Millä ihmeen perusteella joku uskoo Jumalaan? Minulla ei ole ainoatakaan syytä annettu koskaan uskoa Jumalaan. Olen kasvanut helluntalaisessa kodissa. Muistan että äitini on aina ollut enemmän onneton kuin onnellinen, isäni taas henkisesti sairas, eipä ole Jumala auttanut.
Olen itse aina rukoillut paljon ja halunnut uskoa Jumalaan. Rukoilin jo reilu 10v sitten, että Jumala näyttäisi mitä minun pitää elämässäni tehdä. Voi, kuinka tosissani pyysinkään apua ja edes jonkinlaista johdatusta ahdistuksessani. Yli kymmenen vuotta on kulunut, enkä edelleenkään tiedä mitä tehdä, ihan samassa pisteessä olen, paitsi huomattavasti masentuneempi ja surullisempi.
Olen muutenkin rukoillut paljon. Mitä? Lottovoittoa? Miestä? Ei, vaan rukoillut että Jumala näyttäisi minulle mikä hänen tahtonsa on. Olen yrittänyt antaa anteeksi ja rukoillut, että Jumala antaisi voimaa ja tahtoa siihen, koska kuvittelin että hänkin tahtoo sitä. Olen itse yrittänyt omalta puoleltani tehdä oman osuuteni. Tuloksetta. Olen edelleen katkera. Olen pyytänyt, että hän näyttäisi minulle mitä syntiä minun pitäisi pyytää anteeksi, että oikein tuntisin itseni syntiseksi, jotta voisin "tulla uskoon". Ei olla mitään näytetty, vaikka luulisi, että Jumala nimenomaan sitä haluaisi. Olen rukoillut, että saisin edes vähän uskoa, en ole saanut vaan päinvastoin itselläni ei ole enää paljon mitään syytä uskoa koko Jumalaan. Olen tietenkin myös elänyt elämääni enkä vain jumittanut uskomassa ja rukoilemassa, ei siitäkään uskon kannalta ole ollut hyötyä.
Olen elänyt täysin turhaan yli kymmenen vuotta ja nyt yli kolmekymppisenä tajunnut, että nuoruus alkaa olla kohta ohi. Kaikella todennäköisyydellä elän seuraavatkin kymmenen vuotta turhaan, mutta sillä erolla, että kymmenen vuoden päästä minun ei tarvitse ainakaan Jumalaan pettyä, teen henkilökohtaisen ratkaisun enkä viitsi enää energiaani tuhlata moiseen Jumalaan uskomiseen. Jos sellainen olemassa onkin, niin ei hänestä mitään hyötyä ole.
Olen itse aina rukoillut paljon ja halunnut uskoa Jumalaan. Rukoilin jo reilu 10v sitten, että Jumala näyttäisi mitä minun pitää elämässäni tehdä. Voi, kuinka tosissani pyysinkään apua ja edes jonkinlaista johdatusta ahdistuksessani. Yli kymmenen vuotta on kulunut, enkä edelleenkään tiedä mitä tehdä, ihan samassa pisteessä olen, paitsi huomattavasti masentuneempi ja surullisempi.
Olen muutenkin rukoillut paljon. Mitä? Lottovoittoa? Miestä? Ei, vaan rukoillut että Jumala näyttäisi minulle mikä hänen tahtonsa on. Olen yrittänyt antaa anteeksi ja rukoillut, että Jumala antaisi voimaa ja tahtoa siihen, koska kuvittelin että hänkin tahtoo sitä. Olen itse yrittänyt omalta puoleltani tehdä oman osuuteni. Tuloksetta. Olen edelleen katkera. Olen pyytänyt, että hän näyttäisi minulle mitä syntiä minun pitäisi pyytää anteeksi, että oikein tuntisin itseni syntiseksi, jotta voisin "tulla uskoon". Ei olla mitään näytetty, vaikka luulisi, että Jumala nimenomaan sitä haluaisi. Olen rukoillut, että saisin edes vähän uskoa, en ole saanut vaan päinvastoin itselläni ei ole enää paljon mitään syytä uskoa koko Jumalaan. Olen tietenkin myös elänyt elämääni enkä vain jumittanut uskomassa ja rukoilemassa, ei siitäkään uskon kannalta ole ollut hyötyä.
Olen elänyt täysin turhaan yli kymmenen vuotta ja nyt yli kolmekymppisenä tajunnut, että nuoruus alkaa olla kohta ohi. Kaikella todennäköisyydellä elän seuraavatkin kymmenen vuotta turhaan, mutta sillä erolla, että kymmenen vuoden päästä minun ei tarvitse ainakaan Jumalaan pettyä, teen henkilökohtaisen ratkaisun enkä viitsi enää energiaani tuhlata moiseen Jumalaan uskomiseen. Jos sellainen olemassa onkin, niin ei hänestä mitään hyötyä ole.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ole ylpeä itsestäsi. Usko on järjen laiskuutta.
Sinä vaikutat järkevältä
Ensiksikin . Usko on JUMALAN teko. Uskoa ei voi ihminen puristaa itsestään, vaikka helluntalaisuus toisin väittää.
Juuri tuohon liittyy, jos uskovat vanhemmat eivät ymmärrä asiaa, niin voivat vahingoittaa lapsensa kehityksen ohjaamalla itse lastaan uskomaan/uskontielle.Tavallaan lapsen tahtotilaa vahingoitetaan ja lapsi aikuistuessaan ei tiedä kenelle tulisi elää. Vanhemmille mieliksi vaiko omaa elämää.Taas oman elämän rakentuminen on vaikeutunut itsenöistymisen puutteen takia.
Toinen asia on, ettei kukaan,- edes ihminen itse voi tietää milloin JUMALA tekee uskon hänen sydämeensä.
Mitä viestisi perusteella ymmärrän tilannettasi, niin kehoitan irtaantumaan tuosta uskoon tulemisesta,- koska se on väärällä pohjalla.Kertaat lapsuudessa opittuja asioita, jotka eivät ole Pyhän Hengen opettamaa.
Niin, eli elä arkeasi sen ymmärryksen varassa joka sinulla todellisesti on,- ei siten, joka tulisi olla.Ja heität asian todellisesti Herran haltuun. Nimittäin JUMALA pitää kyllä huolen siitä, mitä hän on suunnitellut kohdallesi.
Mitä muuta "tekoja" JUmalasi sinulle tekee ?
peseekö hampaasi ja laittaa sukkasi jalkaan, entäs kalsarit ?
Onko nämä ihme tarinasikin "Jumalan tekoja" vai mistä ne nousee ?
Usko on Jumalan teko meissä joka meidät uudestisynnyttää ja kuolettaa vanhaa aatamia.(luther)
Mohikaanin pelastus koska vain samassa paketissa on kauhistus Jumalalle ja meille lutherilaisille.
Siinä Mohikanismissa usko on laitettu "hyllylle" odottamaan ketä vain joka helluntailaisiin uskoo.
Se saa ajattelemaan ja uskomaan aivan samalla lailla kuin kirkon jumalattomat.
Hekin jättävät pelastuksen kuolinvuoteelle tai sairauden heitä runnellessa, (mua herra armahda=homokirkkouskoa)mutta eivät "ota" pelastusta, eivätkä helluntailaisuuteen uskovat ota mitään uskoa milloin tahtovat.
Se joka ottaa "vastaan" tahdon ja valintaansa uskovat, heilläkin on kyllä herransa joka vie heidät lopulta helvettiin koska pitävät armoa halpana.
Ja siinä pursotetaan soopaa tuuman putkeen parista tuumasta tulollaan !?
Miten voi aikuinen mies olla noin hölmö ??
Katkeruus ja itsesääli ovat kyllä varmin myrkky uskon murenemiselle. Ja se näyttää sinunkin tapauksessa toimineen. Kun luin elämäntarinaasi niin kovaa on ollut, mutta on maailmassa muitakin jopa vielä kovemman koulun läpi kulkeneita, jotka ovat löytäneet elämälleen tarkoituksen, tehtävän.
Sinulla on oikeus päättää ihan miten tahdot. Jumalaan uskominen ja pelastuminen ovat jokaisen henkilökohtainen valinta. Ei sinun ole pakko tietenkään uskoa.
Elämäsi ei tule kyllä olemaan tästäkään lähtien yhtään helpompaa. Ei Jeesus olessaan maan päällä pakottanut ketään seuraamaan itseään. Kerran kun hänen vakavan puheen jälkeen monet lähtivät pois seuraamasta häntä, kun uskonehdot tuntuivat liian vaikeilta, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: tahdotteko tekin lähteä pois. Pietari lausui Jeesukselle, kenen tykö me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Pietari tajusi, että ilman Jeesusta on vain edessä iankaikkinen kärsimys ja helvetti, joka ei lopu edes ajallisen jälkeen.
Itse ainakin haluan vaikka kärsiä lopun ajallista elämää ja elää sitten vaivoista vapaana iankaikkisesti. Ei minunkaan elämä ollut helppa välillä noin 15 vuoden jaksolla (vanhempien kuolema, omaisuus meni miehen yrityksen myötä, myös mies jätti, sitten miesystävä petti ja jätti, ja monia syytköksiä että ole sotkenut elämäni sukulaiset välttelivät ja häpesivät....Jos olisin ollut ateisti, eikä olisi ollut uskoa Jumalaan, olisin varmaan tehnyt tisemurhan). Nyt ymmärrän että Jumala on kantanut sittenkin noina raskaina surun ja ahdistuksen vuosina.
Jos olisin menettänyt uskon, niin en tässä enää olisi.
Tänään elän ja olen onnellinen. Onneni on elää Jumalaa lähellä!