Copy from NM:
>Kumpi päättää: Jumala vai ihminen? - sivu 1 / 1 aiheisiin <
Hemmo 10.9.2004 15:41
Tämä aika on voimakasta yksilöllisyyden ja voimakkaitten yksilöitten aikaa. Maailma tuntuu määrittelevän ihmiseksi sellaisen, joka huolehtii omasta itsestään ja on yhtä mieltä enemmistön kanssa. Onkin nurin kurista, että mitä enemmän korostetaan yksilöllisyyttä niin sitä enemmän ihmisen todellinen persoona ja persoonallisuus hukkuu tittelien, työkiireiden ja kulutusjuhlien alle. Eksynyt yksilö etsii turvaa laumoista, joilla on paimenina omaa etuaan tavoittelevat maailmalliset mammonan palvelijat. Tämä ajan henki ei ole kaukana kenestäkään meistä.
Tämä oikeistolainen ajattelu on tuottanut meille uskonnollisen äpärälapsen, jonka nimi on ”yksilön ratkaisukristillisyys”. Kun ensin yksilön ja lähimmäisen päälle on heitetty vastuu hänen omasta ajallisesta selviämisestään niin on luonnollista, että hänen päälleen kaadetaan vastuu myös hänen iankaikkisuus kohtalostaan. Kun uskonnollinen henki on saarnannut ”ihmisen ratkaisua Jumalan puoleen” eikä Jumalan ratkaisua koko ihmiskunnan puolesta, niin on syntynyt laumoja jotka luottavat enemmän omaan uskoonsa kuin Jumalaan ja Kristukseen. Usko näet ei puhu uskosta vaan Kristuksesta.
Tälle ”omalla uskolla oman minän pelastaminen” opille on ollut luonnollinen jatke se, että omalla uskolla ja omalla pinnistyksellä tullaan myös rikkaiksi ja terveiksi. Näin kun luovutetaan lunastettu ihmiskunta takaisin saatanalle ja odotetaan ratkaisua taas ihmiseltä eikä katsota Kristukseen on seurauksena se, ettei tarvitse välittää paskaakaan lähimmäisestään. Näin voimme jättää ryöstetyn ja hakatun oman onnensa nojaan ja kävellä ohi. Voimme elää loistossa ja antaa Lasaruksen maata paiseissaan ovellamme koirien nuoltavana. Olemmehan tulleet autuaiksi omilla ”oman minän uskonratkaisuillamme”. Näinhän me luulemme. Koska olemme vyöryttäneet vastuun pelastuksesta takaisin ihmiselle, niin voimme syyllistää hänet kaikesta hänen kurjuudestaan. Emme huomaa, että portot, syntiset ja publikaanit menevät ennen meitä taivasten valtakuntaan.
Jeesuksen opetuksien mukaan omaa sielua ei tulisikaan pelastaa, vaan kadottaa jotta löytäisi todellisen sielun pelastuksen. Edelleen Hän sanoo meille, että joka yrittää pelastaa sielunsa (alkukielessä elämä on sielu, psykhe) hän kadottaa sen. Tämä kadottaa sana vääntyy usein luterilaisissa raamatuissamme kadotukseksi, vaikka se on katoamista ja täydellistä häviämistä olemattomiin. Jeesus myös opettaa meitä kieltämään itsemme. Eikö oma uskonratkaisu ole mitä suurimmissa määrin itseä? Evätkö sitä ole meidän oma kasteemme ja kaikki omat ponnistuksemme ”oman minän” autuuden saamiseksi? Onko koko maailman Vapahtajan typistäminen henkilökohtaiseksi vapahtajaksi Kristuksen uudelleen ristiinnaulitsemista vain itselleen? Hänhän on kuollut kaikkien ihmisten edestä ja koko maailman synnin tähden.
Jeesus kehottaa meitä etsimään Jumalan vanhurskautta. Jumalan vanhurskautta ennen kaikkea muuta. Hän kehottaa etsimään ja kolkuttamaan. Pysähtyykö uskovan kasvu kuin linnustajan paulaan silloin, kun hän tulee tuntemaan jonkun täydellisen ja ”oikean” opin. Emmekö luota Herraan kun haalimme itsellemme opettajia, joiden elämä ei todista Kristuksesta? Emmehän ole kenenkään opetuksen tarpeessa, kun Pyhän Hengen voitelu on meissä. Ovatko isiemme opit ja kristilliset dogmit evankeliumia, vai ovatko ne kuollutta kirjainta. Pahimmassa tapauksessa ne voivat olla käärmeen myrkkyä ja väkevää eksytystä. Jos Jumala haluaa kuljettaa meitä jokaista myös yksilöinä, niin miksi tyydymme vähempään? Emmekö elä Raamatunkin mukaan uuden liiton aikaa, jolloin kaikilla on mahdollisuus tuntea Herra henkilökohtaisesti ja yksilöllisesti.
