Asuntokauppa hidastunut selvästi tammi-elokuussa

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton mukaan käytettyjen kerros- , rivi- ja omakotitalojen kauppamäärät laskivat tammi-elokuussa noin 13,5 prosenttia ja 5790 kappaletta viime vuoden vastaavasta jaksosta. Tilastot perustuvat 900 kiinteistövälitystoimiston kauppoihin.

Syyksi asuntokaupan hidastumiseen pidetään
- Talouden epävarmuus
- Työttömyyden kasvu
- Asuntolainaehtojen tiukentuminen
- Korkomarginaalien nousu

Varsinkin suurempien ja kalliimpien asuntojen kauppa on kärsinyt tästä tilanteesta, KVKL kommentoi.

Pankit vaativat asuntokaupoissa yleisesti 20–30 prosentin omarahoitusosuutta. Tämä on luonut markkinoille toisiaan odottavien kauppojen ketjuja, mikä on osaltaan hidastanut markkinoiden toimintaa.

http://uutiset.fi.msn.com/raha/kurja-luku-asuntokaupasta-135-percent

2

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ensiasunto.p

      Varainsiirtoveron nousu piti tulla vuodenvaihteeesa 2013 sitä kuitenkin siirrettiin maaliskuulle 2013, sekin on osaltaan vaikuttanut että nyt kaupat ovat vähentyneet. Moni teki kaupat loppuvuodesta 2012 tästä syystä.

      Itse ostin kesäkuussa ensiasunnon ja siihen käytin asp-lainan, ilman tuota säästettyä aspia olisi ollut huomattavasti nihkeämpää.

      Suosittelen kaikille ensiasunnon ostajille asp-säästämistä, marginaalikin on sitten huomattavasti pienempi asp-lainassa.säästöille saa hyvän 4% koron.

      • Ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, mikä siis nousi asunto-osakkeissa 1,6 %-prosentista 2 %:iin. Kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti pysyi ennallaan 4 %:ssa.

        Iso muutos oli myös se, että tuohon saakka varainsiirtoveroa ei tarvinnut maksaa lainaosuudesta. Tällä on erityisen suuri merkitys uusissa asunnoissa, joissa monesti on ollut iso taloyhtiölaina mukana asunnon ostohintaa vähentämässä. Nyt lainan kannattaa aina mieluummin ottaa omiin nimiin kuin taloyhtiön nimiin.

        Pankit ovat nostaneet hyvin useiden taloyhtiöiden lainakorkoja. Yksityiselle asuntolainavelkaiselle korkomarginaalia ei voida nostaa kuin lainan uusimis- tai muissa vastaavissa lainan järjestelytilanteissa.

        ASP-systeemiä en oikein tunne. Olisikohan tuo tulossa vähän uudestaan. Käsitykseni oli, että sitä ei enää ole juuri käytetty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2111
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe