Haavoittunut enkeli, Hugo Simberg on hyvin erilainen, pysäyttävä.
- Koska se on kuin fantasia, pääsiäiskertomuksen sairaalloisuuksina,
pakottaen seurailemaan, kertoen jumalkäsityksenä kaikkien vapaudesta.
Jumalkäsityksen korostamisena ihmisen lapsena, Jumalan maailmassa, maapallolla, inhimillisyyden otteina, tunemuksena inhimillisyydettömyys, pysäyttäen kahden naivistisen pojan keskelle, väkivallan raakuuden, julmuutena. Modernisti tämä taideteos on ajaton. Julkisena rasismina se ei arjen harmautena saa antaa mielikuvaa oikeutuksesta, tukahtumisena.
Se on hyökkäävyyttä väkivaltaisuutena, joka ei ole siten lupauksellista.
Teos on tyhjä, mitäänsanomaton. Kaiken keskeräisyytenä, kuin pirstaloitunut ihminen itse. Maailmankuvan säröillä kannettava taakka, on rikki mennyt särkynyt enkeli.
Kuvataiteissa Hannu ja Kerttu-tyyppiset hahmot, jotka ovat suojeluenkelin hallitsemia, heidän varjeluksessaan usein näkymätön, hetkellistä hahmottomuutena ilmaisten. Läpinäkyvä tilanne ja aidot tunteet tuntemuksina, luoden pakotietä, pakopaikkana, vain aukottomasti kertoen terveydestä, sen ylikorostamisena kehokeskeisenä, hyvinvointia, jää merkityksen osin useilta harmittavan usein piiloon arjen hektisyydestä johtuvana. Pelolla, sen tuntemuksella, arjen keskellä pakokeinona vain vastuu, kaiken täyttämän luonnottoman, ja kauhun, pelon täyttymyksen: "Kun sitä on paljon sellaista, mitä ei ole." keskellä elämällä, ei ole myötätunnon luja kamppailu, sairaalloisuudettomuudeksi, sisimpänä ympäristömme. Merkitys terveytenä säilyy myös aikuisuuteen, hyvinvointina, myös muita ihmiisä varten.
Enkeli ei koskaan kuvaa olevansa ase, kuten deaktivoitu voikukka, vaan merkitys on jälleen vastuuta terveydestä korostava. Enkeli ei ole vankila.
Vaan se edustaa terveyttä keskellämme, huolehtien henkilökohtaisesti tasapainostamme. Onko enkeli sitten elävä? Monet atominkaltaiset eri maailmankuvat eivät kerro siihen todellisuutta, kuten anastamisen oikeutta. Kotien eri suojelusenkelit, myös taiteina, eivät oikeuta sellaisen rivon, painostamisen väkivallanteon suorittamiseen. Kuvataiteissa esitetty enkeli-teema, on Luojanlahjana ydin. Se on suuri Jumalan lahja.
Kun taivaan kansi tavoittaa, luonnollisesti, lähimmäisenrakkauden tasapainona, maankamaran, se on valtavan suuri kokemus. Ihanteellisena tulevaisuutena, sen yksityis-elämän arvo, ei kaipaa osoittavaa ja ohjaavaa ylikorostamista, ainakaan naisen kehoksi, oikeutuksena. Se ei kaipaa liioin runon omaista suhtautumista, tarkastelemisena julkisesti, väkivalta-teon kohdistamisen oikeutuksena, alistamista, hyvinvoinnittomuuden käyttämisen tekosyynä, oikeuttamaan käytös-häiriön julkeavuutta. Enkeli on teema, ei skeema: Jumalan sanasta. Se on erilainen väkivallasta, kuten haureus, näkökantana ammentaen, voimaa, arjesta, myös muille ihmisille, hyvinvoinnittomuudesta. "Kuin hukkuva tarttuisi oljenkorteen...."
Kuvataiteiden avulla on mahdollista luoda "parantamisenkäytävä."
- Kuinka laajasti tällaista sitten tarvitaan arkielämässämme?
Kts. Pelastus-käsite
- Koska se on kuin fantasia, pääsiäiskertomuksen sairaalloisuuksina,
pakottaen seurailemaan, kertoen jumalkäsityksenä kaikkien vapaudesta.
Jumalkäsityksen korostamisena ihmisen lapsena, Jumalan maailmassa, maapallolla, inhimillisyyden otteina, tunemuksena inhimillisyydettömyys, pysäyttäen kahden naivistisen pojan keskelle, väkivallan raakuuden, julmuutena. Modernisti tämä taideteos on ajaton. Julkisena rasismina se ei arjen harmautena saa antaa mielikuvaa oikeutuksesta, tukahtumisena.
Se on hyökkäävyyttä väkivaltaisuutena, joka ei ole siten lupauksellista.
Teos on tyhjä, mitäänsanomaton. Kaiken keskeräisyytenä, kuin pirstaloitunut ihminen itse. Maailmankuvan säröillä kannettava taakka, on rikki mennyt särkynyt enkeli.
Kuvataiteissa Hannu ja Kerttu-tyyppiset hahmot, jotka ovat suojeluenkelin hallitsemia, heidän varjeluksessaan usein näkymätön, hetkellistä hahmottomuutena ilmaisten. Läpinäkyvä tilanne ja aidot tunteet tuntemuksina, luoden pakotietä, pakopaikkana, vain aukottomasti kertoen terveydestä, sen ylikorostamisena kehokeskeisenä, hyvinvointia, jää merkityksen osin useilta harmittavan usein piiloon arjen hektisyydestä johtuvana. Pelolla, sen tuntemuksella, arjen keskellä pakokeinona vain vastuu, kaiken täyttämän luonnottoman, ja kauhun, pelon täyttymyksen: "Kun sitä on paljon sellaista, mitä ei ole." keskellä elämällä, ei ole myötätunnon luja kamppailu, sairaalloisuudettomuudeksi, sisimpänä ympäristömme. Merkitys terveytenä säilyy myös aikuisuuteen, hyvinvointina, myös muita ihmiisä varten.
Enkeli ei koskaan kuvaa olevansa ase, kuten deaktivoitu voikukka, vaan merkitys on jälleen vastuuta terveydestä korostava. Enkeli ei ole vankila.
Vaan se edustaa terveyttä keskellämme, huolehtien henkilökohtaisesti tasapainostamme. Onko enkeli sitten elävä? Monet atominkaltaiset eri maailmankuvat eivät kerro siihen todellisuutta, kuten anastamisen oikeutta. Kotien eri suojelusenkelit, myös taiteina, eivät oikeuta sellaisen rivon, painostamisen väkivallanteon suorittamiseen. Kuvataiteissa esitetty enkeli-teema, on Luojanlahjana ydin. Se on suuri Jumalan lahja.
Kun taivaan kansi tavoittaa, luonnollisesti, lähimmäisenrakkauden tasapainona, maankamaran, se on valtavan suuri kokemus. Ihanteellisena tulevaisuutena, sen yksityis-elämän arvo, ei kaipaa osoittavaa ja ohjaavaa ylikorostamista, ainakaan naisen kehoksi, oikeutuksena. Se ei kaipaa liioin runon omaista suhtautumista, tarkastelemisena julkisesti, väkivalta-teon kohdistamisen oikeutuksena, alistamista, hyvinvoinnittomuuden käyttämisen tekosyynä, oikeuttamaan käytös-häiriön julkeavuutta. Enkeli on teema, ei skeema: Jumalan sanasta. Se on erilainen väkivallasta, kuten haureus, näkökantana ammentaen, voimaa, arjesta, myös muille ihmisille, hyvinvoinnittomuudesta. "Kuin hukkuva tarttuisi oljenkorteen...."
Kuvataiteiden avulla on mahdollista luoda "parantamisenkäytävä."
- Kuinka laajasti tällaista sitten tarvitaan arkielämässämme?
Kts. Pelastus-käsite
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.