Tietä kankaalta kauhavalle on alettu rakentaa. Malttakaa kantakauhavalaiset vielä hetki kohta sivistys saapuu sinnekkin.
Nyt se tulee
jes3
55626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Sitä tietä ei aleta koskaan rakentamaan pitäkää se mielessänne. Sitä päivää ei tule.
Jo.
Jaa, meinaatko että Kankaan koululaiset vievät sivistystä siirtyessään Kauhavalle kouluun tien valmistuttua?
Minkätähäre ne sinne siirtyys?
Joko tuomittu entinen konstaapeli on sitonut ittensä kaivinkoneeseen kiinni?
vai onko laittanut juoksupoikansa asialle?
Kyllä tuloo leviää ja komiaa tiätä.
Leviää tuloo. Kauhavan pualella on kuulemma jonku konkurssipesän
maita että saadaan varakenttä itä-länsisuunnaskin. Etelä-pohjois-suuntahan on kunnos Kortesjärvelle päin. Kuka muuten on tämä tuomittu konstaapeli?
Ei ainakaan Kankaalta löydy. Oliskohan joku 25 vuotta vanha asia.
Ettei vaan oo sekootettu autokoijariin takavuosilta.
Se on tietenkin siltatoimikunnan entinen puheenjohtaja Petri Salo, joka kääntyi sillan vastustajaksi.
"Vuonna 2007 Vaasan hovioikeus tuomitsi Salon 30 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta, kun tämä oli vuonna 2005 levittänyt perätöntä huhua alahärmäläisen kunnanvaltuutetun osallisuudesta huumausainerikokseen. Hänet tuomittiin myös maksamaan asianomistajalle korvauksia 2 000 euroa.
Salo jäi kiinni ylinopeudesta epäiltynä toukokuussa 2010. Poliisi oli mitannut Ylihärmä-Vöyri-maantiellä henkilöautoa ajaneen Salon nopeudeksi 138 kilometriä tunnissa alueella, jossa oli 80 kilometrin nopeusrajoitus. Hän sai myös syytteen lahjonnasta, kun hän oli luvannut tarjota kahvit häntä sakottaneelle poliisille ja tämän työyhteisölle. Salo kiisti ylinopeuden. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi lahjussyytteen, ja Salolle tuomittiin 60 päiväsakkoa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteensä 3 780 euroa sekä ajokieltoa syyskuun 2010 loppuun." (Sitaatit Wikipediasta)
http://www.komiatlehti.fi/polopoly_fs/1.1475450.1380875439!/image/image.jpg_gen/derivatives/normalHorizontal/image.jpg
Sillan teko on AINA eteenpäin menoa.
Kauhavalle rakennetaan nyt pihtisynnytyksellä YHTÄ uutta siltaa.
Seinäjoelle 16 uutta siltaa.
Vantaalle 62 uutta siltaa.
Kokoomus on aina ollut kehityksen esteenä kautta historian, onni on se että
heidän kannatuksensa on senverran pientä että pystytään sentään jotain
uuttakin välillä tekemään pitäjälle että kehitys menee eteenpäin.
Kokoomus rakentaa lakisääteisiä palveluja ja turvaa terveydenhuollon ja koulut, sen tehtävä ei ole hakata korpisiltaan 4.000.000 euroa, jos kaupungin talous on vielä tiukkakin.
SDP:n ja siltatoimikunnan puheenjohtaja kertoo Ilkassa eilen, että hänen lapsuudenaikainen toiveensa täyttyy. Hienoa, sillä muuta järkeä tässä ei olekaan. Ympäristölautakunta ei ole vielä edes saanut lausuntoansa valmiiksi ja esittelijäkin on kuulemman vaihdettu ja kokous taas siirretty pj:n toimesta. Hankkeen rakentaminen vain viivästyy ja nyt ei ole syypäänä muuta kuin lautakunnan puheenjohtaja. Seuraava kokous on siirrettu lokakuun loppuun.
Kokoomus ei rakenna kauhavalla kuin riitaa ja esteitä selville enemmistö päätöksille.
Mikä kummallisinta niin myös kaupunginjohtaja ja ympäristösihteeri yrittää kampittaa
kaupungin hankkeita! SIITÄKÖ HEILLE MAKSETAAN? Tämä edellä mainittu katras pitää huolen siitä että riita ei kauhavalla tule loppumaan.
Kaupunginjohtaja ja ympäristösihteeri toimivat virkavastuulla! Muut tekevät mitä muutaman hullun päähän pälkähtää?
Onhan se hienoa, että jonkun poliitikon lapsuuden unelma nyt toteutuu, mutta millä hinnalla ja keiden selkänahasta se iso raha otetaan, sehän on kyllä tiedossa. Ja millä rahoilla kurallaoleva kaupunki syytää kaivinkoneita joka paikkaan ja rakentaa niin mahdottomasti niin kuin on mediassa hehkutettu. Ei silloin tarvitse nostaa veroäyrin hintaa eikä mitään muutakaan kurjistamista tehdä asukkaille, kun kerran rahaa on niin roimasti.
Sitten pitää lopettaa ja perua kaikki muutkin kaupungin hankkeet, ei sitä kaupunkia ainoastaan yhdestä paikasta rakenneta ja kehitetä TORVI!
Olen täysin kanssasi samaa mieltä. Miksi peliä ei vihelletä poikki?
Tuota joidenkin jatkuvaa itkemistä verorahojen perään,hyvä se on että kaupunkia kehitetään ja rakennetaan..Parempi se että ne varat käytetään johonkin konkreettiseen kuin johonkin turhiin palveluihin joita kukaan ei tarvitse.
", hyvä se on, että kaupunkia kehitetään ja rakennetaan." Rakentaminen on rakentamista, teitä, siltoja, rakennuksia. Mitä esim Kauhavalla kehitetään? Ovatko edellä mainitut rakentamiset myös tarpeellista kehittämistä juuri nyt vaikeina aikoina?Jos samanaikaisesti joudutaan neuvottelemaan säästöistä kouluissa opetuksesta ym. sekä terveyspalveluista jne, niin eivätkö nämä kunnan kannaltakin ole tärkeämpiä kuin joku silta ja nimeltä mainitsematon rakennus?
Jos vedotaan liitossopimukseen siltoineen ja teineen, on kummallista, jos ei voida neuvotella asioista rahan käytön suhteen muihin tarpeellisempiin kohteisiin ylihärmäläisten osalta. Jos kaikki kuitenkin toteutetaan nyt jo tapahtumassa olevalla tavalla, niin kuntalaisten ei tarvitse ainakaan pelätä veroäyrin nousemista, koska rahaa tuntuu olevan! (Mitä muuten ovat turhat palvelut, joita kukaan ei tarvitse? Muutama esimerkki!)
Puhut asiaa. Kauhavalla ja Ylihärmässä olisi monia kilometrejä korjattavia teitä ja katuja. Rahat sillasta ja korpitiestä olisi kannattavampaa siirtää niihin. Niillä oisi myös käyttäjiä ja Ylihärmän palvelut turvattaisiin.
Sanokaa tuo päättäjille. Varsinkin nuolle siilan rakentajille. Niitä on vain kourallinen.
kirjasto!!!!!!!!! ei tarvita joka kylällä.
Kankaalla on! Maksaa muutaman tonnin vuodessa!
Ei Kankaalla oleva kirjasto muistaakseni kunnan ole. Kunnalle kankaalaiset maksavat vuokraa tiloista. Kökkätyönä kankaalaiset kirjastoaan hoitavat. Kuntaliitoksessahan kirjasto heti lakkautettiin. Näinhän se meni!
Niin lienee ja kökkätyönä vieläkin halvempaa!
Ja Lapualaiset lahjoittivat ATK-laitteet Kankaan kirjastoon.
Nielee euroja kuin moolokon kita,itse käynyt lääkärissä muutaman kerran koko 50v elinaikana ja nekin käynnit olleet turhia.
Jokainen kun huolehtisi terveydestään ja kunnostaan sais terveydenhuoltomenot kutistaa promilleihin nykyisistä.
Jos kourallinen, Kourassa asuu 850 ihmistä.
Käyppä katsomassa Tampereen tai Vantaan siltatyömaita.---elämisen merkkejä.
Tampereen ja Vantaan hankkeissa on kuitenkin miljoonia kulkijoita vuosittain. Kankaalla on n. 60 taloutta, ja jos joka taloudesta käytäisiin hiekkaista ja kapeaa yksitysitietä pitkin Kauhavalla kerran viikossa - tekee se runsaat 3000 joen ylitystä vuodessa. Sillan kustannukset eli 4000000 jaettuna 3000:lla tekee niin paljon, että paljon halvemmaksi tulee kuljettaa kaikki alueen henkilöt seuraavat sata vuotta taksilla Kauhavalle, vaikka Kankaan alueen palvelut on tähän asti haettu Ylihärmästä eli paljon lähempää ja pikitien takaa! Ylihärmään on matka 4 km lyhyempikin.
Karavaani kulkee..... ja niinpäin pois.
Silta ja tie tulee,saakaa kaikki vastustajat siitä vaikka yöllisiä orkkuja,jos se niin kovasti kiihottaa.
Rahaa kun tuntuu olevan, niin voi tehdä kaikkea kivaa! Tällaisia kivantekijöitäkö ovat Kauhavan päättäjät?
Kahden kannattajan keskustelu!! Toinen maksettu ja toinen
muuttanu Vaasaan!
Voi kun hyvin sanottu!
Meinaakko että mä hokasin?!! Moon hokannu
jo aikaa.
Ympäristölautakunnan toiminta on jostain keskiajalta. Miksi kukaan ei uskalla puuttua tälläiseen toimintaan?
Uskokaa tai älkää niin KHO tulee vielä ihmettelemään Kauhavalaista päätöksentekokulttuuria. Seuraavaksi odotan, että Kepun likainen osasto alkaa syöttää omaa paperiaan ympäristölautakunnalle.
Eikän lopeteta tämän selvän asian jauhaminen.
Silta on jo päätetty valtion asiakirjoissa. Ja sillä selvä
Mitä mieltä olette muuten Kiinan traktoritilanteesta ?
Lisääntymäänpäin, mutta ei taida paljon suomessa tehdyt koneet kiinnostaa sielä.
Mutta eikä asiasta ole ainakin kaksi valitusta KHO:ssa kesken ja kaksi kunnalisvalitusta hallinto-oikeudessa. Ympäristölautakunta on torveillut vastineensa kanssa jo kuukausia! Hallintopakkokin vielä elää ja ELY-keskus miettii varmasti luontoselvityksen jälkeen poikkeuslupaa. Miten tämä mikään selvä asia vielä on?
Tietääkseni myöskään valtion asiakirjoissa ei ole vielä mitään tästä asiasta, ainoastaan kunnan omissa?
Akat valittavat ja pelkäävät maailman loppua.
Tuo oli kyllä loukkaus kaikkia naisia kohtaan! Mikä sovinisti oikein luulet olevasi?
Hän on mies, joka hyväksyy sillan ja tien, mutta naisilla ei saa olle mielipidettä niistä asioista....
Niin se on minulle tuttua persuista,mutta ITSENÄISYYS PUOLUEESSA saa toimia vapaasti.
ITSENÄISYYSPUOLUE ON AINUT PUOLUE SUOMESSA JONKA PUOLUE OHJELMASSA ON TIEN JA SILLAN TEKO OHJEET!!
ISO KIITOS siitä!
Lukekaa ja ihmetelkää!
Mistä ne on luettavissa?
Pian tulee uutinen, että homma keskeytyy?
Jatkuu vielä
Jatkuu? Miten?Jaatinen voi pakata laukkunsa ja vaimonsa!
http://yle.fi/uutiset/linnut_pistivat_kangas-annala_siltahankkeen_jaihin_kauhavalla/6901332
Tienteko jatkuu ja poikkeuslupa kehiin ,ymmärrätkö?
Valtion asiakirjoissa silta on päätetty.
Missä valtion asiakirjoissa? ELY on valtion virasto ja kyseessä on nyt puhtaasti oma kunnallinen hanke?
..jouttenia annalas,Kuurtanehella satoja.
Voiskos tuata heteikköä vähän parota?Eres sen verran notta olis vettä jouttenille arvokkaalla iba-alueella.
Mikä tulee?
http://www.kauhava.fi/files/10955/rakennuslupa_04.11.2014.pdf