Avoliitto on muodissa nykyään. Joka ei halua mennä avoliittoon on kummajainen, jota katsotaan nenän vartta pitkin.
Väite 1:
Avoliiton taustalla on sitoutumisen pelko.
-avioliittoon ei uskalleta mennä ilman yhdessä asumista, koska taustalla on huonoja kokemuksia lähipiiristä. On muotia myös erota. Valheellista on kuitenkin uskoa että avoerossa pääsisi helpommalla kuin avioerossa. Enää avioero ei ole julkinen häpeä, joten sekään ei ole enää peruste puolustaa avoliittoa.
-Ja sitä paitsi mitä odottamista hääjuhlissa enää on, kun on koettu jo kaikki mitä voisi odottaa yllätyksenä. Minusta sellainen on tylsää.
Väite 2.
Avoliitto on epäluottamuksen osoitus kumppanille
Avioliitto perustuu sitoutumiselle ja rakkaudelle. Avoliiton syynä on useinmiten se, että ei luoteta kumppaniin täysin. Avoliiton kannattaja haluaa pitää "jalkaa oven välissä" siltä varalta, jos kumppanissa ilmenee jotakin sellaista jota ei voi sulattaa. Tämäkin ajattelu perustuu valheeseen: Täysi luottamus on rakkauden perusta. Epäluottamus syö pohjaa pois rakkaudelta. Yritettäessä saada eron mahdollisuus minimiin, itse asiassa tehdään juuri päinvastoin.
Väite 3.
Avoliitto ei turvaa heikomman oikeuksia.
Avioliitto on oikeudellinen toimenpide, jonka avulla varmistetaan ja helpotetaan taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Erotapauksissa esim. omaisuudenjako on toteutettavissa kohtuullisen helposti. Näin ei ole avoliitossa. Usein vääryyttä kokee heikompi ja köyhempi osapuoli. Näin siksi että asioista ei ole sovittu useinkaan etukäteen juridisesti pätevällä tavalla.
Väite 1:
Avoliiton taustalla on sitoutumisen pelko.
-avioliittoon ei uskalleta mennä ilman yhdessä asumista, koska taustalla on huonoja kokemuksia lähipiiristä. On muotia myös erota. Valheellista on kuitenkin uskoa että avoerossa pääsisi helpommalla kuin avioerossa. Enää avioero ei ole julkinen häpeä, joten sekään ei ole enää peruste puolustaa avoliittoa.
-Ja sitä paitsi mitä odottamista hääjuhlissa enää on, kun on koettu jo kaikki mitä voisi odottaa yllätyksenä. Minusta sellainen on tylsää.
Väite 2.
Avoliitto on epäluottamuksen osoitus kumppanille
Avioliitto perustuu sitoutumiselle ja rakkaudelle. Avoliiton syynä on useinmiten se, että ei luoteta kumppaniin täysin. Avoliiton kannattaja haluaa pitää "jalkaa oven välissä" siltä varalta, jos kumppanissa ilmenee jotakin sellaista jota ei voi sulattaa. Tämäkin ajattelu perustuu valheeseen: Täysi luottamus on rakkauden perusta. Epäluottamus syö pohjaa pois rakkaudelta. Yritettäessä saada eron mahdollisuus minimiin, itse asiassa tehdään juuri päinvastoin.
Väite 3.
Avoliitto ei turvaa heikomman oikeuksia.
Avioliitto on oikeudellinen toimenpide, jonka avulla varmistetaan ja helpotetaan taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Erotapauksissa esim. omaisuudenjako on toteutettavissa kohtuullisen helposti. Näin ei ole avoliitossa. Usein vääryyttä kokee heikompi ja köyhempi osapuoli. Näin siksi että asioista ei ole sovittu useinkaan etukäteen juridisesti pätevällä tavalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...ja mitä se sinulle kuuluu, miten MUUT ihmiset asumisensa ja yhteiselämänsä järjestää? Eiköhän se ole kuule edelleen niin, että pitkään avoliitossa eläneitä katsotaan yhä nenänvartta pitkin ja pidetään "susiparina" aivan kuten ennenkin.Onneksi kaikki eivät tällaiselle pane turhan suurta painoa.
Väitteesi ovat pelkkää yleistystä. Oletko itse ollut avoliitossa? Mikä siinä sinua riipii? Olen asunut ja elänyt avoliitossa jo kymmenen vuotta eivätkä väitteesi pidä paikkaansa kohdallamme evätkä kenenkään tuntemani, avoliitossa elävän kohdalla.Et ole tullut ajatelleeksi, että avioliittoa voisi joku pitää turhana, kun tarkoituksena on juuri elää rakastetun kanssa eikä olla vain yhteiskunnan veronmaksajia kasvattava eksklusiivinen lisääntymisyksikkö?
Just niin.Kyllä avoliitto on oikea ja se on turvallisempi vaihtoehto tänä päivänä suomessa kun joka kolmas avioero hajoaa.
On oikein asua avoliitossa ja siinä tutustuu kumppanit toisiinsa ja oppii tuntemaan toisen hyvät ja huonot puolet.Jos haluaa myöhemmin mennä naimisiin niin ainakin tietää millaisen ihmisen kanssa on menossa naimisiin.
Avioliitot juuri siitä syystä hajoaa kun ei ole tutustuttu kunnolla toisiinsa vaan on menty naimisiin ja sitten alettu aviossa ollessa tutustumaan toisiinsa ja on tullut arki eteen ja on petytty toisiinsa ja aviopuolisot huomaa että toi on ihan vieras ihminen. Kyllä monilta pettymyksiltä säästyttäisiin ja avioerot myös vähenisi jos ensin asutaan avoliitossa ja opitaan tuntemaan toinen toisensa ja arjessa se toinen parhaiten opitaan tuntemaan.
Se on jokaisen oma asia asuuko avoliitossa tai avoliitossa.Se on pääasia että tuntee itsensä onnelliseksi ja kyllä se on ymmärrettävää näin avioerojen aikana että niin moni haluaa olla avoliitossa.
Monta vuotta sitten sunnuntaivekkari ohjelmassa Raimo Vakkuri sanoi että monilta avioeroilta säästyttäisiin jos ihmiset asuisivat ensin avoliitossa ja siinä kumppani opitaan tuntemaan arjessa hyvät ja huonot puolet.Se on suositeltavaa että asutaan avoliitossa ennenkuin mennään avioliittoon.
Tilastot kertovat kuitenkin toista. Niiden jotka eivät ole eläneet avoliitossa, eroamisluvut ovat selvästi pienemmät kuin avoliitolla aloittaneet. (Valitettavasti en muista lähdettä).
Tämä ei välttämättä kerro suhteen onnellisuudesta mitään, mutta kertoo siitä että asenne on erilainen. Jos asenteena on että syteen tai saveen, mutta yhdessä pysytään, niin liitto kestää paremmin. Se auttaa ja on auttanut aikaisempia sukupolvia kestämään elämän myrskyissä.
Avioliitto on tahtomista rakastaa, ei kysytä että rakastatko. Siinä on vissi ero.
En tiedä mistä olet nuo tilastot saanut?Mutta olen kuullut päinvastaista että moni joka on joutunut pettymään ihmissuhteissaan tai on eronnut aikaisemmin avioliitossa ja on tullut avioero,niin tuskin uskaltaa enää mennä naimisiin ihan tuosta vain.Kyllä aikaisemmat pettymykset panee ihmisen varovaisemmaksi.
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/EsiavioEK.htm
Monille tuntuu kirkollinen avioliiton sakramentti olla se oikea avioliiton standardi yhteiskunnassa. Sekulaarisessa yhteiskunnassa,joka länsimainen avoin demokraattinen oikeusvaltio aina väistämättä on, kirkollinen vihkiminen on yhteisön sisäinen seremonia.
Yhteiskunnan taas tulee antaa kaikille niille sopimuksille, joille ei löydy mitään eväämisperustetta, yhteiskunnan suoja niin pyydettäessä. Näillä perusteilla avoliitolla ja avioliitolla ei pitäisi olla mitään erityisiä eroja, kyse on vain siitä onko yhteiselämä julkisesti "huudatettu". Ja sivuraiteelle: länsimaisen oikeuskäytännön mukaan esim.samaa sukupuolta olevien liitoille ei ole mitään estettä joten homoliittoja rajoittavat lait ovat oikeusperiaatteiden vastaisia.
No, ongelma avo/avioliittokeskustelussa että jotkut pitävät kirkollista vihkimistä oikeampana kuin yhteiskunnan siunaamaa yhteiselämää.
Ja tässä täytyy sanoa että he ovat väärässä. Kirkko on yksityinen järjestö jonka sisäiset asiat eivät kuulu siihen kuulumattomille jos lakia ei ole rikottu.
Toinen pointti: Miksi ihmisten pitäisi elää yhdessä ikuisesti? Miksi ei saisi erota? Miksi pitäisi mennä avioliittoon yleensäkään? Mitä pahaa siinä on ihmiset haluavat erota?
Kukaan ei suoraan pystynyt antamaan tyydyttävää vastausta näihin kysymyksiin joten esitän ne tässä uudelleen.
Oli aivan mahtava lukea sinun kirjoituksesi.. Kerroit asiasi juuri niillä sanoilla joilla minä ko. asiaa myös perustelen.
Olen myös nähnyt saman tilaston tuosta, että avoliitossa aloittaneiden liitot ovat päätyneet eroon useammin kuin niiden jotka ovat menneet suoraan avioliittoon.
Minusta tämä kertoo sitoutumispelosta, joka sitten voi jossain vaiheessa iskeä ihmiseen avioliitossa, jos on ollut tällaisessa avoimessa suhteessa aiemmin.
Tänä päivänä tosiaan ei arvosteta avioliittoa ollenkaan.. Olemme kokeneet sen mieheni kanssa ihan henk.koht. Olimme vasta menneet naimisiin kun meille sanottiin aivan suoraan virastoissa, että erotkaa ja eläkää avoliitossa, niin kaikki hoituu helpommin ja saatte kaikki tuet.
Meidän arvomaailmaamme se ei vain sopinut. Tuntui kyllä oudolta se, että meitä "rankaistiin" siitä, että olimme halunneet sitoutua toisiimme.
Siinä on tämän päivän arvot..
Minusta tuntuu, että avoliiton suosio piilee siinä, että monet ihmiset ovat käsittäneet rakkauden tunteeksi, jossa tuntee rakastavansa kumppania ja on aina niin ihanaa.. Ja sitten kun jonakin päivänä katsoo toista, eikä näe toisessa mitään rakastettavaa, ja tunne on kadonnut, sitä lähtee suhteesta ja etsii uuden miehen jonka kanssa on taas se niin ihana tunne.
Eihän tämä kumppanini voi olla minulle "Se Oikea", koska minulla ei enää ole sitä rakkautta.
Olemme monta kertaa miettineet mieheni kanssa sitä, kuinka onnellisia olemme kun meille oli tämä "rakastaminen" valjennut jo ennen naimisiin menoa. Niinkuin sanoitkin, pappi ei kysynyt meiltä rakastammeko toisiamme, vaan hän kysyi niin minulta kuin mieheltäni, TAHDOTKO rakastaa, ja vastasimme kyllä.
Ja olen tästä hyvin kiitollinen Jumalalle!
Monta kertaa tulee tilanteita joissa mieheni katsoo minua ja ajattelee varmasti näin; "Miten olen voinut rakastua tuohon naiseen?. En tunne häntä kohtaan rakkautta ollenkaan".
(Minä kun en kovinkaan usein ole niin rakastettava.:)
MUTTA; mieheni tahtoi sitoutua ja rakastaa kaikesta huolimatta minua, mukaanlukien silloin kun sitä vähiten ansaitsen.
Tahdonpäätös ja sitoutuminen Jumalan edessä. Se on jotain valtavaa. Se tuo elämään siunauksen!