Kansanedustajien palkat pienemmiksi laman aikana

Ehdotan, että lamavuosina kansanedustajien palkat alennettaisi automaattisesti. Näin säästyvät rahat ohjattaisiin toimeentulotukeen, jota tarvitaan huonoina aikoina enemmän. Arvon edustajat tekisivät myös kovemmin töitä kansan auttamiseksi!

Muutkin isokenkäiset voisi tehdä saman.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Paras talousongelmiin liittyvä ehdotus minkä olen ikinä kuullut! Ihan kohtuuttoman suuret palkat edut kansanedustajilla ja yritysten johtoportaalla. Sieltä vähän rahoja liikkeelle tavisten palkkojen maksuun. Puolet yritysjohtajien palkoista veke ja raha ohjataan uusien ihmisten palkkaamiseen suorittavaan portaaseen.

IHMISILLE TÖITÄ!!!

Äänestä
  • Vähän ovat töissä mielestäni kansanedustajatkin, silmämääräisesti televisiosta nähtynä harvoin on puolet tai yli edustajista salissa. Missä muussa työsä saa olla töissä jos satuu sopimaan huippupalkalla ja eduilla.

    Äänestä

niinpä itsekin liomautettuna kunnan työntekijänä joudun pärjäämään loppuvuoden joka kuukausi 3 viikon palkalla...ei paljo naurata...en tosin ole vielä turkulainen mutta asia korjautunee piakkoin...

Äänestä
  • Mitä liomautettu tekee? Potkut sietäisit saada turhakkeena!

    Äänestä

- Kansanedustajien palkkio puoliksi.
- Kansanedustajien työaika vastaamaan muun väestön työaikaa, kuukauden kesäloma ja viikko talvilomaa.
- Kansanedustajien sopeuttamiseläke poistettava. Kansanedustajan pallilta pudottua 500 päivää ansiopäivärahaa ja sen jälkeen työmarkkinatuelle. Ilmoittautuminen työkkäriin ja työkkärin kursseille pakolliseksi.
- Kansanedustajan eläke alkamaan eläkeiässä 65-vuotiaana.

Ja kansanedustajien määrä puolitettava, kun alkavat noudattamaan oikeaa työaikaa kuukauden kesä- ja viikon talvilomalla. Samalla voidaan luopua avustajista.

Myös jo nyt myönnetyt sopeuttamisrahat ja eläkkeiden maksu alaikäisille on lopetettava välittömästi. Takaisin perintääkin tulisi harkita.

Äänestä

Omista etuuksistaan ovat kyllä osanneet huolen pitää!
Palkkiot verolle ja kulukorvaukset pois! Ei ilmaista matkustusetua!
Läsnäolopakko täysistuntoihin!

Äitiysloma-ajalta ei pidä maksaa täyttä palkkiota, vaan päivärahaa kuten muillekin äitiyslomalaisille!

Äänestä

Kuntien 5 vuoden työpaikkatakuusta pitää luopua kuntaliitosten yhteydessä. Puolenvuoden irtisanomisturva riittää. Kyllä osaava kuntaihminen töitä löytää!

Äänestä
  • Niin löytää, mutta ei kunnanvaivaiset ja onkohan osaavia, tuskin.

    Äänestä

Lomautetaan koko eduskunta lomiensa ajaksi.

Äänestä

Balttiarallaa pienen laskutoimituksen jälkeen, niin paljon on ajettu yrityksiä ulkomaille ja rahaakin sinne syydetään, että heidän pitäisi maksaa siitä meille, että saavat olla sielä sotkemassa asioita aina vain oudommiksi.

Äänestä

Eikö olisi kohtuullista, että kansanedustajat maksaisivat palkkiostaan veroa? Ymmärtäisivät vähän, mitä verojen osuus merkitsee käytettävissä olevaan rahavaraan!

Äänestä

Miten sen pitää vääntää rautalangasta:
a) Maa maksaa isoja summia veronmaksajien rahaa ja on pois yhteiskunnan palveluista ja budjetista muille maille joilla on velkataakkaa.
b) Eläkeyhtiöstä erotettu isoja pomoja ja esimerkkiä näyttämällä vähensivät etuuuksiaan (jos uutisiiin on uskomista)
c) Huippuälykkäiden analyytikkojen ja tilastojen laatijoiden mukaan varmaan löytyy todisteita, että tälläinen korotus (IL Torstai 12.12.2013) lisää kansan tyytymättömyyttä valtiovaltaan j avasta oli Tampereelle mielenosoituskin.
d) Mitä esimerkkiä tämä nyt sitten näyttää kohtuuden valossa?

Äänestä
  • Ainiin... Varmaan vähentää uskallusta alkaa harrastamaan pimeää taloutta??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulospalkkaus kirjoitti:

Ehdotan, että lamavuosina kansanedustajien palkat alennettaisi automaattisesti. Näin säästyvät rahat ohjattaisiin toimeentulotukeen, jota tarvitaan huonoina aikoina enemmän. Arvon edustajat tekisivät myös kovemmin töitä kansan auttamiseksi!

Muutkin isokenkäiset voisi tehdä saman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu