Entisten kunnanjohtajien bonukset

Missä ovat entiset Kiimingin, Haukiputaan, Oulunsalon ja Yli-Iin kunnanjohtajat. Teille annettiin irtisanomisen jälkeen viideksi vuodeksi sama palkka kuin ennenkin. Teidän ei siis tarvitse tehdä yhtään mitään, mutta suuri palkka tulee tilille kuukausittain. Olenko käsittänyt asian oikein? Tämä kaikki rahoitetaan veronmaksajien varoista. Miltä tuntuu olla yhteiskunnan elätettävänä? Eikö kukaan teistä edes halua lahjoittaa varoja yhteiskunnalle takaisin. Tällaisessa taloustilanteessa ei kukaan voi ymmärtää tällaista röyhkeyttä. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.
488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olet oikeassa, mutta näitten muutaman kunnanjohtajan palkoilla ei Oulua pelasteta.
Huomioi ,että kaikki kuntien työntekijät, joita on tuhansia saavat 5 vuotta palkkansa ja työnsä pitää.
päällekkäisiä duuneja on tosi paljon. Näistä kertyy miljoonia vuosittain.
ei missään muussa työssä ole 5 vuoden irtisanomissuojaa, vaikka työt loppuisi kokonaan.

Kumpi tekee enemmän 5x 6000 = 30te vai 2000 x 3000 = 600.000
Pitää ottaa aina suhteellisuus mukaan. yritysjohtajan tai kunnanjohtajan suurempi palkka on kuitenkin kokonaisuudessa kuin pisara meressä.

Äänestä

Tämähän on yleinen ongelma, että joillekkin maksetaan tyhjästä ja sitten päästetään kovalle eläkkeelle. perseennuoleminen on pop ja hyvävelisysteemi.

Äänestä

sen, että kaikilla uuteen Ouluun liittyneillä lähikuntien työntekijöillä on suojatyöpaikka viideksi vuodeksi meidän veronmaksajien kustannuksella.
Tämä oli se porkkana, minkä valtio lupasi liitoskunnille.
Myös liian raskas johtajaporras tarvitsisi todellista harvennusta - on johtajaa jokaiselle johtajalle. Ja palkka juoksee....

Olen sitä mieltä, että koko henkilöstö kuukauden pakkolomalle vuonna 2014. Miksi kuntasektorilla pitäisi olla jokin erityissuoja tässä suhteessa, kun sitä ei ole yksityisten palveluksessa olevillakaan. Johan on piru merrassa...

Äänestä

puttaalla maksovat mielellään kun vallivaara lähti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä nro 4343 kirjoitti:

Missä ovat entiset Kiimingin, Haukiputaan, Oulunsalon ja Yli-Iin kunnanjohtajat. Teille annettiin irtisanomisen jälkeen viideksi vuodeksi sama palkka kuin ennenkin. Teidän ei siis tarvitse tehdä yhtään mitään, mutta suuri palkka tulee tilille kuukausittain. Olenko käsittänyt asian oikein? Tämä kaikki rahoitetaan veronmaksajien varoista. Miltä tuntuu olla yhteiskunnan elätettävänä? Eikö kukaan teistä edes halua lahjoittaa varoja yhteiskunnalle takaisin. Tällaisessa taloustilanteessa ei kukaan voi ymmärtää tällaista röyhkeyttä. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu