Olen keski-ikäinen elämässään (aiemmin) hyvin menestynyt mies. Koulutustastana löytyy yliopisto. Ennen olin yksi Suomen menestyneimmistä ekonomeista. Tienasin satoja tuhansia euroja vuodessa, käytin ranteessa Constantin Vacheron kelloja, ajoin Bentleyllä ja kiersin maailmaa jahtien kyydissä. Elämäni oli kuitenkin tyhjää.
Eräänä kylmänä viikonloppuna kävin sukuloimassa keskiluokkaisten sukulaisteni luona perinteisessä kerrostalolähiössä. Loppuillasta lähdimme baariin. Noin puolituntia ennen pilkkua aloin keskustella erään duunarin näköisen vanhahkon hipin kanssa. Yllätyksekseni paljastui kyseisen herran olevan systeemiä hyväksikäyttäjä pitkänlinjan sossupummi. Vielä yllättävämpää oli hänen asenteensa. Tarjosin hänelle tuopin ja hän kertoi elämästään, siitä kuinka onnellinen hän oli. Hänen ei tarvinnut haalia omaisuutta, stressata tuloksista, istua pitkissä palavereissa 50 000e puku päällä. Hän saattoi viettää päivänsä riippumatossa loikeillen, kalastellen ja taidetta harrastaen.
Siis kaikkea sitä, mitä minä olin unelmoinut tekeväni eläkepäivillä, hän oli tehnyt jo kymmeniä vuosia. Ilman huolia, ilman stressiä, valtion tuella.
Aluksi en voinut uskoa hänen juttujaan todesta, mutta kun seuraavana päivänä jouduin kesken lounaan lähtemään lentokentälle, määränpäänä Japani, tärkeän kaupan vuoksi, ymmärsin mistä hän puhui. Koko tuon työmatkan pohdiskelin asiaa, vietin useita unettomia öitä miettiessäni tulevaa ja mennyttä elämääni. Olin urhannut lähes parikymmentä vuotta elämästäni mammonan ja menestyksen vuoksi. Olin unohtanut kokonaan itseni.
Lopulta tein päätöksen.
Soitin sihteerilleni ja ilmoitin hänelle irtisanoutuvani. Hän yritti änkyttää jotain, mutta viskasin puhelimeni mereen. Otin kalleimman lennon takaisin Suomeen ja aloin järjestellä talousasioita kannettavalla tietokoneellani. 30% Omaisuudesta lähti hyväntekeväisyyteen, iso osa sukulaisille, jäljelle jääneet muutamat tuhannet piilotin hyvin. Myin asuntoni, poltin vaatteeni ja romutin autoni. En vastannut yhteenkään firmasta tulleeseen yhteenottoon.
Lopulta olin puilla paljailla...
Siitä alkoi uusi elämäni. Marssin tarjoustalosta ostamani verkkarit päällä työkkäriin ja ilmoitin itseni työttömäksi. Seuraavaksi suuntasin sosiaalitoimistoon, jossa ilmoitin tarvitsemani asunnon. Virkalija oli pyörällä päästään, kun hän katseli aiempien vuosien huikeita verotietojani. Sanoin että kaikki on mennyt, mitään ei ole jäljellä.
Asuin pari päivää vanhassa asunnossani (jonka myin siis sukulaisilleni) kunnes minulle järkättiin kaupungin vuokra-asunto. Ensimmäisten tukien tullessa marssin ylpeänä läheiseen kapakkiin ja nautin ensimmäisen pummioluen.
Siitä päivästä lähtien olen elänyt onnellisesti sosiaaliturvan hyväksikäyttäjänä. Elämäni on parantunut melkoisesti. Ei enää stressiä, ei enää törkyisiä Monacon pippaloita. Niistä voi aina puhua lähibaarissa.
Olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Sosiaaliturva mahdollistaa tämän kaiken. Jos vielö tarvitsen jotain pientä, kuten vaikka uuden läppärin, kun vanha hajoaa, on minulla vielä piilossa muutama tuhat kaiken varalle. Niitä en käytä kuin hätätapauksissa. Nykyisin elän kuten aito pummi.
Onnellisuus, rentous ja huolettomuus - se on nykyisen elämäni kaava. Taidetta, urheilua ja vapaa-aikaa.
Sossu todellakin on muuttanut elämäni!
Eräänä kylmänä viikonloppuna kävin sukuloimassa keskiluokkaisten sukulaisteni luona perinteisessä kerrostalolähiössä. Loppuillasta lähdimme baariin. Noin puolituntia ennen pilkkua aloin keskustella erään duunarin näköisen vanhahkon hipin kanssa. Yllätyksekseni paljastui kyseisen herran olevan systeemiä hyväksikäyttäjä pitkänlinjan sossupummi. Vielä yllättävämpää oli hänen asenteensa. Tarjosin hänelle tuopin ja hän kertoi elämästään, siitä kuinka onnellinen hän oli. Hänen ei tarvinnut haalia omaisuutta, stressata tuloksista, istua pitkissä palavereissa 50 000e puku päällä. Hän saattoi viettää päivänsä riippumatossa loikeillen, kalastellen ja taidetta harrastaen.
Siis kaikkea sitä, mitä minä olin unelmoinut tekeväni eläkepäivillä, hän oli tehnyt jo kymmeniä vuosia. Ilman huolia, ilman stressiä, valtion tuella.
Aluksi en voinut uskoa hänen juttujaan todesta, mutta kun seuraavana päivänä jouduin kesken lounaan lähtemään lentokentälle, määränpäänä Japani, tärkeän kaupan vuoksi, ymmärsin mistä hän puhui. Koko tuon työmatkan pohdiskelin asiaa, vietin useita unettomia öitä miettiessäni tulevaa ja mennyttä elämääni. Olin urhannut lähes parikymmentä vuotta elämästäni mammonan ja menestyksen vuoksi. Olin unohtanut kokonaan itseni.
Lopulta tein päätöksen.
Soitin sihteerilleni ja ilmoitin hänelle irtisanoutuvani. Hän yritti änkyttää jotain, mutta viskasin puhelimeni mereen. Otin kalleimman lennon takaisin Suomeen ja aloin järjestellä talousasioita kannettavalla tietokoneellani. 30% Omaisuudesta lähti hyväntekeväisyyteen, iso osa sukulaisille, jäljelle jääneet muutamat tuhannet piilotin hyvin. Myin asuntoni, poltin vaatteeni ja romutin autoni. En vastannut yhteenkään firmasta tulleeseen yhteenottoon.
Lopulta olin puilla paljailla...
Siitä alkoi uusi elämäni. Marssin tarjoustalosta ostamani verkkarit päällä työkkäriin ja ilmoitin itseni työttömäksi. Seuraavaksi suuntasin sosiaalitoimistoon, jossa ilmoitin tarvitsemani asunnon. Virkalija oli pyörällä päästään, kun hän katseli aiempien vuosien huikeita verotietojani. Sanoin että kaikki on mennyt, mitään ei ole jäljellä.
Asuin pari päivää vanhassa asunnossani (jonka myin siis sukulaisilleni) kunnes minulle järkättiin kaupungin vuokra-asunto. Ensimmäisten tukien tullessa marssin ylpeänä läheiseen kapakkiin ja nautin ensimmäisen pummioluen.
Siitä päivästä lähtien olen elänyt onnellisesti sosiaaliturvan hyväksikäyttäjänä. Elämäni on parantunut melkoisesti. Ei enää stressiä, ei enää törkyisiä Monacon pippaloita. Niistä voi aina puhua lähibaarissa.
Olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Sosiaaliturva mahdollistaa tämän kaiken. Jos vielö tarvitsen jotain pientä, kuten vaikka uuden läppärin, kun vanha hajoaa, on minulla vielä piilossa muutama tuhat kaiken varalle. Niitä en käytä kuin hätätapauksissa. Nykyisin elän kuten aito pummi.
Onnellisuus, rentous ja huolettomuus - se on nykyisen elämäni kaava. Taidetta, urheilua ja vapaa-aikaa.
Sossu todellakin on muuttanut elämäni!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Upea menestystarina.
Ettet elämänkertaa harkitse?
Oikeassa elämässäkin lienee sattunut tuontapaista mutta kyllä se tiukkaa tekee rikkaalle ruveta kituuttamaan, ei ole uskottavaa että se kävisi tuosta vaan ja olisi joka käänteessä yhtä onnea ja autuutta. Sen takia rikkaat yleensä pysyy rikkaina. Se on se taso johon he ovat tottuneet eivätkä he osaa siitä tinkiä kuin pakon edessä eivätkä yleensä silloinkaan.
Täyttä utopiaa, mahdollisuus että todellisuudessa noin voi käydä on yksi miljoonasta. Pentti Haanpää oli oikeassa sanoessaan, että köyhyys ei jalosta, vaan tekee ihmisestä tympeän ja vastenmielisen olion.
Jos sinulla oli asunto, et todellakaan olis vuokra-asuntoa saanut. Etkä saa toimeentulotukea vuosiin asunnon myynnin jälkeen. Joten ÄLÄ JAUHA PASKAA. Olen vuosia ollut pätkätyöläinen ja soskusta ei tipu latiakaan.
Vai että vanha hippi .. olisit nyt edes sanonut, että tiibetiläinen munkki, niin tarinasi olisi ollut uskottavampi.
Ihminen on tehty elämään, ja ainakin itse tylsistyisin ja taantuisin nopeasti kuoliaaksi jos elämä olisi tapahtumaköyhää, hidastempoista oleilua. Positiivista stressiä pitää olla sopivassa määrin. Harva menestynyt ihiminen tekee töitä pelkästään rahan takia, vaan itse työnteon on oltava innostavaa ja palkitsevaa.
Itse saavutan työssäni aina silloin tällöin flow-kokemuksen huolimatta 57 vuoden iästä. Päivääkään en vaihtaisi pois, sillä tiedän myös omasta kokemuksesta millaista "herkkua" työttömän elämä todellisuudessa on.
Samantapaisen kertomuksen kuulin juuri pienipalkkaisen työtoverin kertomana, kun kaupan kassajonossa puliukko kertoi, kuinka onnellinen on, kun ei tarvitse mistään stressata. Fyrkkaa tulee vähän, mutta tasesti ja aurinko paistaa ja on oma luukku yhteiskunnan maksamana asumisyksikössä. Pyykit pestään ja huone siivotaan.
Siinä sitä oli työkaveri funtsannut, että itse raataa ja stressaa ja yrittää elämäänsä yksin pienellä palkalla järjestää ja toinen on onnellinen omassaan, johon olisi pitänyt säälivästi suhtautua.
Tasan eivät mene onnen lahjat!
Sattui olemaan onnellinen puliukko kun oli saanut asunolapaikan, luultavasti ollut paljonkin asunnottomana elämässään. Kyllähän silloin tuntuu hyvältä kun saa katon päälle.
Tämä on kuulkaas ihan täysi tositarina. Olen ajatellut filosofisen opuksen kirjoittamista asiasta.
Ei vaikuta uskottavalta siksi että jos ansaitsee vaikka 5000 kuussa ja sitten tippuu viidellesadalle, siinä menee pari vuotta että oppii elämään sillä viidelläsadalla (kaikki eivät opi koskaan) niin että sen saa riittämään koko kuukaudeksi. Useimmilla se 500 menee viikossa-puolessatoista ja loppukuu nähdään nälkää vaikka tulot olisivat sitä ennen olleet vain 1500. Näin nämä jutut ihan oikeassa elämässä menee ja on aina mennyt.
Eikä sillä 1500 tai 5000 tienanneella yleensä ole latiakaan missään säästössä vaikka joku 250 opintotuella kituuttava niin kuvittelisikin. Sitten vasta kun tulot ylittää maagisen 10 000 rajan, voi siitä ruveta jäämään vähän ylikin.
Näin siis yleensä, toki löytyy sellaisiakin ihmisiä jotka panevat tonnista aina 200 sivuun mutta se on erittäin harvinaista nykyään. Sotasukupolvissa se oli vähemmän harvinaista mutta luonnollinen poistuma on harventanut heidän rivinsä jo lähes olemattomiin.
Ei taida löytyä opukselle kustantajaa eikä ostajia. Eihän tuossa ole filosofiaa nimeksikään eikä potentiaalisilla asiakkailla eli työttömillä ole varaa ostaa pelkkää roskaa. Miksi kukaan heistä maksaisi tuollaisen lukemisesta kun he tietävät miten asiat käytänössä on.
Ekonomeille, yrittäjille ja työläisille, virkaiehistä puhumattakaan tuo on roskaa muista syistä. Heidän aivooesty mielensä ei saata tuollaisia näkökantoja hyväksyä, siinähän vaarannetaan koko koneisto jos rattaat alkaa lepäämään laakereillaan ja silti imevät koneistolta energiaa. Menee tehot, hyötysuhde, koko riistoon perustuva järjestelmä kaatuu jos vika yleistyy. Sinua ja minuahan se tuskin haittaisi mutta sitä keskivertoihmistä se haittaisi. Hän kun ei selviäisi missään teltassa tai asuntovaunussa viikkoa kauempaa eikä talvella edes yhtä yötä.