ja Nordlund kentälle. Siis miksi Markuksesta luovutaan, on kuitenkin huomattavasti parempi pakki kuin "parasta ennen" päivämäärän vuosia sitten ohittanut Niemi, joka ei ehdi muuta kuin telemäään koivet suorana maskia omalle mokelle????
Vastaukset 3
- azrsde
Missa se nordlund on
- kysynvaan???
kiekkovantaalla lainassa, nyt on menossa lainalla Sweitsin liigaan, harmi.
- analyyyttinennn
noh, nyt ei Niemi tehnyt maskia kärppämatsissa, mutta oli kolmeen maaliin syyllinen, ei pystynyt pitämään omaa miestään, liian hidas, eikä pysy enää luistimilla pystyssä. Karalahti on myös hidas, mutta pelastaa tilanteen sijoittumisellaan, Väänänen on kädetön ja paineen alla menettää kiekon tai syöttää minne sattuu, hidas myös, kuitenkin kohtuullinen peruspakki, ei huippu kuitenkaan. Kousa, Eronen ja Dehner OK, hyviä kiekollisia.
Hyökkääjistä Tyrväiset hermoheikkoja, typeriä kostojäähyjä, Juhanin hölmöily katkaisi jokerien hyvän alun oulussa, eivät siis pelaa joukkueelle. Juhani oli selkeästi parempi viime vuonna, liekö vanheman veljen tulo sotkenut pasmat. Muilta osin joukkue on alisuorittanut, varsinkin Lahti. Ylivomalla ligan toiseksi heikoin, kertoo paljon.
Lämsän lähtö lähellä, jos jokerit olisi venäläisomistuksessa, kengän kuva paistaisi jo persuuksissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99929Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?155869- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 47614
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30547Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.36521Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44471
- 42460
- 30456
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424