Aina on mietityttänyt, että minkä verran naiset tyydyttävät itseään. Usein se luetaan miehiseksi toiminnaksi, mutta varmasti naisetkin sitä tekevät. Parisuhdeongelmista kärsivillä se lienee melko yleistäkin, mutta miten on suhteissa, jotka ovat tuoreita tai muuten vaan toimivia? Toinen aiheeseen liittyvä mielenkiinnonkohde on naisten ajatukset seksin aikana. Tokihan nekin vaihtelevat varmasti erittäin laajasti, mutta voiko joskus mielikuvissa olla vaikkapa entiset panot?
Naisten runkkaus
4
3715
Vastaukset
- aliasjaakob
Kyllä naiset tyydyttää itseään myös parisuhteessa. Taannoin tässä oli pikku kärhämä ja kuulin huokauksia yläkerrasta. Otti hyvin eteen kun naiseni tyydytti itseään. Parin orkun jälkeen hiivin huoneeseen ja auttelin muutaman orkun nuolemalla.
- 4+14
Kyllä siitä on tutkimuksiakin. Melkein kaikki naiset masturboivat, nuorella iällä useampiakin kertoja päivässä. Kun tytöt käyvät yksin suihkussa tai saunassa, tyydyttävät usemmin kuin jättävät tyydyttämättä. Käsitys, että masturbaatio olisi jotenkin miesten laatu, perustui vain siihen, että ennen tyttöjen piti esittää "siveätä" nimettömissäkin kyselyissä.
- jatkuvasti!
Luulenpa että tässä on yhtä paljon yksilöllisiä eroja kuin miestenkin keskuudessa. Jotkut ovat seksuaalisempia ja himokkaampia kuin toiset...
Itsellä ainakin on vähän turhankin korkea libido. Masturboin välillä enemmän välillä vähemmän, mutta kaiken kaikkiaan suht usein. Jos mies on esim. työreissussa niin usemman kerran viikossa, joskus jopa useamman kerran päivässä. Jos olen väsynyt, masturboin myös vähemmän. Vaikka mies kotonakin ja seksiä saan, niin silti silloin tällöin tyydytän itseäni hänen ollessa töissä.
Luulen kyllä että masturboin paljon enemmän kuin mieheni... Tosin olen niin seksinnälkäinen yksilö ettei miehellä varmaan oikein puhti riitä enää runkkailuun kun minulta saa niin usein :D - hmm2
Kyllä minä ainakin sormetan suhteessa vaikka se toimisikin eikä olisi mitään ongelmia. Runkkaavatko miehetkin muka suhteessa vaan jos on jotain ongelmia?
Itsetyydytys on ihanaa ja tuntuu erilaiselta kuin seksi. Saan siitä erilaisia orgasmeja ja vaihtelu virkistää.
Ja entiset panot käyvät harvoin seksin aikana mielessä, joskin niinkin on ehkä kerran käynyt.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222648- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821189