Kuinka saat isopurjeen viikattu puomille nätisti? Oma tapamme ei oikein toimi, ja vinkkejä kaivataan.
Lähtöasetelmana seuraava: 35 m^2 iso, jossa kolme ylintä läpilattaa. puominkannatin ja dirkki on, mutta dirkki yleensä ei ole kiinni puomissa isoa laskettaessa. Lazy-jackit on, ne kiristetään yleensä ennen ison laskua.
Sitten isäntä antaa hitaasti fallia alaspäin, kun emäntä viikkaa mastolla purjetta. Vaimon mielestä purje viikataan siten, että yksi ratsastajanväli jaetaan tasan molemmin puolin. Seurauksena yleensä karsea hässäkkä, jota oiotaan sitten jälkikäteen satamassa. Isäntä on yrittänyt neuvoa emäntää, että viikataan yksi ratsastajanväli puolelleen, mutta tämä ei ole toistaiseksi mennyt jakeluun.
Nyt kaivataan kokeneiden purjehtijoiden neuvoja siitä, kuinka iso saadaan pudotettua laakista nätisti viikattuna. Lazyt löysällä vai tiukalla, viikkaus ratsastajaväli puolelleen vai jaettuna molemmille puolille.
Lähtöasetelmana seuraava: 35 m^2 iso, jossa kolme ylintä läpilattaa. puominkannatin ja dirkki on, mutta dirkki yleensä ei ole kiinni puomissa isoa laskettaessa. Lazy-jackit on, ne kiristetään yleensä ennen ison laskua.
Sitten isäntä antaa hitaasti fallia alaspäin, kun emäntä viikkaa mastolla purjetta. Vaimon mielestä purje viikataan siten, että yksi ratsastajanväli jaetaan tasan molemmin puolin. Seurauksena yleensä karsea hässäkkä, jota oiotaan sitten jälkikäteen satamassa. Isäntä on yrittänyt neuvoa emäntää, että viikataan yksi ratsastajanväli puolelleen, mutta tämä ei ole toistaiseksi mennyt jakeluun.
Nyt kaivataan kokeneiden purjehtijoiden neuvoja siitä, kuinka iso saadaan pudotettua laakista nätisti viikattuna. Lazyt löysällä vai tiukalla, viikkaus ratsastajaväli puolelleen vai jaettuna molemmille puolille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei kannata suututtaa emäntää, tai joutuu tiskausvuoroon
Pudotetaan kerralla alas lazyjackin väliin veneen nokka vastauuleen. Purje laskostuu ihan itsestään ratsastajaväli vuoronperään eri puolille.
Tee vaan silleen kun rouva käskee. Onkomitsesuojeluvaisto kateissa?
Olen muuten ihan tosissani tämän asia suhteen, ja toivoisin asiallisia kommentteja lisää.
Lazy-jackit ja viikkaus sopivat huonosti yhteen. Ota Lazyt pois tai jätä viikkaamatta. Itse olen päätynyt ensimmäiseen, enkä ole noita kaivannut, vaikka isopurje on yli 40 m2. Yhden kesän oli Lazyt, mutta niiden kanssa viikkaaminen on puolimahdotonta.
Purje vauhdilla alas kuitenkin siten, että mastolta tulee purje ratsastajien välistä siististi eri puolille. Sitten skuutti kireälle, jotta puomi tulee mukavaan työskentelykorkeuteen. Purje toiselle puolella puomia ja sitten loime kerrallaan puomin päälle. Kannattaa sitoa puolivälissä, jotta koko purje ei rojahda alas puomilta.
Tämä kaikki onnistuu yksin parissa minuutissa. Jos tuota ei pääse tekemään suojaiseen paikkaan, voi olla tarpeen olla maston lähellä apuri, joka estää tuulen tarttumisen jo viikattuun purjeeseen.
"Lazy-jackit ja viikkaus sopivat huonosti yhteen. " Hmm, eli emme ole ainoita ongelminemme...
No mutta, jos laittaisi lazyn tosi löysälle siten, että viikkaus/ratsastajaväli puolelleen mahtuu Lazyn "taskuun". Toisaalta tosi löysä Lazy ei paljoa purjetta puomilla pidä.
Eikö muuten Lazyn idea ole helpottaa purjeen laskostumista puomille, eikä tehdä sitä mahdottomaksi. Onko kyseessä siis itse asiassa ylimainostettu hypetys?
Vai pitäisikö ratsastajia olla tiheämmässä Lazyjen kanssa??
Lazy on nimensä mukaan laiskottelua kaipaavan valinta. Ei ole siis tarkoitus viikata, vaan tyytyä siihen miten purje rojahtaa alas. Sen kauden kun pidin nuo paikoillaan (mukaanlukien niiden tukema puomipussi) päästin ne täysin auki viikkauksen ajaksi ja sitten kiristin, jotta purje nousi kokoaan puomin päälle ja pussin sai kiinni. Varsin tiukalle piti vetää ja yhtäaikaa molempia, jotta purje ei tipahtanut toiselle puolelle.
Mun iso on vielä vähän isompi kuin Joakimin, enkä ole siihen emännä toiveista huolimatta lazyja laittanut. Ja niin sen takia, että moni muukin on kokenut saman kuin Joakim.
Purje kerralla rojauttaen alas, eikä sen jälkeen ole niin tarkkaa, mihin tuulen suuntaan ajelee, jos ei kovaa takaa tuule. Vaikka purje periaatteessa tykkäisi viikkauksesta vaihtelevista paikoista, siihen ratsastajien määräämään puoliväkisin joutuu, ainakin purjeen ylemmässä puoliskossa. Jos yrittää tehdä emännän tavoin taitella ratsastajien välistä, tulee pakasta paljon korkeampi kuin yleensä puomipeitteen alle mahtuu ja purjeen taitteiden lukumäärä kaksinkertaistuu. Ei se kangas siitäkään pidä.
Omani pystyn helposti viikkaamaan yksin. Ensimmäinen vekki sen mukaan, mihin ensimmäinen ratsastajanväli mastolla tulee. Vekit kiristetään takaliikistä niin, että vekit oikeavat koko purjeen mitalla. Kolmen-neljän vekin jälkeen side kiinni ja seuraavat samoin välein. Yläosassa viimeistään ratsastajien välit mastolla molemmille puolille vuorollaan. Ja lopuksi nostetaan puomi työskentelykorkeudesta säilytysasentoon.
Mulla on lazyt melko löysällä ja purje laskostuu pudotettaessa melko hyvin, vähän vaan pitää oikoa ryppyjä ennen purjesuojalla peittämistä.
Tein joustavat laiskajaakot. Ne ovat sopivan tiukat pitämään purjeen laskostettuna puomilla mutta joustavat avatun purjeen muotoon, eivätkä ne maksaneet paljon.
Älä hyvä miäs syyllistä eemäntääsi! Löysäät tai poistat kokonaan ne laiskajaakot. Sitten vaan vastatuulessa keräilet sen purjeen siihen puomille (siis sää ite, ku gasti/muija/akka/emäntä/vaimo-kulta) ajelee hyvin hiljakseen sinne vastaseen.
Niin, kun purje taitellaan aina vähän eri tavoin, niin sehän itse asiassa vaan lisää purjeen käyttöikää. Kaikki purjemateriaalit polyesteristä alkaen väsyvät ja ratkeavat just siitä kohtaa, mistä sitä taitellaan useimmin.
No nyt mä näen jo ennustessa, että jotkut bittipurjehtijat haluaa kovia todisteita tuosta eo. väittämästä. Sanoisin, että kertokaa pikemminkin, miksi noin ei ole!
Yhteenvetona ja omasta 30v kokekemuksesta: purje kannattaa taitella mieluiten hieman erilailla eri kerroilla, jolloin samasta kohdasta taittamisten todennäköisyys pienenee.
Toimi kuten Rouva tahtoo. Ainoa oikea tapa.
Opit kyllä vielä.