WTC-tornit

Jospa viä palattas tähän aiheeseen.
WTC1 osui silmin näkijöiden mielestä pieni yksityiskone kello 8.46. Torni romahti kello 10.29. eli 1h43min osumasta.
WTC2 osui suuri matkustajakone jonka törmäys on nauhotettu monelle nauhalle.
Osuma tuli kello 9.03 romahdus 9.59. Se ei pysyny pystyssä kuin 56min. Miksiköhän näin?
Tornihan meinas kaatua osumakohdasta jolloin "hallitus" räjäytti sen alas, räjäyttämällä maanalta yhden kerroksen verran rakennuksen keskellä olevaa tukipalkkia.
Siinä meni samalla ihmiset ja apuun rientäneet palomiehet. Mut osa olis menny kumminkin ja samalla yks` kortteli muita rakennuksia.
Nytpä sitten kysyn , miksi se toinen torni piti räjäyttää alas ja jäikö siihen torniin paljoo ihmisiä? Eikö sen olis voinut ottaa alas vasta myöhemmin, vaikka seuraavana päivänä. Sillä varmaahan on että se räjäytettiin alas joko hallituksen tai sit terrorisrien toimesta.
WTC1 aiheutti 2.3 ritherin piikin 34km päässä
WTC" aiheutti vain 2.1 piikin koska sen parikymmentä ylintä kerrosta oli hiukan kallistunut. Ei koko tukipilarin ja sen mukana kaikkien kerrosten lattioitten paino päässyt putoon kerralla peruskallioon kantavan palkiston kautta. Niin kuin kävi WTC1 kohdalla.
15805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jumalan valituksi aseeksi heittäytynyt Bush tilasi ne iskut 119 aivan kuin fundamentalisti Bushin Jumala hävitti Baabelin torninkin kun synti kävi liian suureksi! Hullu se on! Uskokaa jo!

Äänestä

ne suli kun lentokoneiden kerosiini syttyi niin tornien teräsrakenteet ei kestänyt kuumuutta sehän kerrottiin jo tutkimusraportissa.

Tornit olisi kestänyt vaikka mitä mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi kuumuutta jonka kerosiini aiheuttaa kun se valuu palavana palkkeihin.

Äänestä
  • Ei neiiden palkkien suinkaan tarvinnut sulaa. Teräsrunkoisen rakennuksen kriittinen lämpötila on noin 450 astetta, jonka jälkeen teräs alkaa menettää dramaattisella nopeudella lujuuttaan.

    Äänestä

...Elviksen ja pienten vihreiden miesten tutkintalinja???

Äänestä

Taidan käyttää heroiiniä, kun olet noin tyhmä.

Äänestä
  • se on faktaa.

    Äänestä

  • ripe kirjoitti:

    se on faktaa.

    Kannattaisko kuule ihan oikeasti etsiä itselle jokin mielekäs harrastus?

    Äänestä

Joka sana.

Ei ole mitään epäselvää miten 9/11 tilattiin, tehtiin ja toteutettiin. Järjestö kuka iskut teki tiedetään jo niin monien riippumattomilta tahoilta. Illuminatin toiminnan tiedostanut undegroundtietoisuus leviää kuin nettimato, sen leviämistä ei kertakaikkiaan voi mikään illuminati tukahduttaa tai estää.

Tajuaisivatpa maailman ihmiset sen millainen roisto George W. Bush oikeasti on. Hänellä on sormet eniten mukana WTC terrori-iskuissa ja mies puhuu 9/11 omissa puheissaan ja mediavalheena terrorin vastaista sotaa. Todellisuudessa siellä taustalla toimii iso koneisto salaliittoa joka on hienosti organisoitu useista soluista joihin on mukaan luettu CIA:t ja FBI:t sekä useat agendan tiedustelupalvelut. Toiminta keskittyy pentagoniin joka toimii heidän päämajana ja USA:n hallituksella ei ole isoa osaa näiden valtaeliitin pyörittämässä pelissä. Salaliiton jäsenet ovat kuin osakkeen omistajia jotka käyttävät pelinappuloinaan maailman kansaa koska he haluavat tehdä maailmasta poliisivaltion, kumota USA:n perustuslain ja orjallistaa koko maailma kuinka suuruudenhullulta se sitten kuullostaakin.

Äänestä

Tosiaan.
Itse satuin katsomaan BBCWorldia ja CNBC:tä luettuani tekstiteeveestä, että jokin pienkone oli törmännyt pilvenpiirtäjään New Yorkissa.
BBCWorldilla toimittajat puhuivat pitkään pienkoneesta. Miksi? Mikseivät heti isosta matkustajakoneesta?

Ensimmäisenä WTC-torneihin törmännyt lentokone, Pentagonin oudon pieni reikä, pihan puhtaus sekä puuttuvat lentokoneen osat herättävät kysymyksiä.
Miten nämä kaapparit pääsivät lentokoneisiin, kun heitä ei löydy matkustajaluetteloista?
Miksi 7 kaappareiksi epäiltyä oli todistettavasti elossa WTC-iskujen jälkeen?

Äänestä
  • tämä vakiojuttu

    >Miten nämä kaapparit pääsivät lentokoneisiin,
    >kun heitä ei löydy matkustajaluetteloista?

    Oletko mahdollisesti nähnyt matkustajaluettelon? Jos olet, niin missä?.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    tämä vakiojuttu

    >Miten nämä kaapparit pääsivät lentokoneisiin,
    >kun heitä ei löydy matkustajaluetteloista?

    Oletko mahdollisesti nähnyt matkustajaluettelon? Jos olet, niin missä?.

    oletko sinä nähnyt, ja voit väittää että he löytyivät?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    oletko sinä nähnyt, ja voit väittää että he löytyivät?

    sinä ihan oikeasti pönttö?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    sinä ihan oikeasti pönttö?

    Kysyin, oletko nähnyt listaa, jossa ovat kaappareiden nimet?

    Minä olen nähnyt tietoja, että nimet eivät olleet listassa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kysyin, oletko nähnyt listaa, jossa ovat kaappareiden nimet?

    Minä olen nähnyt tietoja, että nimet eivät olleet listassa.

    Minäkin olen nähnyt "tietoja", että Kuussa on bissee :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ripe kirjoitti:

Jospa viä palattas tähän aiheeseen.
WTC1 osui silmin näkijöiden mielestä pieni yksityiskone kello 8.46. Torni romahti kello 10.29. eli 1h43min osumasta.
WTC2 osui suuri matkustajakone jonka törmäys on nauhotettu monelle nauhalle.
Osuma tuli kello 9.03 romahdus 9.59. Se ei pysyny pystyssä kuin 56min. Miksiköhän näin?
Tornihan meinas kaatua osumakohdasta jolloin "hallitus" räjäytti sen alas, räjäyttämällä maanalta yhden kerroksen verran rakennuksen keskellä olevaa tukipalkkia.
Siinä meni samalla ihmiset ja apuun rientäneet palomiehet. Mut osa olis menny kumminkin ja samalla yks` kortteli muita rakennuksia.
Nytpä sitten kysyn , miksi se toinen torni piti räjäyttää alas ja jäikö siihen torniin paljoo ihmisiä? Eikö sen olis voinut ottaa alas vasta myöhemmin, vaikka seuraavana päivänä. Sillä varmaahan on että se räjäytettiin alas joko hallituksen tai sit terrorisrien toimesta.
WTC1 aiheutti 2.3 ritherin piikin 34km päässä
WTC" aiheutti vain 2.1 piikin koska sen parikymmentä ylintä kerrosta oli hiukan kallistunut. Ei koko tukipilarin ja sen mukana kaikkien kerrosten lattioitten paino päässyt putoon kerralla peruskallioon kantavan palkiston kautta. Niin kuin kävi WTC1 kohdalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu