Är Kirsi Virtanen arbetslös ?

Hos Sannfinländarna kunde det säkert finnas passande jobb.

"lycka till"

Tuossa sinulle lukemista.


1930-luvun Suomea

Urho Kekkonen kirjoitti nimimerkillä Mies Suomalainen ja käytti ruotsalaismielisistä sanaa mietosuomalainen, jolla hän kuvasi muun muassa Helsingin Sanomia (22.3.1934, Suomalainen Suomi-lehti 2 / 1934), edistyspuolueen johtoa (1933), (Sunilan ja Kivimäen hallitusten taustavaikuttaja) Rantakaria sekä entistä kokoomuksen johtoa (1933). Urholta lainauksia: "mietosuomalainen haihattelija" (6 / 1934), "mitä yliopistokysymyskeskustelussa ruotsalaisten ja heidän kanssataistelijainsa mietosuomalaisten taholta on esitetty yliopiston suomalaistamista vastaan" (perusteluna oli lähinnä suomenkielisten yliopiston oppikirjojen puute, 1928). Suhteellisuusperiaatetta ei noudatettu eikä kansalaisten ja kansojen tasa-arvon periaatetta.

Urho Kekkonen arvosteli usein Suomen Tukholman lähettiläs Rafael Erichiä, joka jatkuvasti myötäili vierasta valtiota tavalla joka ei sopinut lähettiläälle. Erich oli riidoissa alaisensa (suomalaisuusmies) J V Snellmanin kanssa (filosofin pojan poika).

Numerossa 5 / 1934 Urho Kekkonen arvosteli E N Setälää, joka oli väittänyt, ettei Suomen yliopistoasia olisi Suomen sisäinen asia, jossa "ei tulisi ottaa huomioon ruotsinmaalaista käsityskantaa". Sitä seurasikin ruotsinmaalaisten puuttuminen adressilla Suomen sisäisiin asioihin. Myös Norjan, Tanskan ja Islannin kansallismieliset jättivät oman adressin vastustaakseen Helsingin yliopiston suomenkielistä yliopisto-opetusta. Suomen lähetystöt ottivat adressit vastaan, mikä oli Kekkosen mielestä diplomaattinen virhe - aiemmin Suomen Oslon lähetystö oli kieltäytynyt ottamasta vastaan sikäläisen puolueen vastalausetta Suomen sisäpolitiikasta. Lähettiläs Erich oli tällä kertaa hiljaa eikä paheksunut ruotsalaisten puuttumista Suomen sisäpolitiikkaan, mitä Kekkonen piti sopimattomana. Pohjoismaalaisten ylimielisyys oli suomalaisille liikaa. Suomen kansa tuomitsi jyrkästi ruotsinmaalaisten sekaantumisen Suomen sisäisiin asioihin.

Mainittakoon, että historioitsija Arvi Korhonen piti adresseja puuttumisena sisäisiin asioihimme ja kertoi skandinaaveilla olleen [ilmeisesti rkp:n levittämää] väärää tietoa Suomen asioista. Norja ja Ruotsi eivät olleet järjestäneet suomenkielistä yliopisto-opetusta tai edes koulu-opetusta pohjoisosiensa suomalaiselle vähemmistölle. Korhonen edellytti, että vaatijan omat olot ovat vähintään yhtä hyvät kuin vaatimuksen kohteella. Ja olivatko tanskalaiset valmiita antamaan saksankielistä yliopisto-opetusta vähemmistölleen, kysyi Korhonen.
Nämä halusivat päättää suomalaisten puolesta Suomen yliopistoasiasta. Tämä oli yritys vahingoittaa toisen maan omakielistä tieteenharjoitusta. Suomen kansalla on oikeus päättää omista yliopistoistaan ja vaalia suomalaista kulttuuria.

Urho Kekkonen: "Ellei suomen kieli kelpaa tasavertaisena kielenä pohjoismaisessa yhteistyössä, niin voimme olla siitä yhteistyöstä sivussa". UK "kiittämättömyys on Ruotsin palkka" koki A Hackzell, pääministerin puhe kielilain eduskuntakäsittelyssä, sitten puhui rkp:n "kiihkomielinen von Born" joka halusi murskata suomalaisuusvaatimukset - neljä vuotta myöhemmin 1938 Suomen lehdistö tuomitsi Bornin Ruotsissa pitämän puheen sopimattomana. Born toimi myös sotien aikana isänmaan etua vastaan.

UK 3 / 1934 "Jos Suomeen tulisi von der Goltzin divisioonan upseeri kehumaan, ettei Suomi olisi vapaa ilman heitä, tai jos tänne saapuisi riikinruotsalainen herjaamaan Suomen valtakuntaa, reagoisi sitä vastaan kansallinen omanarvontuntomme." UK huomauttaa että toisillakin kansoilla on oikeus omanarvontuntoon. Kekkoselle kansat olivat tasa-arvoisia, toisin kuin eräät muut Suomen presidentit ajattelivat.

2/2 1935 iso kansalaislähetystö kävi yliopiston suomalaistamisasiassa tasavallan presidentin ja pääministerin luona.


Harva on kuullut presidentti Lauri Relanderin ruotsalaismielisyydestä historiankirjoituksemme perusteellisen sensuurin ja vääristelyn vuoksi. Lainauksia 1930-luvulta, olkaa hyvä!

ELÄVIEN SUOMALAISTEN VÄHEMMISTÖJEN KOULUOLOISTA.
Lauri Halme

Siitä kamppailusta, mitä Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisilla asutusalueilla elävät suomalaiset ovat saaneet käydä omakielisen kansakouluopetuksen antamiseksi lapsilleen, on näitten paikkakuntain ulkopuolella vain hyvin heikko tieto. Sitä ei kuitenkaan tarvitse suuresti ihmetellä, sillä ovathan tiedot suomalaisasutuksesta ruotsalaisilla paikkakunnilla yleensäkin perin pienet.
[..]

Mutta yhtä paljon kuin ylioppilaat ovat osuttaneet innostusta, on varsinainen sivistynyt suomalainen luokka osottanut asialle välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Se ei ole katsonut itsellään olevan minkäänlaisia velvollisuuksia hädänalaisten auttamiseksi.

Taustaksi sopii ottaa Kokkolan maaseurakunnan suomalaisen kansakoulun synty. Siihen tutustuessa käy selville, mitenkä kunnan ruotsinkieliset viranomaiset ovat kaikin keinoin koettaneet vastustaa suomalaisen kansakoulun perustamista, kuinka he ovat pitkittäneet sitä kymmenisen vuoden ajan kylmästi sivuuttaen voimassaolevan lain määräykset, sekä kuinka he ovat kunnan varoista maksaneet ne sakot, joihin maaherra ja korkein hallinto-oikeus heidät tuomitsi. Samalla kävisi siitä selville, että heidät ovat taltuttaneet vain äärimmäisen suuret uhkasakot, niin suuret että niitten määrällä olisi silloin kun koulua alettiin vaatia, rakennettu koko koulu. Tämä koulu saatiin pystyyn muutama vuosi sitten.

Vaikkakin Kokkolan maaseurakunnan suomalaisen kansakoulun alkuvaiheista on jo kulunut lähemmä kaksikymmentä vuotta, näyttää viranomaisten siellä ja silloin käyttämä tapa kelpaavan vielä nykypäivinäkin esimerkiksi ruotsalaisilla paikkakunnilla.
[..]

.. ruotsalaiset viranomaiset yrittävät haalia suomalaisia lapsia ruotsalaisiin kansakouluihin, kunta pakotetaan sakkojen uhalla perustamaan suomalaisille koulu, ei annettuja päätöksiä totella. Niistä valitetaan tarkotuksella voittaa aikaa ja sillä tavalla estää suomalaisilta lapsilta mahdollisuus saada suomenkielistä kansakouluopetusta. Ruotsalaisten kuntain viranomaiset, jotka riitelevät kuntain varoilla, tietävät kestävänsä kamppailussa kauemmin kuin vähävaraiset suomalaiset maanviljelijät ja työmiehet.
[..]

Tällaisia tapauksia on ollut kaksi, Lapväärtin Härkmeren piirin ja Maalahden koulut. Vaasan läänin maaherra on antamillaan päätöksillä velvoittanut juurimainitut kunnat perustamaan suomalaisille niiden anomat koulut. Koulut määrättiin suurten uhkasakkojen varassa avattaviksi nyt kulumassa olevan syyslukukauden alusta. Mutta sitä eivät nämä kunnat ole kuitenkaan tehneet, vaan ovat valittaneet maaherran päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa asia tulee viipymään luultavasti noin vuoden ajan. Sikäli kuin ruotsalaisten menettelytapoja tunnetaan, tulee asia kehittymään edelleen, siten, että kunnat maksavat sen uhkasakon, minkä korkein, hallinto-oikeus heille määrää, eivätkä siis rakenna koulua. Sen jälkeen on suomalaisten jätettävä maaherralle uusi anomus. Maaherra määrää uuden uhkasakon, mutta siitä valitetaan taasen korkeimpaan, hallinto-oikeuteen. Ja tätä menettelyä jatketaan Kokkolan maaseurakunnan tavoin aina siihen saakka, kun uhkasakot alkavat olla kunnan verovelvollisia liian suuresti rasittavia. Mutta siihen mennessä on voitettu aikaa ainakin noin viitisen vuotta.
[..]

..innostuksesta, mikä on ilmennyt Mustasaaressa siinä kolkassa, joka rajoittuu Laihian pitäjään.

Kun pidettiin mahdottomana yhä suuremmaksi kasvavan lapsiluvun sijoittamista ruotsalaisiin kansakouluihin, ja kun Mustasaaren kunta kieltäytyi suorittamasta Laihian kunnalle lasten koulunkäynnistä Laihialla johtuvia kustannuksia, ruvettiin kuvittelemaan oman koulun saantia. Kun tätä tarkotusta varten ei ollut penniäkään rahaa, näytti asia suoraan sanoen mahdottomalta. Mutta kun koululle voitiin, saada suoja erään kunnassa asuvan suomalaisen maanviljelijän omistamasta latorakennuksesta, jonka toiseen päähän oli rakennettu kaksi tilapäishuonetta, katsottiin kuitenkin koulun alkaminen mahdollisuuksien rajoissa olevaksi. Pulpetit hankittiin siten, että kukin talo otti valmistaakseen yhden sellaisen. Ja kun kouluun saatiin vielä vaatimaton pöytä opettajattarelle sekä neliömetrin suuruinen musta taulu ja vaatimaton harmooni, alettiin koulu syyslukukaudella v. 1925. Oppilaat sekä opettajatar ovat kaikki olleet sangen innostuneita, ja vanhempien ihmisten innostusta kuvaa parhaiten se, kun mainitsee, että ensimmäiseen joulujuhlaan oli kerääntynyt noin 150 henkilöä. Näistä mahtui vain pieni osa koulun sangen pieniin huoneisiin.

Helsingin yliopisto suomalaiseksi !
Aarni Penttilä kertoi 1920, että yliopistossa on paljon mielivaltaa. Keväällä 1921 Aarni Penttilä oli ehdottanut viron ja unkarin kielten lehtorin virkoja, mutta yliopiston konsistorin ruotsalainen enemmistö epäsi virat. Ehdotusta olivat puolustaneet E A Tunkelo ja Yrjö Wichmann.

Yliopistolaki vuodelta 1923 ei ollut taannut suomenkielistä opetusta, rkp vastusti sitä ja sdp Väinö Tannerin johdolla myötäili. Opetusministeri Emil Nestor Setälä kysyttäessä Suomen ainoan valtionyliopiston, Helsingin yliopiston suomalaistamisesta vastasi, että ruotsinkielinen rinnakkaisyliopisto maksaisi 100 miljoonaa markkaa. Luku on ilmeisen väärä. Tähän mielikuvitukselliseen summaan ei hän ollut laskenut lainkaan yksikielisestä yliopistosta aiheutuvia säästöjä. Tätä perusteetonta väitettä 100 miljoonan markan kuluista poliitikot myöhemmin toistivat. (E N Setälä oli puhunut suomea Helsingin yliopiston konsistorissa 1894 ja toiminut Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsenenä vuosina 1906-08, mutta politiikassa luopunut ylioppilaiden etujen ajamisesta.)

Ylioppilaslehdessä 20.10.1923 Niilo Kärki vaati Helsingin yliopistoa suomalaiseksi, joka toteutuessaan olisi maailman ainut suomenkielinen yliopisto. Tuolloin ylioppilaita oli 2523, joista suomenkielisiä 72 %. Jokaista kymmentätuhatta suomenkielistä kohti oli vain 9 ylioppilasta (vastapuolella jopa 32). Yrjö Ruutu ja Martti Haavio sekä lukuisat muut aikalaiset vaativat samaa.

Sanomalehti Ilkka vaati suomenkielistä Helsingin yliopistoa vuonna 1925, kuten myös ylioppilaat itse. Puolueista ensin Maalaisliitto ja myöhemmin Edistyspuolue ja Kokoomus laativat suomalaisuusohjelman. Ohjelmissa oli vaatimus yliopiston suomenkielisestä opetuksesta, mutta osa puolueiden poliitikoista sekä lehdistöstä vaikeni asiasta.

Ylioppilaat laativat adressin 20.11.1928 Helsingin yliopiston suomalaistamiseksi. Opetuksen, tenttien ja oppikirjojen pitäisi olla suomenkielisiä, mikä ei ollut vielä todellisuutta. 3,014 allekirjoitusta, eli noin 90 % yliopiston suomenkielisistä opiskelijoista allekirjoitti vetoomuksen. Pääministeri Sunila lupasi asian pikaista käsittelyä, mutta asia ei edennyt. Ylioppilaat levittivät asiaansa maaseudulla. Yliopiston työntekijät suhtautuivat vihamielisesti suomenkielisiin opiskelijoihin, esimerkkitapaus: syksyllä kirjauduttaessa virkailija leimasi ensin ruotsinkielisten opintokirjat ja vasta sitten suomenkielisten. Vaikka ylioppilaitten selvä enemmistö oli suomenkielisiä. Manteren hallituksen opetusministeri Lauri Ingman antoi kielteisen vastauksen, ei käsittele asiaa. Kuitenkin Ingman laati vuonna 1929 eduskunnan hyväksymän lain, jolla yliopistossa järjestettiin ylimääräistä ja tilapäistä suomenkielistä opetusta. Eräillä aloilla ei ollut ollenkaan opetusta suomeksi. Myös suomenkielisistä oppikirjoista oli puutetta, mitä myös käytettiin verukkeena vastustaa opetusta suomeksi. Konsistori teki 3 ehdotusta toukokuun lopussa 1929, 2-kieliseksi muut paitsi maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta vain suomenkieliseksi, jäi puolitiehen. Ylioppilaat olivat vaatineet itselleen kokonaan suomenkielistä opetusta.

Kahdella puolueella oli 1920-luvulla ohjelma suomen kielen edistämiseksi, mutta niiden lehdistö vaikeni asiasta. Politiikan taustavaikuttaja, ruotsalais- ja saksalaissuuntauksen kannattaja Kaarle N Rantakari (kok) vaati 1929 Aamulehdessä suomalaisuusohjelman "hiljaista hautausta", tarkoittaen asian sensurointia mediassa ja politiikassa.


Vuonna 1926 Ruotsi puuttui Suomen sisäisiin asioihin
Muutamien poliitikkojen ruotsalaisten mielistelyä suomalaisten ihmisoikeuksien kustannuksella esiintyi 1920-luvullakin.

Ruotsin lehdistö suhtautui vihamielisesti suomalaisiin, jotka ajoivat omia etujaan. Ja maan hallitus puuttui Suomen sisäisiin asioihin. Ulkoministeri Setälä antoi haastattelun ruotsalaiselle "Suomi-syöjä"-sanomalehdelle keväällä 1926, puhuen Helsingin yliopiston suomenkielistä opetusta haluavia vastaan. (Ilmaus Suomi-syöjä on aikalaisten käsitys ruotsalaislehdestä, katso kuvaa.) Samoihin aikoihin pääministeri Kyösti Kallio piti juhlapuheen aitosuomalaisten tilaisuudessa - joiden etua ulkoministeri Setälä siis ei halunnut ajaa. Aitosuomalainen-lehti 1926

Samassa ruotsalaislehdessä kesällä 1926 Hannes Ryömä ja Oskari Mantere yrittivät selittää aitosuomalaisten vaatimusten epäoikeudenmukaisuutta ja vahingollisuutta - vaikka nämä halusivat saada oikeudenmukaisen osansa koulutuksesta. Myöhemmin samana vuonna lehden sivuilla W A Lavonius suhtautui ylioppilaiden vaatimuksiin vihamielisesti ja väitti aitosuomalaisten henkilökohtaisten ominaisuuksien olevan pelkästään kielteisiä. Mahdollisesti sanomalehti vääristelee haastateltavien sanomaa vielä jyrkemmäksi kuin nämä ovat tarkoittaneet.