HelpAge International järjestön selvityksessä Suomessa ikääntyvät voivat heikommin kuin monessa muussa länsimaassa.
Heikoiten asiat olivat ikääntyneiden työllisyydessä ja koulutuksessa (sija 27)
Seuraavaksi heikoiten asiat olivat ikääntyneiden terveydentilassa (sija 21)
Seuraavaksi heikoiten asiat olivat ikääntyneiden suotuisassa toimintaympäristössä (sija 18)
Parhaiten tutkimuksessa Suomi menestyi ikääntyneiden taloudellisessa turvallisuudessa (sija 14)
Kaiken kaikkiaan vertailussa oli 91 maata.
Selvitysten perusteella ikääntyneiden työllisyys on muita Pohjoismaita heikompi ja eläkkeellekin jäädää muita aikaisemmin. THL:n professori Marja Vaaraman mukaan joka kolmas ikääntynyt on pienituloinen ja joka viides ei ole päässyt osalliseksi hyvinvoinnin kehityksestä.
Toisaalta ikääntyneiden talous on raportin mukaan suomalaissenioreilla melko hyvin turvattu. Ikääntyneiden tulotaso on neljänneksitoista korkein maailmassa ja köyhyyttä on suhteellisen vähän.
Kansainvälinen vanhusvertailu
1
137
Vastaukset 1
- tarpeet=muualla
tämä ei ole vain jonkun puolueen aloitus, vaan vaikuttaa liian monen ihmisen elämään: http://www.adressit.com/hallitus_ei_saa_leikata_valtion_osuuksia_kansalaisopistoilta
Opiskelua aiotaan estää näinkin,esim, enkun taitoja voisi kohentaa
opiston tunneilla, mutta sekin halutaan viedä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61251
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.224823- 63758
- 67755
- 67666
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22646Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34547
- 53536
- 55528
- 47495
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?99484Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483- 38479
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440
