jos suomennan tähän, niin olemme sensuurissa, että paukkuu. Myös suomalaisissa lehdissä olevissa englanninkielisissä uutisissa on tietoa, jota ei suomeksi kirjoiteta. Valitan tilannetta, mutta kyseessä on minusta riippumaton syy.

Yllättävää kuitenkin, että tämä tieto Stubbista on kirjoitettu myös suomenkieliseen Wikipediaan:

"Vuosina 2001–2003 Stubb oli Euroopan komission italialaisen puheenjohtaja Romano Prodin poliittinen neuvonantaja. Lisäksi hän on ollut mukana neuvottelemassa Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista ja toiminut suurlähettiläs Antti Satulin avustajana. Stubb on myös vakiokolumnisti useissa lehdissä ja julkaissut 10 EU-aiheista kirjaa sekä lukuisia akateemisia artikkeleita."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Stubb

Licio Gelli ryösti Italian suurimmasta yksityisestä pankista, Banco Ambrosianosta, miljardi dollaria vuonna 1982. Hän käytti 200 miljoonaa dollaria ostaakseen aseita Argentiinalle tulevaa Falklandin sotaa varten. Argentiinalainen kenraali Carlos Suirez ja amiraali Emilio Massara, jotka osallistuivat hyökkäyksen suunnitteluun, olivat myös P2:n jäseniä. Tämän petoksen myötä pankki joutui pian vararikkoon.

Banco Ambrosianolla oli vajetta melkein miljardi dollaria. Se oli suurin pankki-skandaali Italiassa nykyaikana.

Banco Ambrosianon suurin omistaja ja johtaja Roberto Calvi, sekä hänen vapaamuurari-henkivartijansa Florio Carboni ja Sylvano Vittot matkustivat kotoaan ensin Sveitsiin 10. kesäkuuta ja saapuivat Lontooseen 15.6.1982. Hän kertoi lehdistölle: "Olen vapaamuurari, mutta kuulun looshiin Lontoossa." (La Nazione, Rome, 11 December 1981) Hän oli, kuitenkin, myös P2:n jäsen. 18. kesäkuuta hänet löydettiin hirttäytyneenä Blackfriarsin sillan alla Thames-joen varrella, neljän mailin päässä Chelsea Cloister´ista, missä hän asui -- lähellä Lontoon Freemasons' Hallia. Virallisen tutkimuksen mukaan, jonka Scotland Yard suoritti, kuolinsyy oli itsemurha. Hän kärsi kuitenkin huimauksesta, eikä hän olisi koskaan kiivennyt alas sillan alle hirttääkseen itsensä. Tämän lisäksi, pääteltiin että hänet oli ensin kuristettu.

Vapaamuurari Calvi, lempinimeltään 'Jumalan pankkiiri', oli vähän aiemmin uhannut paljastaa P2:n roolin pankin romahduksessa. Häntä syytettiin 65 eri rikoksesta, mukaan lukien rahanpesu, petos, asiakirjojen väärentäminen sekä valan rikkominen. On mielenkiintoista huomioida että P2:n jäsenillä on tapana pukeutua blackfriar-munkeiksi (dominikaanit) maagisissa riiteissään. Myöhemmin tavallinen poliisi otti tutkimukset itselleen ja päätteli että se oli murha.

Vuorokautta ennen Calvin 'itsemurhaa', hänen sihteerinsä Graziella Corrocher heittäytyi ulos pankin pääkonttorin neljännen kerroksen ikkunasta Milanossa. Hän oli myös säilyttänyt P2:n asiakirjoja. Ja 2.10.1982, eräs toinen pankin työntekijä, Giuseppe Dellacha, heittäytyi ulos pankin ikkunasta ja teki 'itsemurhan' (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 436).

jatkopaloja kirjoitti:

Licio Gelli ryösti Italian suurimmasta yksityisestä pankista, Banco Ambrosianosta, miljardi dollaria vuonna 1982. Hän käytti 200 miljoonaa dollaria ostaakseen aseita Argentiinalle tulevaa Falklandin sotaa varten. Argentiinalainen kenraali Carlos Suirez ja amiraali Emilio Massara, jotka osallistuivat hyökkäyksen suunnitteluun, olivat myös P2:n jäseniä. Tämän petoksen myötä pankki joutui pian vararikkoon.

Banco Ambrosianolla oli vajetta melkein miljardi dollaria. Se oli suurin pankki-skandaali Italiassa nykyaikana.

Banco Ambrosianon suurin omistaja ja johtaja Roberto Calvi, sekä hänen vapaamuurari-henkivartijansa Florio Carboni ja Sylvano Vittot matkustivat kotoaan ensin Sveitsiin 10. kesäkuuta ja saapuivat Lontooseen 15.6.1982. Hän kertoi lehdistölle: "Olen vapaamuurari, mutta kuulun looshiin Lontoossa." (La Nazione, Rome, 11 December 1981) Hän oli, kuitenkin, myös P2:n jäsen. 18. kesäkuuta hänet löydettiin hirttäytyneenä Blackfriarsin sillan alla Thames-joen varrella, neljän mailin päässä Chelsea Cloister´ista, missä hän asui -- lähellä Lontoon Freemasons' Hallia. Virallisen tutkimuksen mukaan, jonka Scotland Yard suoritti, kuolinsyy oli itsemurha. Hän kärsi kuitenkin huimauksesta, eikä hän olisi koskaan kiivennyt alas sillan alle hirttääkseen itsensä. Tämän lisäksi, pääteltiin että hänet oli ensin kuristettu.

Vapaamuurari Calvi, lempinimeltään 'Jumalan pankkiiri', oli vähän aiemmin uhannut paljastaa P2:n roolin pankin romahduksessa. Häntä syytettiin 65 eri rikoksesta, mukaan lukien rahanpesu, petos, asiakirjojen väärentäminen sekä valan rikkominen. On mielenkiintoista huomioida että P2:n jäsenillä on tapana pukeutua blackfriar-munkeiksi (dominikaanit) maagisissa riiteissään. Myöhemmin tavallinen poliisi otti tutkimukset itselleen ja päätteli että se oli murha.

Vuorokautta ennen Calvin 'itsemurhaa', hänen sihteerinsä Graziella Corrocher heittäytyi ulos pankin pääkonttorin neljännen kerroksen ikkunasta Milanossa. Hän oli myös säilyttänyt P2:n asiakirjoja. Ja 2.10.1982, eräs toinen pankin työntekijä, Giuseppe Dellacha, heittäytyi ulos pankin ikkunasta ja teki 'itsemurhan' (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 436).

Architects of Deception

By Jüri Lina

Luku 5d: Vapaamuurariuden globaali valta


Vuonna 1931, Jugoslaviassa oli 24 looshia suurlooshin siipien alla. Vapaamuurari Josip Broz Tito ei kieltänyt vapaamuurariutta kommunistisessa Jugoslaviassa, eikä vapaamuurari Castro kieltänyt sitä Kuubassa.

1980-luvulla, Serbian vapaamuurarit alkoivat olla hyvin aktiivisia taas ja kesäkuussa 1990 uusi serbialainen suurlooshi perustettiin Belgradiin Saksan yhdistyneen suurlooshin (Vereinigte Grosslogen von Deutschland avulla. Se tuli tunnetuksi nimellä 'Yugoslavia' ja sen päämääränä oli taistella nationalismin pahuutta vastaan.

Yhdysvalloissa oli virallisesti 4,5 miljoonaa vapaamuuraria 16 000 looshissa 1960-luvulla. Tänään heitä on jäljellä ainoastaan 2,5 miljoonaa. Loikanneen 32. asteen vapaamuurarin Bill Schnoebelenin mukaan, tulee yhä vaikeammaksi värvätä uusia jäseniä, sillä vihamielisyys vapaamuurareita vastaan on kasvamassa. On myös loosheja lapsille, ja mahdollinen lastentarha tuleville vapaamuurareille on poikien partioliike.

USA:n 41 presidentistä, 14 oli vapaamuurareita, tai karkeasti ottaen 30 prosenttia. Vuonna 1929, noin 67 prosenttia kaikista Kongressin jäsenistä kuului vapaamuurareihin (Paul. A. Fisher, "Behind the Lodge Door", Rockford, Illinois, 1994, s. 246).

Kanadassa oli 71 799 vapaamuuraria 641 looshissa vuonna 1998. Turkissa oli 10 540 vapaamuuraria 140 looshissa. Brasialiassa oli 97 754 vapaamuuraria 1 745 looshissa. Intiassa oli 14 755 vapaamuuraria 306 looshissa.

Vientianessa, Laosissa, oli vuoteen 1967 Skotlantilainen looshi, mutta se ei ole enää aktiivinen. Macaossa, Grand Orient of Lusitania perustettiin vuonna 1911, samalla kun ensimmäiset pienemmät looshit aloittivat toimintansa jo vuonna 1872.

Filippiineillä, amerikkalaiset perustivat ensimmäisen looshin vuonna 1917, ja vuonna 1998 siellä oli 14 000 jäsentä 160 looshissa.

Etelä-Koreassa oli useita suurloosheja. Ensimmäinen looshi, nimeltään Han Yang, perustettiin Souliin 5.11.1908. Eräs suurlooshi on nimeltään Harry Truman No. 1727. Taiwanilla on ainoastaan 754 jäsentä 10 loshissa. Japanissa ainoastaan 3 743 vapaamuuraria 18 looshissa (1980).

Ensimmäinen englannin kielinen looshi Japanissa avasi ovensa vuonna 1865, ensimmäinen japanin kielinen looshi vasta vuonna 1954. Vuonna 1867, rakennettiin Yokohama Masonic Hall. Toisen maailmansodan aikaan vapaamuurarit pidätettiin pettureina Japanissa (Jasper Ridley, "The Freemasons", London, 2000, s. 239).

Thaimaassa, Pyhän Johanneksen looshi (the lodge St. John No. 1702) perustettiin jo vuonna 1911. Skotlantilainen looshi perustettiin Pattayalle vasta vuonna 1993, nimellä Lodge Pattaya West Winds No. 1803. Seuraavana vuonna ranskalainen looshi perustettiin Chiangmai´hin ja vuonna 1995 irlantilainen looshi perustettiin Bangkokiin, nimeltään Morakot Lodge No. 945. Ranskan Indo-Kiinassa (nykypäivän Vietnamissa) oli hyvin vilkasta vapaamuurari-aktiviteettia. Nykyinen kommunistinen hallitus on virallisesti kieltänyt vapaamuurariuden, mutta kuten tavallista kommunistisissa maissa, looshit jatkavat toimintaansa epävirallisesti.

jatkopalaa kirjoitti:

Architects of Deception

By Jüri Lina

Luku 5d: Vapaamuurariuden globaali valta


Vuonna 1931, Jugoslaviassa oli 24 looshia suurlooshin siipien alla. Vapaamuurari Josip Broz Tito ei kieltänyt vapaamuurariutta kommunistisessa Jugoslaviassa, eikä vapaamuurari Castro kieltänyt sitä Kuubassa.

1980-luvulla, Serbian vapaamuurarit alkoivat olla hyvin aktiivisia taas ja kesäkuussa 1990 uusi serbialainen suurlooshi perustettiin Belgradiin Saksan yhdistyneen suurlooshin (Vereinigte Grosslogen von Deutschland avulla. Se tuli tunnetuksi nimellä 'Yugoslavia' ja sen päämääränä oli taistella nationalismin pahuutta vastaan.

Yhdysvalloissa oli virallisesti 4,5 miljoonaa vapaamuuraria 16 000 looshissa 1960-luvulla. Tänään heitä on jäljellä ainoastaan 2,5 miljoonaa. Loikanneen 32. asteen vapaamuurarin Bill Schnoebelenin mukaan, tulee yhä vaikeammaksi värvätä uusia jäseniä, sillä vihamielisyys vapaamuurareita vastaan on kasvamassa. On myös loosheja lapsille, ja mahdollinen lastentarha tuleville vapaamuurareille on poikien partioliike.

USA:n 41 presidentistä, 14 oli vapaamuurareita, tai karkeasti ottaen 30 prosenttia. Vuonna 1929, noin 67 prosenttia kaikista Kongressin jäsenistä kuului vapaamuurareihin (Paul. A. Fisher, "Behind the Lodge Door", Rockford, Illinois, 1994, s. 246).

Kanadassa oli 71 799 vapaamuuraria 641 looshissa vuonna 1998. Turkissa oli 10 540 vapaamuuraria 140 looshissa. Brasialiassa oli 97 754 vapaamuuraria 1 745 looshissa. Intiassa oli 14 755 vapaamuuraria 306 looshissa.

Vientianessa, Laosissa, oli vuoteen 1967 Skotlantilainen looshi, mutta se ei ole enää aktiivinen. Macaossa, Grand Orient of Lusitania perustettiin vuonna 1911, samalla kun ensimmäiset pienemmät looshit aloittivat toimintansa jo vuonna 1872.

Filippiineillä, amerikkalaiset perustivat ensimmäisen looshin vuonna 1917, ja vuonna 1998 siellä oli 14 000 jäsentä 160 looshissa.

Etelä-Koreassa oli useita suurloosheja. Ensimmäinen looshi, nimeltään Han Yang, perustettiin Souliin 5.11.1908. Eräs suurlooshi on nimeltään Harry Truman No. 1727. Taiwanilla on ainoastaan 754 jäsentä 10 loshissa. Japanissa ainoastaan 3 743 vapaamuuraria 18 looshissa (1980).

Ensimmäinen englannin kielinen looshi Japanissa avasi ovensa vuonna 1865, ensimmäinen japanin kielinen looshi vasta vuonna 1954. Vuonna 1867, rakennettiin Yokohama Masonic Hall. Toisen maailmansodan aikaan vapaamuurarit pidätettiin pettureina Japanissa (Jasper Ridley, "The Freemasons", London, 2000, s. 239).

Thaimaassa, Pyhän Johanneksen looshi (the lodge St. John No. 1702) perustettiin jo vuonna 1911. Skotlantilainen looshi perustettiin Pattayalle vasta vuonna 1993, nimellä Lodge Pattaya West Winds No. 1803. Seuraavana vuonna ranskalainen looshi perustettiin Chiangmai´hin ja vuonna 1995 irlantilainen looshi perustettiin Bangkokiin, nimeltään Morakot Lodge No. 945. Ranskan Indo-Kiinassa (nykypäivän Vietnamissa) oli hyvin vilkasta vapaamuurari-aktiviteettia. Nykyinen kommunistinen hallitus on virallisesti kieltänyt vapaamuurariuden, mutta kuten tavallista kommunistisissa maissa, looshit jatkavat toimintaansa epävirallisesti.

Jordaniassa on vain muutama looshi aktiivisena. Palestiinassa, juutalainen suurlooshi perustettiin vuonna 1933, ennen Israelin valtion julistamista. Vuonna 1988, Israelissa oli 3 000 jäsentä 60 looshissa ("List of Masonic Lodges", 1989, s. 254-255).

Yitzhak Rabin, joka murhattiin 4.11.1995, oli Israelin vapaamuurarien suurmestari. Vuoteen 1998 mennessä, Israelissa oli 78 looshia.

Kaikki Afrikan poliittiset johtajat ovat vapaamuurareita ja he ovat yhteydessä Ranskan Grand Orientiin (Ghislaine Ottenheimer, Renaud Lecadre, "Les Freres Invisible", Paris, 2001).

Grande Oriente do Brazil perustettiin Rio de Janeirossa 17.6.1822, ja tänään se on voimakas veljeskunta Latinalaisessa Amerikassa.

Virossa oli 250 vapaamuuraria vuonna 2003. Ensimmäinen looshi, nimeltään Isis, perustettiin jo 12.10.1773. Hyvin tunnetun virolaisen vapaamuurarin, Gunnar Aarman mukaan, Viron presidentti Konstantin Pats ja kenraali Johann Laidoner kuuluivat 1930-luvulla ruotsalaisiin loosheihin ("Kuldne kroon Eesti lipul", Tallinn, 1992, s. 35). Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen, Tallinnaan perustettiin Fooniks-loosgi 12.6.1993. Tällä hetkellä siellä on Virossa on kuusi looshia, kolme Tallinnassa, yksi Tartossa, Pärnussa ja Haapsalussa. Tämän lisäksi Viron suurlooshi perustettiin toukokuussa 1999.

Toomas-Hendrik Ilves on Trilateraalisen Komission jäsen, jota Illuminati johtaa, sillä se on vapaamuurari-organisaatio (Vladimir Krasny, "The Children of the Devil", Moscow, 1999, s. 266). Viron suurlooshin ensimmäinen suurmestari oli Arno Koorna vuonna 1999; hänestä tuli vapaamuurari Suomessa 1.12.1991. Hänet nimitettiin Kommunistisen puolueen sihteeriksi Tarton Yliopistossa 19.9.1950. Dokumentit osoittavat hänen olleen nationalistien sekä 'kansan vihollisten vainoaja'. Hän ei ole koskaan katunut tekojaan. 1990-luvun valtiovarainministeriä Siim Kallasia epäiltiin suuresta kavalluksesta, mutta hänen sallittiin jatkaa virassaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hänen ollessaan Viron Keskuspankin pääjohtaja, hän varmisti että kuuluisa vapaamuurari-symboli; kaikkinäkevä silmä laitettiin 50 kruunun seteliin. Vapaamuurarit rakastavat laittaa maagisia symboleitaan kaikkialle.

Propaganda-lehtisessään, suurmestari Koorna painottaa että vapaamuurarit ovat lajia kunnioittavia ja lojaaleja kansalaisia. Hän väittää että vapaamuurareilta puuttuu kansainvälinen keskus, mikä ei ole totta. Koorna yrittää vähätellä vapaamuurarien hyvin dokumentoituja rikoksia väittämällä että ne ovat olleet satunnaisia hairahduksia todellisesta vapaamuurariudesta. Aripäev-lehden haastattelussa 13.12.1999 hän vakuuttaa: "Me olemme hyviä ihmisiä ja toivomme muuttuvamme yhä paremmiksi."

jatkopaloja kirjoitti:

Jordaniassa on vain muutama looshi aktiivisena. Palestiinassa, juutalainen suurlooshi perustettiin vuonna 1933, ennen Israelin valtion julistamista. Vuonna 1988, Israelissa oli 3 000 jäsentä 60 looshissa ("List of Masonic Lodges", 1989, s. 254-255).

Yitzhak Rabin, joka murhattiin 4.11.1995, oli Israelin vapaamuurarien suurmestari. Vuoteen 1998 mennessä, Israelissa oli 78 looshia.

Kaikki Afrikan poliittiset johtajat ovat vapaamuurareita ja he ovat yhteydessä Ranskan Grand Orientiin (Ghislaine Ottenheimer, Renaud Lecadre, "Les Freres Invisible", Paris, 2001).

Grande Oriente do Brazil perustettiin Rio de Janeirossa 17.6.1822, ja tänään se on voimakas veljeskunta Latinalaisessa Amerikassa.

Virossa oli 250 vapaamuuraria vuonna 2003. Ensimmäinen looshi, nimeltään Isis, perustettiin jo 12.10.1773. Hyvin tunnetun virolaisen vapaamuurarin, Gunnar Aarman mukaan, Viron presidentti Konstantin Pats ja kenraali Johann Laidoner kuuluivat 1930-luvulla ruotsalaisiin loosheihin ("Kuldne kroon Eesti lipul", Tallinn, 1992, s. 35). Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen, Tallinnaan perustettiin Fooniks-loosgi 12.6.1993. Tällä hetkellä siellä on Virossa on kuusi looshia, kolme Tallinnassa, yksi Tartossa, Pärnussa ja Haapsalussa. Tämän lisäksi Viron suurlooshi perustettiin toukokuussa 1999.

Toomas-Hendrik Ilves on Trilateraalisen Komission jäsen, jota Illuminati johtaa, sillä se on vapaamuurari-organisaatio (Vladimir Krasny, "The Children of the Devil", Moscow, 1999, s. 266). Viron suurlooshin ensimmäinen suurmestari oli Arno Koorna vuonna 1999; hänestä tuli vapaamuurari Suomessa 1.12.1991. Hänet nimitettiin Kommunistisen puolueen sihteeriksi Tarton Yliopistossa 19.9.1950. Dokumentit osoittavat hänen olleen nationalistien sekä 'kansan vihollisten vainoaja'. Hän ei ole koskaan katunut tekojaan. 1990-luvun valtiovarainministeriä Siim Kallasia epäiltiin suuresta kavalluksesta, mutta hänen sallittiin jatkaa virassaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hänen ollessaan Viron Keskuspankin pääjohtaja, hän varmisti että kuuluisa vapaamuurari-symboli; kaikkinäkevä silmä laitettiin 50 kruunun seteliin. Vapaamuurarit rakastavat laittaa maagisia symboleitaan kaikkialle.

Propaganda-lehtisessään, suurmestari Koorna painottaa että vapaamuurarit ovat lajia kunnioittavia ja lojaaleja kansalaisia. Hän väittää että vapaamuurareilta puuttuu kansainvälinen keskus, mikä ei ole totta. Koorna yrittää vähätellä vapaamuurarien hyvin dokumentoituja rikoksia väittämällä että ne ovat olleet satunnaisia hairahduksia todellisesta vapaamuurariudesta. Aripäev-lehden haastattelussa 13.12.1999 hän vakuuttaa: "Me olemme hyviä ihmisiä ja toivomme muuttuvamme yhä paremmiksi."

P2 -- Kaikkein pahamaineisin vapaamuurari-lahko

Kaikkein pahamaineisin vapaamuurari-looshi Euroopassa on nimeltään P2, jonka on ajateltu olevan lyhenne sanoista Propaganda 2, mutta sen pitäisi pikemminkin olla Palladism 2 (Albert Pike oli tämän hyvin salaisen Palladialaisen vapaamuurariuden perustaja), jonka keskuksia olivat Charleston, Rooma ja Berliini.

P2 perustettiin virallisesti Giordano Gamberini´n toimesta, joka oli Grande Oriente d'ltalian suurmestari, jolla on 18 000 jäsentä. Itse asiassa, erään Rooman Palladialaisen vapaamuurari-konsiilin perustivat Giuseppe Mazzini ja Albert Pike, ja se kehittyi salaiseksi vapaamuurari-looshiksi vuonna 1877 nimeltään Propaganda Massonica. Tämä looshi luotiin niille vapaamuurareille jotka vierailivat pääkaupungissa muualta Italiasta, ja itse kuningas oli tämän looshin jäsen. Myöhemmin sen 23 looshista tuli terrorismin keskuksia.

Yhdessä Illuminatin kanssa, Ranskan Grand Orient esitti johtavaa roolia Jakobiinien vallankaappauksessa Ranskassa vuonna 1789, tapahtumassa joka tunnetaan Ranskan 'suurena' vallankumouksena. Tämä Grand Orient oli täysin Illuminatin hallussa, useiden historioitsijoiden mukaan, niiden joukossa Nesta Webster.

Toisen maailmansodan jälkeen, kun vapaamuurarius oli taas laillista Italiassa, amerikkalaiset uudelleen organisoivat Italian vapaamuurariuden. CIA:n emissaari Gilliotti henkilökohtaisesti alkoi puhdistaa Grande Oriente d'Italiaa vähemmän tärkeistä jäsenistä. Gianni Rossi ja Francesco Lombrassa sanoivat kirjassaan In the Name of the 'Lodge', joka julkaistiin vuonna 1981, että "amerikkalaiset, erityisesti ne jotka edustavat mafiaa, sekä CIA:ta vapaamuurariuden sisällä... pitävät käsissäään Grande Orienten tulevaisuutta.

Vuonna 1965 P2:lla oli ainoastaan 14 jäsentä. Siitä oli tullut eliitin looshi. Jäsenet tunnettiin nimellä 'piduesti'. Kun Gamberini vuosina 1966 - 1967 organisoi tämän looshin uudestaan Suurlooshin suurmestarin Lino Salvini´n käskystä, hän valitsi Licio Gellin suurmestariksi vuonna 1967. Pienyrittäjä Gelli, joka tuli Arezzosta Toscanasta, oli vihitty Grande Orienteen ja P2:een Roomassa vuonna 1965 hänen oltuaan pitkään ulkomailla. Hän oli myös Maltan ritarien jäsen.

Gelli oli taistellut Francon puolella Esoanjan sisällissodassa ja hän oli tukenut innokkaasti Mussolinia. Toisen maailmansodan aikaan hän kidutti ja murhasi kommunisti-partisaaneja ja raportoi heistä. Samaan aikaan hän kuului maanalaiseen kommunistiseen puolueeseen. Sodan jälkeen Gelli ja katolinen pappi Krujoslav Dragonovic organisoivat 'rottalinjan' natseille jotka halusivat paeta Etelä-Amerikkaan. Gelli velotti palveluksistaan 40 prosenttia pakoa suunnittelevan henkilön oamisuudesta (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 172).

jatkopaloja kirjoitti:

P2 -- Kaikkein pahamaineisin vapaamuurari-lahko

Kaikkein pahamaineisin vapaamuurari-looshi Euroopassa on nimeltään P2, jonka on ajateltu olevan lyhenne sanoista Propaganda 2, mutta sen pitäisi pikemminkin olla Palladism 2 (Albert Pike oli tämän hyvin salaisen Palladialaisen vapaamuurariuden perustaja), jonka keskuksia olivat Charleston, Rooma ja Berliini.

P2 perustettiin virallisesti Giordano Gamberini´n toimesta, joka oli Grande Oriente d'ltalian suurmestari, jolla on 18 000 jäsentä. Itse asiassa, erään Rooman Palladialaisen vapaamuurari-konsiilin perustivat Giuseppe Mazzini ja Albert Pike, ja se kehittyi salaiseksi vapaamuurari-looshiksi vuonna 1877 nimeltään Propaganda Massonica. Tämä looshi luotiin niille vapaamuurareille jotka vierailivat pääkaupungissa muualta Italiasta, ja itse kuningas oli tämän looshin jäsen. Myöhemmin sen 23 looshista tuli terrorismin keskuksia.

Yhdessä Illuminatin kanssa, Ranskan Grand Orient esitti johtavaa roolia Jakobiinien vallankaappauksessa Ranskassa vuonna 1789, tapahtumassa joka tunnetaan Ranskan 'suurena' vallankumouksena. Tämä Grand Orient oli täysin Illuminatin hallussa, useiden historioitsijoiden mukaan, niiden joukossa Nesta Webster.

Toisen maailmansodan jälkeen, kun vapaamuurarius oli taas laillista Italiassa, amerikkalaiset uudelleen organisoivat Italian vapaamuurariuden. CIA:n emissaari Gilliotti henkilökohtaisesti alkoi puhdistaa Grande Oriente d'Italiaa vähemmän tärkeistä jäsenistä. Gianni Rossi ja Francesco Lombrassa sanoivat kirjassaan In the Name of the 'Lodge', joka julkaistiin vuonna 1981, että "amerikkalaiset, erityisesti ne jotka edustavat mafiaa, sekä CIA:ta vapaamuurariuden sisällä... pitävät käsissäään Grande Orienten tulevaisuutta.

Vuonna 1965 P2:lla oli ainoastaan 14 jäsentä. Siitä oli tullut eliitin looshi. Jäsenet tunnettiin nimellä 'piduesti'. Kun Gamberini vuosina 1966 - 1967 organisoi tämän looshin uudestaan Suurlooshin suurmestarin Lino Salvini´n käskystä, hän valitsi Licio Gellin suurmestariksi vuonna 1967. Pienyrittäjä Gelli, joka tuli Arezzosta Toscanasta, oli vihitty Grande Orienteen ja P2:een Roomassa vuonna 1965 hänen oltuaan pitkään ulkomailla. Hän oli myös Maltan ritarien jäsen.

Gelli oli taistellut Francon puolella Esoanjan sisällissodassa ja hän oli tukenut innokkaasti Mussolinia. Toisen maailmansodan aikaan hän kidutti ja murhasi kommunisti-partisaaneja ja raportoi heistä. Samaan aikaan hän kuului maanalaiseen kommunistiseen puolueeseen. Sodan jälkeen Gelli ja katolinen pappi Krujoslav Dragonovic organisoivat 'rottalinjan' natseille jotka halusivat paeta Etelä-Amerikkaan. Gelli velotti palveluksistaan 40 prosenttia pakoa suunnittelevan henkilön oamisuudesta (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 172).

Vuonna 1954, Gellin täytyi itse paeta Argentiinaan, missä hänestä tuli presidentti Juan Peronin suojatti. Hän oli hankkinut kaksois kansalaisuuden. Gelli oli myös Nicaraguan presidentin Anastasio Somozan läheinen ystävä. Gellin alaisuudessa P2 kasvoi nopeasti. Hän käytti armotonta kiristystä värvätäkseen uusia jäseniä looshiinsa (Stephen Knight, "The Brotherhood", London, 1994, s. 271). Kaikkien jäsenten piti olla lojaaleja Gellille, ei Italian valtiolle. P2:n jäsenet saatiin kuuliaisiksi pelottelemalla hirvittävillä rangaistuksilla. Hän kiristi 'veljiään', raskauttavia dokumentteja löytyi hänen huvilastaan Toscanasta. Jäsenmaksut olivat todella suuria. P2:n päämaja sijaitsi Hotel Excelsiorissa, Roomassa. Itse asiassa P2:sta johti Sveitsin suurlooshi Alpina.

Vuonna 1973, sveitsiläinen journalisti Mattieu Paol alkoi tutkia Alpinan roolia EC:n (Euroopan yhteisö) perustamisessa. Tärkein propagandisti oli Presidentti de Gaulle, joka kuului tähän looshiin. Paol´in kirja Les Dessous herätti levottomuutta Euroopassa. Hänet täytyi eliminoida. Israelin agentit sieppasivat hänet, syyttivät häntä vakoojaksi ja teloittivat hänet ilman oikeudenkäyntiä. Mossadista oli todellisuudessa tullut Rothschildien terroristi-organisaatio.

Erään P2:n mahtavan jäsenen, pankkiiri Michele Sindonan kautta, Gelli tuli yhteyteen Cosa Nostran kanssa 1970-luvulla. P2:lla oli pian läheiset yhteydet mafiaan ja se oli ennen kaikkea mukana huumekaupassa.

jatkopaloja kirjoitti:

Vuonna 1954, Gellin täytyi itse paeta Argentiinaan, missä hänestä tuli presidentti Juan Peronin suojatti. Hän oli hankkinut kaksois kansalaisuuden. Gelli oli myös Nicaraguan presidentin Anastasio Somozan läheinen ystävä. Gellin alaisuudessa P2 kasvoi nopeasti. Hän käytti armotonta kiristystä värvätäkseen uusia jäseniä looshiinsa (Stephen Knight, "The Brotherhood", London, 1994, s. 271). Kaikkien jäsenten piti olla lojaaleja Gellille, ei Italian valtiolle. P2:n jäsenet saatiin kuuliaisiksi pelottelemalla hirvittävillä rangaistuksilla. Hän kiristi 'veljiään', raskauttavia dokumentteja löytyi hänen huvilastaan Toscanasta. Jäsenmaksut olivat todella suuria. P2:n päämaja sijaitsi Hotel Excelsiorissa, Roomassa. Itse asiassa P2:sta johti Sveitsin suurlooshi Alpina.

Vuonna 1973, sveitsiläinen journalisti Mattieu Paol alkoi tutkia Alpinan roolia EC:n (Euroopan yhteisö) perustamisessa. Tärkein propagandisti oli Presidentti de Gaulle, joka kuului tähän looshiin. Paol´in kirja Les Dessous herätti levottomuutta Euroopassa. Hänet täytyi eliminoida. Israelin agentit sieppasivat hänet, syyttivät häntä vakoojaksi ja teloittivat hänet ilman oikeudenkäyntiä. Mossadista oli todellisuudessa tullut Rothschildien terroristi-organisaatio.

Erään P2:n mahtavan jäsenen, pankkiiri Michele Sindonan kautta, Gelli tuli yhteyteen Cosa Nostran kanssa 1970-luvulla. P2:lla oli pian läheiset yhteydet mafiaan ja se oli ennen kaikkea mukana huumekaupassa.

Tri. Agostino Cordova, Calabrialaisen Palmin kaupungin julkinen syyttäjä ja eräs mafian parhaita asiantuntijoita, kykeni vuonna 1993 yhdistämään Gellin Calabrialaiseen vapaamuurari-looshiin Roccella Ionicaan, joka oli mukana rikollisessa toiminnassa, kuten myös paikalliseen mafiaan, jonka pää-liiketoimi oli huijata EU:n komissiolta maataloustukia. Ainakin kymmenen prosenttia EU:n budjetista kuluu petokseen ja korruptioon. Cordova päätteli että P2:n suurmestari Gelli, joka tunnetaan nimellä 'Il Venerabile', oli itse asiassa sekaantunut petokseen sekä massiiviseen aseisiin ja huumeisiin liittyvään salaliittoon. Kaikki P2:n jäsenet olivat mukana taloudellisissa rikoksissa. Hallitukselta huijattiin 2 000 000 000 dollaria vuodessa maksamattomina veroina. Väärien dokumenttien avulla myytiin raakaöljyä bensiinin sijaan, sillä bensiini oli raskaammin verotettua. Oli myös laittomia (tai: olemattomia) pörssikauppoja sekä laittomia rahansiirtoja. Huhtikuussa 1997, eräs kansainvälinen tilintarkastus-firma väitti että organisoitu petos verotti EU:n kansalaisilta ja yhtiöiltä ylöi 50 miljardia dollaria vuodessa. Tämä firma tutki petoksia EU:n Komissiolle. Yksin Italiassa, 200 000 ihmistä tienaa elantonsa petoksella.

Kun syyttäjä Cordova helmikuussa 1993 paljasti Gellin rikolliset sidokset Calabrialaiseen looshiin Roccella Ionicaan, sosialistinen oikeusministeri, Claudio Martelli, esti Cordovan nimityksen Italian mafian vastaisen komission pääsyyttäjäksi sekä Napolin julkiseksi syyttäjäksi, missä paikallista mafiaa kutsutaan nimellä Camorra (Brian Freemantle, "The Octopus", London, 1995, s. 19).

jatkopaloja kirjoitti:

Tri. Agostino Cordova, Calabrialaisen Palmin kaupungin julkinen syyttäjä ja eräs mafian parhaita asiantuntijoita, kykeni vuonna 1993 yhdistämään Gellin Calabrialaiseen vapaamuurari-looshiin Roccella Ionicaan, joka oli mukana rikollisessa toiminnassa, kuten myös paikalliseen mafiaan, jonka pää-liiketoimi oli huijata EU:n komissiolta maataloustukia. Ainakin kymmenen prosenttia EU:n budjetista kuluu petokseen ja korruptioon. Cordova päätteli että P2:n suurmestari Gelli, joka tunnetaan nimellä 'Il Venerabile', oli itse asiassa sekaantunut petokseen sekä massiiviseen aseisiin ja huumeisiin liittyvään salaliittoon. Kaikki P2:n jäsenet olivat mukana taloudellisissa rikoksissa. Hallitukselta huijattiin 2 000 000 000 dollaria vuodessa maksamattomina veroina. Väärien dokumenttien avulla myytiin raakaöljyä bensiinin sijaan, sillä bensiini oli raskaammin verotettua. Oli myös laittomia (tai: olemattomia) pörssikauppoja sekä laittomia rahansiirtoja. Huhtikuussa 1997, eräs kansainvälinen tilintarkastus-firma väitti että organisoitu petos verotti EU:n kansalaisilta ja yhtiöiltä ylöi 50 miljardia dollaria vuodessa. Tämä firma tutki petoksia EU:n Komissiolle. Yksin Italiassa, 200 000 ihmistä tienaa elantonsa petoksella.

Kun syyttäjä Cordova helmikuussa 1993 paljasti Gellin rikolliset sidokset Calabrialaiseen looshiin Roccella Ionicaan, sosialistinen oikeusministeri, Claudio Martelli, esti Cordovan nimityksen Italian mafian vastaisen komission pääsyyttäjäksi sekä Napolin julkiseksi syyttäjäksi, missä paikallista mafiaa kutsutaan nimellä Camorra (Brian Freemantle, "The Octopus", London, 1995, s. 19).

Pian korruption vastainen tuomari Cordova paljasti että Martelli oli estänyt hänen tutkimuksensa koskien vapaamuurarien ja mafian soluttautumista Euroopan Unionin valtakeskukseen.

Cordova huomautti että eräs parlamentaarisen mafian vastaisen komission jäsen oli P2-vapaamuurari. Martelli erosi virastaan sekä sosialistisesta puolueesta. Hän meni lyhyeksi ajaksi Lontooseen osallistuakseen taloustieteen kurssille.

P2 oli 1970-luvulla Grande Orienten vaikutusvallan alla, mutta Gelli halusi sen olevan itsenäisempi. P2 oli vastuussa pommi-iskusta Bank of Commerceen Piazza Fontana´lla Milanossa 12.12.1969, jolloin 16 ihmistä kuoli. He järjestivät myös toisen pommi-iskun eräässä tunnelissa Rooman ja Monacon väliä kulkevaa junaa vastaan yöllä 4.8.1974, osana suunniteltua vallankaappausta, joka epäonnistui. 12 ihmistä kuoli ja 105 haavoittui.

Joulukuussa 1974, Lino Salvini, Grande Oriente d'ltalian suurmestari, ehdotti että P2 suljettaisiin. Hän halusi julkisesti nuhdella tätä looshia. Maaliskuussa 1975, Gelli perusti uuden P2:n, ja taas kerran hänestä tuli suurmestari. Jäsenten nimet eivät olleet enää salaisuus Grande Orientelle. Spartaco Mennini, Grande Oriente d'ltalian suurmestari (grand secretary) tunsi ainoastaan kolmanneksen jäsenistä. Muun osan luettelosta Gelli säilytti itsellään kuten myös Pentagonilla jolla myös täydellinen lista P2:n jäsenistä (Philip Willan, "Puppet Masters: The Political Use of Terrorism in Italy", London, 1991, s. 69).

Heinäkuussa 1976, P2:sta epäiltiin tuomari Vittorio Occorsion murhasta, joka tutki P2:n yhteyksiä muihin rikollis-järjestöihin jotka toimivat vapaamuurari-looshien sisällä.

Kun vapaamuurari Francesco Siniscalchi vuonna 1976 informoi Rooman pääsyyttäjää että Gelli oli mukana rikollisessa toiminnassa, asiaa ei huomioitu. Kupla puhkesi, kuitenkin.

Paavi Johannes Paavali I oli vakava uhka vapaamuurariudelle. Hän aikoi pysäyttää vapaamuurarien suorittamat laittomat rahansiirrot Vatikaanista eri pankeille kaikkialla maailmassa, sekä Vatikaanin korruption. Vatikaanissa oli siihen aikaan 100 vapaamuuraria. Joskus 28. - 29. syyskuuta välisenä yönä 1978, paavi kuoli. Kuolinsyy tuntematon. Hän oli ollut virassa ainoastaan 33 päivää. David Yallop osoittaa kirjassaan In God's Name (London, 1985), että P2 ja Gelli järjestivät paavin murhan -- ja P2:n takana oli Sveitsin suurlooshi Alpina.

jatkopaloja kirjoitti:

Pian korruption vastainen tuomari Cordova paljasti että Martelli oli estänyt hänen tutkimuksensa koskien vapaamuurarien ja mafian soluttautumista Euroopan Unionin valtakeskukseen.

Cordova huomautti että eräs parlamentaarisen mafian vastaisen komission jäsen oli P2-vapaamuurari. Martelli erosi virastaan sekä sosialistisesta puolueesta. Hän meni lyhyeksi ajaksi Lontooseen osallistuakseen taloustieteen kurssille.

P2 oli 1970-luvulla Grande Orienten vaikutusvallan alla, mutta Gelli halusi sen olevan itsenäisempi. P2 oli vastuussa pommi-iskusta Bank of Commerceen Piazza Fontana´lla Milanossa 12.12.1969, jolloin 16 ihmistä kuoli. He järjestivät myös toisen pommi-iskun eräässä tunnelissa Rooman ja Monacon väliä kulkevaa junaa vastaan yöllä 4.8.1974, osana suunniteltua vallankaappausta, joka epäonnistui. 12 ihmistä kuoli ja 105 haavoittui.

Joulukuussa 1974, Lino Salvini, Grande Oriente d'ltalian suurmestari, ehdotti että P2 suljettaisiin. Hän halusi julkisesti nuhdella tätä looshia. Maaliskuussa 1975, Gelli perusti uuden P2:n, ja taas kerran hänestä tuli suurmestari. Jäsenten nimet eivät olleet enää salaisuus Grande Orientelle. Spartaco Mennini, Grande Oriente d'ltalian suurmestari (grand secretary) tunsi ainoastaan kolmanneksen jäsenistä. Muun osan luettelosta Gelli säilytti itsellään kuten myös Pentagonilla jolla myös täydellinen lista P2:n jäsenistä (Philip Willan, "Puppet Masters: The Political Use of Terrorism in Italy", London, 1991, s. 69).

Heinäkuussa 1976, P2:sta epäiltiin tuomari Vittorio Occorsion murhasta, joka tutki P2:n yhteyksiä muihin rikollis-järjestöihin jotka toimivat vapaamuurari-looshien sisällä.

Kun vapaamuurari Francesco Siniscalchi vuonna 1976 informoi Rooman pääsyyttäjää että Gelli oli mukana rikollisessa toiminnassa, asiaa ei huomioitu. Kupla puhkesi, kuitenkin.

Paavi Johannes Paavali I oli vakava uhka vapaamuurariudelle. Hän aikoi pysäyttää vapaamuurarien suorittamat laittomat rahansiirrot Vatikaanista eri pankeille kaikkialla maailmassa, sekä Vatikaanin korruption. Vatikaanissa oli siihen aikaan 100 vapaamuuraria. Joskus 28. - 29. syyskuuta välisenä yönä 1978, paavi kuoli. Kuolinsyy tuntematon. Hän oli ollut virassa ainoastaan 33 päivää. David Yallop osoittaa kirjassaan In God's Name (London, 1985), että P2 ja Gelli järjestivät paavin murhan -- ja P2:n takana oli Sveitsin suurlooshi Alpina.

Vuonna 1979, Licio Gelli valittiin vapaamuurari-looshien kansainvälisen organisaation puhemieheksi, nimeltään Association Maconnique Internationale, (Vladimir Krasny, "The Children of the Devil", Moscow, 1999, s. 272).

Vuonna 1980, lehdistö haastetteli Gelliä, jolloin hän painotti että vapaamuurarius Italiassa oli kuin suurta nukketeatteria. Hän myönsi että hän aina halusi olla se joka veteli naruista. Tämä oli hirvittävä loukkaus vapaamuurariuden kansainvälistä politiikkaa vastaan.

Italian vapaamuurarit olivat järkyttyneitä. Vapaamuurarien tribunaali kokoontui alkuvuonna 1981 ja Gelli erotettiin vapaamuurariudesta ja P2 suljettiin. Kaikki gellin toimet nähtäisiin siitä lähtien laittomina.Grande Oriente antoi poliisille luvan tutkia Gellin ja P2:n bisneksiä. Aiemmin hänen oli annettu olla rauhassa Suurlooshin siipien alla.

Italian vapaamuurarius aikoi antaa selvän signaalin rankaisemalla Gelliä 18. maaliskuuta, samana päivänä jolloin Temppeliherrojen suurmestari poltettiin roviolla. 18.3.1981, poliisi teki ratsian Gellin huvilalle Arezzossa, ja löysi useita raskauttavia dokumentteja. Siellä oli 962 P2:n jäsenen nimet. Heidän joukossaan oli 19 korkea-arvoista tuomaria, neljä ministeriä (heidän joukossaan teollisuusministeri Antonio Bisaglia), kolme apulaisministeriä, useita teollisuusjohtajia, diplomaatteja, 195 korkea-arvoista upseeria, (heidän joukossaan 30 kenraalia, kuten Giulio Grassini, ja kahdeksan amiraalia), poliisipäällikkö, pankkiireita, journalisteja ja TV-tähtiä, toimittajia (kuten Corriere della Seran toimittaja Franco LiBella), 58 yliopiston professoria, useiden poliittisten puolueiden johtahia (lukuunottamatta kommunisteja), sekä kolmen tiedustelupalvelun johtajia. Bettino Craxin sosislisteista 35 oli P2:n jäseniä. Aluksi ainoastaan nämä 962 nimeä paljastettiin.

Poliisi löysi 165 kultaharkkoa jotka painoivat yhteensä 165 kiloa, tästä talosta Arezzosta. Kullan arvo oli 2 miljoonaa dollaria. Tämä kulta löydettiin kätkettynä terassin suuriin kukkaruukkuihin talon edessä, joka tutkittiin 34 kertaa ennenkuin mitään arvokasta löydettiin.

jatkopaloja kirjoitti:

Vuonna 1979, Licio Gelli valittiin vapaamuurari-looshien kansainvälisen organisaation puhemieheksi, nimeltään Association Maconnique Internationale, (Vladimir Krasny, "The Children of the Devil", Moscow, 1999, s. 272).

Vuonna 1980, lehdistö haastetteli Gelliä, jolloin hän painotti että vapaamuurarius Italiassa oli kuin suurta nukketeatteria. Hän myönsi että hän aina halusi olla se joka veteli naruista. Tämä oli hirvittävä loukkaus vapaamuurariuden kansainvälistä politiikkaa vastaan.

Italian vapaamuurarit olivat järkyttyneitä. Vapaamuurarien tribunaali kokoontui alkuvuonna 1981 ja Gelli erotettiin vapaamuurariudesta ja P2 suljettiin. Kaikki gellin toimet nähtäisiin siitä lähtien laittomina.Grande Oriente antoi poliisille luvan tutkia Gellin ja P2:n bisneksiä. Aiemmin hänen oli annettu olla rauhassa Suurlooshin siipien alla.

Italian vapaamuurarius aikoi antaa selvän signaalin rankaisemalla Gelliä 18. maaliskuuta, samana päivänä jolloin Temppeliherrojen suurmestari poltettiin roviolla. 18.3.1981, poliisi teki ratsian Gellin huvilalle Arezzossa, ja löysi useita raskauttavia dokumentteja. Siellä oli 962 P2:n jäsenen nimet. Heidän joukossaan oli 19 korkea-arvoista tuomaria, neljä ministeriä (heidän joukossaan teollisuusministeri Antonio Bisaglia), kolme apulaisministeriä, useita teollisuusjohtajia, diplomaatteja, 195 korkea-arvoista upseeria, (heidän joukossaan 30 kenraalia, kuten Giulio Grassini, ja kahdeksan amiraalia), poliisipäällikkö, pankkiireita, journalisteja ja TV-tähtiä, toimittajia (kuten Corriere della Seran toimittaja Franco LiBella), 58 yliopiston professoria, useiden poliittisten puolueiden johtahia (lukuunottamatta kommunisteja), sekä kolmen tiedustelupalvelun johtajia. Bettino Craxin sosislisteista 35 oli P2:n jäseniä. Aluksi ainoastaan nämä 962 nimeä paljastettiin.

Poliisi löysi 165 kultaharkkoa jotka painoivat yhteensä 165 kiloa, tästä talosta Arezzosta. Kullan arvo oli 2 miljoonaa dollaria. Tämä kulta löydettiin kätkettynä terassin suuriin kukkaruukkuihin talon edessä, joka tutkittiin 34 kertaa ennenkuin mitään arvokasta löydettiin.

5.5.1981, poliisi ratsasi Grande Oriente d'ltalian päämajan Roomassa, jolloin saatiin haltuun P2:n jäsenrekisteri sekä kirjeenvaihto.

Silloin saatiin selville että P2:n jäsenten todellinen lukumäärä oli 2 600, joista 422 työskenteli siviili-hallinnossa, vaikka heidän varsinainen asemansa oli tuntematon. paljastui että P2:lla oli läheiset suhteet Banca Nazionale di Livomoon. Tämän looshin jäsenten joukossa oli myös Silvio Berlusconi, jota pidetään Italian media-kuninkaana. Aluksi hän kiisti jäsenyytensä P2:ssa, mutta asiakirjat osoittavat että hänestä tuli jäsen 16.1.1978 (numero 1 816). Häntä suositteli sosialisti-johtaja Bettino Craxi, joka palasi valtaan 4.8.1983. Craxin talousministeri, Pietro Longo, oli myös P2:n jäsen (numero 2 223).

11.5.1994, Silvio Berlusconista tuli Italian pääministeri huolimatta skandaalien ja petosten urasta. Hän sai huvilansa asianajaja Cesare Previti´ltä (jonka hän myöhemmin palkitsi puolustusministerin vakanssilla), joka oli hallinnoinut tätä huvilaa erään alaikäisen tytön edustajana jonka vanhemmat olivat kuolleet onnettomuudessa. Berlusconi asui siellä kymmenen vuotta ilmaiseksi, maksamatta edes omaisuusveroa (Giovanni Ruggeri, "Berlusconi gli affari del Presidente", Rome, 1995). Berlusconista tuli uudestaan pääministeri toukokuussa 2001.


Kesäkuussa 2002, Berlusconi erotti kolme toimittajaa. Enzo Biagi, Michele Santoro, ja Daniele Luttazzi olivat Italian kansallisen television (RAI) eräitä kaikkein suosituimpia journalisteja. He olivat paljasteneet jotakin hänen rikollisia aktiviteettejaan. Tyypillisenä vapaamuurarina, Berlusconi kiisti osallisuutensa tähän uuteen skandaaliin.

Palatkaamme takaisin Gelliin. Ranskan tiedustelupalvelu, jota Ranskan Grand Orient hallitsee, esti Italian turvallisuuspoliisia pidättämästä Gelliä maaliskuussa 1982, jotta hän ehtisi paeta Sveitsiin (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 444). Hänet vangittiin poissaolevana, syytettynä poliittisesta, teollisesta ja sotilaallisesta vakoilusta, Häntä pidettiin uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Interpol, kuitenkin, onnistui pidättämään hänet Genevessä 13.9.1982, kun hän yritti nostaa 120 miljoonaa dollaria salaiselta pankkitililtä käyttäen väärää passia. Tämä tili oli jäädytetty Italian hallituksen pyynnöstä. Hänet vietiin Sveitsin turvallisimpaan vankilaan Champ Dolloniin Geneven ulkopuolella.

10.8.1983, gelli pakeni. Väitettiin virallisesti että gelli oli maksanut 12 000 Sveitsin frangia eräälle vartijalle, Umberto Gerdanalle. Amiraali Emilio Masseran (P2) mukaan, Gellillä oli viisi väärää passia mukanaa. Hän pakeni ensin Argentiinaan ja myöhemmin Uruguayhin, maahan jolla on hyvät suhteet Italian vapaamuurareihin, mutta hän palasi Sveitsiin vuonna 1987. Hänet karkotettiin Italiaan vuonna 1988 mutta hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen oltuaan kuukauden vankilassa.

Tutkimukset käynnistettiin 8.5.1981, ja 21.5.1981 hallitus julkisti listan P2:n jäsenistä. Siinä oli hallituksen ministereitä (oikeusministeri Adolfo Sarti, Giulio Andreotti, joka oli pääministerinä vuosina 1972 - 1973 ja 1976 - 1979), ja 43 parlamentin jäsentä muiden muassa. Andreottista tuli pääministeri uudestaan vuonna 1989 ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän oli myös Prieure de Sionin jäsen (Baigent, Leigh & Lincoln, "The Messianic Legacy". London, 1986. s. 426).

Italian hallitus kuitenkin kaatui pääministeri Arnaldo Forlanin kaudella 25.5.1981. Tämä skandaali lähestulkoon johti NATO:n hajoamiseen.

9.6.1981, Rooman Grande Oriente ratsattiin toisen kerran. Lista kaikista Italian vapaamuurareista takavarikoitiin ja arkistot sinetöitiin.

Vasta 15.7.1981, Giovanni Spadolini onnistui muodostamaan uuden hallituksen joka nousi valtaan 28. heinäkuuta.

P2 julistettiin laittomaksi ja 'hajotettiin' parlamentin asetuksella 21.1.1982. Laajaa kansiota yhä voimissaan olevasta P2:sta kuvataan "näkymättömäksi valtarakenteeksi joka on yhteydessä taloudelliseen rikollisuuteen, poliittisiin ja sotilaallisiin piireihin ja tiedustelupalveluun, joka on luotu valtioksi valtion sisällä."

CIA varmisti että P2 alkaa uudestaan.

Armando Coronosta, joka oli Spadolinin läheisin työtoveri, tuli uusi suurmestari 17.3.1982, kun Gelli oli maanpaossa. Vapaamuurari-eliitti tarvitsi kipeästi tällaista alistamaan pyrkivää (subversive) looshia.

2.7.1990, Italian TV haastatteli CIA:n ja Mossadin agenttia Richard Brennekeä. Hän kertoi seuraavaa: "Olen tuntenut P2:n vuodesta 1969 lähtien ja minulla on ollut sopimuksia P2:n kanssa Euroopassa siitä lähtien ja olen ollut yhteydessä siihen myös viime aikoina. USA:n hallitus lähetti rahaa P2:lle. Joinakin aikoina summa oli 1...10 miljoonaa kuukaudessa.

jatkoosaa kirjoitti:

5.5.1981, poliisi ratsasi Grande Oriente d'ltalian päämajan Roomassa, jolloin saatiin haltuun P2:n jäsenrekisteri sekä kirjeenvaihto.

Silloin saatiin selville että P2:n jäsenten todellinen lukumäärä oli 2 600, joista 422 työskenteli siviili-hallinnossa, vaikka heidän varsinainen asemansa oli tuntematon. paljastui että P2:lla oli läheiset suhteet Banca Nazionale di Livomoon. Tämän looshin jäsenten joukossa oli myös Silvio Berlusconi, jota pidetään Italian media-kuninkaana. Aluksi hän kiisti jäsenyytensä P2:ssa, mutta asiakirjat osoittavat että hänestä tuli jäsen 16.1.1978 (numero 1 816). Häntä suositteli sosialisti-johtaja Bettino Craxi, joka palasi valtaan 4.8.1983. Craxin talousministeri, Pietro Longo, oli myös P2:n jäsen (numero 2 223).

11.5.1994, Silvio Berlusconista tuli Italian pääministeri huolimatta skandaalien ja petosten urasta. Hän sai huvilansa asianajaja Cesare Previti´ltä (jonka hän myöhemmin palkitsi puolustusministerin vakanssilla), joka oli hallinnoinut tätä huvilaa erään alaikäisen tytön edustajana jonka vanhemmat olivat kuolleet onnettomuudessa. Berlusconi asui siellä kymmenen vuotta ilmaiseksi, maksamatta edes omaisuusveroa (Giovanni Ruggeri, "Berlusconi gli affari del Presidente", Rome, 1995). Berlusconista tuli uudestaan pääministeri toukokuussa 2001.


Kesäkuussa 2002, Berlusconi erotti kolme toimittajaa. Enzo Biagi, Michele Santoro, ja Daniele Luttazzi olivat Italian kansallisen television (RAI) eräitä kaikkein suosituimpia journalisteja. He olivat paljasteneet jotakin hänen rikollisia aktiviteettejaan. Tyypillisenä vapaamuurarina, Berlusconi kiisti osallisuutensa tähän uuteen skandaaliin.

Palatkaamme takaisin Gelliin. Ranskan tiedustelupalvelu, jota Ranskan Grand Orient hallitsee, esti Italian turvallisuuspoliisia pidättämästä Gelliä maaliskuussa 1982, jotta hän ehtisi paeta Sveitsiin (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 444). Hänet vangittiin poissaolevana, syytettynä poliittisesta, teollisesta ja sotilaallisesta vakoilusta, Häntä pidettiin uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Interpol, kuitenkin, onnistui pidättämään hänet Genevessä 13.9.1982, kun hän yritti nostaa 120 miljoonaa dollaria salaiselta pankkitililtä käyttäen väärää passia. Tämä tili oli jäädytetty Italian hallituksen pyynnöstä. Hänet vietiin Sveitsin turvallisimpaan vankilaan Champ Dolloniin Geneven ulkopuolella.

10.8.1983, gelli pakeni. Väitettiin virallisesti että gelli oli maksanut 12 000 Sveitsin frangia eräälle vartijalle, Umberto Gerdanalle. Amiraali Emilio Masseran (P2) mukaan, Gellillä oli viisi väärää passia mukanaa. Hän pakeni ensin Argentiinaan ja myöhemmin Uruguayhin, maahan jolla on hyvät suhteet Italian vapaamuurareihin, mutta hän palasi Sveitsiin vuonna 1987. Hänet karkotettiin Italiaan vuonna 1988 mutta hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen oltuaan kuukauden vankilassa.

Tutkimukset käynnistettiin 8.5.1981, ja 21.5.1981 hallitus julkisti listan P2:n jäsenistä. Siinä oli hallituksen ministereitä (oikeusministeri Adolfo Sarti, Giulio Andreotti, joka oli pääministerinä vuosina 1972 - 1973 ja 1976 - 1979), ja 43 parlamentin jäsentä muiden muassa. Andreottista tuli pääministeri uudestaan vuonna 1989 ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän oli myös Prieure de Sionin jäsen (Baigent, Leigh & Lincoln, "The Messianic Legacy". London, 1986. s. 426).

Italian hallitus kuitenkin kaatui pääministeri Arnaldo Forlanin kaudella 25.5.1981. Tämä skandaali lähestulkoon johti NATO:n hajoamiseen.

9.6.1981, Rooman Grande Oriente ratsattiin toisen kerran. Lista kaikista Italian vapaamuurareista takavarikoitiin ja arkistot sinetöitiin.

Vasta 15.7.1981, Giovanni Spadolini onnistui muodostamaan uuden hallituksen joka nousi valtaan 28. heinäkuuta.

P2 julistettiin laittomaksi ja 'hajotettiin' parlamentin asetuksella 21.1.1982. Laajaa kansiota yhä voimissaan olevasta P2:sta kuvataan "näkymättömäksi valtarakenteeksi joka on yhteydessä taloudelliseen rikollisuuteen, poliittisiin ja sotilaallisiin piireihin ja tiedustelupalveluun, joka on luotu valtioksi valtion sisällä."

CIA varmisti että P2 alkaa uudestaan.

Armando Coronosta, joka oli Spadolinin läheisin työtoveri, tuli uusi suurmestari 17.3.1982, kun Gelli oli maanpaossa. Vapaamuurari-eliitti tarvitsi kipeästi tällaista alistamaan pyrkivää (subversive) looshia.

2.7.1990, Italian TV haastatteli CIA:n ja Mossadin agenttia Richard Brennekeä. Hän kertoi seuraavaa: "Olen tuntenut P2:n vuodesta 1969 lähtien ja minulla on ollut sopimuksia P2:n kanssa Euroopassa siitä lähtien ja olen ollut yhteydessä siihen myös viime aikoina. USA:n hallitus lähetti rahaa P2:lle. Joinakin aikoina summa oli 1...10 miljoonaa kuukaudessa.

CIA teki yhteistyötä USA:n hallituksen virastojen kanssa lähettäessään aseita Iraniin vuonna 1980 pidetyn kokouksen jälkeen.

"Tiedän että Bush oli Pariisissa samana päivänä kun oli kokouksia jotka käsittelivät panttivankien vapauttamista sekä heistä maksettavia lunnaita. Gelli otti osaa näihin kokouksiin... Syytökseni ovat hyvin vakavia enkä esittäisi niitä ilman todisteita..."

Richard Brenneke väitti tehneensä läheistä yhteistyötä P2:n kanssa yli 20 vuoden ajan. P2:n todellinen johto oli Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Toimittaja Mino Pecorelli, P2:n jäsen, myös paljasti että CIA hallitsi tätä looshia. Brenneke vahvisti että tämä looshi jatkaa toimintaansa P7:n nimellä Italiassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa. 128 vapaamuuraria oli teki yhteistyötä Gellin kanssa liittyen massiiviseen aseiden ja huumeiden salaliittoon (Brian Freemantle, "The Octopus: Europe in the Grip of Organised Crime", London, 1995, s. 19).

Heinäkuussa 1990, Italian presidentti Francesco Cossiga vaati tutkimuksia liittyen Brenneken väitteisiin että CIA oli maksanut Licio Gellille jotta hän rohkaisisi terroristeja toimimaan Italiassa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla.

Gelli oli myös eräs pää-arkkitehteja kommunistien terroristi-ryhmän Punaisen prikaatin (Brigate Rosse) monien operaatioiden takana. Gelli ja P2 käynnisti heidän toimintansa vuonna 1969. La Repubblica järkytti yleisöä kertoessaan P2:n jäsenten joukossa oli tuomari Guido Barbara, jonka oli tarkoitus toimia Punaisen prikaatin syyttäjänä (Juan Maler, "The Doomsday", Buenos Aires, 1982, s. 25).

P2 yhdessä Punaisen prikaatin kanssa organisoi Kristillisdemokraattien johtajan Aldo Moro´n (pääministerinä vuosina 1963 - 1968 ja 1974 - 1976) sieppauksen ja murhan. P2:n salaisen listan mukaan, myös Moro oli looshin jäsen. Sieppauksen yhteydessä 16.3.1978, Moron viisi henkivartijaa surmattiin myös. Viranomaiset eivät suostuneet neuvottelemaan terroristien kanssa. Kristillisdemokraattien poliittinen sihteeri Flaminio Piccoli sanoi, että Moro surmattiin 9.5.1978 koska hän ei halunnut Italian muuttuvan vapaamuuarrien areenaksi erilaisille laittomille toimille.

Puoli tuntia ennen hyökkäystä (kello 08:30), eräs radioasema oli jo julkaisut uutisen että Aldo Moro. Punaisella prikaatilla oli kumppaneita. Eräs tiedustelupalvelun upseeri oli paikalla kuten lehden ottamista valokuvista voidaan nähdä. Hän selitti olleensa lounaalla ystäviensä kanssa -- mutta kello 9 aamulla?

Puoli tuntia ennen hyökkäystä (kello 08:30), eräs radioasema oli jo julkaisut uutisen että Aldo Moro. Punaisella prikaatilla oli kumppaneita. Eräs tiedustelupalvelun upseeri oli paikalla kuten lehden ottamista valokuvista voidaan nähdä. Hän selitti olleensa lounaalla ystäviensä kanssa -- mutta kello 9 aamulla?

Kaikki niin kutsutun kriisiryhmän jäsenet joiden odotettiin (tai: oletettiin) löytävän Moro kuuluivat P2:een, heidän joukossaan salaisen poliisin johtaja, Kenraali Bassini, tiedustelupalvelun päällikkö, kenraali Santo Vito, kenraali Walter Perusi, kenraali Raffaele Giudice, talouspetoksiin kuuluvan yksikön johtaja. Terrorismin vastaiset asiantuntijat erosivat ryhmän kykenemättömyyden takia. He väittivät että se oli kaikki leikkiä (it was all a play to the gallery=.

Corrado Guerzoni, joka oli Moro´n l'heinen työtoveri, todisti Roomassa 10.11.1982 että Moro oli suuressa vaarassa (that Moro was under great threat). Virallisella vierailullaan Yhdysvalloissa, Henry Kissinger vieraili Moro´n hotellihuoneessa ja uhkasi häntä: "Joko sinä muutat politiikkaasi tai sinä maksat vastahankaisuudestasi hengelläsi."

Aldo Moro järkyttyi ja matkusti välittömästi kotiinsa Italiaan. Hänen vaimonsa Eleonora vahvisti tämän todistuksessaan. Moro piti kiinni politiikastaan. USA:n lehdistö ei raportoinut tästä, mutta Italiassa siitä kerrottiin laajalti.

jatkoosa kirjoitti:

CIA teki yhteistyötä USA:n hallituksen virastojen kanssa lähettäessään aseita Iraniin vuonna 1980 pidetyn kokouksen jälkeen.

"Tiedän että Bush oli Pariisissa samana päivänä kun oli kokouksia jotka käsittelivät panttivankien vapauttamista sekä heistä maksettavia lunnaita. Gelli otti osaa näihin kokouksiin... Syytökseni ovat hyvin vakavia enkä esittäisi niitä ilman todisteita..."

Richard Brenneke väitti tehneensä läheistä yhteistyötä P2:n kanssa yli 20 vuoden ajan. P2:n todellinen johto oli Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. Toimittaja Mino Pecorelli, P2:n jäsen, myös paljasti että CIA hallitsi tätä looshia. Brenneke vahvisti että tämä looshi jatkaa toimintaansa P7:n nimellä Italiassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa. 128 vapaamuuraria oli teki yhteistyötä Gellin kanssa liittyen massiiviseen aseiden ja huumeiden salaliittoon (Brian Freemantle, "The Octopus: Europe in the Grip of Organised Crime", London, 1995, s. 19).

Heinäkuussa 1990, Italian presidentti Francesco Cossiga vaati tutkimuksia liittyen Brenneken väitteisiin että CIA oli maksanut Licio Gellille jotta hän rohkaisisi terroristeja toimimaan Italiassa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla.

Gelli oli myös eräs pää-arkkitehteja kommunistien terroristi-ryhmän Punaisen prikaatin (Brigate Rosse) monien operaatioiden takana. Gelli ja P2 käynnisti heidän toimintansa vuonna 1969. La Repubblica järkytti yleisöä kertoessaan P2:n jäsenten joukossa oli tuomari Guido Barbara, jonka oli tarkoitus toimia Punaisen prikaatin syyttäjänä (Juan Maler, "The Doomsday", Buenos Aires, 1982, s. 25).

P2 yhdessä Punaisen prikaatin kanssa organisoi Kristillisdemokraattien johtajan Aldo Moro´n (pääministerinä vuosina 1963 - 1968 ja 1974 - 1976) sieppauksen ja murhan. P2:n salaisen listan mukaan, myös Moro oli looshin jäsen. Sieppauksen yhteydessä 16.3.1978, Moron viisi henkivartijaa surmattiin myös. Viranomaiset eivät suostuneet neuvottelemaan terroristien kanssa. Kristillisdemokraattien poliittinen sihteeri Flaminio Piccoli sanoi, että Moro surmattiin 9.5.1978 koska hän ei halunnut Italian muuttuvan vapaamuuarrien areenaksi erilaisille laittomille toimille.

Puoli tuntia ennen hyökkäystä (kello 08:30), eräs radioasema oli jo julkaisut uutisen että Aldo Moro. Punaisella prikaatilla oli kumppaneita. Eräs tiedustelupalvelun upseeri oli paikalla kuten lehden ottamista valokuvista voidaan nähdä. Hän selitti olleensa lounaalla ystäviensä kanssa -- mutta kello 9 aamulla?

Puoli tuntia ennen hyökkäystä (kello 08:30), eräs radioasema oli jo julkaisut uutisen että Aldo Moro. Punaisella prikaatilla oli kumppaneita. Eräs tiedustelupalvelun upseeri oli paikalla kuten lehden ottamista valokuvista voidaan nähdä. Hän selitti olleensa lounaalla ystäviensä kanssa -- mutta kello 9 aamulla?

Kaikki niin kutsutun kriisiryhmän jäsenet joiden odotettiin (tai: oletettiin) löytävän Moro kuuluivat P2:een, heidän joukossaan salaisen poliisin johtaja, Kenraali Bassini, tiedustelupalvelun päällikkö, kenraali Santo Vito, kenraali Walter Perusi, kenraali Raffaele Giudice, talouspetoksiin kuuluvan yksikön johtaja. Terrorismin vastaiset asiantuntijat erosivat ryhmän kykenemättömyyden takia. He väittivät että se oli kaikki leikkiä (it was all a play to the gallery=.

Corrado Guerzoni, joka oli Moro´n l'heinen työtoveri, todisti Roomassa 10.11.1982 että Moro oli suuressa vaarassa (that Moro was under great threat). Virallisella vierailullaan Yhdysvalloissa, Henry Kissinger vieraili Moro´n hotellihuoneessa ja uhkasi häntä: "Joko sinä muutat politiikkaasi tai sinä maksat vastahankaisuudestasi hengelläsi."

Aldo Moro järkyttyi ja matkusti välittömästi kotiinsa Italiaan. Hänen vaimonsa Eleonora vahvisti tämän todistuksessaan. Moro piti kiinni politiikastaan. USA:n lehdistö ei raportoinut tästä, mutta Italiassa siitä kerrottiin laajalti.

Suunnitelma Moro´n surmaamiseksi laadittiin korkealla tasolla. Tämän todistaa se fakta että hänen suojelustaan luovuttiin, vaikka tiedettiin etä monet pahamaiseiset punaiset terroristit olivat kokoontuneet Roomaan siihen aikaan. Tämän sieppauksen ja murhan suorittivat CIA, KGB, mafia Punainen prikaati ja vapaamuurarit yhdessä. Kuulusteluissa monet Punaisen prikaatin jäsenet myönsivät tietävänsä että CIA oli juonessa mukana.

Italialainen kirjailija Lionardo Sciascia ja elokuva-ohjaaja Giuseppe Ferrara olivat vakuuttuneita että poliisi tiesi tarkkaan missä Moro piileskeli, mutta heille oli annettu käsky olla löytämättä häntä (Bjorn Kumm, "Terrorismens historia" Lund, 1998, s. 172-173).

Toimittaja ja P2:n jäsen Mino Pecorelli oli viikottaisen L'Osservatore Politicon omistaja, ja hänellä oli monia kontakteja Italian tiedustelupalvelun sisällä. Hän kertoi looshi-veljelleen Giulio Andreottille aikeistaan julkaista artikkeli ANdreottin roolista Aldo Moro´n sieppauksessa ja murhassa. Pian tämän jälkeen Pecorelli murhattiin Andreottin käskystä. Loikannut mafia-pomo Tommaso Buscetta paljasti tämän 15 vuotta myöhemmin. Vasta 17.11.2002, 83-vuotias Andreotti tuomittiin 24 vuodeksi vankeuteen Mino Pecorellin murhasta joka tapahtui vuonna 1979. Korkein Oikeus vapautti hänet, kuitenkin, 30.10.2003.

Gelli käytti tilaisuutta hyväkseen päästäkseen eroon muista hankalista P2:n jäsenistä: Giorgio Ambrosoli´sta, Antonio Varisco´sta, ja Boris Giuliano´sta. He tiesivät aivan liian paljon ja voisivat uhata Gellin turvallisuutta ja asemaa (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 440). Eräs P2:n syyttäjistä julisti myöhemmin: "Tämä P2-looshi oli salainen lahko, joka oli yhteydessä liikemiehiin ja poliitikkoihin, tuhotakseen Italian perustuslaillisen järjestyksen."

Heinäkuun alussa 1981, Licio Gellin tytär Maria lensi Italiaan. Rooman lentokentällä hänet pidätettiin ja hänen laukkunsa tutkittiin. Salaisesta kätköstä löytyi salaisia P2:n dokumentteja jotka olivat peräisin ulkoministeriöstä, Washington D.C:stä, niiden joukossa 'suunnitelma demokratian elvyttämisestä' (The Plan for the Democratic Renaissance).

Viranomaiset saivat selville että Gelli oli myös KGB:n agentti, jolla oli salaisia sopimuksia sekä salaisia yhteyksiä kommunistisiin maihin, heidän joukossa Romanian diktaattori Nicolae Ceausescu, joka Pier Carpin mukaan ("The Gelli Case", Bologna, 1982), oli vapaamuurari.

Oli selvää että P2 oli epäsuorasti yhteydessä paavi Johannes Paavali II:n murhayritykseen, ja että tämä looshi organisoi pommi-iskun Bolognan rautatie-asemalla, joka oli kommunistien tärkein keskus Italiassa, 2.8.1980, jolloin 85 ihmistä kuoli ja 200 haavoittui. Gelli itse rahoitti tämän pommi-iskun.

Italiassa viikottain ilmestyvä lehti Panorama paljasti syyskuussa 1984, että Stefano Delle Chiaie, italialainen vapaamuurari ja terroristi-johtaja jonka entinen vapaamuurarin Ciolini oli nimennyt vuonna 1982 aivoiksi Bolognan pommi-iskun takana, ja josta myöhemmin tuli Perun Loistava polku -nimisen terroristi-järjestön neuvonantaja. 1960-luvun lopulla, hän oli uusnatsi-ryhmä Avanguardia Nazionalen johtaja Roomassa. 1980-luvun puolivälissä hän työskenteli Alianza Argentina Anticomunistan kanssa, järjestö johin kuului 2 000 miestä, jota rahoitettiin huumekaupoilla.

jatkoosa kirjoitti:

Suunnitelma Moro´n surmaamiseksi laadittiin korkealla tasolla. Tämän todistaa se fakta että hänen suojelustaan luovuttiin, vaikka tiedettiin etä monet pahamaiseiset punaiset terroristit olivat kokoontuneet Roomaan siihen aikaan. Tämän sieppauksen ja murhan suorittivat CIA, KGB, mafia Punainen prikaati ja vapaamuurarit yhdessä. Kuulusteluissa monet Punaisen prikaatin jäsenet myönsivät tietävänsä että CIA oli juonessa mukana.

Italialainen kirjailija Lionardo Sciascia ja elokuva-ohjaaja Giuseppe Ferrara olivat vakuuttuneita että poliisi tiesi tarkkaan missä Moro piileskeli, mutta heille oli annettu käsky olla löytämättä häntä (Bjorn Kumm, "Terrorismens historia" Lund, 1998, s. 172-173).

Toimittaja ja P2:n jäsen Mino Pecorelli oli viikottaisen L'Osservatore Politicon omistaja, ja hänellä oli monia kontakteja Italian tiedustelupalvelun sisällä. Hän kertoi looshi-veljelleen Giulio Andreottille aikeistaan julkaista artikkeli ANdreottin roolista Aldo Moro´n sieppauksessa ja murhassa. Pian tämän jälkeen Pecorelli murhattiin Andreottin käskystä. Loikannut mafia-pomo Tommaso Buscetta paljasti tämän 15 vuotta myöhemmin. Vasta 17.11.2002, 83-vuotias Andreotti tuomittiin 24 vuodeksi vankeuteen Mino Pecorellin murhasta joka tapahtui vuonna 1979. Korkein Oikeus vapautti hänet, kuitenkin, 30.10.2003.

Gelli käytti tilaisuutta hyväkseen päästäkseen eroon muista hankalista P2:n jäsenistä: Giorgio Ambrosoli´sta, Antonio Varisco´sta, ja Boris Giuliano´sta. He tiesivät aivan liian paljon ja voisivat uhata Gellin turvallisuutta ja asemaa (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 440). Eräs P2:n syyttäjistä julisti myöhemmin: "Tämä P2-looshi oli salainen lahko, joka oli yhteydessä liikemiehiin ja poliitikkoihin, tuhotakseen Italian perustuslaillisen järjestyksen."

Heinäkuun alussa 1981, Licio Gellin tytär Maria lensi Italiaan. Rooman lentokentällä hänet pidätettiin ja hänen laukkunsa tutkittiin. Salaisesta kätköstä löytyi salaisia P2:n dokumentteja jotka olivat peräisin ulkoministeriöstä, Washington D.C:stä, niiden joukossa 'suunnitelma demokratian elvyttämisestä' (The Plan for the Democratic Renaissance).

Viranomaiset saivat selville että Gelli oli myös KGB:n agentti, jolla oli salaisia sopimuksia sekä salaisia yhteyksiä kommunistisiin maihin, heidän joukossa Romanian diktaattori Nicolae Ceausescu, joka Pier Carpin mukaan ("The Gelli Case", Bologna, 1982), oli vapaamuurari.

Oli selvää että P2 oli epäsuorasti yhteydessä paavi Johannes Paavali II:n murhayritykseen, ja että tämä looshi organisoi pommi-iskun Bolognan rautatie-asemalla, joka oli kommunistien tärkein keskus Italiassa, 2.8.1980, jolloin 85 ihmistä kuoli ja 200 haavoittui. Gelli itse rahoitti tämän pommi-iskun.

Italiassa viikottain ilmestyvä lehti Panorama paljasti syyskuussa 1984, että Stefano Delle Chiaie, italialainen vapaamuurari ja terroristi-johtaja jonka entinen vapaamuurarin Ciolini oli nimennyt vuonna 1982 aivoiksi Bolognan pommi-iskun takana, ja josta myöhemmin tuli Perun Loistava polku -nimisen terroristi-järjestön neuvonantaja. 1960-luvun lopulla, hän oli uusnatsi-ryhmä Avanguardia Nazionalen johtaja Roomassa. 1980-luvun puolivälissä hän työskenteli Alianza Argentina Anticomunistan kanssa, järjestö johin kuului 2 000 miestä, jota rahoitettiin huumekaupoilla.

Myöhemmin hän johti erästä etelä-amerikkalaista yksityistä armeijaa (salamurha-ryhmä). Panorama kirjoitti, että päätöksen asettaa pommi Bolognaan teki itse asiassa sveitsiläinen suurlooshi Alpina yhdessä Lausannen ja Monte Carlon looshien kanssa. P2 toimi ainoastaan välikätenä tämän pommi-iskun organisoimisessa.

Lokakuussa 1984, kenraali Pietro Musumeci´a, kotimaan osaston päällikkö Italian armeijan tiedustelupalvelussa (SISMI), syytettiin Bolognan tapauksen peittelystä. Tämä kenraali oli myös P2:n jäsen (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 465).

Myös KGB rahoitti P2:sta alusta lähtien. KGB:n tavoite oli luoda epävakautta Italiassa ja heikentää NATO:n eteläistä kylkeä. Samaan aikaan myös CIA rahoitti P2:sta.

Englantilainen kirjailija Stephen Knight julkaisi salaisen dokumentin joka oli päivätty 4.6.1981, jonka hän oli saanut tiedustelupalvelu MI-6:lta. Tässä dokumentissa osoitetaan että KGB oli P2:n takana ja he käyttivät vapaamuurari-loosheja soluttaakseen agenttejaan länsimaihin. Kommunistien agentit jotka olivat vapaamuurareita Lännessä saivat huomattavaa apua looshi-veljultään. Voidaan mainita Georges Ebon, joka pidätettiin Ranskassa 1950-luvulla (Terry Walton, "KGB in France", Moscow, 1993, s. 67-68).

Tämä dokumentti painotti että tiedustelupalvelujen sisällä vapaamuurarit saavuttavat muita helpommin korkean aseman. KGB:n suurin menestys oli kun heidän agenttinsa Sir Roger Hollis nimettiin MI-5:n johtajaksi, missä hän palveli vuosina 1955 - 1965. Virallinen tutkimus ei kuitenkaan tullut tähän johtopäätökseen. Hollis oli vapaamuurari, ja edellä mainitun dokumentin mukaan, korkea-arvoiset viranomaiset jotka myös olivat vapaamuurareita eivät tavallisesti paljastaneet kun epäiltiin väärinkäytöksistä. Joko tapaus suljettiin, tai se pudotettiin alemmaksi (kiireellisyys järjestyksessä) todisteiden puutteen vuoksi. Täten, tämän dokumentin kirjoittaja vaati että tiedustelupalvelujen päälliköt eivät saisi kuulua vapaamuurareihin.

Stephen Knight huomautti että vapaamuurareilla Isossa Britanniassa on hyvin suuri vaikutusvalta. Prinssi Charles on ensimmäinen nykyaikana joka rikkoi tradition että kruunun perillisten tulisi olla vapaamuurareita.

Vuonna 1980, Ilya Dzhirkvelov, jonka asemapaikkana oli Italia, loikkasi länteen ja paljasti että KGB käytti vapaamuurari-loosheja omiin tarkoituksiinsa. Erityisen menestyksekkäitä Neuvostoliiton agentit olivat Englannissa (samoin kuin Italiassa), sillä he onnistuivat soluttautumaan voimakkaisiin loosheihin. Dzhirkvelov selitti kuinka KGB antoi ohjeet englantilaisille agenteilleen tulla vapaamuurareiksi, sillä yhteiskuntaa hallittiin näistä loosheista käsin.

jatkoosa kirjoitti:

Myöhemmin hän johti erästä etelä-amerikkalaista yksityistä armeijaa (salamurha-ryhmä). Panorama kirjoitti, että päätöksen asettaa pommi Bolognaan teki itse asiassa sveitsiläinen suurlooshi Alpina yhdessä Lausannen ja Monte Carlon looshien kanssa. P2 toimi ainoastaan välikätenä tämän pommi-iskun organisoimisessa.

Lokakuussa 1984, kenraali Pietro Musumeci´a, kotimaan osaston päällikkö Italian armeijan tiedustelupalvelussa (SISMI), syytettiin Bolognan tapauksen peittelystä. Tämä kenraali oli myös P2:n jäsen (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 465).

Myös KGB rahoitti P2:sta alusta lähtien. KGB:n tavoite oli luoda epävakautta Italiassa ja heikentää NATO:n eteläistä kylkeä. Samaan aikaan myös CIA rahoitti P2:sta.

Englantilainen kirjailija Stephen Knight julkaisi salaisen dokumentin joka oli päivätty 4.6.1981, jonka hän oli saanut tiedustelupalvelu MI-6:lta. Tässä dokumentissa osoitetaan että KGB oli P2:n takana ja he käyttivät vapaamuurari-loosheja soluttaakseen agenttejaan länsimaihin. Kommunistien agentit jotka olivat vapaamuurareita Lännessä saivat huomattavaa apua looshi-veljultään. Voidaan mainita Georges Ebon, joka pidätettiin Ranskassa 1950-luvulla (Terry Walton, "KGB in France", Moscow, 1993, s. 67-68).

Tämä dokumentti painotti että tiedustelupalvelujen sisällä vapaamuurarit saavuttavat muita helpommin korkean aseman. KGB:n suurin menestys oli kun heidän agenttinsa Sir Roger Hollis nimettiin MI-5:n johtajaksi, missä hän palveli vuosina 1955 - 1965. Virallinen tutkimus ei kuitenkaan tullut tähän johtopäätökseen. Hollis oli vapaamuurari, ja edellä mainitun dokumentin mukaan, korkea-arvoiset viranomaiset jotka myös olivat vapaamuurareita eivät tavallisesti paljastaneet kun epäiltiin väärinkäytöksistä. Joko tapaus suljettiin, tai se pudotettiin alemmaksi (kiireellisyys järjestyksessä) todisteiden puutteen vuoksi. Täten, tämän dokumentin kirjoittaja vaati että tiedustelupalvelujen päälliköt eivät saisi kuulua vapaamuurareihin.

Stephen Knight huomautti että vapaamuurareilla Isossa Britanniassa on hyvin suuri vaikutusvalta. Prinssi Charles on ensimmäinen nykyaikana joka rikkoi tradition että kruunun perillisten tulisi olla vapaamuurareita.

Vuonna 1980, Ilya Dzhirkvelov, jonka asemapaikkana oli Italia, loikkasi länteen ja paljasti että KGB käytti vapaamuurari-loosheja omiin tarkoituksiinsa. Erityisen menestyksekkäitä Neuvostoliiton agentit olivat Englannissa (samoin kuin Italiassa), sillä he onnistuivat soluttautumaan voimakkaisiin loosheihin. Dzhirkvelov selitti kuinka KGB antoi ohjeet englantilaisille agenteilleen tulla vapaamuurareiksi, sillä yhteiskuntaa hallittiin näistä loosheista käsin.

Licio Gelli ryösti Italian suurimmasta yksityisestä pankista, Banco Ambrosianosta, miljardi dollaria vuonna 1982. Hän käytti 200 miljoonaa dollaria ostaakseen aseita Argentiinalle tulevaa Falklandin sotaa varten. Argentiinalainen kenraali Carlos Suirez ja amiraali Emilio Massara, jotka osallistuivat hyökkäyksen suunnitteluun, olivat myös P2:n jäseniä. Tämän petoksen myötä pankki joutui pian vararikkoon.

Banco Ambrosianolla oli vajetta melkein miljardi dollaria. Se oli suurin pankki-skandaali Italiassa nykyaikana.

Banco Ambrosianon suurin omistaja ja johtaja Roberto Calvi, sekä hänen vapaamuurari-henkivartijansa Florio Carboni ja Sylvano Vittot matkustivat kotoaan ensin Sveitsiin 10. kesäkuuta ja saapuivat Lontooseen 15.6.1982. Hän kertoi lehdistölle: "Olen vapaamuurari, mutta kuulun looshiin Lontoossa." (La Nazione, Rome, 11 December 1981) Hän oli, kuitenkin, myös P2:n jäsen. 18. kesäkuuta hänet löydettiin hirttäytyneenä Blackfriarsin sillan alla Thames-joen varrella, neljän mailin päässä Chelsea Cloister´ista, missä hän asui -- lähellä Lontoon Freemasons' Hallia. Virallisen tutkimuksen mukaan, jonka Scotland Yard suoritti, kuolinsyy oli itsemurha. Hän kärsi kuitenkin huimauksesta, eikä hän olisi koskaan kiivennyt alas sillan alle hirttääkseen itsensä. Tämän lisäksi, pääteltiin että hänet oli ensin kuristettu.

Vapaamuurari Calvi, lempinimeltään 'Jumalan pankkiiri', oli vähän aiemmin uhannut paljastaa P2:n roolin pankin romahduksessa. Häntä syytettiin 65 eri rikoksesta, mukaan lukien rahanpesu, petos, asiakirjojen väärentäminen sekä valan rikkominen. On mielenkiintoista huomioida että P2:n jäsenillä on tapana pukeutua blackfriar-munkeiksi (dominikaanit) maagisissa riiteissään. Myöhemmin tavallinen poliisi otti tutkimukset itselleen ja päätteli että se oli murha.

Vuorokautta ennen Calvin 'itsemurhaa', hänen sihteerinsä Graziella Corrocher heittäytyi ulos pankin pääkonttorin neljännen kerroksen ikkunasta Milanossa. Hän oli myös säilyttänyt P2:n asiakirjoja. Ja 2.10.1982, eräs toinen pankin työntekijä, Giuseppe Dellacha, heittäytyi ulos pankin ikkunasta ja teki 'itsemurhan' (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 436).



Oletettavasti Mafian musta rahaa (ryöstöistä ja sieppauksista) pestiin Lontoossa raha-keskuksessa Calvin avulla. Tällä raha-keskuksella on myös läheiset yhteydet Lontoon suurlooshiin, jota Kentin herttua johti. Vuonna 1981 Calvi tunnusti tuomari Guido Violan edessä Milanossa: "Minusta tuli suurlooshin jäsen Lontoossa koska Gelli ja Umberto Ortolani puhuivat minulle siitä. Jos en olisi tehnyt näin, minun olisi ollut mahdotonta tehdä bisnestä Lontoossa."

Tämä pankkiiri, mafioso ja vapaamuurari (P2) Michele Sindona, joka oli Vatikaanin ja mafian taloudellinen neuvonantaja, pidätettiin Yhdysvalloissa vuonna 1980 hänen määrättyään gangsteri William Arico´n murhaamaan tilintarkastaja Giorgio Ambrosoli Italiassa.

Sindona tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen Yhdysvalloissa. Hän oli lähtöisin Sisiliasta. Vuonna 1986 hänet karkotettiin Italiaan seisomaan oikeuden edessä syytettynä murhan tilaamisesta, ja hänet tuomittiin elinikäiseen vankeuteen. Syyskuussa 1986 hän suostui puhumaan tutkijoille muiden roolista Banco Ambrosianon tapauksessa. Ennenkuin hän kykeni tekemään tämän, hänen kahviinsa laitettiin syanidia TV-monitoreiden valvomassa vankisellissä Voghera´n vankilassa. Hänen surmaajaansa ei saatu koskaan selville (Brian Freemantle, "The Octopus: Europe in the Grip of Organized Crime", London, 1995, s. 18). Sindonan viimeiset sanat olivat: "He ovat myrkyttäneet minut."

Kun Stephen Knightin kirja The Brotherhood julkaistiin Lontoossa vuonna 1985, Britannian parlamentti vaati tutkimuksia P2:n yhteyksistä Britannian vapaamuurariuteen.

Gelli palasi Italiaan alkuvuonna 1988, mutta asui mieluummin Sveitsissä ja Ranskassa. Lopulta hänet pidätettiin uudelleen Sveitsissä ja karkotettiin Italiaan. Hänet tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen petoksesta, mutta hänet vapautettiin pian ehdonalaiseen. Hänen neljätoista vapaamuurari-veljeä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin Bolognan pommi-iskusta, mutta vapautettiin kesällä 1990 'todisteiden puutteessa'.

Toukokuussa 1998, Gelli pakeni Ranskan Rivieralle, vaikka hänellä ei ollut lupaa poistua Italiasta. Syyskuussa 1998 hänet pidätettiin Ranskassa. P2 jatkoi vehkeilyään Italian valtiota vastaan.

Tämän lisäksi P2:n epäillään osallistuneen Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaan. Licio Gelli lähetti sähkeen 25.2.1986 -- kolme vuorokautta ennen murhaa eräälle George Bushin avustajalle nimeltään Philip Guarino: "Kerro ystävällemme Bushille että palmu tulee kaatumaan!" Guarino myönsi että hän tunsi Gellin mutta hän ei muista tällaista sähkettä. Tämä informaatio vuosi CIA:lta presidentti Ronald Reaganin työtoverille Barbara Honeggerille, joka käytti sitä kirjassaan October Surprise. CIA:n agentti Ibrahim Razin vahvisti Italian TV:n haastattelussa toukokuussa 1990.

jatkoosaa kirjoitti:

Licio Gelli ryösti Italian suurimmasta yksityisestä pankista, Banco Ambrosianosta, miljardi dollaria vuonna 1982. Hän käytti 200 miljoonaa dollaria ostaakseen aseita Argentiinalle tulevaa Falklandin sotaa varten. Argentiinalainen kenraali Carlos Suirez ja amiraali Emilio Massara, jotka osallistuivat hyökkäyksen suunnitteluun, olivat myös P2:n jäseniä. Tämän petoksen myötä pankki joutui pian vararikkoon.

Banco Ambrosianolla oli vajetta melkein miljardi dollaria. Se oli suurin pankki-skandaali Italiassa nykyaikana.

Banco Ambrosianon suurin omistaja ja johtaja Roberto Calvi, sekä hänen vapaamuurari-henkivartijansa Florio Carboni ja Sylvano Vittot matkustivat kotoaan ensin Sveitsiin 10. kesäkuuta ja saapuivat Lontooseen 15.6.1982. Hän kertoi lehdistölle: "Olen vapaamuurari, mutta kuulun looshiin Lontoossa." (La Nazione, Rome, 11 December 1981) Hän oli, kuitenkin, myös P2:n jäsen. 18. kesäkuuta hänet löydettiin hirttäytyneenä Blackfriarsin sillan alla Thames-joen varrella, neljän mailin päässä Chelsea Cloister´ista, missä hän asui -- lähellä Lontoon Freemasons' Hallia. Virallisen tutkimuksen mukaan, jonka Scotland Yard suoritti, kuolinsyy oli itsemurha. Hän kärsi kuitenkin huimauksesta, eikä hän olisi koskaan kiivennyt alas sillan alle hirttääkseen itsensä. Tämän lisäksi, pääteltiin että hänet oli ensin kuristettu.

Vapaamuurari Calvi, lempinimeltään 'Jumalan pankkiiri', oli vähän aiemmin uhannut paljastaa P2:n roolin pankin romahduksessa. Häntä syytettiin 65 eri rikoksesta, mukaan lukien rahanpesu, petos, asiakirjojen väärentäminen sekä valan rikkominen. On mielenkiintoista huomioida että P2:n jäsenillä on tapana pukeutua blackfriar-munkeiksi (dominikaanit) maagisissa riiteissään. Myöhemmin tavallinen poliisi otti tutkimukset itselleen ja päätteli että se oli murha.

Vuorokautta ennen Calvin 'itsemurhaa', hänen sihteerinsä Graziella Corrocher heittäytyi ulos pankin pääkonttorin neljännen kerroksen ikkunasta Milanossa. Hän oli myös säilyttänyt P2:n asiakirjoja. Ja 2.10.1982, eräs toinen pankin työntekijä, Giuseppe Dellacha, heittäytyi ulos pankin ikkunasta ja teki 'itsemurhan' (David Yallop, "In God's Name", London, 1985, s. 436).



Oletettavasti Mafian musta rahaa (ryöstöistä ja sieppauksista) pestiin Lontoossa raha-keskuksessa Calvin avulla. Tällä raha-keskuksella on myös läheiset yhteydet Lontoon suurlooshiin, jota Kentin herttua johti. Vuonna 1981 Calvi tunnusti tuomari Guido Violan edessä Milanossa: "Minusta tuli suurlooshin jäsen Lontoossa koska Gelli ja Umberto Ortolani puhuivat minulle siitä. Jos en olisi tehnyt näin, minun olisi ollut mahdotonta tehdä bisnestä Lontoossa."

Tämä pankkiiri, mafioso ja vapaamuurari (P2) Michele Sindona, joka oli Vatikaanin ja mafian taloudellinen neuvonantaja, pidätettiin Yhdysvalloissa vuonna 1980 hänen määrättyään gangsteri William Arico´n murhaamaan tilintarkastaja Giorgio Ambrosoli Italiassa.

Sindona tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen Yhdysvalloissa. Hän oli lähtöisin Sisiliasta. Vuonna 1986 hänet karkotettiin Italiaan seisomaan oikeuden edessä syytettynä murhan tilaamisesta, ja hänet tuomittiin elinikäiseen vankeuteen. Syyskuussa 1986 hän suostui puhumaan tutkijoille muiden roolista Banco Ambrosianon tapauksessa. Ennenkuin hän kykeni tekemään tämän, hänen kahviinsa laitettiin syanidia TV-monitoreiden valvomassa vankisellissä Voghera´n vankilassa. Hänen surmaajaansa ei saatu koskaan selville (Brian Freemantle, "The Octopus: Europe in the Grip of Organized Crime", London, 1995, s. 18). Sindonan viimeiset sanat olivat: "He ovat myrkyttäneet minut."

Kun Stephen Knightin kirja The Brotherhood julkaistiin Lontoossa vuonna 1985, Britannian parlamentti vaati tutkimuksia P2:n yhteyksistä Britannian vapaamuurariuteen.

Gelli palasi Italiaan alkuvuonna 1988, mutta asui mieluummin Sveitsissä ja Ranskassa. Lopulta hänet pidätettiin uudelleen Sveitsissä ja karkotettiin Italiaan. Hänet tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen petoksesta, mutta hänet vapautettiin pian ehdonalaiseen. Hänen neljätoista vapaamuurari-veljeä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin Bolognan pommi-iskusta, mutta vapautettiin kesällä 1990 'todisteiden puutteessa'.

Toukokuussa 1998, Gelli pakeni Ranskan Rivieralle, vaikka hänellä ei ollut lupaa poistua Italiasta. Syyskuussa 1998 hänet pidätettiin Ranskassa. P2 jatkoi vehkeilyään Italian valtiota vastaan.

Tämän lisäksi P2:n epäillään osallistuneen Ruotsin pääministerin Olof Palmen murhaan. Licio Gelli lähetti sähkeen 25.2.1986 -- kolme vuorokautta ennen murhaa eräälle George Bushin avustajalle nimeltään Philip Guarino: "Kerro ystävällemme Bushille että palmu tulee kaatumaan!" Guarino myönsi että hän tunsi Gellin mutta hän ei muista tällaista sähkettä. Tämä informaatio vuosi CIA:lta presidentti Ronald Reaganin työtoverille Barbara Honeggerille, joka käytti sitä kirjassaan October Surprise. CIA:n agentti Ibrahim Razin vahvisti Italian TV:n haastattelussa toukokuussa 1990.

Razin sanoi: "Kesällä 1986 minä kuulustelin erästä hyvin tärkeää amerikkalaisen mafian johtajaa, jonka nimeä minä en voi mainita, joka kertoi minulle että Gelli lähetti tällaisen sähkeen Philip Guarinolle, joka oli siihen aikaan tärkeimpiä henkilöitä republikaanien piireissä Bushin ympärillä."

RAI:n journalisti Ennio Remondino: "Onko sinulla yhtään tarkempaa tietoa tällaisen sähkeen olemassaolosta?"

Razin: "Tällä hetkellä FBI on avannut tutkimukset tämän asian tiimoilta. Sähkeen olemassaoloon viitataan myös NSA:n arkistoissa."

Remondino: "Mistä tämä sähke oli tarkaan ottaen lähtöisin ja kuka sai sen?"

Razin: "Siinä oli Licio Gellin allekirjoitus ja se osoitettiin Philip Guarinolle. Se lähetettiin Etelä-Amerikasta Brasilian eteläisimmältä alueelta. Kaikkein luotettavimman informaation mukaan, sen lähetti mies nimeltään Ortolani Licio Gellin puolesta, tai joka tapauksessa Gellin käskystä."

Tällä mafia-pomolla oli läheiset yhteydet Licio Gelliin.

Kaikkein hämmentävin asia oli, että eräs Neuvostoliiton diplomaatti ja KGB:n agentti tiesi tästä suunnitelmasta muutama päivä etukäteen, kun hän mainitsi siitä vaimolleen makuuhuoneessa... Ruotsin salainen poliisi SÄPO kuunteli hänen kotiaan.

Kuinka Neuvostoliiton diplomaatti kykeni tietämään etukäteen että Olof Palme tultaisiin murhaamaan? Tulkki, joka käänsi nämä nauhat, ymmärsi että Moskova oli tilannut (initiated) tämän murhan (Expressen, 24 August 1989). Tapauksen pääsyyttäjä Anders Helin toisaalta ajatteli: "Se ei merkinnyt mitään." Tätä informaatiota pidettiin hölynpölynä. Pääsyyttäjä Jan Danielsson löysi salakuuntelu-nauhat, mutta Ruotsin hallitus ei antanut hänen käyttää niitä koska ne olivat arkaluonteisia Ruotsin ja Neuvostoliiton välisille suhteille (Svenska Dagbladet, 17 September 1990).

Vuonna 1987, lähelle murhapaikkaa pystytettiin viisi obeliskia 'koristamaan' tätä aluetta. Eräs obeliski on vain muutaman metrin päässä paikasta missä Palme ammuttiin.

Vuonna 1994, P2 julistettiin taas laittomaksi. Se oli soluttautunut läpikotaisin suurlooshiin sekä Grande Oriente d'Italiaan. Giuliano di Bernardo, Grande Orienten suurmestari, ei onnistunut kitkemään pahimpia rikollisia. Vuonna 1993, hän kävi läpi looshin salaisia dokumentteja ja antoi käskyn lausumalla: "Olen nähnyt hirviön." (Brian Freemantle, "The Octopus", London, 1995, s. 14) Nykyinen suurmestari on Gustavo Raffi.

Giuliano di Bernardo muutti Roomasta Milanoon. Siellä hän perusti uuden looshin joka olisi riippumaton Grande Oriente d'Italiasta. Hän alkoi tehdä yhteistyötä poliisin kanssa tutkiessaan sidoksia vapaamuurariuden ja mafian välillä.

16.4.1994, Licio Gelli tuimittiin 17 vuodeksi vankeuteen. Oikeudenkäynnissä P2:stä syytettiin ainoastaan sopimattoman vaikutusvallan käyttämisestä sekä valtion salaisuuksien levittämisestä. Yhdentoista muun vapaamuurarin syytteistä luovuttiin.

Leoluca Orlando, Palermon pormestari ja Euroopan Parlementin jäsen, perusti mafian vastaisen puolueen (Anti-Mafia Party La Rete). Orlando ymmärsi että järjestäytynyt rikollisuus saa voimansa sidoksistaan vapaamuurareihin. Kirjailija Brian Freemantlelle hän huomautti, että "älä koskaan ajattele mafiaa ilman vapaamuurariutta, nämä kaksi ovat yhteydessä toisiinsa." Viisitoista aseistettua henkivartijaa vartioi jatkuvasti Orlandon perhettä.

P2 on sekaantunut suunnattomiin taloudellisiin petoksiin, asekauppaan, laittomaan taidekauppaan, huumekauppaan, terrorismiin ja poliittisiin salamurhiin. Huolimatta siitä että tämä kaikki on paljastettu, looshin jäsenet pysyvät edelleen avainasemassa Italian yhteiskunnassa.

Kun katsoin tätä laittamaasi linkkiä ja siellä olevaa kuvaa, niin vähän on tämä jengi kevyesti varusteltu tähän taisteluun.

http://koti.japo.fi/~retyyni/