Mitä kuuluu "liikemiesten" kaivoshankkeelle?

Mitä muuten kuuluu ”Suomalaisten liikemiesten” ryhmän kaivoshankkeelle Itämerellä, josta pari vuotta sitten julkisuudessa näkyvästi rummutettiin? Joko kaivostoiminta on päässyt alkamaan, vai oliko hanke pelkkää kusetusta ja valehtelua?
8149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Silava-Kari oli juuri neuvottelemassa Mokobassa avajaisseremonioista.

Äänestä

Silavaisella on jo uusi bisnesidea putkessa:

"Olen tullut siihen tulokseen, että
(Suomen) valtiolta puuttuu saanto
Karjalan ja Lapin erämaihin. Näin ollen
maat, jotka sijaitsevat Pähkinäsaaren vuo-
den 1323 rauhan rajojen ulkopuolella,
mutta nykyisen Suomen rajojen sisällä,
ovat näkemykseni mukaan melko va-
paasti vallattavissa. Aion siis vallata maa-
ta Pohjois-Karjalasta ehkäpä tuhatkunta
hehtaaria, saman verran voisin vallata
myös Lapista. Asiasta kehkeytynee mie-
lenkiintoinen oikeusjuttu."

http://karjalankuvalehti.com/KarjalanKuvalehti/015/054.pdf

Nyt kiireesti mukaan kannattavaan bisnekseen, tuottaa varmaan yhtä hyvin kuin kaivoshanke ja Venäjän vetäminen EIT:henkin.

Äänestä
  • Oh voi sillää - hyvältä tuntuu kun Kari poik Kaaprilla matkustelloo. En turhaa antanu eläkesäästöjä Karin rojektiin Vennäällä.

    Äänestä

Ovat kiuulemma kaivaneet kaasuputken pois ja myyneet Putinille

Äänestä

Avarakatseisen suku on jo saanut miljoonia tonneja mineraaleja!

Äänestä
  • Mikä oli Silava-Karin osuusprosenetti?

    Äänestä

  • haa ha aheeee oo kirjoitti:

    Mikä oli Silava-Karin osuusprosenetti?

    Vei onneksi monen evakon satasen!

    Äänestä

Vuosikymmeniä on puuhattu venäjälle sellutehdasta yhteistyössä. Miten se jaksaa? Koro siitä hehkutti aikoinaan satoja juttuja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Marcellus66 kirjoitti:

Mitä muuten kuuluu ”Suomalaisten liikemiesten” ryhmän kaivoshankkeelle Itämerellä, josta pari vuotta sitten julkisuudessa näkyvästi rummutettiin? Joko kaivostoiminta on päässyt alkamaan, vai oliko hanke pelkkää kusetusta ja valehtelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu