Profetian arvostelu

Armolahjojen joukossa mainitaan lahja arvostella henkiä (1 Kor.12:10). Tämä lahja liittyy prtofetaalisten lahjojen yhteyteen.

Henkien arvostelemisen lahja kuuluu profetaalisiin lahjoihin, koska sen avulla arvostellaan muiden armolahjojen toimintaa. Esimerkiksi arvioidaan, mikä voima tai tekijä vaikuttaa Hengen sanomien taustalla. Arvostellaan eri ilmiöistä lähteviä Hengen ilmiöitä ja sanomia. Tämän lahjan avulla voidaan hyvin tunnistaa niiden alkuperä silloin, kun Jumalan Henki saa käyttää sitä.

Henki tutkii kaiken

Tuon nyt esille suuria kokonaisuuksia, koska Hengen maailma on suuri maailma. Henkilöt, jotka paljon rukoilevat, saavat joskus seikkailla suurilla Hengen alueilla, joille luonnollisilla kyvyillä ei voi saavuttaa.

On tarpeen katsella kokonaisuutta, mitä näkymätön hengen maailma sisältää. "Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan."( 1 Kor. 2:10-11, 15)

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."(Room. 8:9). Henkien erottelemisen yhteydessä tämäkin jae on tärkeä.

Jumalan Henki
ja ihmisen henki

On olemassa Jumalan Henki (1 Kor. 2:12, Room. 8:16). On myös ihmisen henki (1 Kor. 2:11, San. 20:27) On olemassa sielullinen ihminen:"He ovat sielullisia." (Juuda 19) Sielullinen ihminen on luonnollinen ihminen (1 Kor. 2:14). Se tarkoittaa fyysistä luomustamme, joka toimii ja vaikuttaa.

"Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva."1 Kor. 15:45-49)
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=8368&sid=f0f9cf1ae5896c28836a68d6145c5df5
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Profetian arvostelu Vastaus sinulle.
Kirjoitat paljon sanoja raamatusta,mutta et sanaakaan kuinka profetia todella tarkistetaan (arvostellaan) onko se Junalasta. Joten kirjoitan sen nyt tähän sinulle,että tiedät asian.
Henkilö joka saa profetian on velvollinen kysymään ja ottamaan selvää
tunnustaako kyseinen henki Jeesuksen Kristukseksi,lihaan tulleeksi. Henki joka ei sitä tunnusta ei ole Jumalasta. Ja sellaista profetiaa jota ei ole koeteltu mistä se on lähtöisin,ei saa tuoda esille Jumalan antamana.
Tämä on ainut oikea tapa koetella profetia. Muuta tapaa ei ole olemassa. Kyllä uskovan ihmisen on tunnettava raamattu tältä osin ja noudatettava raamatun opettamaa tapaa anajysoida profetian aitous

Äänestä

Vaikka ihminen uskoo Jeesukseen niin silti profetioihin tuppaa tulemaan se oma ihmisen käsitys mukaan. Elikkä siinä usein se aito profetia ja sitten vähän ihmisen omaa käsitystä.

Äänestä
  • Tutkimme.

    Äänestä

Arvostelijalla Pyhä Henki niin kaikki hyvin. Asiat ja lähteet selviää, vaikka olisi hevosenhoito- oppaista kysymys.

Äänestä

...

Äänestä

3 pistettäkö vaan aloitukselle?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hyvä tietää kirjoitti:

Armolahjojen joukossa mainitaan lahja arvostella henkiä (1 Kor.12:10). Tämä lahja liittyy prtofetaalisten lahjojen yhteyteen.

Henkien arvostelemisen lahja kuuluu profetaalisiin lahjoihin, koska sen avulla arvostellaan muiden armolahjojen toimintaa. Esimerkiksi arvioidaan, mikä voima tai tekijä vaikuttaa Hengen sanomien taustalla. Arvostellaan eri ilmiöistä lähteviä Hengen ilmiöitä ja sanomia. Tämän lahjan avulla voidaan hyvin tunnistaa niiden alkuperä silloin, kun Jumalan Henki saa käyttää sitä.

Henki tutkii kaiken

Tuon nyt esille suuria kokonaisuuksia, koska Hengen maailma on suuri maailma. Henkilöt, jotka paljon rukoilevat, saavat joskus seikkailla suurilla Hengen alueilla, joille luonnollisilla kyvyillä ei voi saavuttaa.

On tarpeen katsella kokonaisuutta, mitä näkymätön hengen maailma sisältää. "Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan."( 1 Kor. 2:10-11, 15)

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."(Room. 8:9). Henkien erottelemisen yhteydessä tämäkin jae on tärkeä.

Jumalan Henki
ja ihmisen henki

On olemassa Jumalan Henki (1 Kor. 2:12, Room. 8:16). On myös ihmisen henki (1 Kor. 2:11, San. 20:27) On olemassa sielullinen ihminen:"He ovat sielullisia." (Juuda 19) Sielullinen ihminen on luonnollinen ihminen (1 Kor. 2:14). Se tarkoittaa fyysistä luomustamme, joka toimii ja vaikuttaa.

"Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva."1 Kor. 15:45-49)
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=8368&sid=f0f9cf1ae5896c28836a68d6145c5df5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu