En tiedä kuuluuko aihe varsinaisesti tälle palstalle, mutta en tähän hätään löytänyt toista sopivaa. Eli meillä ollut nyt n. 9kk ongelmana sulakkeiden jatkuva palaminen ja lamppujen poksahtaminen.
Alusta asti kun tähän asuntoon muutettiin (5v sitten) on tuntunut että sulakkeita menee tavattoman paljon mutta vuoden vaihteesta asti niitä mennyt erittäin tiuhaan ja lamput poksahtaa samalla.
Huoltoyhtiön sähkömies käynyt katsomassa mutta ei riittänyt kuulemma tietämys, niin otti ulkopuoliseen sähköliikkeeseen yhteyttä josta nyt kolme kertaa käyty ja ei tunnu vikaa löytyvän.
Ensimmäisellä kerralla kävivät kaikki sählölaitteet läpi, tarkastivat sulakerasian, valonkatkaisijat ja valaisimet. Vikaa ei löytynyt, mutta koska samalla tosiaan lamput räjähtää oli kuulemma paras arvaus että oltaisiin ostettu viallinen erä lamppuja (joku halpismerkki, mikä oli rajallisen ajan tarjoustalossa myynnissä).
Toisella kerralla pisti eteisen valaisimen syyksi, arveli että olisi väärin asennettu, mutta tarkistaessa ei löytynyt valaisimesta tai asennuksesta vikaa.
Kolmannella kerralla lähettivät sähköliikkeestä jonkun kokeneen sähkärin, joka totesi että olohuoneen valaisimessa menee hirveitä virtapiikkejä ja sai jopa säkärin siihen koskiessa. Kyseinen valaisin heitettiin kaatikselle ja ostettiin uusi.
Sama vika jatkuu silti, tänäänkin mennyt taas kahdesta valaisimesta lamput ja kolme sulaketta sulakkeiden vaihdon jälkeen ei uuni enään toiminut.
Jääkaappikin jouduttu uusimaan kun edellinen meni vuoden alussa rikki.
Tulee pidemmän päälle kalliiksi, eikä ole mukavaa elää jatkuvassa huolessa siitä että mitä menee seuraavaksi menee rikki tai milloin syttyy joku sähköpalo, hyvät neuvot ovat siis nyt kalliit!
Sulakkeiden jatkuva palaminen.
23
1986
Vastaukset
- -B-
Nollajohto löysällä...
- mystinenjuttu
onko jännitteelle tehty vuorokausi mittausta ja tosiaan onkohan nolla löysällä?
- pelo1
Vuorokausimittausta ei ole tietääkseni tehty, mitkään johdot ei pitäisi olla löysällä. Itse en siis ole valaisimia asentanut vaan ovat samaisten sähkäreitten asentamia, itsellä kun menisi varmaan siinäkin sormi suuhun, niin parempi jättää ammattilaisille.
Niin ja tosiaan, ei siis ole ainoastaan valoryhmien sulakkeet jotka palavat vaan tänäänkin ne kolme sulaketta menivät samanaikaisesti. Yksi sulakkeista oli sulanut (ei ole ensimmäinen kerta) ja kaikki olivat niin kuumia ettei kärsinyt käsin koskea.
Yleensä sulakkeet palavat kun ei olla kotona tai kun koti ollut työpäivän tyhjillään ja ensimmäistä kertaa laittaa sähkölaitteen tai valaisimen päälle.- Nollavika
Tietenkään johtojen ei pitäisi olla löysällä mutta nyt on. Kiinteistön oma maatoidus on huono, johto on poikki, tai sitä ei ole lainkaan. Sähkölaitoksen nolla on jostain huonosti kiinni.
Oireet viittaa selvästi huonoon nollaan.
- -B-
Keskusta syöttävän kaapelin nolla löysällä...
- Tuotatuota
Nollajohdon löysyyden kyllä luulis näkyvän valojen himmentymisenä/kirkastumisena, sulakkeidenkaan ei tästä syystä pitäis välttämättä palaa ellei sitten kovat kuormat kytkeydy tästä syystä liian tiuhaan pois/päälle . -mutta tämä mahdollisuus kannattaisi tosiaan tarkistaa ja liitokset käydä läpi ja tosiaan myös keskusta syötävästäkin päästä.
Tekivätkö sähkärit muuten eristysvastusmittaukset johdotuksille? - pelo1
Valojen himmentymistä/kirkastumista ei ole esiintynyt. Jonkun mittauksen tekivät ensimmäisellä kerralla, sanoi että tarkistivat sillä että kaikki johdotukset ovat oikein tehty tms. Siis itse olen niin käsi näissä enkä ymmärrä mitään, pahoittelut siitä! Ja jonkun toisen mittauksen olivat tehneet viime käynnillä jolloin en ollut kotona ja epäilivät silloin sitä olohuoneen valaisinta syyksi, joka odotti kiltisti purettuna kotiin tullessa.
Tämän jälkeen koko homma jäi vähän tyhjän päälle kun silloinen isännöitsijä oli sitä mieltä että tarvittavat toimeenpiteet tehty, vikaa ei löytynyt ja jos asiaa alkaisi sen pitemmälle kaivamaan pitäisi kuulemma alkaa sähköjä purkamaan(?) ja se tulisi kalliiksi.
Kyseinen isännöitsijä sekä firma nyt vaihtunut uuteen, uuteen olin yhteydessä viime viikolla, lupasi perehtyä asiaan syvemmin ja olla uudelleen yhteydessä sähköliikkeeseen. - pelo1
Niin ja samaisessa asunnossa myös ollut kaksi vesivahinkoa jotka jätetty enempi ja vähempi korjaamatta/kuivaamatta, koska on kuulemma kallista ja putki/kylppäriremontti kuitenkin tiedossa seuraavan 5v:n sisään.
- 20+10
Kyllä tuosta on rivien välistä luettavissa, että vika on jossain muualla kuin sähköasennuksissa...
- ei hyvä
Tuntuupa vähän heikolta tuo tutkiminen !
Luulen että jos katkaisee pääkytkimen, ja mittaa sen takaa eristysvastuksen joka vaiheelta erikseen kun kaikki kulutukset on pois kytketty, niin siitä jo näkee jotain eroja, ja sillä tavalla pitäis pystyä vähällä vaivalla seuraamaan ongelman etenemistä piiri kerrallaan.
Ja ellei se auta, sitten loggeri joka vaiheelle yks vuorokausi sattais jo riittää.
huonoja ammatilaisia siellä on joka tapauksessa. - ei hyvä
Ja jos aina palaa sama sulake, niin sehän nyt kertoo jo melkein koko asian, missä se vika makaa.
Jos taas asatunnaisesti mikä tahansa sulake, sellainen ei oikein voi johtua mistään normaalista vaan ongelmaa pitää lähestyä eri näkökulmasta. - Tiatuula
Onko kyseessä tulppasulake? Onko pohjakosketin kipinöinyt itsensä epätasaiseksi? Tämä tekee huonon kosketuksen ja sulake lämpiää, jolloin saattaa esiintyä palamista.
- outo juttu
Sulakkeella pitää olla aika iso kuormitus että se lämpiää olkoot vaikakkmiten rupinen pohjakosketin.
Siihen ei riitä mikään muutama lamppu, vaan vaatii jo esm pesukoneen tai kiukaan tai sähköhellan kuorman ja sekin aika pitkän aikaa.
Siis huono kontakti ei sinänsä aiheuta mitään lämpenemistä vaan se kautta kulkeva isohko virta.- Sunnish
Kyllä mä olen törmännyt tapaukseen, jossa oli 10 A Gg sulake ja virta oli luokkaa 8A. Kerran kuussa asiakas soitteli sulakkeen palamista ja vikaa etsittiin. Kerran mennessäni paikalle tulppasulakkeen kansi oli selvästi lämpimämpi, kuin muiden. Vika korjaantui pohjan vaihdolla. (Asiakas ei enään soitellut).
- Tuotatuota
Nyt pitäis tietää että kun sulakkeet on palaneet niin minkäläista kulutusta tällöin on ollut päällä - pelkää valaistus vai tosiaan joku isompi kuorma kuten pesukone tai hella.
Onhan noitakin tapauksia tullut vastaan että keskuksella koko kisko käynyt aika kuumana löysän liitoksen takia, mutta tämä tosiaan vaatii sen attä virtaakin kulkee eli päällä jokin iso laite tai paremminkin vielä useampi yhtäaikaa.
-jos jossain tämmöstä löysää on niin se kyllä ehkä näkyy jo päällepäinkin kun vähän tarkemmin katselee esim. värimuutoksina.
Mutta koko homma kuulostaa niin erikoiselta että pitäisi alusta alkaen kysellä ja selvittää koko ongelma uudelleen joka taas on näin vähän hankalaa - 15+8
Minulla kävi myös samalla lailla takavuosina. Kattokruunun kynttilälamppu kärähti ja samalla meni sulake. Sama toistui pari kertaa. Syynä oli edullisesti ostetut merkittömät kynttilälamput, jotka kärähtäessään tekivät vielä hehkulangan katkenneella pätkällä melkein oikkarin, joka poltti sulakkeen. Kärähtivät vielä lisäksi hyvin vähien kättötuntien jälkeen.
- vikaapukkaa
Asunnon nousujohto pääsulakkeilta ja mittaukselta lähtien pitäisi käydä läpi. Ihme jos ei muut sähkölaitteet hajoa kun lamput. Kuvauksen mukaan vaikuttaa tosiaan nollavialta. Vika joka tekee tuhojansa syysmyrskyssä kun ilmajohtojen nolla katkeaa. Tätä vikaa vastaan on yleensä omakotitaissa asennettu käyttömaadoitus.
- mysteeriä
Ettei vaan olisi naapurihuoneistoon otettu sähköjä sun mittauksestasi. Kuinka vanhat asennukset ja talo on ?.
- henrik ijös72
voiko kelan korvata vastuksella tai käämillä?
- henrik ijls72
uusi pistorasiat kaikkialle
- henrik ijös72
16a vanha sulake 25a johot laitat
- henrik ijls72
henrik ijös72 kirjoitti:
16a vanha sulake 25a johot laitat
laitat kunnon johdot ä 9kw
- henrik ijöls72
henrik ijls72 kirjoitti:
laitat kunnon johdot ä 9kw
229 231.5
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po774053Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi182776Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242664Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441876- 251676
- 1251471
- 1411448
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin991382Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811375Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901329