Mitä?

Missä dinglet, edna ja muut vanhat näyttelijät ovat? En ole enää kerennyt seuraamaan sarjaa ja nyt aloitin uudestaan.
7245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jaa-a, hyvä huomio. Useinhan tietyt hahmot ovat muutamissa jaksoissa enemmän tai pelkästään esillä ja toisaalta pitkään poissa. Nythän on näitä juonikuvioita Jacksonin ja Ellan tiimoilta. Useinkin hahmoja ei näy päiviin.

Dinglet, Birch, ja muut lienevät kyllä edelleen mukana. En ole pyrkinyt selvittämään tapahtumia ennalta enkä halua kenenkään kertovan niitä täälläkään. Osaan kyllä vältellä spoilauksia, jos ei tarkoituksella ole pyritty silmille tuomaan.

Fiksu spoilaaja on nyttemmin aika harvinainen. Tyhmät ja antisosiaaliset ongelmanuoret ovat valitettavasti löytäneet uuden tavan koulukiusaamiselle. Saatte kyllä ennen pitkään kutsun linnaan.

Äänestä

Olihan esim. Dinglet joku päivä sitten Jacksonin hautajaisissa. Ja Ednakin vilahti jossain jotain paheksumassa viime viikolla. Eivätkä Betty ja Alankaan ole vielä virallisesti poistuneet vahvuudesta.

Äänestä

Joo, enemmän toivoisin minäkin noita ns. "old skool" -hahmoja esille. Symppikselle Samille voisi vaikka tulla taas joku iso juonikuvio, tai sitten esimerkiksi Pearlille.

Mutta toisaalta, olihan noilla Dingleilläkin esimerkiksi viime keväänä ihan kohtuullisen paljon ruutuaikaa Lisan raiskauksen takia. Parasta Emmerdalessa onkin se, että tapahtumien keskiössä olevat hahmot vaihtuvat jatkuvasti, eivätkä juonikuviot jää liiaksi junnaamaan paikalleen. Ja kuten jo jossain ketjussa sanoinkin, Emmerdalen hahmogalleria uusienkin henkilöiden osalta tuntuu tällä hetkellä olevan paras vuosikausiin.

Äänestä
  • "eivätkä juonikuviot jää liiaksi junnaamaan paikalleen"
    Tuosta olen toista mieltä.

    Äänestä

oiskohan,,
Näyttelijä tekee "työsopimusta" tehdessään, sopimuksen tuntimäärstä, mitä on sarjassa mukan.
Joskus voi käydä niin , ettei käsikirjoitus täsmään työtunteihin, se voi näkyä juonikuvion omituisuuksina.

Tässä varmaan pitää välillä keskittyä muutamiin tapahtumiin kerralla, muutoin tulisi sekahedelmasoppaa koko sarjasta.

Äänestä

Ketjun aloittaja tarkoittanee Dinglelää sekä Liza ja Zakiä. Kaikki muuthan heistä ovat olleet joka jaksossa jo viikkoja. Sam harvemmin ja pikkutyttö.

Keväällä, tosiaan alkoi puuduttamaan jatkuva Dinglelän katsominen ja itse pariskunnan aviosotkut. Puudutti minua keväällä myös jatkuva Jacksonin ja Aaronin parisuhdemössö ja keskustelupuuro. En tarkoita Aaronin aiempaa identiteettikriisiä, johon liittyi osaltaan Jacksonkin.

Äänestä

Nyt kun Jackson on saatu haudan lepoon, niin rakennetaan muita tarinoita. Mitään isoa ei ole tällä hetkellä päällä, pieni tarinoita joista siten kasvaa oma juttunsa.

Enda on ollut tuon tuosta pienissä rooleissa, toimistolla sovittelemassa riitoja ja pubissa paheksumassa. Zak ja Lisa kanssa ovat pubin puolella piipahtaneet kanssa useaan ja Sam taas heitti hauskoja kohtauksia Declanin toimistossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palleroinen2 kirjoitti:

Missä dinglet, edna ja muut vanhat näyttelijät ovat? En ole enää kerennyt seuraamaan sarjaa ja nyt aloitin uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu