Mutta entäpä jo ajatus parin vuoden päässä koittavasta ”paremmasta ajasta” on kupla, pelkkä epärealistinen haave? Entäpä jos koko Eurooppa onkin tilanteessa, jossa kaikki ovat toinen toisilleen valtavia määriä velkaa, eikä kenelläkään oikeasti ole niitä rahoja, joilla tätä virtuaalirulettia pankkien ja valtioiden tietokoneilla pyöritetään?
Entä jos onkin vain numeroita ilman katetta, velkoja ilman takaisin maksajia? Silloin edessä on valtava taloudellinen katastrofi, jota moni on jo ehättänyt vertaamaan betoniseinään törmäämiseksi.
David Wilkerson kirjoitti näistä samoista asioista jo vuonna 1973. Hänen tulossa olevista mullistuksista ja taloudellisesta katastrofista kertovat synkät profetiansa on julkaistu useissa kirjoissa.
”Edessä on maailmanlaajuinen taloudellinen sekasorto. Näyssäni tämä oli selvin näkemäni asia. Taloudellinen sekasorto iskee ensin Eurooppaan, sen jälkeen se vaikuttaa Japaniin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja ennen pitkää kaikkiin muihinkin kansoihin. Mailla´, joilla nyt on hallussaan valtavat määrät länsimaista valuuttaa, on edessä kovat vaikeudet. Erityisesti arabimaat kokevat tappioita. Epäluotettava taloudellinen nousu edeltää aikaa, jona meidän on luovuttava yltäkylläisyydestä, mutta nousukausi on vain lyhytaikainen.”
”Suuri taloudellinen sekasorto on tulossa, ja puutteen ajat ovat aivan oven edessä. On joitakin lyhyitä, tuottoisia ja kukoistavia aikoja, jolloin voidaan valmistautua puutteen aikoja varten. Tehkää työtä ja rukoilkaa selviytyäksenne kaikista veloista ja ollaksenne valmiina budjettiinne kohdistuviin rajuihin iskuihin. Raha ei virtaa kuten ennen, ja jos teillä ei ole velkaa, voitte noudattaa elämänsuunnitelmaanne jopa vaikeina vuosina. Älkää joutuko pakokauhun valtaan, älkää pelätkö, valmistautukaa vain tulevaa aikaa varten, ja odottakaa sitä.”
”Luottolaitokset ja suuret yhtiöt joutuvat suunnattomiin vaikeuksiin ja jotkut jopa vararikkoon. Monet eivät kykene maksamaan maksusitoumuksiaan suurille luottolaitoksille; tämä aiheuttaa lähes kaaoksen. Tuhannet pienet yritykset tekevät vararikon. Monet seurakunnat menevät vararikkoon, ja useiden riippumattomien lähetysseurojen ja uskonnollisten järjestöjen on lopetettava toimintansa.”
http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/profetiat_taloudellisesta_katastrofista_toteutumassa/

Vastaukset 4
Vanhimmat
- Paimenuuden suuri kysymys kuuluu, mitä Herran huoneessa tarjotaan? Se, joka unohtaa Jumalan armoteot, ei ole kovin tarkka omistakaan teoistaan. Ilman isäntää on moraali vaikea perustella. Lopulta pastorilla ei ole muuta kuin Isäntä ja hänen antamansa sana. Jos sana kadotetaan, jäävät vain jaaritukset, sanoi kirkkoherra Keijo Rainerma.
Rainerma arveli harvan pastorin edes tajuan, että kyseessä on taistelu sieluista. Tilanteen korjaamiseksi pappien olisi tärkeää olla kuuliaisia Raamatun sanalle.
http://www.reijotelaranta.fi/uutisiaja_ajan_merkkeja/keijo_rainerma_papit_ovat_kriisissa_kolmella_tavalla/
Kiitos Mitä pitäisi siunaavasta linkistäsi.
- Seurakuntaa ovat aina uhanneet sisältä päin tuleva hengellinen eksytys sekä ulkoapäin tulevat paineet ympäröivään yhteiskuntaan mukautumisesta. Näiden puristuksessa jokainen julistaja joutuu valitsemaan ollako kansan mies vai Herran mies.
Paavali: "Älkäämme puhuko kenenkään korvasyyhyyn."
Gal:
1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
1:13 Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
1:14 ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
1:15 Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
1:16 ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
1:17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
1:18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
1:19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
1:20 Ja minä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele.
1:21 Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin.
1:22 Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
1:23 Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";
1:24 ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.
Tämä on Jumalan sana.
No hyvä, käyhän tämä näinkin. Laittamani aloitus poistettiin ja sitten toinen laittoi uuden aloituksen samasta. Samahan se on mitä tänne laittaa kun atte ateistit asialla. Harmittaa varmaan tämä raamatullinen aspekti, joka on palstalle ominaista.
Taloudesta puheenollen, Katainen ei soveltunut arvostelemaan Elopin Nokian miljoonista, kun itse oli jo tuhlannut suomalaisten maksamien verorahojen runsaat pari miljardia Kreikan avustamiseen.