Olemmeko panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten Vapahtaja ja Pelastaja? Roikummeko kiinni Jumalan armossa, joka on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille? Minua ahdistaa kun tulee puhe minun ratkaisustani Jumalan puoleen. Ei sellaista minulla ole. Minun omien ratkaisujeni kautta minä olen tuhon ja kuoleman oma. Takerrun siis Jumalan ratkaisuun, jonka Hän teki Kristuksessa Jeesuksessa koko ihmiskunnan puolesta, kaikkien ihmisten puolesta. Jeesus Kristus on minulle koko maailman Vapahtaja. Muurissani ei ole aukkoja koska siitä ei puutu yhtään kiveä, koska siitä ei puutu yhtään ihmistä. Näin seison kalliolla. En omasta tahdosta, vaan Jumalan tahdosta.
Sanotaan että kaikki eivät halua pelastua, mutta jopa raamatussakin lukee että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan. Emme kai me kukaan halunneet pelastua vanhan minuutemme puolesta. Vetääkö ihminen siis tässä tahto asiassa pitemmän korren kuin Jumala. Eikö Jumalan tahto tapahdukaan? Loukkaannummeko Kristukseen Jeesukseen, jos Hän onkin sitä mitä Raamattu sanoo Hänen olevan. Kaikkien ihmisten pelastaja. Tuomitseeko Jumalan täydellinen armo meidän itsekkään minämme Pelastuksen ulkopuolelle kuolemaan?
En pidä myöskään puuhastelua näissä ns. seurakunnissa minkään arvoisena. Se annettakoon minulle anteeksi, sillä saanhan ajatella vapaassa maassa niin kuin haluan. Eikö meidän pitäisi olla maailman keskellä todistuksena Jumalan valtakunnasta? Eikö meidän pitäisi olla maailman Valo? Mutta ehkä onkin parempi puuhastella kaikenlaista ”pikku nättiä” jossakin puulaakissa kuin mennä julistamaan kadotustuomiota, helvettiä ja saatanan valtakuntaa lunastetuille ihmisille. Näin myös kaikki uskonnolliset puolueet ajavat lopulta kaikkivaltiaan pyhää asiaa.
ISÄ MEIDÄN JOKA OLET TAIVAASSA, PYHTITETTY OLKOON SINUN NIMESI, TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI…
>Kumpi päättää: Jumala vai ihminen? - sivu 1 / 1 aiheisiin <
Hemmo 10.9.2004 15:41
Tämä aika on voimakasta yksilöllisyyden ja voimakkaitten yksilöitten aikaa. Maailma tuntuu määrittelevän ihmiseksi sellaisen, joka huolehtii omasta itsestään ja on yhtä mieltä enemmistön kanssa. Onkin nurin kurista, että mitä enemmän korostetaan yksilöllisyyttä niin sitä enemmän ihmisen todellinen persoona ja persoonallisuus hukkuu tittelien, työkiireiden ja kulutusjuhlien alle. Eksynyt yksilö etsii turvaa laumoista, joilla on paimenina omaa etuaan tavoittelevat maailmalliset mammonan palvelijat. Tämä ajan henki ei ole kaukana kenestäkään meistä.
Tämä oikeistolainen ajattelu on tuottanut meille uskonnollisen äpärälapsen, jonka nimi on ”yksilön ratkaisukristillisyys”. Kun ensin yksilön ja lähimmäisen päälle on heitetty vastuu hänen omasta ajallisesta selviämisestään niin on luonnollista, että hänen päälleen kaadetaan vastuu myös hänen iankaikkisuus kohtalostaan. Kun uskonnollinen henki on saarnannut ”ihmisen ratkaisua Jumalan puoleen” eikä Jumalan ratkaisua koko ihmiskunnan puolesta, niin on syntynyt laumoja jotka luottavat enemmän omaan uskoonsa kuin Jumalaan ja Kristukseen. Usko näet ei puhu uskosta vaan Kristuksesta.
Tälle ”omalla uskolla oman minän pelastaminen” opille on ollut luonnollinen jatke se, että omalla uskolla ja omalla pinnistyksellä tullaan myös rikkaiksi ja terveiksi. Näin kun luovutetaan lunastettu ihmiskunta takaisin saatanalle ja odotetaan ratkaisua taas ihmiseltä eikä katsota Kristukseen on seurauksena se, ettei tarvitse välittää paskaakaan lähimmäisestään. Näin voimme jättää ryöstetyn ja hakatun oman onnensa nojaan ja kävellä ohi. Voimme elää loistossa ja antaa Lasaruksen maata paiseissaan ovellamme koirien nuoltavana. Olemmehan tulleet autuaiksi omilla ”oman minän uskonratkaisuillamme”. Näinhän me luulemme. Koska olemme vyöryttäneet vastuun pelastuksesta takaisin ihmiselle, niin voimme syyllistää hänet kaikesta hänen kurjuudestaan. Emme huomaa, että portot, syntiset ja publikaanit menevät ennen meitä taivasten valtakuntaan.
Jeesuksen opetuksien mukaan omaa sielua ei tulisikaan pelastaa, vaan kadottaa jotta löytäisi todellisen sielun pelastuksen. Edelleen Hän sanoo meille, että joka yrittää pelastaa sielunsa (alkukielessä elämä on sielu, psykhe) hän kadottaa sen. Tämä kadottaa sana vääntyy usein luterilaisissa raamatuissamme kadotukseksi, vaikka se on katoamista ja täydellistä häviämistä olemattomiin. Jeesus myös opettaa meitä kieltämään itsemme. Eikö oma uskonratkaisu ole mitä suurimmissa määrin itseä? Evätkö sitä ole meidän oma kasteemme ja kaikki omat ponnistuksemme ”oman minän” autuuden saamiseksi? Onko koko maailman Vapahtajan typistäminen henkilökohtaiseksi vapahtajaksi Kristuksen uudelleen ristiinnaulitsemista vain itselleen? Hänhän on kuollut kaikkien ihmisten edestä ja koko maailman synnin tähden.
Jeesus kehottaa meitä etsimään Jumalan vanhurskautta. Jumalan vanhurskautta ennen kaikkea muuta. Hän kehottaa etsimään ja kolkuttamaan. Pysähtyykö uskovan kasvu kuin linnustajan paulaan silloin, kun hän tulee tuntemaan jonkun täydellisen ja ”oikean” opin. Emmekö luota Herraan kun haalimme itsellemme opettajia, joiden elämä ei todista Kristuksesta? Emmehän ole kenenkään opetuksen tarpeessa, kun Pyhän Hengen voitelu on meissä. Ovatko isiemme opit ja kristilliset dogmit evankeliumia, vai ovatko ne kuollutta kirjainta. Pahimmassa tapauksessa ne voivat olla käärmeen myrkkyä ja väkevää eksytystä. Jos Jumala haluaa kuljettaa meitä jokaista myös yksilöinä, niin miksi tyydymme vähempään? Emmekö elä Raamatunkin mukaan uuden liiton aikaa, jolloin kaikilla on mahdollisuus tuntea Herra henkilökohtaisesti ja yksilöllisesti.
Olemmeko panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten Vapahtaja ja Pelastaja? Roikummeko kiinni Jumalan armossa, joka on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille? Minua ahdistaa kun tulee puhe minun ratkaisustani Jumalan puoleen. Ei sellaista minulla ole. Minun omien ratkaisujeni kautta minä olen tuhon ja kuoleman oma. Takerrun siis Jumalan ratkaisuun, jonka Hän teki Kristuksessa Jeesuksessa koko ihmiskunnan puolesta, kaikkien ihmisten puolesta. Jeesus Kristus on minulle koko maailman Vapahtaja. Muurissani ei ole aukkoja koska siitä ei puutu yhtään kiveä, koska siitä ei puutu yhtään ihmistä. Näin seison kalliolla. En omasta tahdosta, vaan Jumalan tahdosta.
Sanotaan että kaikki eivät halua pelastua, mutta jopa raamatussakin lukee että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan. Emme kai me kukaan halunneet pelastua vanhan minuutemme puolesta. Vetääkö ihminen siis tässä tahto asiassa pitemmän korren kuin Jumala. Eikö Jumalan tahto tapahdukaan? Loukkaannummeko Kristukseen Jeesukseen, jos Hän onkin sitä mitä Raamattu sanoo Hänen olevan. Kaikkien ihmisten pelastaja. Tuomitseeko Jumalan täydellinen armo meidän itsekkään minämme Pelastuksen ulkopuolelle kuolemaan?
En pidä myöskään puuhastelua näissä ns. seurakunnissa minkään arvoisena. Se annettakoon minulle anteeksi, sillä saanhan ajatella vapaassa maassa niin kuin haluan. Eikö meidän pitäisi olla maailman keskellä todistuksena Jumalan valtakunnasta? Eikö meidän pitäisi olla maailman Valo? Mutta ehkä onkin parempi puuhastella kaikenlaista ”pikku nättiä” jossakin puulaakissa kuin mennä julistamaan kadotustuomiota, helvettiä ja saatanan valtakuntaa lunastetuille ihmisille. Näin myös kaikki uskonnolliset puolueet ajavat lopulta kaikkivaltiaan pyhää asiaa.
ISÄ MEIDÄN JOKA OLET TAIVAASSA, PYHTITETTY OLKOON SINUN NIMESI, TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI…
Vastaukset 1
Vanhimmat
että on edes joku samalla tavalla ajattelija.