Halla-aholta aika paha vihjaus Timo Soinin suuntaan

9119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos kirkkomme ei tunnusta sitä, että pelastumiseen tarvitaan uskoa, päästään seuraavaan kysymykseen: Mihin kirkko uskoo? Jos kirkko hylkää kaikki kristinuskon opit, onko kyseessä ylipäätään enää uskonto? Mikäli kristillisyys typistyy kaiken sallimiseksi ja kaiken suvaitsemiseksi, kyseessähän on lähinnä yleishumanistinen elämänfilosofia, ei uskonto. Uskontoon sisältyy määritelmänomaisesti teoria tuonpuoleisesta ja oppi siitä, miten sinne päästään.

Oli kyse homoliitoista, muslimeista tai muista asioista, vihervasemmistolaistuneessa kansankirkossamme on tullut muodiksi sanoa, että "minun Jumalani ei sitä tai tätä". Uskonnon näkökulmasta tämä asenne on aika ongelmallinen. Siinä ihminen rakentaa itselleen itsensä näköisen jumalan. Kyse on siis tee-se-itse-jumalasta eli epäjumalasta. Kristinuskon oppien mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta tämän päivän kirkko kehottaa jäsentään luomaan jumalan ihmisen kuvaksi.

Sellainenkin uskonto on toki mahdollinen, mutta kristinuskon kanssa sillä on aika vähän tekemistä.

Jos minulla olisi televisiossa talk show, esittäisin nämä kysymykset kirkkomme liberaaleille johtomiehille ja -naisille. Kysyisin niitä niin kauan, että saisin niihin vastauksen.

Jussi Halla-aho

Äänestä
  • Niin ja mihin politiikassa tarvitaan uskontoa,eikö se ole yhteiskunnan asioiden hoitoa ja varojen käyttoä ,käsittääkseni jumalalla tai jeesuksella ei ole edes verokorttia.

    Äänestä

Kyllä tuo Jussi on Saatanan viisas poika. Kuinka vanha se on? 15v?

Äänestä

Hillan vaimo viittaa suoraan Isä Timoon heti puheenvuoronsa alussa ja tuomitsee Isä Timon toiminnan:

"Minun mielestäni varsinainen ongelma on se ahneuden, ulosmittaamisen, nepotismin ja röyhkeyden kulttuuri, joka tälle [...] tuntuu olevan niin leimallista."

Hillan vaimo luettelee puheenvuorossaan siis kaikki keskeiset Isä Timon tuomittavat toimintatavat. Rohkeaa puhetta. Saattaa tosiaan selkäpuukko viuhahtaa.

Äänestä

palliaho haluaa kalifiksi kalifin paikalle.

Äänestä

Tässä syy miksi Halla-aho tulee pysymään aina rivikansanedustajana.

Äänestä
  • Oma puolue ja se olis etelä-pohjanmaalle ihan oikeen.

    Äänestä


Halla-aho on ajatuksiltaan ja fantasioiltaan jonkinlainen ikiteini. Täynnä 15 vuotiaan uhoa ja kaikkivoipaisuutta.

Tällainen nolla-tohtoriko edustaa Persujen älymystöä? Tietysti sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin voi olla kuningas,,,mutta silti, jumalauta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei nöyristele kirjoitti:

http://www.halla-aho.com/scripta/luottamus_kataiseen_ja_himaseen.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu