Mietiskelyä ns. puskailusta

Olen suht samanlainen itse rakastan enimmäkseen ihan muuten vaan ratsastelua kentällä ja maastossa ainoa ratkaisu taitaa olla että hanki hevonen omaksi ja hyvä valmentaja mikä auttaa sua

Täällä vähän vanhemman vuosimallin puskaratsastaja :) Olen melkoisen samanlainen, minulle tärkeintä on vain yksinkertaisesti viettää aikaa hevosen kanssa. Koulua harjoittelen joskus omaksi huviksi ja pitääkseni hevosen vetreänä sekä hyvin pohkeella & kuolaimella, mutta eniten touhuilen hevosen kanssa maastolenkkien ja maasta käsittelyn muodossa. Kentällä pyöriminen ei oikein jaksa innostaa (eikä hevonenkaan vaikuta siitä erityisemmin nauttivan) ja esteitä en ole hypännyt koskaan (ratsastusharrastusta takana yhteensä kymmenisen vuotta). En myöskään ole koskaan kilpaillut missään lajissa millään tasolla, enkä kyllä koe jääneeni mistään paitsi. Ei vaan taida olla mun juttu.

Kyllä meitä puskaratsastajia on jonkin verran, et siis ole ainut. Kukin ratsastaa niin kuin haluaa, ei siihen ole muilla mitään sanomista niin kauan kuin hevonen on terve ja onnellinen. Kyllä sen hevosesta näkee, että mistä se tykkää. Kannattaa kuitenkin kokeilla eri "lajeja", jos hevonen silminnähden nauttii vaikkapa esteistä niin niitä voi sitten ruveta hyppäämään maastoilun ohessa, vaikka vain ihan pienimuotoisesti. Lisäksi koulu ja muu ns. kenttätyöskentely voi olla tarpeellista ja suositeltavaa hevosen vetreyden ja kuuliaisuuden ylläpitäjänä. Maastossa käppäillessä hevosen kun ei tarvitse olla niin herkkänä ratsastajan avuille. Lisäksi kouluratsastuksella saa hevosen lihakset käyttöön paremmin ja kokonaisvaltaisemmin, mikä ehkäisee jumeja ja rasitusvammoja.

"Kenttäkiemuroita" siis suosittelisin ainakin pienissä määrin myös meille puskaratsastajille, ja niistä tietysti saa parhaan tuloksen irti opettajan tai kokeneen kaverin kanssa (hän näkee, miten hevonen liikkuu ja missä muodossa, sekä korjaa sinun istuntaasi jos tarvetta on). Toki hevosen vetreyttä ja kuuliaisuutta voi ylläpitää myös tekemällä erilaisia juttuja maastossa: vaadi hevosta kulkemaan tasapohjaiset pätkät (tienreunat ja sileät polut) muodossa, tee etu- ja takaosakäännöksiä jos tila riittää (vaihdatte suuntaa aina tällaisilla käännöksillä), tee paljon pysähdyksiä, liikkeelle lähtöjä ja askellajin vaihtoja, älä anna hevosen "rynniä" laukassa tai ravissa vaan hidasta ja nopeuta tahtia oman mielesi mukaan, tee laukanvaihtoja ja niin edelleen, tapoja on monia! Muista kuitenkin turvallisuus, ja pidä ympäristöä silmällä myös silloin, kun hevosen "vääntäminen" vaatii tavallista enemmän huomiota.

Siinäpä nuo minun ohjeeni, täällä päin ovat ainakin toimineet hienosti. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että otat säännöllisin väliajoin jonkun kokeneen kaverin tai opettajan katselemaan ratsastamistasi (tämä on luonnollisesti helpoin toteuttaa kentällä). Hän näkee paljon sellaista mitä sinä et selästä käsin huomaa, ja havainnoi sekä sinun että hevosen mahdollisia heikkouksia.

Itse en ole puskailija, vaan tavoitteellinen ratsastaja, mutta puskailijoita on paljon. Ei siinä mitään pahaa ole, jos tykkää vaan puskailla, ei kaikkien tarvitse olla tavoitteellisia.

Olen kuitenkin samaa mieltä mynttelin kanssa, että ne kenttäkiemuratkin on tärkeitä. Kun hevosen saa ratsastettua rennoksi ja peräänantoon, se hevonen kuuntelee ratsastajaa ja liikkuu oikein. Tällöin ratsastus on yhteistyötä ja miellyttävää molemmille.

Esteille ei missään nimessä pitäisi lähteä, ennen kuin hevonen on hyvin hanskassa sileällä. Liikaa näkee näitä jotka vaan kaahailee vaarallisesti esteillä, kuulemma hevonen ei tykkää kouluratsastuksesta...


Vaikka ei siis haluaisi kehittyä sen kummemmin, ihan sen hevosen takia kannattaa edes pyrkiä jonkinlaiseen tasokkuuteen. Hevoselle on huomattavasti miellyttävämpää, kun ratsastaja istuu selässä oikein ja käyttää oikeanlaisia apuja.