Elikkä... Ties kuinka kauan on ollut päivästä toiseen tätä samaa sontaa, jatkuva halu kuolla. Kun uppoudun liikaa ajatuksiin tai edes vähän huomaan suunnittelevani omaa kuoloemaani, päivästä toiseen.
Alkaa jo olla aika ahdistavaa kun ei saa muuta ajateltavaa. Joudun popsimaan sitten nappeja tuohon ahdistukseen että en aivan sekoa ja yritä taas itsemurhaa... Vastikään kotiuduin viikon mittaiselta osastojaksolta ja sama meno jatkuu mitä oli ennen tuota.
Kouluunkin pitäisi vuoden vaihteessa mennä, vaikka siihen on aikaa niin sekin osaa ahdistaa oikein kunnolla. Koko eläminen ahdistaa ja haluaisi vain kuolla pois, ei kestä enään tätä menoa mieli... Sekavaa tekstiä mutta koittakaa saada jotain selvää.
Onko muita keillä on mielessä vaan kuolema?
jatkuva halu kuolla
melkein_kuollut
31
4187
Vastaukset
- wanted_man
Jotain muuta ajateltavaa ois keksittävä.
Se on vaikeaa, jos koko ajan ahdistaa, tiedän sen. Onko sulla mitään keinoja, joilla vois kääntää ajatukset johonkin muuhun, edes vähäksi aikaa? Tai mitä haluais tehdä, muutakin kuin ajattelua?
Frendejä, joille vois jutella?
Siitähän tulee vaan pahempi fiilis, jos ottaa lisää ja lisää nappeja ja toleranssit kasvaa.- melkein_kuollut
Napit jättäisin mielellään väliin niitä kun on muutenkin vältellyt aivan viimeiseen asti... Pelkään vain sitä että ajatukset saavat liikaa valtaa ja rupean satuttamaan itseäni taas kunnolla, sitäkun on ollut ja mielessä koko ajan. Kotona kun ei oikein ole mitään tekemistä ja kun en voi poikaystävänkään luona olla koko aikaa. (asun kotona vielä) Onhan noita keinoja millä saa ajatukset pois vähäksi aikaa mutta tuo/nuo ajatukset itsensä tappamisesta tulee aina uudelleen ja uudelleen mieleen, tuntuu että päivä päivältä vahvempina.
Päiväosastolle on tehty minulle lähete. Ties kuinka kauan sinnekkin joudun jonottamaan...
Tehdä haluaisin vaikka mitä mutta olen alkanut pelkäämään vieraita ihmisiä, tai ahdistavaa olla jos on paljon ihmisiä läsnä, en osaa sanoa, en tiedä itsekään enään.
Frendejä on pari jolle aina vähän väliä avaudun mutta tuntuu että olisin heillekkin vain taakka.
- wanted_man
Olethan sinä taakka kavereillesi, jos ajattelet niin, niinhän depiksessä ajatellaan mahdollisimman negatiivisesti. Koko ajatusmaailma on vähän vääristynyt silloin.
Onhan sulla poikaystäväkin, soita vaikka hänelle.
Tää vuodenaika voi vaikuttaa olotilaan joillakin tosi paljon, mulla pimeys vaikuttaa mielialaan.
Miten tosissaan sinä oot noitten ajatustes kanssa?
Kaikillahan on joskus tollasia kuolemantoive ajatuksia.
Aina apu löytyy jostakin! - melkein_kuollut
Aika tosissaan näiden kanssa oon kun keväästä alkaen on 2 itsariyritystä ja muutama iso lääkeyliannostus. Diagnosoituina minulla on määrittämätön masennustila ja määrittämätön persoonallisuushäiriö.
Itse olen aina ollut yöihminen ja piristynyt pimeästä joten en ajattele että tämä pimeys huonon olon tekisi. Mutta ken sitten tietää...
Toivottavasti se api jostain tulisi piakkoin, tiedä kuinka kauan jaksan näiden kanssa olla... - wanted_man
Miten se yliannostus vaikutti, jäikö siitä vaurioita? Vai selvisitkö ilman mitään ihmeempää?
Ilmeisesti pimeys on sitten hyväks sulle, mulle päinvastoin.
Oon kyllä sitä mieltä, että terveydenhoito Suomessa on huonolla tolalla, suoraan sanottuna vtaa, että määrärahoja leikataan, joka taas tulee tosi kalliiksi.
Kyllähän tuo masennus pitäs saada jotenkin määriteltyä, vai onko se mahdotonta?
Kuunteletko sä musaa? auttasko vaikka hetken, jos kuuntelis?
Sä oot kuitenkin sitkee ihminen ja tärkee monelle! - melkein_kuollut
Ei ainakaan mitää näkyvii vaurioita, tiedä sitten, en ole käynyt missää tutkituttamassa sisäelimii tai mitää muita niiden jälkee. Että ilman mitää ihmeempää tähä asti selvinnyt. Tiedä vaikka ens kerral sattuuki jotai ja pääsenki parempaa paikkaa...
No joo aika kehnonlaista on ollu terveydenhuolto. Tuntuu kauheen vaikeelta saada oikeeta hoitoo tai edes päästä sellaiseen.
Kait se mahollista on, johonki lappuu oli diagnosoitu vaikee masennus, taisi olla viimeisimmän päivystyskäynnin jälkeen.
Kuuntelen musiikkii vaihtelevasti. Mite ny pystyy keskittyy ja sillee.- wanted_man
Kyllä sinä tuut pärjäämään, ku vaikeempi vaihe menee ohi, jäi tuossa sanomatta!
- wanted_man
Minä olen kärsinyt masennuksesta monia vuosia, lievästä vaikeaan, aina oon kuitenkin selvinny.
Suicide ratkasuja en ole yrittäny koskaan.
Mielessä on kyllä käyny, vaihtelevasti, sellasia synkkiä ajatuksia, nyt on parempi vaihe menossa. Ja ne hyvät vaiheet saattaa kestää pitkääänkin, riippuu, miten skulaa, onko frendejä ja jotain toimintaa, mielenkiintoista tehtävää, liikuntaa ja sillee...
Tosin sehän se on pelkona, että tulee niitä vaikeita kausia.
Minä ku tykkään myös olla yksin ja keskittyä siten harrastuksiin.
Oonhan minä jo paljo nähty mitä tää sairaus on ja mitä ahdistus on, mutta en oo jääny niinsanotusti kanveesiin.
Tässä sitä mennään ja yritän pärjäillä.
Nää sivut on siksi mielenkiintosii, et täällä ihmiset puhuu samoista asioista ja voi keksiä jotain uutta ja saada tietoo.- melkein_kuollut
Joo itekki on vuosii kärsiny enemmän tai vähemmän, jostain ala-asteesta lähtie täst... Näi vahvana ei oo kyl viel koskaan tullu vaan vastaa.
Yksin sitä myös ite tykkää olla aika paljonki, tai vaihtelevasti.
Mielenkiintosii aiheita ja asioita tääl kyl on juu. Saapa jossain purkaa itseään kuin psykiatrilla vain, sielläkin tulee käytyä viikottain mutta koska on niin tuore asia vasta niin en uskalla vielä jutella oikein siellä mistään. Ehkä sitten ajan kanssa... Tiistaina olisikin sitten aika taas koskien lääkkeitä, pitäisi vaihtaa tämä nykyinen masennuslääke johonkin mitä voisi tehota jopa...
Toivottavasti pärjäämään juu, pitää vaan sinnitellä päivä kerrallaan niin se siitä sitten toivottavasti helpottuu joskus.
- 11+19
Mene lääkäriin. Kysy sieltä sopisko venlafaxin lääke sulle.
Auttoi ainakin ystävääni "palaamaan elävien kirjoihin". Vielä kuukausi sitten oli samassa jamassa kuin sinäkin. Nyt on normaali iloinen itsensä. - Koukussa juoksuun
Mulla on itellä lääkitys päällä vaikka alkuun vastustin jyrkästi niiden käyttämistä. Tosin en ole huomannut mitään suoranaista ''iloa'' omalla kohdalla muuta kuin olotilan rauhotumisen ja lämpötilan vaihteluita kehossa. Eniten saan silti irti mun juoksuharrastuksesta koiran kanssa vaikka tiedän ettei mihinkää isoihin kisoihin välttämättä ikinä päästä mutta haaveilu on kivaa ja leikkimielinen treenaus. Koira tuntuu odottavan vauhdikkaita juoksulenkkejä joita tehdään sen 2-3x viikossa.
Mut on ainakin juoksu koukutanu totaalisesti vaikkakaan ei ole suoranaisesti pahaa oloani vienyt pois. Päivä kerrallaan on hyvä pitää mielessään ei ota turhia paineita vaan antaa ajan edetä omalla painollaan. - takaisin sairaalaan
Aika lyhyt sairaalajakso. mua on ainoastaan auttaneet kolme kuukautta kestäneet. lyhyemmät ei ole auttaneet paskaakaan. Voisitko mennä takaisin sairaalaan?
- melkein_kuollut
No joo aika lyhyt oli... Itse olisin mielellää ollu siel pidempää mut lääkäri intti et se on vaa pahasta jos oisin ollu siel pidempää. Just ku alko tuntuu et alkaa olo helpottaa niin se viikko olikin menny ja potkitaa ulos. Siinä sit on taas lähtöpistees melkeinpä. Ensimmäistä kertaa kun olin osastolla niin sain olla sielä vähän yli kuukauden, siitä jotain apuakin oli.
Takaisin mielellään menisin tosiaan mutta jos eivät halua ottaa sinne niin minkäs teet... Niin vaikea sinne on muutenkin päästä.
Odotan nytten vain että tuonne päiväsairaalaan pääsisin, jospa se auttaisi tähän oloon jotenkin.
- masista
Mulla tuota samaa. Osastolla opettelin toimintaterapeutin kanssa, miten voisin ahdistuksesta ja pakonomaisesta ajattelusta huolimatta tehdä keskittymistä vaativia juttuja, jolloin en voi ajatella kuolemaa ja itseni vahingoittamista. Kaikenlainen näpertely käsillä toimii mulla. Samoin pakottaminen itsensä katsoo vaikka tv:a. Sit tietenkin liikkuminen silleen,että ajattelen vaan, mitä kroppa tekee tyyliin "jalkani ottaa askeleen".
Haluaisin silti kuolla, mutta en ajattele sitä koko ajan. Ehkä enää vaan iltaisin nukkumaan mennessä tms.- melkein_kuollut
Joo tulihan sitä itsekkin toimintaterapeutin ja omahoitajan kanssa kerrattua kaikkea miten voisi huomion kiinnittää johonkin muualle kun jatkuvasti tuohon ajatukseen vain kuolla.
Itse en vain oikein pääse ajatuksesta eroon millään, ehkä välillä hetkellisesti mutta odotas vain niin olen taas ajatuksen armoilla.
Heti herätessä ensimmäisenä oli mielessä miten taas viillän toistamiseen ranteet auki ja kun nukkumaan menin oli se viimeinen ajatus mitä ajattelin. En vain tiedä kauanko jaksan pitää pelkän ajatuksen tasolla asian. Koska pimahdan taas ja huomaan olevani tikattavana tai ulkona vuotavana odottamassa että vuodan kuiviin... - uusi elämä armosta
melkein_kuollut kirjoitti:
Joo tulihan sitä itsekkin toimintaterapeutin ja omahoitajan kanssa kerrattua kaikkea miten voisi huomion kiinnittää johonkin muualle kun jatkuvasti tuohon ajatukseen vain kuolla.
Itse en vain oikein pääse ajatuksesta eroon millään, ehkä välillä hetkellisesti mutta odotas vain niin olen taas ajatuksen armoilla.
Heti herätessä ensimmäisenä oli mielessä miten taas viillän toistamiseen ranteet auki ja kun nukkumaan menin oli se viimeinen ajatus mitä ajattelin. En vain tiedä kauanko jaksan pitää pelkän ajatuksen tasolla asian. Koska pimahdan taas ja huomaan olevani tikattavana tai ulkona vuotavana odottamassa että vuodan kuiviin...En ole asiantuntija, mutta jotain kokemuksia on...16-18-vuotiaana kuolema
jatkuvasti mielessä. Kai se oli jo silloin jotakin masennusta. Uskonnollinen
tausta ja helvetinpelko estivät "suoran toiminnan". Pakotin itseni kiipeämään
erilaisiin korkeisiin paikkoihin, mihin liittyi suuri putoamisriski. Kuolemani olisi
ollut "tapaturma" (pelkään korkeita paikkoja). Sitten popsin bentsoja suuria
määriä. Sammuin milloin minnekin. Joskus taisi hengenlähtö olla lähellä, eikä
kukaan älynnyt toimittaa tajutonta kaveria ensiapuun. Tämän vaiheen korvasi
työelämä, vaimo, lapsi ja suunnitelmat.30-vuotiaana jostain syystä hämärät
tyypit "ympäröivät" minua. Tuli tappouhkauksia, kotiini tunkeuduttiin väkisin..
paljon muuta. Entinen vankilassa ollut (työpalvelu) sivari etsi aseita ja jotakin
terävää oli usein mukana. Ammattiauttajien taholta jouduin omituisen
henkisen väkivallan kohteeksi. Romahdin täysin, kun mikään ei toiminut.
Hoikka nuori vahva mies lihoi nopeasti kymmeniä kiloja. Viha, kosto ja
älyttömät autolla kaahailut vuorottelivat syvän masennuksen kanssa. En
jaksanut olla pienen kivan poikani kanssa kuin auton ratissa, jolle halusin
näyttää sankaria, jota eivät mutkaisilla jääteillä päässeet karkuun mersut ja
bemarit...ne olivat takaa-ajoja, jossa hullua paettiin päin punaisia esim.
130 km/h kaupungissa. Vuosia tuijotin vain ikkunasta. Masennus kestänyt 20v.
Ei mitään näköaloja. Ei kuitenkaan itsemurhaa. Tosin viiltelin itseäni ja
leikkelin luulosairaudessa itsestäni kohtalaisia palasia ja jouduin veren-
vuodon takia usein lääkäriin. Yksi läääkäri säikähti ja tuli pakkohoitojakso.
15-vuotias poikani kuoli tapaturmassa 11 vuotta sitten. Silloin vaimoni masentui.
Tämä on katsottava loppuun asti (eläkkeellä 20 v). Emme vuosiin saaneet
mitään aikaiseksi, vaikka molemmilla on pitkät hoitosuhteet. Aloin lukea
öisin hengellisiä kirjoja viime vuosina. Liityin vuosi sitten helluntaiseurakuun-
taan. Vaimoni myös. Ihmeen paljon on asioita vuodessa korjaantunut, Pyhä
Henki on todellinen yksi Jumalan persoonista ja olen nähnyt Jumalan
parantavan ihmisiä ja muuttavan heitä kokonaan. Vaikka olisi miten vaikeaa
täytyy katsoa vaikka vuosia. Apu voi tulla ylättäen. Älkää hyvät ihmiset edes
leikkikö kuolemanajatuksilla. Monet meistä kärsivät syyttöminä elämänsä.
Saatana iskostaa päähämme outoja asioita. Paetkaa niitä. Tätä elämää
seuraa iankaikkisuus meistä riippumatta. Siellä kuivataan kyyneleet.
Useilla kuolemanrajalla käyneillä on "taivaskokemuksia". Esim.1 1/2 tuntia
varmuudella liikenneonnettomuudessa kuollut mies heräsi rukouksen
jälkeen eloon. Hän kertoi ihmeellisestä taivaasta. Itsemurhalla sinne ei voi
"oikaista". Anteeksi itsetehostusta täynnä oleva kertomukseni (olen vielä
psyyk. hieman sairas). Apu tulee jostakin...Laittakaa kädet ristiin ja pyytäkää
sitä. Hän ei heitä pois sitä joka Hänen luokseen tulee(armahtava Jeesus). - uusi..mahdollisuus
uusi elämä armosta kirjoitti:
En ole asiantuntija, mutta jotain kokemuksia on...16-18-vuotiaana kuolema
jatkuvasti mielessä. Kai se oli jo silloin jotakin masennusta. Uskonnollinen
tausta ja helvetinpelko estivät "suoran toiminnan". Pakotin itseni kiipeämään
erilaisiin korkeisiin paikkoihin, mihin liittyi suuri putoamisriski. Kuolemani olisi
ollut "tapaturma" (pelkään korkeita paikkoja). Sitten popsin bentsoja suuria
määriä. Sammuin milloin minnekin. Joskus taisi hengenlähtö olla lähellä, eikä
kukaan älynnyt toimittaa tajutonta kaveria ensiapuun. Tämän vaiheen korvasi
työelämä, vaimo, lapsi ja suunnitelmat.30-vuotiaana jostain syystä hämärät
tyypit "ympäröivät" minua. Tuli tappouhkauksia, kotiini tunkeuduttiin väkisin..
paljon muuta. Entinen vankilassa ollut (työpalvelu) sivari etsi aseita ja jotakin
terävää oli usein mukana. Ammattiauttajien taholta jouduin omituisen
henkisen väkivallan kohteeksi. Romahdin täysin, kun mikään ei toiminut.
Hoikka nuori vahva mies lihoi nopeasti kymmeniä kiloja. Viha, kosto ja
älyttömät autolla kaahailut vuorottelivat syvän masennuksen kanssa. En
jaksanut olla pienen kivan poikani kanssa kuin auton ratissa, jolle halusin
näyttää sankaria, jota eivät mutkaisilla jääteillä päässeet karkuun mersut ja
bemarit...ne olivat takaa-ajoja, jossa hullua paettiin päin punaisia esim.
130 km/h kaupungissa. Vuosia tuijotin vain ikkunasta. Masennus kestänyt 20v.
Ei mitään näköaloja. Ei kuitenkaan itsemurhaa. Tosin viiltelin itseäni ja
leikkelin luulosairaudessa itsestäni kohtalaisia palasia ja jouduin veren-
vuodon takia usein lääkäriin. Yksi läääkäri säikähti ja tuli pakkohoitojakso.
15-vuotias poikani kuoli tapaturmassa 11 vuotta sitten. Silloin vaimoni masentui.
Tämä on katsottava loppuun asti (eläkkeellä 20 v). Emme vuosiin saaneet
mitään aikaiseksi, vaikka molemmilla on pitkät hoitosuhteet. Aloin lukea
öisin hengellisiä kirjoja viime vuosina. Liityin vuosi sitten helluntaiseurakuun-
taan. Vaimoni myös. Ihmeen paljon on asioita vuodessa korjaantunut, Pyhä
Henki on todellinen yksi Jumalan persoonista ja olen nähnyt Jumalan
parantavan ihmisiä ja muuttavan heitä kokonaan. Vaikka olisi miten vaikeaa
täytyy katsoa vaikka vuosia. Apu voi tulla ylättäen. Älkää hyvät ihmiset edes
leikkikö kuolemanajatuksilla. Monet meistä kärsivät syyttöminä elämänsä.
Saatana iskostaa päähämme outoja asioita. Paetkaa niitä. Tätä elämää
seuraa iankaikkisuus meistä riippumatta. Siellä kuivataan kyyneleet.
Useilla kuolemanrajalla käyneillä on "taivaskokemuksia". Esim.1 1/2 tuntia
varmuudella liikenneonnettomuudessa kuollut mies heräsi rukouksen
jälkeen eloon. Hän kertoi ihmeellisestä taivaasta. Itsemurhalla sinne ei voi
"oikaista". Anteeksi itsetehostusta täynnä oleva kertomukseni (olen vielä
psyyk. hieman sairas). Apu tulee jostakin...Laittakaa kädet ristiin ja pyytäkää
sitä. Hän ei heitä pois sitä joka Hänen luokseen tulee(armahtava Jeesus)."uusi elämä armosta"...kirjoitin tuon tosi kertomukseni hyvää tarkoittaen, mutta
siihen lipsahti liikaa sairaita tekojani. Lääkitys on kai pielessä tms. eikä ajatus
ole valvottujen öiden jälkeen terävä. Uskoontulo kirkastaa elämänarvot ja antaa
voimia elää kärsimyksissäkin tässä maailmassa, jossa pimeyden henkivoimat
saavat vielä rajallisen ajan riehua ja koetella ihmistä. Tämä on mysteeri, jossa
joudumme valitsemaan, haluammeko olla Jeesuksen veren sovittamia Jumalan
lapsia vai oman onnemme seppiä, jolloin olemme avointa riistaa langenneille
enkeleille, emmekä usein pysty kontrolloimaan tekojamme. Elämämme on
Jumalan lahja, joka meidän tulee elää viisaasti joskus kovissakin kärsimyksissä
taistellen."Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan". Älä tuhoa
elämääsi mitenkään niinkuin minäkin olen vuosia tehnyt! Nyt on toisin.
- tällaista se on
On..Mutta ei muo sinällään kiinnosta sitä nopeuttaa se tulee sieltä
jokaiselle joka tapauksessa. Odotan vaan, että kasetti leviää mut ei oo viel tapahtunut mutta nyt kun lääkäri ei kirjoita enää pameja koska kuulemma
voin tulla narkkariksi niin oon ajatellut alkaa käyttään subua,
toivotaan ettei aiheuta lisää kohatausia
tai lyhennä tätä elämääni. Viinaakin voisin koittaa kun en ole koskaan juonut
jos sieltä se kuoleman halu tulis vielä.
Kyllä mä tajuun et haluat lähteä, yhtä voimakas se tunne on kun mulla
pysyä hengissä ,mutta kyllä sitä joka ainut päivä miettii et olispa kuollut. - life is gold
Jatkuva halu kuolla = ei ole saanut tarpeeksi positiivista huomiota, kokee olevansa epäonnistunut, ei usko tulevaisuuteen, rypee itsesäälissä, kokee olevansa huonompi kuin muut... ja odottaa että joku muu tekee sen mihin itse hyvin pysytyisi.
- ymmärrän
Hyvä keskustelun aloittanut,
En tiedä mikä tilanteesi on eli minkä ikäinen olet, oletko ollut psykoterapiassa jne, mutta mielestäni sinulle tulisi tehdä hoitosuunnitelma, jossa lähdetään selvittämään ahdistuksesi syitä. Hyvä että avaudut ahdistuksestasi edes täällä netissä kun en tiedä kuinka paljon olet puhunut ammattihenkilökunnan kanssa. Hyvä että tuot ahdistuksesi sekä tahtosi kuolla esiin. Ammattiavussa yleensä lähdetään selvittämään tämänkaltaisten ongelmien alkuperät. Niihin syventymällä, niitä aukaisemalla ja purkamalla päästään todellisen ongelman ääreen ja elämänkatsomuksesi saattaa lähteä erilaiseen suuntaan. Ota rohkeasti yhteys hoitohenkilökuntaan ja hakeudu tarvitsemaasi hoitoon.
Onko sinulle Mindfullness stressinhallinta tuttua? Itse olen saanut siitä jonkin verran apua omaan masennukseeni. Kohdallani myös pitkäkestoinen jatkuva psykoterapia on ollut avuksi, tosin se ei poista masennuksen tunteita kuukaudessa tai kahdessa. Usein vaaditaan vuosia kestävä hoitosuhde.
Voimia!! Et ole yksin.- melkein_kuollut
Olen 22 vuotias. Psykiatrilla olen käynyt nytten ~parisen kuukautta, siellä olen vasta vielä aikalailla tutustumisvaiheessa, en oikein osaa luottaa ihmisiin. Niin monta kertaa kun se luottamus on petetty.
Joo pakko edes jossain purkaa tätä oloa kun ei viitsi olla soittamassa kavereillekkaan koko aikaa...
Onhan osastoilla pyöriessä vähän joskus ollut tuosta Mindfullnessista puhetta mutta ei oikein sen enempää. Pitäisi muistaa vaikka ottaa se ensi psykiatritapaamisella esille jospa siitä olisi itselle jotain hyötyä kanssa.
- Miullaonviiltelyarpia
Jonaki päivän viillän nii paljon et tulee verenhukka sit. Ja sit en tosiaakaan mee sairaalaan. Et hyi helevatin helevatti, jos sinne pitöis menee.
- Haluunpois
Miten ihminen ei vaan tajuu et täs elämäs ei vaan oo hyvä jatkaa, läheiset kärsii, voi
ku ois konsti, ei oo lääkkeitä, autoo, rohkeutta sukeltaa....
- Anonyymi
Koitas nyt vaan löytää jotai muuta mietittävää
- Anonyymi
Ajatukset ovat vain ajatuksia. Ei niitä ole pakko toteuttaa eikä ne ole totta. Maailmassa on aina jotain hyvää. Auringon nousu, pieni muurahainen maassa isoa taakkaa raahaamassa, pienet linnunpoikaset pesässä, lämmin kesäsade kasvoilla, ystävän tuki, jne. Se ilo ja hyvä hetki on vain etsittävä. Pieni asia päivässä, pieni ilo jostain asiasta joka antaa aihetta elää ja jaksaa. Eikä kukaan meistä tiedä mitä siellä kuolemassa on? Onko silloinkaan hyvä olla? Paluuta sieltä ei ainakaan ole.
Käyt juttelemassa, niin juttele. Jotkut lääkkeet aiheuttaa suicide ajatuksia enempi vähempi, kerro niistä. Pyydä vaihtamaan lääkitystä. Mene vertaistukeen tai kysy muuta keskusteluapua.
Älkää vastustelko niitä lääkkeitä jos ette muutenkaan pärjää. Kaikki keinot kannattaa kokeilla. Turhaanhan sitä mennään lääkäriin jos ei noudateta annettuja ohjeita ja lääkkeitä. Jos ei pärjää itsensä ja muiden kanssa, kannattaa nielaista ylpeytensä ja ottaa sitä apua(lääkkeitä) vastaan. Tämä viimeinen yleisesti.- Anonyymi
Lääkkeet voivat hetkellisesti parantaa oloa, mutta pidemmän päälle ne lähes aina huonontavat henkistä- ja fyysistä terveyttä. Sen olen vuosikymmenien aikana huomannut, että mielenterveysongelmiin ei edes yritetä kehittää toimivia lääkkeitä, ehkä syy on lääketeollisuuden ja lääkäreiden ylimielisyys, raha ja korruptio, kuvitellaan että toimivia lääkkeitä on jo olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkkeet voivat hetkellisesti parantaa oloa, mutta pidemmän päälle ne lähes aina huonontavat henkistä- ja fyysistä terveyttä. Sen olen vuosikymmenien aikana huomannut, että mielenterveysongelmiin ei edes yritetä kehittää toimivia lääkkeitä, ehkä syy on lääketeollisuuden ja lääkäreiden ylimielisyys, raha ja korruptio, kuvitellaan että toimivia lääkkeitä on jo olemassa.
No niin kun tälläisiä ajatuksia latelet omasta itsestäsi mitä tulee lääkkeisiin, niin ei ole ihme ettet Voikkaan hyvin.
Lääkärit eivät ole mitenkään ylimielisiä , se on ihan vaan sairaan ihmisen käsitys jotenkin, he hoitavat työnsä , ja näkevät näitä potilaita joka päivä.
Ja korruptiosta puhuminen on sekin yksi esimerkki sairaasta luulosta jonka ainoastaan sinun mielikuvituksesi on tuottanut.
Luulen ettei näillä ajatuksilla varustettu ihminen tulekaan koskaan terveeksi.
Muutensiitä lääkityksestä , niin moni on saanut elämänsä takaisin juuri lääkkeen ansioista , kas kun ovat ymmärtäneet mihin hoito perustuu.
- Anonyymi
Vaimo kuoli tappo itsensä jäi 5lastaoonnyt tehnyt sen mitä pystyin nyt on mun aika vaikka oonn pelkuri lopputulos on paras mun lapsia kohtaan saavat paremman elämän eikä ihmistä joka elää menneisyydessä joka ei voi huolehtia kenestäkään oonyrittänyt tätä 5 vuotta yksin ehkä tänään vois olla se päivämulla on tuopin verran lääkkeitä pitää vaan olla rohkeutta ottaa se '
- Anonyymi
Että oikein sinun mielentilassasi suunnittelet asioita, pitääkö lasten vielä saada sekin kestää että isä ei heistä sen vertaa välittänyt vaan pelkurin tavalla säälii itseään.
Itsekkin jäin yksin lasten kanssa jo 30 vuotiaana, mutta ei olisi tullut mieleenkään aiheuttaa enemmän surua lapsille .
Lasten on saatava tietää että oli asiat miten vaan niin vanhemmat ovat heidän tukenaan .
Kun hommaa lapsia niin ei niille tartte lisä surua hommata.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja puhu vaikka lääkärille ajatuksistasi jotka ovat todella kieroja joista näkyy se ” minä itse tyyppi” anna lapsillesi edes toinen vanhemmista , koska olet niitä ihan itse hankkinut . Tuollaiset puheet mistä kirjoittelet ovat epäkypsiä aikuiselta ihmiseltä . Kysymys on lapsista joilla on oikeus elää niin ettet aiheuta enenmpää traumoja heille mitä äidin kuolema on aiheuttanut.
- Anonyymi
kuka olet horoskoopiltasi?
kun on hätä, niin keskittyä vain itsensä parantamiseen ja jättää epäolennaiset asiat pois- Anonyymi
Mitä horoskoopillq on tekemistä mielenterveydellisistä asioissa , älä sekoita enää enempää toisen mielialaa kyselemällä horoskoopeista .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p572255Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,681897- 531705
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.41631Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis21594Istuva kansanedustaja epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta
Seiskan tietojen mukaan Timo Vornanen on epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta eikä kenellekään taatusti tul1451563Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11504Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä51347Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta71311Revi siitä ja revi siitä
Enkä revi, ei kiinnosta hevon vittua teidän asiat ja elämä. Revi itte vaan sitä emborullaas istuessas Aamupaskalla11208