Kokoomuksen politiikka on täyttä pelleilyä. Tämä maa menee konkurssiin kun kokoomus on jatkuvasti KIRISTÄNYT verotusta ja rohmunnut lisää veroja uusista kohteista. Se tarkoittaa sitä, että ihmisiltä riistetään veroina yhä suurempi osa palkasta pois ja kuluttamiseen ei jää juuri mitään.
Nyt pitäisi ottaa se suunta, että ihan ensin:
-tulovero pudotetaan alle puoleen nykyisestä tai pois kokonaan, jolloin valtio saisi ihmisten palkoista 0 euroa vuodessa
-autoilun verotus nollaan, eli valtio ei saa mitään, ei autoilusta, ei autojen ostamisesta, ei polttoaineesta, ei mistään, ideana siis, että valtion tulot 0 euroa vuodessa ihmisten autoiluista.
-perintövero pois kokonaan kaikkinensa
-lahjavero pois kokonaan, täysin, tuotto valtiolle 0 euroa vuodessa tasolle
-omaisuuden verotus nollaan, eli valtio ei saisi enää mitään, 0 euroa vuodessa
Sitten seuraava vaihe:
-lakkautetaan puolustusvoimat kokonaan ja korvataan kevyemmällä puolustuksella
-lakkautetaan poliisi nykymuodossaan kokonaan ja tilalle kevyt, vain vähän rahaa vievä organisaatio ja poliisilta lelut pois, eikä autoja poliiseille, kulkekoot polkupyörillä
-maahanmuuttajilta kaikki tuet pois, ei euroakaan mamuille eikä kreikkaan
-lakkautetaan tuet kulttuurille ja YLE-vero pois. Ei mitään millekään tyhjänpäiväisille taiteilijoille
-lakkautetaan kuntien tarpeettoman raskaat palvelut kokonaan tai osittain ja luodaan kevyempiä malleja, joiden kustannukset ovat minimaaliset yhteiskunnalle
Pääasia, että verotus on niin nollassa, että kokoomus ja valtio eivät saa yhtään mitään, eli vuosibudjetti olisi Suomella lähellä 0 euroa tasoa. Ihmisillä olisi varaa kuluttaa kun ei ryövätä veroina tuloja ihmisiltä.
Valtion kuuluu olla konkurssissa ja olla nollatuloilla, jotta valtio ei voisi käyttää rahaa mihinkään vaan voisi vain katsoa vierestä kun kansa kuluttaa ja omistaa lisää omaisuutta. Pääministeri joutuisi levittelemään nolona maailmalla käsiään kun ei ole kaataa rahaa kreikkaan. Se olisi hallitukselle ihan oikein. Suomi konkurssiin ja rahat kansalle. Miksi ihmeessä valtiolla pitäisi olla verotusoikeus ylipäätään?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä näin on tarkoituskin,tekevät sen mitä Elopkin oli palkattu Nokiaan.
Kokoomuslaisten eu-kiihkoisten suurin haave on suurempi integraatio unionissa
ja siihen ei ole mahdollisuutta ennen kuin Suomi on selvitystilassa eikä
muuta mahdollisuutta ole kuin suostua velkojen yhteisvastuuseen.
Stubb puhuu monesti sivu suunsa ja muistuttaa kuinka kriisi on mahdollisuus
ja tätä tilaisuutta ei hukata ihan amerikkalaisten oppien mukaan.
Tässä Nokian tapauksessa juuri näytettiin taas kerran minkä verran meidän tulee luottaa näihin ulkomaiden pelleihin.