nykytieteen tutkimuksiin liittyvät kirjoitukset?
Haluavatko helluntailaiset elää mennessä ajassa, jolloin taikausko ja tietämättömyys kukoisti?
Haluavatko helluntailaiset elää mennessä ajassa, jolloin taikausko ja tietämättömyys kukoisti?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikös tämä poistaminen liity käsitteeseen; herroina halliten. Eli ihminen ottaa sen osan, että hän määrrä mikä on hyväksi toisille. Todellisuudessa tekee sden karhunpalveluksen eli ei anna ymmärryksen kasvaa ihmisille.
Niin, kyllä ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaan ja asennoitua evoluutioon ymmärryksensä tasolla. Nimittäin nykytieteen tutkimuksia, jotka liittyvät evoluutioon, niin tavallinen ihminen ei edes ymmärrä. KAIKKI ihmiset, jotka tänne linkittävät noita evoluutioon/tieteeseen liittyviä linkityksiä ovat papukaija tasoisia ihmisiä. Toistavat, mutta ymmärtävät asiasta yhtä laajasti kuin sika tuuliviiristä.
Todellisuudessa käsite evoluututio ,- käytetään vain JUMALAN olemassa olon torjumiseen.Siis ihan toiseen käsitteeseen.
PS.
Kokonaan toinen asia on, jos poistetaan asiattomia aloituksia /viestejä.
Mutta evoluutiohan aivan ilmeinen tapahtuma. Se on kuin happi, jota hengitämme. Kaikkialla luonnossa näemme evoluution tuloksia.
Ei kukaan rehellinen ihminen voi kieltää evoluutiota.
Niin, mitä ymmärrystasollani ymmärrän evoluutio teorian osasia, niin todellisuudessa ne ilmentävät JUMALAN aivoittamaa suunnittelua kehityksestä.
Huomaa , miten tutkijatkin puhuvat ja mieltävät evoluution teoriana,- ei faktana. Mutta, totuuteen nojautuva tiede on kunnioitettava alue, koska se KORJAA väärin tehtyä tiedettä.Siis mahdollistuu perääntymään vääristä tulkinnoista.
Niin, ympärillämme näemme erittäin monimutkaisesti kehittyvää tulosta ja itse pidän täysin mahdottomuutena, jos tämän takana ei olisi jokin erittä'in älykäs/nero suunnittelija.
Niin, ateistisesti uskova ihminen uskoo, ettei kehityksen takana ole tarkkaa ja laaja-alaista suunnitelmaa ja tämän mielikuva puetaan sanaan evoluutio. Kuten jo toisaalla kerroin, niin monet evoluutioon liittyvät tutkimukset ilmentävät juuri JUMALAN aivoittamaa kaavaa kehityksestä.
Niin, ongelmanne on juuri tässä. Jos tunnustaisitte, miten monimutkaisen ja laaja-alaisen kehityksen taustalla tulee olla nero, niin tuon tunnustaminen edellyttää JUMALAN olemassaolon tunnustamisen.
Lapsikin ymmärtää, miten monimutkaisemmasta kehityksestä on kysymys, niin sitä viisampi tulee olla sen kehittäjä/aivoittaja.Kysymys on lähinnä rehellisyydestä.
Kirjoitit:
”Huomaa , miten tutkijatkin puhuvat ja mieltävät evoluution teoriana,- ei faktana. Mutta, totuuteen nojautuva tiede on kunnioitettava alue, koska se KORJAA väärin tehtyä tiedettä.Siis mahdollistuu perääntymään vääristä tulkinnoista.”
Olet ymmärtänyt teoria-sanan käytön väärin. Epäiletkö painovoima- ja suhteellisuusteoriaakin?
Evoluutioteoria on kestänyt kaikki sitä vastaan tehdyt hyökkäykset, joten se on paras teoria, joka selittää eläin- ja kasvilajien kehityksen sen fossiililöydöt. Evoluutioteoriakin on olemassa nykyisen kaltaisena vain niin kauan, kunnes joku löytää aineistoa, joka osoittaa sen vääräksi. Tutkijoista yli 99.8% pitää evoluuteoriaa faktana. Vain erittäin uskonnolliset tutkijat eivät usko evoluutioon, mutta heillä ei ole antaa parempaakaan teoriaa tilalle (kreotionsteilla ei ole teoriaa, joka täyttäisi teorialle asetettavat vaatimukset).
Kirjoitit:
”Kuten jo toisaalla kerroin, niin monet evoluutioon liittyvät tutkimukset ilmentävät juuri JUMALAN aivoittamaa kaavaa kehityksestä.”
Evoluution selittämisessä ei tarvita Jumalan kaltaista ”apuolentoa”. Jumala (jos sellainen siis olisi olemassa) olisi äärettömän monimutkainen olento, jonka kehittyminen tai vieläpä syntyminen tyhjästä tai ikuinen olemassaolo, ovat täysin mahdottomia oletuksia. Jumalaista/jumalista ei myöskään meillä ole ainuttakaan havaintoa tai todisteaineistoa.
Kirjoitit:
”Lapsikin ymmärtää, miten monimutkaisemmasta kehityksestä on kysymys, niin sitä viisampi tulee olla sen kehittäjä/aivoittaja.Kysymys on lähinnä rehellisyydestä.”
Pienet lapset (yli 5 vuotiaat) eivät usko Jumal-olentoihin. Heillekin on selvää, että elämä on kehittynyt alkeellisista lajeista yhä monimutkaisimmiksi hyvin pitkien ajanjaksojen kuluessa. Lapset ovat todellakin rehellisiä. Jos heille yrittää selittäää, että Jumala on luonut kaiken tyhjästä, se on aivan sama kuin yrittäisi valehdella, että Joulupukki on olemassa ja tuo heille lahjoja.
Kirjoitit:"Todellisuudessa käsite evoluututio ,- käytetään vain JUMALAN olemassa olon torjumiseen.Siis ihan toiseen käsitteese"
Tarkoittaako tämä sitä, että nyt kun evoluutio on todettu todelliseksi elämän muotojen syyksi, niin uskonnnot ja jumalat voidaan unohtaa?
Osuit naulan kantaan!
Evoluution todellisuus tekee turhaksi eri uskontojen luomismyytit. Samoin jumal-olentojen tarve ja olemassa olo mitätöityy.
Ehkä johtuu siitä, että tää on ihan väärä palsta aiheelle evoluutio, oikea keskustelu paikka olisi tässä http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5515
http://www.youtube.com/watch?v=eGAlYPp0Xv0
tässä