En anna itselleni lupaa olla onnellinen, koska olen ihminen. Ihminen on paha, tuhoaa luontoa jatkuvasti, on itsekäs ja satuttaa muita. Kilpailuhenkisyys, egoismi, ihmisyyden yliarvostus. Kukaan ei viitsi uhrautua luonnon tai maailman puolesta, kun kaikki pitää saada itselleen ja koko ajan pitää olla onnellinen ja viihtyä ja kerätä tavaraa. Jokainen puu on tärkeämpi kuin yksittäinen ihminen: puut tuottaa happea, ilman puita ei olisi ihmistä. Ihminen kaataa puita, ei välitä ollenkaan. Ihminen ei itsessään anna mitään arvoa maailmalle, ihminen ei pelasta maailmaa muuta kuin omalta tuhoamiseltaan. Ihminen on täysin turha, kaikki elämä kukostaisi ilman ihmistä. Ja silti me pidämme itseämme luomakunnan kruununa.
Inhoan yhteiskuntaa ja ihmiskuntaa, ajattelumalliamme ja toimintatapojamme. Mielestäni ei ole ratkaisua, jolla voisimme pelastaa ihmiskunnan sekä maailman. Ihmiskunnan pitäisi uhrautua maailman hyväksi, mutta tietysti emme tee niin, tällaiset ajatuksetkin ovat vääriä ja tuomittavia. Ihmiset vaan jatkavat tuhoamistaan, talouskasvua ja lisääntymistä. Ei kukaan halua uhrautua maailman puolesta, haluamme elää ja olla onnellisia.
Koen henkistä pahaa oloa, koska olen ihminen ja tuhoan maailmaa jatkuvasti kaikkien muiden kanssa. Olen paha. Miksi minun pitäisi siis olla onnellinen? En anna itselleni lupaa. En haluaisi olla marttyyri ja kärsiä, mutta miten voisin olla onnellinen, kun olen paha? Eihän kukaan sano, että murhaajan pitäisi olla onnellinen. Mehän olemme murhaajia, tapamme joka päivä luontoa, metsää, eläimiä, mutta silti meidän pitäisi olla onnellisia ja jatkaa ihmiskunnan vaalimista. Tässä on valtava ristiriita. En halua oikeuttaa pahuuttani, haluan tehdä sille jotain, mutta ei ole mitään keinoa.
Ainoa vaihtoehto on, että hylkään nämä ajatukset ja olen onnellinen ja jatkan elämääni ihmisenä niin kuin kaikki muut, en koskaan voi pelastaa maailmaa, koska se vaatisi koko ihmiskunnan uhrautumista hyvän eteen. Ostan ja kulutan ja jatkan tuhoamista, enkä ajattele enää näin. Mutta en haluaisi olla paha, haluaisin olla hyvä, mutta sellaista vaihtoehtoa ei ole! En haluaisi sulkea silmiäni ja jatkaa elämääni, mutta eiköhän niin käy jokatapauksessa.
En tiedä ymmärsikö kukaan. Tämän ei ole tarkoitus provosoida. En ole kouluampuja, en halua tappaa ketään, olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten kanssa. Minulla on vain ongelma ihmiskunnan kanssa kokonaisuudessaan ja näIden ajatusten kanssa. Onko kenelläkään samanlaista ongelmaa ollut joskus? Miten selvitä tästä muuten kuin jatkamalla kärsimistä tai unohtamalla nämä ajatukset (ja miten siihen sitten pystyisikään). Itseni uhraaminen ei tässä tilanteessa auta yhtään, sillä se ei pelasta maailmaa ja luontoa, joka siis on toiveeni.
Onko vain oltava itsekäs ja hyväksyttävä oma pahuutensa ja ottaa asenne, että nyt kun tänne synnyttiin, niin rällästetään sitten kunnolla ja pidetään hauskaa luonnon kustannuksella...? Onko kenellekään apua, minun on paha olla.
Inhoan yhteiskuntaa ja ihmiskuntaa, ajattelumalliamme ja toimintatapojamme. Mielestäni ei ole ratkaisua, jolla voisimme pelastaa ihmiskunnan sekä maailman. Ihmiskunnan pitäisi uhrautua maailman hyväksi, mutta tietysti emme tee niin, tällaiset ajatuksetkin ovat vääriä ja tuomittavia. Ihmiset vaan jatkavat tuhoamistaan, talouskasvua ja lisääntymistä. Ei kukaan halua uhrautua maailman puolesta, haluamme elää ja olla onnellisia.
Koen henkistä pahaa oloa, koska olen ihminen ja tuhoan maailmaa jatkuvasti kaikkien muiden kanssa. Olen paha. Miksi minun pitäisi siis olla onnellinen? En anna itselleni lupaa. En haluaisi olla marttyyri ja kärsiä, mutta miten voisin olla onnellinen, kun olen paha? Eihän kukaan sano, että murhaajan pitäisi olla onnellinen. Mehän olemme murhaajia, tapamme joka päivä luontoa, metsää, eläimiä, mutta silti meidän pitäisi olla onnellisia ja jatkaa ihmiskunnan vaalimista. Tässä on valtava ristiriita. En halua oikeuttaa pahuuttani, haluan tehdä sille jotain, mutta ei ole mitään keinoa.
Ainoa vaihtoehto on, että hylkään nämä ajatukset ja olen onnellinen ja jatkan elämääni ihmisenä niin kuin kaikki muut, en koskaan voi pelastaa maailmaa, koska se vaatisi koko ihmiskunnan uhrautumista hyvän eteen. Ostan ja kulutan ja jatkan tuhoamista, enkä ajattele enää näin. Mutta en haluaisi olla paha, haluaisin olla hyvä, mutta sellaista vaihtoehtoa ei ole! En haluaisi sulkea silmiäni ja jatkaa elämääni, mutta eiköhän niin käy jokatapauksessa.
En tiedä ymmärsikö kukaan. Tämän ei ole tarkoitus provosoida. En ole kouluampuja, en halua tappaa ketään, olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten kanssa. Minulla on vain ongelma ihmiskunnan kanssa kokonaisuudessaan ja näIden ajatusten kanssa. Onko kenelläkään samanlaista ongelmaa ollut joskus? Miten selvitä tästä muuten kuin jatkamalla kärsimistä tai unohtamalla nämä ajatukset (ja miten siihen sitten pystyisikään). Itseni uhraaminen ei tässä tilanteessa auta yhtään, sillä se ei pelasta maailmaa ja luontoa, joka siis on toiveeni.
Onko vain oltava itsekäs ja hyväksyttävä oma pahuutensa ja ottaa asenne, että nyt kun tänne synnyttiin, niin rällästetään sitten kunnolla ja pidetään hauskaa luonnon kustannuksella...? Onko kenellekään apua, minun on paha olla.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minä ajattelen, että ihminen on luomakunnan kruunu. Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata, mutta maa on saastunut asujaisa alla. Elän ihmisenä niin että pyrin omalla osallani olemaan mahdollisimman vastuullinen ja ekologinen. Emme voi tehdä päätöksiä toisten puolesta. Voimme kantaa osaltamme vastuuta ja vaikuttaa asenteillamme ja esimerkillämme että toiset tekisivät samoin.
Uskon että sinun pahaolosi syy on on jokin oma sisäinen ongelma: ulkoistat sen vain pois itsestäsi ajattelemalla maapallon tulevaisuutta.
mutta maapallohan on paha. Psykiatria on olemassa, ja se on paha instituutio.
tai ei maapallo vaan maailma.
Onnellisuus on kiinni vain ja ainoastaan tavastasi ajatella, omasta ajatusmaailmastasi. Siispä tarkkaile sitä ja ajattele toisin. Onni on sinun(kin) omassa taskussasi, ei missään muualla.
Negatiivisuus ei auta ketään eikä mitään, ei sinua eikä maailmaa. Kaikki menee päin pershettä juuri siksi, että niin monen asenne on päin pershettä.
Kyllä tarkkailen ajatusmaailmani, en ole varma ymmärsitkö ongelmaani. Tiedostan kyllä ajatukseni, mutta sitähän tässä sanoin, etten halua ajatella toisin, sillä se on mielestäni väärin olla onnellinen, kun tekee niin paljon pahaa. Miksi pitäisi olla positiivinen ja iloinen, kun tekee niin paljon pahaa? Eikö samalla tavalla murhaajien pitäisi olla onnellisia? Tai pedofiilien?
Miksi oikeuttaa se, kun en halua oikeuttaa vaan haluan olla onnellinen, koska olen hyvä ja ihmisenä en voi olla. Tämä oli se ristiriita. En tiedä, ymmärsitkö aloitusviestiäni ihan oikein, siinähän juuri sanoin, että helppo vaihtoehto olisi tehdä niinkuin sanoit ja muuttaa ajatusmaailmaa ja unohtaa tällaiset ajatukset, mutta mielestäni se ei ole oikein oikeuttaa pahuuttaan, kun kuitenkin on paha. Tiedän kyllä tuon ehdottomasi helpon ratkaisun, mutten haluaisi tehdä sitä, mutta ei kai tässä ole vaihtoehtojakaan? Olisiko muilla kokemuksia tai apukeinoja?
On hirrrveän hienoa, että ihminen osaa ajatella ja filosovoida yhteiskunnan ja maailman kaikenlaisilla tapahtumilla, hyvillä ja pahoilla. Mutta se ei ole ollenkaan hienoa eikä hyvä, että sekoaa, sekoittaa päänsä näillä aiheilla.
Se, että päättää olla onnellinen ja terve, ei ole itsekkyyttä, jos et anna sen olla. Sinä voit tehdä kaikenlaista pientä tai suurtakin, mikä auttaa yhteiskuntaa ja maailmaa vähän tai paljon. Mutta kumpikaan em:sta ei muutu paremmaksi sillä, että sen edustajat, yksilöt, pimahtavat pahaan oloonsa aiheista, joihin he eivät yksinään mahda juurikaan paljon mitään.
Joten relaa ja tee kaikki se, mitä voit ja kykenet. Mutta ennen muuta: ole onnellinen, 'näytä niille närhen munat'. Takaan, että se ei ole "helppo ratkaisu".
Jos ajattelee noin, niin eikö se ole hyvä syy uhrata oma elämä toisten auttamiseen?
Silloin ainakin omalta osaltasi olisit parantamassa maailmaa.
Roskien keräämistä kansallispuistossa jne. kaikella tuollaisella on suuri merkitys kasveille ja eläimille.
Alla oleva kommentti oli Ikäryhmien 50-vuotiaat palstalla ja se sopii kuin nakutettu vastaukseksi sinulle. Muodista voisin olla hieman eri mieltä, joskin riippuu siitä, mitä kommentoija sillä tarkoittaa.
"Näin voit vaikuttaa3.10.2013 22:46
Kirkko & Kaupunki-lehden päätoimittaja Seppo Simola
aloittaa uuden pääkirjoituksensa näin:
"Maailmaa ei saada kerralla kuntoon. Eikä näytä todennäköiseltä, että kaikki maailman asiat olisivat koskaan kohdallaan. Silti jokainen meistä voi tehdä jotain, että jokin kohta korjaantuisi edes hitusen ehompaan suuntaan. Muodot ovat moninaiset arkisista pienistä teoista vaikkapa säännölliseen..."
jatkan:
..kirjoittamiseen hyvien asioiden puolesta, enkä nyt tarkoita uskonasioita, sillä katson uskontojen tehneen paljon pahaa maailmassa.
Sen sijaan
- muodin kaikkivaltiuden alaspano, sillä vahingoitetaan tyttöjä ja naisia, tulevia äitejä
- ilmaston lämpiäminen
sekä kaikki, minkä ITSE koet vääräksi maailmassa."
En tiedä onko muilla samaa ongelmaa mutta minulla on sellainen olo ihan aina, etten koskaan voi tulla onnelliseksi. Katselen vierestä kun muut menee naimisiin ja perustaa perheitä, mutta minä en koskaan voi saavuttaa sellaista onnea. Vaikka menisin naimisiin, saisin terveitä lapsia, silti olisin onneton.
Tämä olo on ollut jo niin kauan kun olen tajunnut elämän kurjan puolen. Minua kauhistuttaa ihmisten raakuus ja itsekkyys. Se tavallaan pitää minut jatkuvasti masentuneena. Yritän tehdä hyvää mutta tuntuu ettei se vaan riitä. Taidan olla niitä "heikkoja" sitten, jotka ei aina jaksa vastata pahaan pahalla. Voitto tuntuu silloin niin pahalta. Jos elämässä ei ole mitään muuta kuin kilpailu ja oman edun tavoittelu ei se ole mitään elämisen arvoista elämää. Olen vuosien varrella tullut lieväksi ihmisvihaajaksi, vaikka toisaalta ymmärrän heidän "lapsellisuuden" eli siis kypsymättömyyden.
Toinen mikä masentaa on kuolevaisuuden tiedostaminen ja omaisten kuolema. Siinä vaiheessa kun omaisia kuolee, niin oikeastaan itselleen on pahempi jäädä suremaan. Oma kuolema on helpompi sietää.
En halua lapsia hankkia. Lapset joutuu kasvaessaan ihan samojen ongelmien eteen mitä itse on joutunut. Mahdollisesti asiat menee huonompaan suuntaan globaalisti kun kukaan ei viitsi vastuuta kantaa. Lisäksi se kuolema on niin surkea juttu, että tavallaan kaikki elävät on kuolemaantuomittuja. Toisaalta se on helpostus näin ikävässä globaalissa yhteisössä.
Ollet aloittaja, koska marina on samanlaista. Siinä tapauksessa ainoa oikea ohje on unohtaa oma napa edes hetkeksi ja ruveta huolehtimaan ja auttamaan jotakuta muuta hädässä tai avun tarpeessa olevaa. Kyllä se elämä-niminen homma ja asia siitä alkaa selvitä.
outo tunne- nimimerkille.
Minulla on ollut samanlaisia ajatuksia niin kauan kuin muistan. Ihmiselo on minusta jotenkin järjetöntä: juostaan koulussa, töissä, ostetaan ta´varaa, lisäännytään ja kilpaillaan siitä kuka on komein/kaunein/rikkain/menestynein..
Nopeat syövät hitaat, ja tässä oravanpyörässä saamme juosta koko sydämmemme kyllyydestä. Ja mikä on palkka? No, kuolema tietenkin.
Elämä on suorittamista, kilpailua, eloonjäämistaistelua. Mutta toisaalta, taistelevathan bakteeritkin.
En näe tässä järjenhiventäkään. Jotain positiivisia juttuja tietty voi olla, kuten rakkaus, mutta sekään ei usein kauaan kestä kun hormonitoiminta rauhoittuu.
Miksi synnyttää lisää ihmisiä tänne kärsimään?
Todennäköisestihän kärsimme enemmän kuin nautimme ja huonojen asioiden tapahtuminen on todennäköisempää kuin hyvien. Onni on ohimenevää mutta negatiiviset asiat pysyviä. Elämähän on kilpajuoksua kuolemaa kohti.
Eli mielestäni täysin järjetöntä.
Valotyöntekijöiden psykologisia ominaisuuksia:
-
Jo varhain elämässään he tuntevat olevansa erilaisia. Useimmiten he tuntevat olevansa eristyneitä toisista, yksinäisiä ja väärinymmärrettyjä. Heistä tulee usein individualisteja, joiden on löydettävä omat ainutlaatuiset keinonsa elämässä.
-
Heidän on vaikea tuntea oloaan kotoisaksi perinteisissä töissä tai organisaatiorakenteissa. Valotyöntekijät ovat luonnostaan autoritaarisuutta vastaan, mikä tarkoittaa, että he luonnostaan vastustavat päätöksiä tai arvoja, jotka perustuvat pelkästään valtaan tai hierarkiaan. Heillä on tämä autoritaarisuuden vastustamispiirre, vaikka he vaikuttaisivat pelokkailta ja ujoilta. Se liittyy heidän maallisen tehtävänsä ydinsisältöön.
-
Valotyöntekijät tuntevat vetoa ihmisten auttamiseen terapeutteina tai opettajina. He saattavat olla psykologeja, parantajia, opettajia, sairaanhoitajia, jne. Vaikka heidän ammattinsa ei liittyisikään ihmisten auttamiseen suoranaisesti, heillä on selkeästi aikomuksena antaa oma panoksensa ihmiskunnan hyväksi.
-
Heidän visiotaan elämästä värittää henkinen tunne siitä kuinka kaikki asiat liittyvät toisiinsa. Heillä on tietoisesti tai alitajuisesti muistikuvia valomaailmoista, jotka eivät kuulu maanpäälliseen elämään. He saattavat ajoittain tuntea koti-ikävää näitä maailmoja kohtaan ja he tuntevat olevansa muukalaisia Maan päällä.
-
He kunnioittavat elämää syvästi, mikä usein ilmenee eläinrakkautena tai huolena ympäristön puolesta. Ihmisen tekojen takia tuhoutuneet osat maan eläin- ja kasvikunnasta herättävät heissä murhetta ja syviä menetyksen tunteita.
-
He ovat hyväsydämisiä, herkkiä ja empaattisia. Heidän saattaa olla hankalaa suhtautua aggressiiviseen käytökseen ja yleensä heillä on vaikeuksia pitää puoliaan. He voivat olla uneksijoita, naiiveja ja erittäin idealistisia sekä riittämättömästi maadoittuneita, ts. todellisuudentaju on riittämätön. Koska he omaksuvat helposti (negatiivisia) tunteita ja tunnetiloja ympärillään olevilta ihmisiltä, heille on tärkeää olla säännöllisesti omissa oloissaan. Näin he pystyvät erottamaan omat tunteensa toisten ihmisten tunteista. He tarvitsevat aikaa yksin saadakseen kosketuksen itseensä ja Maa-äitiin.
-
He ovat eläneet monia elämiä maapallolla, jolloin he olivat kiinteästi tekemisissä henkisyyden tai uskonnon kanssa. Heitä oli lukuisa määrä menneisyyden vanhoissa uskonnollisissa veljeskunnissa munkkeina, nunnina, erakkoina, meedioina, noitina, shamaaneina, pappeina ja papittarina jne. Juuri he loivat siltaa näkyvän ja näkymättömän välille, maallisen arkipäiväisen elämän sekä kuolemanjälkeisten mysteeristen maailmojen, Jumalan ja hyvän ja pahan henkien välille. Tämän roolinsa takia heitä usein hyljeksittiin ja vainottiin. Monet teistä tuomittiin roviolle niiden lahjojen takia, joita teillä oli. Vainoamisesta jääneet traumat jättivät syviä jälkiä sielunne muistiin. Se saattaa tätä nykyä ilmetä siten, että pelkäätte kokonaan maadoittumista, ts. pelkäätte olla todella läsnä, koska muistatte teitä vastaan raa'asti hyökätyn sen takia keitä olitte.
Mitä hyötyä on pienten asioiden korjaamisesta? Ilman ihmiskuntaa ei tarvitsisi luonnonsuojelijoita, jotka tekevät hyvää, koska hehän vaa korjaavat oman rotunsa virheitä. Ihmiskunta on paha ja turha, me vaan oikeutetaan oloamme täällä, koska ollaan olevinaan niin hyviä ja parempia ja niin kaikkea, vaikka oikeasti tehdään vaan niin paljon pahaa, eikä osata edes korjata niistä puoliakaan. Jokainen puu on meitä tärkeämpi. En jaksa tätä paskaa, esittää jotain maailmanvaltiasta, elää tässä valheessa, mutta ei kai sitä ole vaihtoehtoja. Alkaa miettiä jotain pienempiä typeriä murheita.
Toivoisin, että maailma voisi elää ihmiskunnasta vapaana, että ihmiset osoittaisivat olevansa hyviä ja jaloja ja olisivat valmiit uhraamaan itsensä suuremman hyvän eteen. Onko sen suurempaa kuin pelastaa maailma: viaton luonto ja eläimet? Mutta näin ei tule käymään, ei koskaan. Me vaan lisäännytään ja kuollaan kohta kaikki, kun maapallo ei enää jaksa. Harmi vaan, että viedään sitten kaikki muu elämä mukanamme, mutta sellaisiahan me ollaan, itsekkäitä, jos me ei saada elää, ei saa kukaan muukaan. En ymmärrä, mikseivät ihmiset ole enemmän huolissaan näistä asioista tai tunne samalla tavoin. Mielestäni huoleni on aitoa, ihmiskunnan pahuudesta ei tarvitse mielipidettä, kun näyttöä on jo tarpeeksi. Ehkä ei vaan haluta nähdä tai halutaan elää.
Kun tarpeeksi suuri joukko tekee pieniä asioita, niin siitä syntyy ja tulee suuri juttu, josta on / saattaa olla jotakin hyötyä. Muutenkin ehdotan tarkastelemaan tekstiäsi suurennuslasin kanssa, ihan kaikki siinä ei oikein täsmää ainakaan tervehenkisellä ajatuksenjuoksulla varustetulle.
Maapallon hätä johtuu juuri siitä, että herkät, empaattiset ja omaa etuaan tavoittelemattomat ihmiset ovat usein liian heikkoja vaikuttamaan asioihin. Meitä kyllä on, mutta olemme hiljainen ja surullinen joukko. Maapalloa tuhoavat häikäilemättömästi kovat, vallanhaluiset ja ahneet ihmiset, jotka eivät jätä toisenlaisille edes tilaa hengittää.
Ekoterroristit iskevät näitä ihmisiä vastaan niiden omin asein ja tuntuu, että se on ainoa keino edes hetkellisesti hätkähdyttää. Piittaamattomat ihmiset ymmärtävät vain omaa kieltään.
Toivottavasti ihmiskunta tuhoutuu ennen kuin kaikki muu elämä on mennyttä.