Vaunukankaan alakoulu ei puutu kuisaamiseen kunnolla. Toiminnassa rutkasti kehitettävää. Kohta otan lapseni pois mokomasta helvetillisen epäonnistuneesta kasvatuslaitoksesta.
Vaunukankaan koulu ei puutu kiusaamiseen tarpeeksi
36
4812
Vastaukset
- hope..hope
Oikein! Suojele lastasi ja kaikkea hyvää teille.
- luetaan muutakin
Kerro toki vähän lisätietoja tapauksesta, näillä tiedoilla ei kantaa oikein pysty muodostamaan.
- ap.
Tyttäreni käy viidettä luokkaa Vaunukankaalla. Häntä on ensimmäisestä luokasta asti syrjitty, luokan tytöt siis. Hänet on jätetty yksin, levitetty perättömiä juoruja, haukuttu ja tytön mielipiteille on naurettu. Tyttäreni on psykologinsa mukaan älykäs ja ikäisekseen kypsä, ja miettii paljon syvällisiä asioita joita oman ikäisensä eivät yleensä niinkään ajattele. On rämmöinen vähän ujompi, menestyy koulussa ja muutenkin "lukutoukka". Tulee usein itkien koulusta kotiin. Asiasta on opettajille ja rehtorille useamman kerran ilmoitettu, ja ovat puhuneet kiusaajien kanssa jotka kiistivät kaiken. Tämä puhuttelu käytiin viime keväänä, eikä siitä ollut apua. Nyt kun koulua käyty kohta kaksi kuukautta, tilanne on jatkunut pahempana. Koulusta sanoivat, että "odotetaan ja seurataan tilannetta kun kiusaamista on kuitenkin jatkunut vain vähän aikaa". Tytön kiusaamista kestänyt neljä vuotta! Mikä on opettajien kriteeri sille että milloin kiusaamiseen puututaan ja sitä yritetään lopettaa?! Haloo, opet, nyt herätys!! Kotona alkanut olla merkkejä kiusaamisen vaikutuksista.
- luetaan muutakin
ap. kirjoitti:

Tuli mieleen, että tänä päivän saa todella pieniä mikrofoneja jotka saa tallentamaan vaikka tytön kännykkään. Joten tuollainen viikon ajaksi tallentamaan haukkumiset, ehkä se saisi koulussa jotain aikaan? Ainakin kiusaajien vanhempien silmijä aikaisisi myös?
- Helvetti kunta
ap. kirjoitti:
Tyttäreni käy viidettä luokkaa Vaunukankaalla. Häntä on ensimmäisestä luokasta asti syrjitty, luokan tytöt siis. Hänet on jätetty yksin, levitetty perättömiä juoruja, haukuttu ja tytön mielipiteille on naurettu. Tyttäreni on psykologinsa mukaan älykäs ja ikäisekseen kypsä, ja miettii paljon syvällisiä asioita joita oman ikäisensä eivät yleensä niinkään ajattele. On rämmöinen vähän ujompi, menestyy koulussa ja muutenkin "lukutoukka". Tulee usein itkien koulusta kotiin. Asiasta on opettajille ja rehtorille useamman kerran ilmoitettu, ja ovat puhuneet kiusaajien kanssa jotka kiistivät kaiken. Tämä puhuttelu käytiin viime keväänä, eikä siitä ollut apua. Nyt kun koulua käyty kohta kaksi kuukautta, tilanne on jatkunut pahempana. Koulusta sanoivat, että "odotetaan ja seurataan tilannetta kun kiusaamista on kuitenkin jatkunut vain vähän aikaa". Tytön kiusaamista kestänyt neljä vuotta! Mikä on opettajien kriteeri sille että milloin kiusaamiseen puututaan ja sitä yritetään lopettaa?! Haloo, opet, nyt herätys!! Kotona alkanut olla merkkejä kiusaamisen vaikutuksista.
Tuusulassa on pitkä ja surullinen historia kouluissa, nyt on m muutoksen aika?
Mikä taho ajaa ihmisarvoista Tuusulaa?
- totuus sattuu
Moikka vaan. Sinulla on asiat hyvin koska lapsesi kertoo. Voit tehdä paljonkin kun vaan haluat. Kylmä totuus on valitettavasti se että koulukiusaaja kiusaa myöhemmin työpaikoilla ja viimeisessä vaiheessa vanhainkodissa. Kiusaajat eivät lopeta, niillä on puolellaan yhteisön tuki ja kaverit. Kuin myös tapauksessasi. Olet huomannut että opettajat ei tee asialle mitään.
Oma tyttöni oli samassa tilanteessa. Harmi, että salasi ja en päässyt tietämään. Jatkui yläasteelle ja lukioon. Lukion aikana sain vasta tietää, jolloin oli myöhäistä. Samat väkivallan oireet kuin lapsesi,,, joutui kokemaan. Fyysinen väkivalta oli myös mukana.
Opettajat tiesivät, mutta ei niitä kiinnista. Ei ole koskaan kiinnostanut.
Meillä paikka oli Jokelan koulu. Siellä on aina ollut kiusaamista. Opettajat ovat muutenkin heikonpuoleisia ja eivät puutu koskaan. Heidän on helpompi olla kiusaajien puolella. Joskus, kuten Auvinen, tilanne hoituu kiusaajia vastaan. Täällä kylällä ei saa noin puhua.
Itse jos olisin saanut ajoissa tietää, niin olisin vaihtanut lapselta koulua. Seuraavaksi olisin vaihtanut paikkakuntaa. Totuus on kyllä että kiusaajat ei muutu ja niitä ei saa muuttamaan koulua. Niillä on voimakas tukiverkko, vanhemmat ym, vanhempien voimat ja suhteet.
Tuskin tästä mitään apua oli, mutta yritin ainakin. Toivon perheellenne voimaa ja jaksamista. Sitä tarvitaan, oli ratkaisut sitten mitä tahansa. Ilmoittele miten edistyy, pidän peukkua. - Mamma
Jotta me koulukiusattujen vanhemmat saisimme oikeasti koulut puuttumaan kiusaamseen, pitää meidän asettaa koulu vastuuseen puuttumattomuudesta/ huonoista toimintamalleista.
Jos koulu ei myönnä kiusaamista tai pysty sitä lopettamaan ja kiusaaminen jatkuu pidempään kuin yhden lukukauden, on aika toimia viisaasti mutta päämäärätietoisesti.
Ensimmäiseksi: kirjoittakaa kaikki kiusaamistapaukset paperille ja ilmoittakaa kaikista kiusaamistapapauksista Wilman kautta luokanopettajalle rehtorille. Myös kuraattorille voi ilmoittaa näin. Ottakaa print screenit jokaisesta kiusaamiseen liittyvästä Wilma/sähköpostikirjeenvaihdosta. PITÄKÄÄ KIUSAAMISPÄIVÄKIRJAA: pvm lyhyt kuvaus mitä tapahtui.
Vaatikaa kirjallisesti (Wilma, sähköposti) rehtoria puuttumaan kiusaamiseen niin tehokkaasti, että kiusaaminen loppuu.
Jos rehtori epäonnistuu tai ei ota teitä tosissaan, ottakaa yhteys kunnan koukuviraston/sivistystoimen johtajaan. Kirjoittakaa hänelle kirjattu kirje tai lähettäkää sähköposti. Viestiin kuinka kauan kiusaamista on jatkunut, ketkä kiusaavat, millä tavoilla kiusataan. Kertokaa myös että olette yrittäneet hoitaa asiaa kyseisen koulun rehtorin kanssa, mutta kiusaaminen ei ole loppunut. Pyytäkää tehokasta kiusaamiseen puuttumista.
Jos kouluvirasti epäonnistuu tai ei ota teitä tosissaan, kannelkaa aluehallintovirastoon tai oikeusasimiehelle.
Voi olla että koulu/kouluvirasto alkaa mustamaalata teitä, mutta pysykää kovina. Yllä mainitut tahot eivät kumartele kouluviranomaisia, vaan tekevät päätöksensä heille toimitetutunj fakta-ainieston perusteella (Wilma-viestit, kiusaamispäiväkirja, mahdolliset lääkärintodistukset - hankkikaa ne itsenäisesti ilman koulun vaikutusta lausunnon antajaan). - ei se lopu
Eipä sille kiusaamiselle mitään mahda, jos ne kiusaajat ei itse halua kiusaamista lopettaa. Lisäksi, kun opettajat puuttuu asiaan, kiusaaminen yltyy ja lisäksi voi fyysinen kiusaaminen astua kuvaan. On käynyt niinkin että kun yksi lopettaa kiusaamisen, astuu toinen kiusaaja tilalle. Keinot on vähissä.
- nä se on
juu, kädet pystyyn vain! Ei tänä päivänä enää edes kannata yrittää kasvattaa lapsia. Kyllä niiden pitää antaa itse päättää kaikesta, ei mitään rajoja, EI!
- Väsynyt äiti
Alkuperäinen kirjoittaja! Tyttäreni samassa koulussa ja samoja ongelmia, haluaisin saada sinuun yhteyden. Olen meinaan totaalisen kypsä ko. koulun toimintaan.
Viime keväänä rehtori laittoi koteihin kirjeen että "hän on kuullut juoruja että kiusaamiseen ei puututa" ja kovat selitykset miten asioita hoidetaan kun oikeesti ei hoideta ollenkaan - Resurssit ei riitä
Ihan sama se on kuulkaa Paijalan koulussa, häirikkö-oppilaat on nyt eristetty loppuvuoden ajaksi, ja koulurauha palannut. Tammikuussa palattaneen normaaliin järjestykseen, eli häiriköt takaisin omiin luokkiin, ja koulurauha menee siinä.
Resursseja ei jatkuvaan erityisopetukseen ole, ja oppilaan vanhemmat voivat estää lapsen siirtämisen erityisluokalle Mikkolan kouluun vetoamalla uuteen opetuslakiin, jossa taataan lapselle oikeus lähikouluun.
Meillä tosin on se onnellinen tilanne, että kiusaajia on luokassa vain yksi, eli monen vanhemman tuki on asiassa takana. Lisäksi tämä loppuvuoden kokeilun tulos on sen verran hyvä, että eiköhän silmät aukene pakostikin pikkuhiljaa.
Alkuperäiselle keskustelunaloittajalle toteaisin, että mielipidekirjoitus esim. Keski-Uusimaahan voisi toimia - tällaista ainakin yksi vanhemmista väläytteli mahdollisuutena, mikäli meillä koululuokan tilanne palaa yhtä huonolle tasolle kuin aiemmin ensi tammikuussa. Tsemppiä, taistele lapsesi puolesta!- Kolmen äiti
Hei Paijalan koulusta kirjoittanut ja muutkin.
Meillä oli Paijalan koulussa fiksu, mutta ujohko ja vähän arka tyttö ja häntä kiusattiin reilun 3 vuotta ja opettaja oli sitä mieltä, että kiusaajat vain "vähän heittävät huumoria" ja tytön pitäisi reipastua! Juu, tokihan tuollainen henkinen kiusaaminen reipastaa ihan ketä vaan...
Teimme lukuisia yhteydenottoja opettajalle, psykologille, kouluter.hoitajalle, kuraatorille jne; aina luvattiin "puhua pojille", mutta kiusaaminen vain jatkui ja jatkui. Kiusaajien vanhemmat eivät juurikaan olleet tietoisia asiasta eli kyllä mentiin metsään ja rankasti tässä rehtorin lanseeraamassa KiVa-koulussa, jossa "ketään ei kiusata".
Jep. Meillä meni asiat todella huonolle tolalle lapsemme kanssa ja olemme tekemässä valitusta koulutoimenjohtajalle, sen jälkeen aluehallintovirastoon ja tarvittaessa vaikka kuinka pitkälle.
Nyt nuoremme voi paremmin, koska on koulussa, jossa ihan oikeasti puututaan kiusaamiseen välittömästi ja rehtorilla on se auktoriteetti ja asenne, mikä pitääkin olla! Valitettavasti Paijalan koulussa olevat nuoremmat lapsemme ovat saaneet rehtorilta kehoituksen vaihtaa koulua, jos teemme valituksen. Että näin.
Saisimmeko me ym.tahot tästä vaikka Keski-Uusimaahan jutun? Tämä on erittäin tärkeä asia ja kiusattu EI IKINÄ saisi uhriutua ja jäädä yksin!!! - kun muu ei auta
Kolmen äiti kirjoitti:
Hei Paijalan koulusta kirjoittanut ja muutkin.
Meillä oli Paijalan koulussa fiksu, mutta ujohko ja vähän arka tyttö ja häntä kiusattiin reilun 3 vuotta ja opettaja oli sitä mieltä, että kiusaajat vain "vähän heittävät huumoria" ja tytön pitäisi reipastua! Juu, tokihan tuollainen henkinen kiusaaminen reipastaa ihan ketä vaan...
Teimme lukuisia yhteydenottoja opettajalle, psykologille, kouluter.hoitajalle, kuraatorille jne; aina luvattiin "puhua pojille", mutta kiusaaminen vain jatkui ja jatkui. Kiusaajien vanhemmat eivät juurikaan olleet tietoisia asiasta eli kyllä mentiin metsään ja rankasti tässä rehtorin lanseeraamassa KiVa-koulussa, jossa "ketään ei kiusata".
Jep. Meillä meni asiat todella huonolle tolalle lapsemme kanssa ja olemme tekemässä valitusta koulutoimenjohtajalle, sen jälkeen aluehallintovirastoon ja tarvittaessa vaikka kuinka pitkälle.
Nyt nuoremme voi paremmin, koska on koulussa, jossa ihan oikeasti puututaan kiusaamiseen välittömästi ja rehtorilla on se auktoriteetti ja asenne, mikä pitääkin olla! Valitettavasti Paijalan koulussa olevat nuoremmat lapsemme ovat saaneet rehtorilta kehoituksen vaihtaa koulua, jos teemme valituksen. Että näin.
Saisimmeko me ym.tahot tästä vaikka Keski-Uusimaahan jutun? Tämä on erittäin tärkeä asia ja kiusattu EI IKINÄ saisi uhriutua ja jäädä yksin!!!Mitäpä, jos otatte suoraan yhteyttä kouluasioista vastaavan lautakunnan jäseniin ohitse virkamiesten, koska nämä Tuusulan kaksi johtavaa tonttua tällä saralla ovat täysiä torvia molemmat.
- sairastunut perhe
Tuusulan kunnan kaksi tonttua ei todellakaan tee mitään.Meille oli vastaus ,että kyllä teidän lapsi voi leikkiä muualla.Tonttu-Torvinen on lukkojen takana kunnantalolla ja en yhtään ihmettele.Niin välinpitämättömästi suhtautui erittäin vakavaan koulukiusaamiseen.Varmaan vapaan kasvatuksen tuotteita toi Torvinen
- Meankana
Oletteko olleet suoraan yhteydessä kiusaajien vanhempiin? Minä olen sen verran jäärä (koulukiusattu itsekin) että en katso aikuisena yhtään läpi sormien. Joka kerta kun lapseni ovat tulleet itkien kotiin jonkun kullannupun riepottelun jälkeen, olen marssinut suoraan kiusaajan kotiin ja vaatinut aikuista puuttumaan asiaan. Ei se ole vain koulun asia! Lapseni on Paijalassa ja koulussa on kaikki hyvin.
- lopettajaopettaja
Tämä onkin mielenkiintoista ja ihmetyttää suuresti. Silloin tällöin kohtaan opettajan joka on koulutettu korkealle opettajien tehtävään. Mutta eipä tuo koulutus näy olevan mikään sairauden poistohjelma.Aina se sieltä pohjalta löytyy,ja ilmenee jopa käyttäytymis häiriönä tai skidsoiluna. Kaippa tälläisien tapauksien toteen näyttäminen on vaikea tehtävä, ja jos viel vaikkapa tuttu.
- Mikääneimuutu
Sama kokemus. Omaa lastani syrji myös opettaja, joka on nyt jo eläkkeellä. Lapsi itki joka aamu kun kouluun piti lähteä. Monta vuotta on haavojen paranteluun mennyt, eivätkä ne koskaan parane kunnolla. Omassa tapauksessani vaadin lopuksi keskustelua rehtorin ja opettajan kanssa. Tapaamisessa opettaja käyttäytyi täysin asiattomasti koko keskustelun ajan minua kohtaan. Itse päätin tuossa tilanteessa olla ihan sivuroolissa . Keskustelun lopputulos oli siis se, että opettaja soimasi minua ja perhettäni posket punaisena koko tapaamisen ajan. Rehtori ei montaa sanaa sanonut, eikä puuttunut asiaan millään tavalla. Näin siis Vaunukankaalla on toimittu aiemminkin. Kuvaa hyvin myös Tuusulan kunnan hallintoa kokonaisuudessaan. Ei välitetä.
- Totuus69
Itse en tytärtäni veisi näin ala-arvoiseen koulu ympäristöön! Opettajat ovat tuulesta tempaistuja ja ammattitaito puuttuu täysin, rehtori on nolla munaton mies (noviisi paska).Boikotoikaa tätä vääryyttä
- Totuus69
Ihme ettei tätä kuonalaitosta olla vielä lakkautettu! Rehtori muihin hommiin!
- mamaa
Paijalan koulussa katsotaan jopa fyysistä väkivaltaa läpi sormien.
- etsilleihei
Meidän opettajien pitää ajatella myö kiusaajien ja heidän vanhempiensa oikeuksia. Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua, oli kiusaaja tai joku muu ominaisuus. Kiusattujen vanhemmat voisivat miettiä onko kasvatuksessa kotona jotakin mennyt totaalisesti sivuraiteille, miksi kasvattaa lapsista kiusattuja, kun he voisivat olla hyvän itsetunnon omaavia kiusaajia.
- Järkyttävää
Oli järkyttävää kuulla, että Paijalan koulun ekaluokan pojat haalivat lisää poikia kiusaajien ryhmään. Jos opettajat ja koulu eivät puutu asiaan, toivotaan, että vanhemmat saavat jotain aikaiseksi. Tsemppiä!
- Kolmenlapsenäiti
Taitanee koulukiusaaminen olla Tuusulassa pitkäikäinen ja vaiettu ongelma. Siirsimme lapset omalla kustannuksella Helsinkiin kouluun, jossa oli aito nollatoleranssi kousaamiselle. Lapset ovat nyt jälkikäteen sanonet että oli paras ratkaisu ikinä, ja että nyt vasta he tajuavat mikä on nollatoletanssi kiusaamiselle.
Nuorimmalta lapseltani esimerkikisi sotkettiin takki koulussa ja opettajan kommentti oli että älä osta noin kalliita vaatteita kouluun. Koulu oli Rusutjärvi, joka minun puolestani vaikka voitaisiin lopettaa. Koulu joka ei puutu kiusaamiseen ei ole elinkelpoinen. - EiikinäenääTuusulaan
Kyllä on p..kaa on täynnä koko Tuusulan kunta ja ilmeisesti kaikki koulutkin sen! Mutta, hetken siellä aiemmin asuneena en enää ihmettele niin suuresti edes Jokelan kouluampumistragediaa. Tuusulassa kun ei koulukiusaamiselle ja kiusattujen lasten pahoinvoinnille tehdä yhtään mitään. Kiusatuista tehdään syyllisiä omaan kiusaamiseensa ja enemmistön eli kiusaajien päitä silitellään kultahansikkain. Erityisesti moitteeni kohdistuvat Paijalan kouluun ja sen rehtoriin sekä opettajiin. Paskempaa kohtelua koulukiusaamisen uhreiksi joutuneille lapsille saa nimittäin hakemalla hakea! Opettajiksi Paijalaan palkataan ilmeisesti kaikki Suomen sokeimmat ja välinpitämättömimmät yksilöt, ilmeisesti itsekin kiusaajiksi lapsina lukeutuneet. Paijala kasvattaa jokavuosi ison ryhmän uusia kouluampujakandidaatteja, ja ne puusilmät eivät sitä muka näe!! Rehtori etunenässä selitellään päivänselvää kiusaamista täysin valhein ja peitellään se jo huonoksi vitsiksi muodostuneella Kivakoulu-hankkeella. Kaikki lapsistaan oikeasti välittävät vanhemmat, älkää koskaan erehtykö laittamaan lapsianne Paijalan kouluun! Ja ne jotka ovat tuon erehdyksen jo tehneet ja lapsistanne välitätte, pakatkaa laukkunne ja lähtekää kun vielä ehditte pois koko Tuusulasta. Aiemmin asuimme alueella, missä Kivakoulu-hanke ja nollatoleranssi kiusaamiselle OIKEASTI toteutuivat ja tarkoittivat sitä mitä ne tarkoittavat, Paijalassa ne olivat vain katteettomia sanoja vailla merkityksiä. Sinänsä katteettomuus on tuolla alueella outoa, kun enimmäkseenhän koulussa on suurikenkäisten perheiden kullannuppuja. Toisaalta, nuo kullannuput ne juuri niitä pahimpia tuntuivat olevankin.
- nemäärääkaiken
Ylläoleva on täysin totta, ja lisäksi kiusaajat perheineen voi linkata suoraan kunnan poliitikoihin, että ei mikään ihme että kiusaamiseen ei puututa millään tavalla. Myös kunnallisvaalien 2017 ehdokkaissa on useita koulukiusaamisen tukijoita, ja kyllä heitä taaskin menee läpi useita.
- hyrylänhyllyvä
Tuusula on niin rikas mesta ettei kannata ihan tyhjätaskujen eikä ainakaan musujen tullakaan. Nyt täällä on tietty eliittiatmosfääri ja tänne oikein halutaan asumaan. Tuusulalla ei ole velkaa ja palvelut ihan toimivat. Totta on, että kunnallisvaaliehdokkaissa ja nuorisonkin ehdokkaissa on rikkaiden perheiden pentuja, jotka on saaneet ihan kaiken. Ei sellainen voi oikein pulliaista tajutakaan.
- Urpodebiliks
Kodeista nämä mallit opitaan jos opitaan?
Toki suomalainen äijäkulttuuri voi ruokkia sairasta käytöstä ja korostaa huonon itsetunnon kehitystä?
Vaaleissa mätämunia riittää... - Maantapataasko
Onko vaaleissa mukana tätä ongelmaa vähätelleitä?
- 9797385
Lainsäätäjän tahto on ollut, että kiusaamiseen ei anneta kovin paljon keinoja puuttua. Voihan se koulu kiusaajaa vanhempineen vaikkapa keskusteluihin kutsua, mutta he tulevat, jos haluavat.
- Homehaisee
Rehtori on nyt aktiivinen näissä homeasioissa?
- Vastuujavalta
Onko tämä koulu nyt homesyynissä?
- Homevalinta
Rehtori valittiin Kokoomuksen edustajaksi eli pian kuuluu homeasioista?
- kiusaajavihaaja
Onhan se jo moneen kertaan nähty että vähälahjaisimmat osaavat yhdistyä paremmin, koska niitä on julmetusti enemmän ja vielä vähälahjaisemmat äänestävät heitä koska haluavat kuulua enemmistöön, joten ei ihme että lapsesta asti älykköjä kiusataan, kun kapinoivat idioottimaisia suunnitelmia vastaan.
Ajattelin itse joskus poikani kohdalla, että opettajat taatusti näkevät kiusaamisen ja se siitä....vielä mitä, se jatkui ja jatkui...kansakoulun alaluokilta asti.
Opettajat puolustautuvat ikuisesti omilla töillään ja haluavat olla sokeita, koska se on valtavan paljon helpompaa ja vastuuta ei haluta kantaa.
Jos puutut, joudut helposti vastuuseen muksun vanhemmille kuten on lehdistä luettu.
Yleensä pahimmat oppilastyypit ovat koulun rahoittajien lapsia, tai muuten vain idiootteja. - Muuttotuusulaan
Vieläkö Paijalankoulussa on kiusaamis ongelmaa ?
- Kivaaonjoo
Ei ole enää kiusaamista, pientä kähinää voi olla, potkitaan ja nyrkillä päin naamaa niin että hampaita ja verta lentää pitkin pihaa. Opettajat lyö vetoja aamuisin montako hammasta tänään irtoaa, voittaja saa 2 pulloa kossua.
- äitylinä
Paijalankoulu on ihana koulu. Opettajat tukevat lapsia kaikissa tilanteissa ja muu koulun henkilökunta on aina tarvittaessa auttamassa. Väitunneilla on valvontaa ja tekemistä ja ruokailu sujuu rauhallisesti.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207