PÄIVÄN SANA

Maksettu on velkani mun (Riihikirkkohymni):

http://m.youtube.com/watch?v=b7hdJXaA6Gw

Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.
Kol. 2:7

Meidän on syytä olla tarkkana sen suhteen, ettemme lähde rakentaman uskoamme Jeesukseen ja elämäämme hänessä muun kuin sanan ja sakramenttien, Jumalan kestävien tekojen varaan. Ristin juurelta ei pidä lähteä koskaan minnekään, sillä synti riippuu meissä kiinni eikä se irtaudu maailmasta tai sydämestä ennen Herramme paluuta tai hetkeä, jolloin siirrymme taivaaseen hänen luokseen. Suurinta syntiä, epäuskoa, vastaan me joudumme taistelemaan hautaan saakka. Taistelu ei ole vaarallista, koska silloin ollaan vielä elossa. Jokaisella on omat helmasyntinsä, joiden kanssa joudumme kamppailemaan joskus kiivaastikin. Helmasynnit aiheuttavat murhetta ja horjuttavat uskon lepoa. Muistakaamme kuitenkin, että me taistelemme taistelumme aina voittajan omina ja hänen haavoitettujen käsiensä suojassa. Kaikukoon siis kiitoksemme runsaana!
Vähäsarja.

Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden.
Ef. 3:17–18

Syvällä, usein täysin näkymättömissä, kulkee uskon vakaa pohjavirta. Se soljuu samana, Jumalan armosta, myös epäselvyyden aikoina ja kipeiden kysymysten keskellä. Usko on Jumalan lahja, ja lahjan saajan sydämessä Kristus on itse lohduttajana läsnä. Herran asuminen heikkoutemme ja inhimillisen vajavuutemme keskellä on salattu ihme. Heikon uskaltautuminen omistamaan armo itselleen on Pyhän Hengen hienovaraisinta työtä. Jeesus ei katso uskon kantajan heikkouteen tai vahvuuteen, vaan saapuu sydämeen lahjoittaen kaiken, vaatimatta vastalahjaa. Usko, Jeesus meissä, elää Jumalan lupauksista ja Jumalan lupauksissa. Uskossa saatamme aavistaa jotakin leveydestä, pituudesta, korkeudesta ja syvyydestä, Jumalan voimasta ja vallasta, hänen luomistöittensä suuruudesta.

Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Matt. 5:7

Elämä on opettanut, että armollisimpia ihmisiä ovat koetellut ihmiset, jotka ovat kyenneet ottamaan koetukset Jumalan kädestä. He ovat saaneet löytää aarteita pimeyksien kätköistä. Onhan niin, että armo loistaa kirkkaampana hämärässä ja sen todellinen voima tulee näkyviin heikkoudessa. Tahtoisimme mielellämme tasaisen ja onnellisen elämän. Jumala kuitenkin antaa omilleen vaihtelevan, rikkaan ja rosoinen matkan. Tässä ajassa Jumalan armo ja lohdutus on opittava keskellä elämän vaihteluiden, ei niiden ulkopuolella. Koetellut ihmiset ovat käyneet taistelunsa ja heidän uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan on vahvistunut. Sydämestä on tullut lempeä, ja lempeä sydän on löytänyt toisten luokse. Kyynelten matka on lyhin matka sydämestä sydämeen. – Jospa meidänkin lähellä olisi hyvä olla ja helpompi uskoa armolliseen Jumalaan.

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.
Room. 1:16

Jumala on Kristuksessa ottanut pois maailman synnin ja täyttänyt lain vaatimukset. Hän sanoo nyt meille: menkää ja kertokaa se kaikille. Kun kerromme, on evankeliumin oltava yhtä ehdotonta kuin minkälaisena se on annettukin. Älkäämme laittako siihen omia lisäyksiä tai vaatimuksia ja näin rakentako kynnystä Jumalan valtakuntaan. Pitäkäämme esillä rohkeasti ja iloisesti Jumalan sanan ydintä, sovituksen evankeliumia. On Jumalan asia, kenelle armo kirkastuu, kenelle ei. Ja ihmisen asia, jos hän kääntää sille selkänsä. Meidän tehtävämme on pitää esillä Jumalan sanaa, niin että se voisi olla Pyhän Hengen työvälineenä sydänten tavoittamisessa tänä aikana, jolloin ristin evankeliumi on vaihtunut kokemuksiin, lakihenkisyyteen tai lain hylkäämiseen. Vain sanassa on Jumalan voima, ei ihmisessä

Syntieni kuorma käy yli voimieni, se on raskas taakka, raskaampi kuin jaksan kantaa.
Ps. 38:5

Rehellinen ihminen joutuu kohtaamaan vajavuutensa, heikkoutensa ja monia epäonnistumisia elämässään – uskoo hän Jumalaan tai ei. Erehdysten kuorma voi kohota raskaaksi. Väärinarviointien ja väärien ratkaisujen seuraukset saattavat olla henkisesti ylitsepääsemättömiä. Kristitty kutsuu erehdyksiä ja väärinvalintoja perisynnistä nouseviksi synneiksi. Myös hän joutuu myöntämään väärät tiensä, asenteensa, ajatuksensa ja tekonsa. Jumalan sanan peiliä vasten ne ovat vastaansanomattomat. Mutta Jeesukseen turvaavan ei tarvitse joutua epätoivoon. Jeesus nimittäin kuoli juuri syntien tähden. Hän sovitti kaikki maailman synnit, ja häneen turvaava saa uskoa kaikki pahat tekonsa ja syyllisyytensä anteeksi. Sanoma anteeksiantamuksesta ei ole oopiumia tai laastari märkivän haavan päällä, vaan Jumalan voima. Eikö väkevin ole se, joka voi vapauttaa omantunnon syyllisyydestä? Jeesuksessa se on jokaisen ulottuvilla

Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta
Ef. 5:25

Rakkaus kestää kaiken; mitä sellaista voisi tulla vastaan, ettei rakkaus olisi väkevämpi? Rakkaus uskoo kaiken; mikä voisi lannistaa rakkaudesta palavan? Rakkaus toivoo kaikessa, silloinkin, kun toivoa ei inhimillisesti ole enää olemassa. Toivo on väkevä voima, älkäämme sitä koskaan kadottako. Rakkaus kärsii kaiken; kärsimys on rakkaudessa yhteistä, ja yhdessä kannettu kipu on kolme kertaa kevyempi. Rakkaus ei koskaan katoa; kaikki muu häviää, se on sidottu aikaan. Rakkaus pysyy aina, se vain täydellistyy taivaassa. Rakastamalla et koskaan menetä mitään, mutta voit saavuttaa rikkaan elämän. Rakastaminen ei ole mistään tai keneltäkään pois. Kukaan ei siitä köyhdy, kenenkään maine ei tuhoudu, kukaan ei menetä kasvojaan olemalla lähimmälleen hyvä. Puolisomme on kanssamme yhtä lihaa, ja yhdessä olemme enemmän kuin kaksi. Rakastamalla puolisoamme, rakastamme myös itseämme.

He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
Room. 1:25

Jumala ei ole ihmisen itsensä luoma haavekuva korkeammasta hyvästä. Sellainen, joka käskee rakastamaan lähimmäistä, kieltää tappamasta, kieltää tekemästä huorin, mutta joka ei nyt sinänsä niin kauheasti suutu, jos näin kuitenkin sattuisi käymään. Kaikkihan me olemme heikkoja. Kyllä hän sen ymmärtää. Jos Vanhan testamentin Jumalassa vielä olikin tulta ja tappuraa, niin Jeesus on aivan toisesta puusta veistetty. Hän vain hyväksyy ja siunaa ja jättää ihmisen heikkoudet tuomitsematta. Jeesus on sopivan maltillinen ja lempeä. Ainakin minulle. Niin, ettei hänestä tarvitse liikaa välittää. Ehkä pienen iltarukouksen verran. Mutta kohtuus uskonnossakin, ainakin minun uskonnossani. – Modernin ihmisen kuva jumalasta ei muistuta juurikaan Raamatun Jumalaa, vaan se on enemmän ihmisen omien toiveiden heijastuma.

Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.
Room. 9:16

Luterilaisen armonkäsityksen löytänyt saarnaaja sanoi: ”Ihminen on parantumattomasti mieltynyt siihen ajatukseen, että voi tehdä jotain pelastuksensa eteen.” Parantumattomasti, todellakin. Siksi me eksymme kaupankäyntiin pelastuksemme tai terveytemme asioissa. Siksi me esiinnymme pyhinä toisten silmissä, kuten itsemme ja Jumalankin. Olemme mieltyneet hyvän ansaitsemiseen, koska meidät on opetettu siihen pienestä pitäen. Kun rakastat, saat rakkauden; kun yrität tarpeeksi, saavutat päämäärän. Jumalan valtakunnassa oleellista ei kuitenkaan ole se, mitä ihminen tekee tai ehtii tai saavuttaa, vaan se, että Jumala armahtaa. Jumalan valtakunnassa ei kysytä meidän rakkauttamme Jumalaan, vaan julistetaan, että hän rakasti ensin meitä ja antoi henkensä puolestamme. Siksi me pääsemme perille, onneksi vain siksi.

Siinä laulussa oli ihana evankeliumi kokonaisuudessaan hyvin kauniisti kerrottuna.

Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Luuk 6:36

Tosiasioihin perustuvassa elokuvassa Schindlerin lista keskitysleirin päällikkö harjoittelee peilin edessä vallankäytöstä suurinta, armahtamista. Oscar Schindler oli opettanut, että suurta ei ole ampua parvekkeelta leirin kurjia asukkeja tai tuomita heitä muuten kuolemaan, vaan todellinen vallanosoitus on armahtaa silloin, kun toinen odottaa tuhoa. Kerran päällikkö kokeili, mutta palasi pian vanhaan käytäntöön ja ampui parvekkeeltaan pojan, joka ei saanut pestyä pinttynyttä likaa päällikön kylpyammeesta. Tuomitseminen on sitä, että omaan ehdottomaan ja muuttumattomaan totuuteen peilataan toisen sanoja, ajatuksia ja tekoja ja sen mukaan punnitaan hänen ihmisarvonsa. Totuuden mittari on oma mieli. Aitoon arviointiin sen sijaan sisältyy mahdollisuus, että ollaan itse väärässä. Aito arvioija on valmis muuttamaan näkemystään. Arvioinnin peilinä eivät ole tällöin omat mieltymykset ja ajatukset. Kristityn arvioinnin peilinä on vain ja ainoastaan Jumalan sana. Jumalan sanaa vasten paljastuvat ensin omat ja sitten ehkä joskus jonkun toisenkin synnit.
SRO

Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Sak. 9:9

Jeesus oli toisenlainen kuningas kuin mitä kansa odotti. Hän on erilainen kuningas yhä tänään. Yhä vielä hän saapuu yksittäisen ihmisen luo, kyliin ja kaupunkeihin, kansojenkin luo. Yhä vielä hän tahtoo olla kuninkaamme ja auttajamme. Erityisen lähellä hän on silloin, kun elämä muuttuu huudoksi: Hoosianna, Herra armahda! Jeesus vastasi huutoomme ratsastamalla Jerusalemiin ja antautumalla korotettavaksi ristille. Risti kutsuu väsyneitä luokseen. Sinne saavat tulla kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Kaikki raskaiden taakkojen kantajat. Jeesus murrettiin ristille maailman kaikkien aikojen synnit syynään. Murrettu ei enää murra särjettyä sydäntä, vaan ottaa sen taakat omakseen. Hän puhaltaa toivonsa menettäneen elämänliekin jälleen palavaksi. Lempeästi hän kuiskaa: ”Sinun ei tarvitse enää pelätä.”

Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.
2 Tim. 2:13

Ihmeellinen lause, kun se luetaan, niin kuin se on kirjoitettu. Ei sitä voi ymmärtää, mutta armoa on, että se on Raamatussa. Vaikka me olisimme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena. Taistelu omaa syntisyyttä vastaan tuntuu vuosien myötä kovenevan. Niistä ei pääse eroon, vaikka tahtoisi. Syntien kanssa kipuillessa syntyy syvä armon jano, joka tyytyy vain Jumalan armahduksen lupauksesta. Usein joudumme pettymään itseemme, hurskauteemme, tekoihimme tai niiden puutteeseen, kuten heikkoon uskoommekin. On ihme, että saamme vielä olla Herran omia. Peilistä ei vastaan katsele maailman valoksi tai suolaksi sopiva kristitty. Onneksi suolana tai valona olemisen tilan määrittelee asemamme, ei olemuksemme. Jeesus sanoo, että suolaa ja valoa me olemme joka tapauksessa uskoessamme häneen. Muhkuraisesta ja reissussa rähjääntyneestä peilikuvasta heijastelee sittenkin Jumalan armon kajo.

Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.
Ps. 9:11

Sinulle, käskyjen uuvuttamalle; sinulle taakkojen alla elävälle; sinulle, joka olet sairas ja heikko; sinulle, joka olet väsynyt esittämään vahvaa kristittyä; sinulle, joka itket tuskaasi; sinulle Jumalan sana tahtoo sanoa: Älä pelkää. Älä pelkää, että sinut olisi unohdettu. Älä pelkää, että sinut olisi hylätty. Älä pelkää, että sinut olisi tuomittu kadotukseen. Älä luule, että Jumala rakastaa vain vahvoja. Älä enää pelkää mitään, sillä sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Saat olla hänen lapsensa. Kaikki elämäsi vaikeudet ovat Taivaallisen Isäsi tiedossa. Jesajan kirjassa sinulle vakuutetaan: ”Siion sanoo: ’Herra on minut hyljännyt, Jumalani on minut unohtanut!’ – Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.” (Jes.49:14–16) Tällainen Jumala sinulla on. Tällaista on armo
Vähäsarja Sro

Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
1 Joh. 1:10

Evankeliumista eläminen ja siitä kertominen on ajoittain raskasta siksi, että joudumme kamppailemaan samalla oman syntisyytemme kanssa. Perinpohjainen pahuutemme ei ole kirjoista luettua teoriaa tai vain ajoittainen olotila. Sellainen, joka tulee todeksi heikkona hetkenä, kun lankeamme ylpeyteen, kovuuteen tai muuhun syntiin, mutta josta pian taas palaamme hurskaammille poluille. Ei, vaan meidän syntimme kulkee mukana kuin varjo. Pohjimmaiset motiivimme ja pyrkimyksemme ovat synnin värittämät, ja pahat tekomme ja ajatuksemme ovat tämän todellisuuden heijastumaa. Taistelu vanhan ja uuden ihmisen välillä jatkuu koko elämän. Siksi me tarvitsemme uskovinakin ojentautumista sanan mukaiseen elämään ja sanan mukaiseen uskoon. Me tarvitsemme jatkuvasti itse lakia ja evankeliumia pysyäksemme oikealla tiellä.

Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Ef. 2:13

Onko Jumala jälleen lähestynyt sinua ja kutsunut seuraansa? Tai onko hänen kutsunsa nyt ensimmäisen kerran selkeä? Onko se tapahtunut lain pelottavien sanojen kautta, jotka ovat osoittaneet sinut syntiseksi ihmiseksi. Vai päinvastoin: armon lupaukset ovat alkaneet yllättäen puhutella. Onko Jeesus lähestynyt sinua kätketymmin, elämän kipujen tai sairauksien kautta ja ojentanut niiden keskellä kätensä? Kaikkivaltiaan lähestyminen voi olla pelottavaa tai hämmentävää, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Kun hän tulee lähelle, on lähellä silloin iankaikkinen Jumala, jonka suojaan saa hakeutua ja jäädä. Jumalan kutsun tarkoitus on aina hyvä. Jeesus lupaa pitää luokseen tulevat ominaan ja vakuuttaa, että synnit saadaan anteeksi hänen nimessään, hänen ristillä vuodattamansa sovintoveren tähden. Enää ei tarvitse murheitten, syntien tai heikkouden tähden epäillä Jumalan armoa. Kristuksen veressä meidät on tuotu lähelle Jumalaa, hänen omikseen.

Mutama elintärkeä jae Matteuksen evankeliumista:
Äläkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi.
Menkää sisään ahtaasta portista, sillä se portti on avara ja ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monet ovat menneet siitä portista sisään. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja harvat löytävät sen.
Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja? Silloin minä vastaan heille: "Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät"

Että näillä mennään taas tänäpäivänä, sydämen täytyy olla niin kovin nöyrä Herraa kohtaan ja täynnä rakkautta lähimmäistä kohtaan.

Kiitos "yksin armosta" kauniista lauluista joista olet laittanut linkin.
Paikallisessa rukousillassa herkistyin kovin kun eräs romani mies lauloi kappaleen Itkin salaa, se sai tipan silmään, oli niin kauniisti laulettu ja sanat niin herkät, youtubestakin se laulu löytyy: Mertsi Lindgren-Itkin salaa. Siunausta kaikille.

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.
Matt. 23:37

Jeesus olisi tahtonut koota Jerusalemin asukkaat suojiinsa, niin kuin kanaemo kutsuu poikasensa siipiensä alle, mutta nämä eivät siihen taipuneet. Haukan nähdessään kanaemo kutsuu poikasensa turviinsa. Sielunvihollisen ahdistaessa Jeesus kutsuu haavoitettujen käsiensä suojaan. Uteliaat ja itseensä luottavat kananpojat ovat helppoja saaliita pedoille. Kristitynkään ei pidä koskaan lähteä pois Jeesuksen läheltä, kuuloetäisyydeltä, ei minkään syyn tai synnin tähden. Lempeästi ja lujasti pidämme Jumalan lupausten sanasta kiinni. Me elämme siitä, sitä me hengitämme. Me ripustaudumme siihen, asettumatta kenenkään yläpuolelle tai ketään toista tuomitsematta. Iloisesti suosittelemme kaikille Jumalan sanaa. Sana tuomitsee, mutta tekee myös vapaaksi. Me vain pidämme sitä tarjolla, toimien paineetta ja iloisesti Jumalan sanan eteenpäin viejänä.

”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha.” Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan.
Job 2:10

Kärsimys ei lähde käskemällä, vaikka siihen terveyttä ja nuoruutta ihannoivana aikanamme kovasti pyritään. Elämän lait selkenevät ajallaan, ja arjen realismi riisuu utopioista. Samoin se riisuu ihmisen varaan rakentuvasta uskonnollisuudestakin. Jokainen kohtaa sairauden ja kärsimyksen, ja jokainen joutuu miettimään omaa asennoitumistaan niihin. Kärsimystä ei voi välttää, mutta voi ainakin jossain määrin voi vaikuttaa siihen, millä tavalla sen kohtaamiseen suhtautuu. Jollemme voi muuttaa olosuhteita, voimme oppia muuttamaan asennoitumistamme. Logoterapian isä Viktor Frankl kutsui yhteiskuntaamme kärsimyssäikyksi ja sanoi, että meidän pitäisi löytää toisenlainen perusasenne elämän varjoihin. Nähdä uudelleen, että kärsimys tai sairaus ei kulje ihmisarvojanalla. Kärsimystä voi kantaa myös arvokkaasti, aivan niin kuin kärsimyksen puutetta ylimielisesti

Minä uskon, ja siksi puhun. Olin tuhon partaalla. Hädän hetkellä minä näin: ihmisiin ei ole luottamista. Kuinka voisin maksaa Herralle sen, minkä hän on hyväkseni tehnyt?
Ps. 116:10–12

On ystäviksi luultuja ja hyvän päivän tuttuja, jotka häviävät kuin usva aurinkoon pahojen päivien saapuessa. On sukulaisia, jotka kestävät kipuamme, mutta väsyvät ja etääntyvät liian suuren ahdistuksen edessä. Voimme joskus olla Psalmin kirjoittajan tilanteessa, jossa on vain todettava: ihmisiin ei ole luottamista. Ei ole ketään, johon voisi loppuun saakka turvautua. Ehkä syy on itsessä, ehkä se on olosuhteissa, ehkä ystävissä tai läheisissä. Tai ehkä syy ei ole kenenkään – ihminen vain kestää määränsä, ei enempää. Yksinäisyys on joka tapauksessa raastavaa silloin, kun ahdistus on läsnä eikä auttajaa ole. Psalminkirjoittaja oli löytänyt avun Jumalalta ja siksi hän saattoi kiitollisena katsella ja ihmetellä Jumalan tekoja. Vaikka ihmisiin ei voinut luottaa, Jumalaan voi. Luottamus Jumalaan palkitaan, ja kerran voimme sanoa: ”Kuinka voisin maksaa Herralleni sen, mitä hän on hyväkseni tehnyt?”
Sro. Vähäsarja.

Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.
Matt. 11:12

Maallistunut länsimaalainen kohtaa yhä vahvemman uskonnollisuuden. Uskonnot eivät ole hävinneet eivätkä häviä minnekään. Niiden vaikutus on keskuudessamme kasvanut. Vieraat uskonnot marssivat kaupunkeihimme ja kyliimme ja olohuoneisiimme. Islam näkyvästi ja railakkaasti, buddhalaisuus ja idän uskonnot naistenlehtien ja terveyden vaalimisen välityksellä kuin keittiön ovesta hiljaa hiipien. Syntyy uudenlainen ihmiskuva, jossa vanhaan pakanalliseen malliin heikot ja sairaat ja tuottamattomat jätetään lopulta teiden varsille. Kristillisyys imee pelottavalla vauhdilla itseensä maailman henkeä, niin että hiljainen ja nöyrä Vapahtaja vaihtuu uskonnollisuuteen ja henkiseen voimaan. Kristitynkään ei sovi enää olla köyhä eikä kipeä. Parantuminen ja eheytyminen viitoittavat oikean kilvoittelun suunnan. Keskeiseksi on tullut jumala ja voima, joka koskettaa tässä ja nyt. Jos Jumala ei suostu tulemaan alas siunauksineen, kiivetään ylös taivaaseen hakemaan voimaa omin käsin.

Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?”
Joh. 6:5

Evankeliumi kertoo Jeesuksen kysyneen kysymyksen koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Jeesus siis koettelee omiaan, mutta tietää jo etukäteen, mitä aikoo koetuksemme kanssa tehdä. Kun näyttää, että kohdallemme on tullut liian monta vastoinkäymistä, kun ahdistus on läsnä eikä auttajaa ole (Ps. 22:12), kun olemme tilanteessa, josta emme voi nähdä ulospääsyä, tämä sana rohkaisee luottamaan Jeesukseen. Hänellä on apu varattuna niitä varten, jotka häntä avukseen kutsuvat. Voi olla, että Jeesus auttaa meidät koetuksistamme pois nopeasti ja kokonaan. Voi myös olla, että hän auttaa meitä pikku hiljaa, niin ettemme itsekään oikein tiedä miten tulimme autetuiksi. Tai sitten hän saattaa sanoa niin kuin Paavalille: ”Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2 Kor. 12:9).

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ‘Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Matt. 21:12–13

Pieneksi ja kiltiksi kutistamamme Jeesus tulee temppelissä vastaan kaikkea muuta kuin lempeänä päänsilittelijänä. Hän ajoi myyjät ja ostajat ulos ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat. Jeesuksen opetuksissa tapaamme myös kovalta kuulostavaa tekstiä, jonka pitäisi viedä jokaisen meistä pelkääjän paikalle. Jeesus katsoo, ei vain ihmisen tekoja, vaan myös sydäntä, josta teot nousevat. Kun oikeanlainen valo valaisee, ei takin alta löydy puhdasta sydäntä tai vilpitöntä mieltä. Aina on tietysti niitä, jotka eivät tahdo katsoa valossakaan ja kieltäytyvät näkemästä tilaansa. Niitä, jotka arvelevat pääsevänsä taivaaseen, koska eivät ole sen pahempia syntisiä kuin muutkaan. Mutta kun Jumalan lain ruoska viuhuu sydämen temppeleissä ja Jeesus muuttuu etäisestä ja huolettomasta tarkkailijasta eläväksi Jumalaksi, tilanne on kokonaan toinen. Siitä alkaa armollisen Jumalan etsintä, siunattu tie, jolla ihmiselle käy lopulta hyvin.

Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme.
Juud. 1:3

Pelastaviin sanoihin saa tarttua heti, ilman ehtoja ja tuntemuksia – joskus jopa vastoin sitä, miltä tuntuu. Me emme koskaan kykene tunnistamaan syntejämme niin syvästi kuin millaisia ne oikeasti ovat, emmekä me koskaan kykene ymmärtämään armoa niin syvästi kuin minne se ehdottomuudessaan todellisuudessa ulottuu. Siksi meidän ei myöskään pidä jäädä odottelemaan riittävän syviä tuntemuksia, joiden jälkeen saisimme luvan tarttua sanan lupauksiin. Sellaista tilaa saa odottaa ja kauan. Ei, vaan sanaan saa tarttua heti ja sen saa uskoa ja omistaa heti, sillä Jeesus on synnit sovittanut ja lunastusmaksu niistä on jo maksettu. Meidän uskomme uhreja tai hyvien tekojen täyttämisiä ei pidä asettaa ehdoiksi, vaan anteeksiantamuksen sanoihin saa tarttua ja omistaa ne yksinkertaisella uskolla sellaisina,

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
Matt. 11:29

Kaikkivaltias otti orjan muodon, alensi itsensä syntyen ihmiseksi keskellemme. Jumala sai kasvot, joita syntiset saattoivat katsella. Pyhyys oli peitettyä, niin että sen polttava puhtaus ei vahingoittanut meitä. Millainen Jeesus keskellämme eli? Hän oli sydämeltään lempeä ja nöyrä, hänen lähellään sydän ja mieli saivat rauhan. Maailmasta heikkouteen kätkeytyvä Jumala kuulostaa pahennukselta ja kysytään, miksi Jumala ei näytä voimaansa. Kristitty voi nähdä, että Jumalan kätkeytymiseen kätkeytyy myös lohdutus. Hän tietää, että paha päättyy aikanaan ja väärä korjataan oikeaksi. Hän näkee Jeesuksen kädenojennuksen, johon heikko ihminen saa tarttua. Jeesuksen luota löytyy edelleen armo, syntien anteeksianto ja suoja kaikkea pahaa vastaan. Hänen voimastaan toteutuu vielä sekin, jonka perään maailma kovasti haikailee: lopullinen, oikeudenmukainen tuomio.

Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet.
Mark. 16:10–11

Jeesusta seuranneiden joukko oli lyöty. Heidän uskonsa oli kokenut haaksirikon. Jeesuksen kuoleman nähneinä he kokivat hätää ja pelkoa, syvää menneen kaipuuta. Mestaria ei enää ollut, mutta ikävä oli, ja se piti heitä vielä hetken yhdessä. Toisistaan tukea etsien he hapuilivat tietä eteenpäin. Toivoa paremmasta ei tosin ollut näkyvissä, tulevaisuus oli muuttunut mustaksi. He vetäytyivät suremaan ja valmistautuivat tekemään Herralleen viimeiset palvelukset. Jumala kuitenkin tiesi koko ajan mitä teki, niin kuin hän aina tietää. Kun kaikki oli menetetty, tapahtui jälleen se, mikä Jumalan valtakunnassa on niin tavallista: hän saapuu odottamatta tilanteeseen, jossa oma usko on loppunut, voimat on käytetty viimeiseen saakka ja toivostakin on päästetty jo irti. Hän tulee lohduttamaan tavalla, jota ei osattu edes odottaa.

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoliksi kutsuttu, ja veli Sostenes tervehtivät… kaikkia, jotka eri seuduilla, missä asuvatkin, huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä samoin kuin me.
1 Kor. 1:1–2

Jumalan sana tuo armon niin alas, ettei sen alapuolelle jää yksikään ihminen. Itsensä tuomitseva, elämän koettelema, syntien painama, toivottamaksi hylätty – kaikki ovat tervetulleita valmiiseen juhlaan. Ainoastaan varta vasten lähtemällä Jeesuksen luota pois voi jäädä armosta osattomaksi. Jeesus kutsuu väkevästi kaikkia: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Jeesus lupaa, että jo häntä avukseen huutava pelastuu taivaaseen. Myös Paavali nimitti kristittyjä Herraa avuksi huutavien joukoksi. Ja sitähän me olemme, terveet ja sairaat, vahvat ja heikot – joka päivä me huudamme hänen puoleensa. Huutaessamme me olemme jo avun piirissä. Rukouksen nouseminen Jeesuksen puoleen on Pyhän Hengen siunattu lahja.

Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen.
Kol. 2:18–19

Jumala sallii joskus hengelliseen ylpeyteen kohonneen lapsensa langeta syntiin palauttaakseen hänet armon varaan. Synti polttaa sydäntä ja raastaa mieltä, mutta pahempaa on oman uskonnollisuuden voimin pyrkiä taivaaseen. Hengellinen korkealento on tappavan vaarallista, vaikka se näyttäisi hetken häikäisevältä. Ylpeyteen kohonnut kantaa sisällään vaarallista myrkkyä, hengellisen kuoleman tuoksua. Varovainen tulee tietysti olla toisia arvioidessa. Mutta ihminen, joka ei suostu ollenkaan arvioitavaksi tai joka ei tunnusta jatkuvaa syntisyyttään, on varmasti väärällä tiellä. Sellainen ihminen palvoo lopulta vain itseään. Hengen täyttämä kerskuu mieluummin heikkoudestaan, jotta häneen asettuisi Jumalan voima. ”Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä” (2 Kor. 4:5).

Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. – Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
Jes. 1:18

Missä on syntien anteeksiantamus, siinä on elämä ja autuus, sanoi Martti Luther ehtoollisopetuksessaan. Ehtoollisella saammekin nauttia Jeesuksen ruumiin ja veren anteeksiantamukseksi ja pelastukseksi. Jesaja vakuuttaa, että vaikka syntimme olisivat syvän punaiset ja järkyttävät, Jumalan sanan voimasta ne peseytyvät pois. Syntien painama saa anteeksi, hänet puetaan armon vaatteeseen. Syntien pehmittely tai poispuhuminen ei ole kristityn tapa käsitellä pahuuttaan. Syntien tunnustaminen ja Herralle jättäminen on. Jumala on kantanut ristille maailman synnin. Synninpäästön sanassa anteeksiantamus luetaan meidän yllemme ja kaikki mennyt pyyhkiytyy pois. Tätä on kristityn elämä: anteeksi uskomista, synnin pois panemista ja sanan mukaan elämistä. Tärkeintä on aina Jumalan armo, joka julistaa syntisen kelvolliseksi Jumalalle, ei ihmisen omien, vaan Kristuksen tekojen tähden.
Vähäsarja.

Tärkeää on ymmärtää että pitäätuntea synnintuntoa ihan kaikesta ja riittävästi on siitä itseä ja muita muistutettava. Tärkeää on ymmärtää muös se että ihan kaikki on syntiä ja on tärkeää hokea synnistä ja siitä miten sen syntisyyden saa pois verellä pestyä niin saa siihen dramatiikkaa ja se on ymmärrettävä. Tärkeää on myös lainailla Raamatusta pitkiä tekstejä ja sitä kautta ymmärtää ymmärtävänsä että on oikeassa. Voi myös lainailla muiden tekstejä ihan joka päivä ja jokainen uskova ymmärtää toisin kuin muut kaiken ja silloin on ymmärrys vallalla.

Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.
Ef. 1:4–5

Jumala on nähnyt meidät jo idullamme ja on edeltä määrännyt meidät yhteyteensä. Kun olemme hänen yhteyteensä otetut, saamme olla varmoja, että vahingot ovat tiellämme vähissä. Näin yksinkertaista ja lapsellista saa olla Kristuksen tien kulkijan ajattelumaailma. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Kaikki. Menneisyyden haavat, nykyiset taistelut ja tulevat, vielä hämärissä odottavat kyyneleet. Sana vakuuttaa uskomattomalla tavalla, että aivan kaikki, selkeät ja hämärämmät kokemukset, onnelliset ja onnettomat vuodet, kaikki yhdessä joutuvat muodostamaan meille parhaan opputuloksen. – Rohkeaa ajattelua, on varmasti, mutta rohkeita sana kutsuu meitä tässä kohdassa uskomaan. Kaikki yhdessä koituu sinunkin parhaaksesi.

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä.
Matt. 5:1–2

Vuorisaarna on erikoinen, jos se luetaan, niin kuin se on kirjoitettu. Eikö Jumalan lasten tien pitäisi kulkea terveyteen, onneen, seesteisyyteen ja vaurauteen? Eikö Jumalan siunaus tarkoita, että käy hyvin, rukousten kuuleminen, että tapahtuu pyyntömme mukaan? Sitten tulee Jeesus ja alkaa saarnata: Autuaita, Jumalassa onnellisia, ovat hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset, siis ne, jotka odottavat apua, mutta eivät vielä nauti siitä. Autuaita ovat ne, joilla on Jumalan nälkä ja jano, mutta joiden jano ei ole vielä tyydytetty. Autuaita ovat toisille armolliset, vaikka he itse joutuisivat kokemaan armottomuutta. Autuaita puhdassydämiset, jotka kaipaavat nähdä Jumalan, mutta eivät vielä näe. Autuaita rauhantekijät, vaikka ympärillä riehuu riita, kateus ja sota. Autuaita ne, jotka saavat armon kantaa kärsimystä Jeesuksen nimen tähden, todella autuaita he ovat. Kun herjataan, vainotaan ja puhutaan pahaa ja vääristellään totuutta, maineemme pilataan, niin iloitkaa. – Mitä sinä odotat Jumalalta?
Vähäsarja.

Kiitos tästä viestiketjusta!!!

suo hyvää moninaisesti ja evankeliumi on tärkein. Myös profetiat on hyvä ymmärtää ja se, missä ajassa elämme, pian kolmas vuosituhat koittaa ja Jumalan valtakunta alas laskeutuu. Toki ennen Herran päivää on se lyhyt vaikea ajanjakso, mutta niinkuin Paavali rohkaisi monia siellä laivassa myrskyssä, niin myös me saamme Jeesukseen ja armoonsa kaiken toivomme asettaa, toki usko ja rakkaus ovat ne kaksi muuta ja runsaasti annetaan Jumalassa kun anomme ja viisautta myös tarvitaan. Hyvä Isä että hedelmäsi on iloa ja rauhaa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä eikä lihamme voi mitään sillä sinä olet Auttajamme ja Jumalamme Jeesuksessa, totisesti, ylistetään Isää Jeesuksen nimessä.

Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen.
Sananl. 15:4

Sanojen voima ilmenee jo siitä, että ne voidaan muistaa läpi koko elämän. Hyvät sanat kantavat, rohkaisevat ja tuovat elämäniloa. Ne antavat uskoa huomiseen surujenkin keskelle. Pahat sanat voivat kaikua täysin aiheetta ja syödä terveen itsetuntomme. Ei ole samantekevää, mitä ja miten me toisillemme puhumme. Sanat haavoittavat ja parantavat lähes huomaamattomalla tavalla. Voimme loukata, vaikka emme tarkoita pahaa. Jopa murtaa heikon mielen. Voimme myös rohkaista, vaikka emme tajua sanoneemme mitään erityistä. On paljon parempi viljellä runsaasti rohkaisevia, hyviä sanoja, kuin jakaa moitetta tai varmuuden vuoksi sanottua kritiikkiä. Hyvääkin tarkoittava kritiikki saatetaan kuulla väärin, mutta hyvät sanat sen sijaan menevät harvoin, jos koskaan, hukkaan
Sro, Vähäsarja

Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”
Joh. 21:17

Miten oppia rakastamaan Jeesusta koko sydämestä, sielusta, mielestä ja voimasta? Tai edes hiukan, jos palavaan rakkauteen ei olisikaan eväitä? Paras on lähteä liikkeelle tosiasioiden tunnustamisesta, ei siitä, missä toivottaisiin oltavan. Kykenemättömyydessä rakastaa piilee jotakin syvempää kuin vain hetken pinnallista väsähtämistä. Rakkaudettomuuden synnin juuret ulottuvat olemuksemme tasolle ja ne vaikuttavat sieltä hengelliseen elämäämme ja uskoomme. Perisynnin kovasta kalliosta nousee kyvyttömyytemme rakastaa. Jokainen kristitty tutustuu ajallaan tähän kurjaan matkakumppaniin, jota uskokaan ei poista tämän elämän aikana. Onneksi Jeesuksen veri sen kuitenkin peittää. Syntisyytemme kanssa joudumme elämään ja taistelemaan loppuun saakka. Sota on kuitenkin voitettu, ja ristin luokse saamme jäädä myös me, rakkaudettomuudestamme kärsivät.
Vähäsarja.

löytäneet takaisin?