Kiitti vaan kunnanpäättäjät!Puranen tulos tai ulos!!
Eipä tullut lujabetoni tänne
kurjuus jatkuu
752664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
em on k-mäen pky lopun alku!
Kärsämäki on ollut loppu jo kauan eikä lujabetoni olisi pelastanut tilannetta
Kunnanjohtaajalle nostettiin aikoinaan palkkaa 500€/kk kun hänen ansiokseen luettiin tulipalon jälkeinen tuotannon jatkuminen.
Olisiko nyt syytä alentaa palkkaa tuolla samalla summalla, kovin on ollut monessa mukana vaikka ei näy papereilla.
niinseon k.sä vieläkin; sotaikana k-partio v-linjojentakaa tulossa omiensapuolelle; "tunnus-sana?"; "omia ollaan", "ampukaa vihollinen seon"!
Liitoksia odotellessa rahat menemään ettei ne mene yhteiseen hyvään (mikä on myöhemmin itseltä pois). On vain kärsämäki sellaisessa jamassa ettei kelpaa kenellekkään liitoskumppaniksi
Olishan tuossa sellainen mahdollisuus että Kärsämäki liitettäisiin Vattukylään.
.. Nivalan taivastienkulkijat "armosta..eli ensikesäseuroihin kokokunnahallinto etupenkkiin ja kaik öylätit poskee..kättäpäivää "yläukonTerveh!. niija P-järviset kans, H-järviset on jo muuten vaen Körtti vähäsen kitkuvaa ko nee savoo savuaa, Reisien kans pärijää ja ne jäiski poijes jos Nivalan kans yhteinen siionin nro löytys
lestatiolaiset saattaa olla uuden pj:n johdolla parasta koko kepuvaltuustossa? Edellisellä kaudella papinrouvakin vikisi kun silloinen pj käskytti vähempiarvoisiaan. Ei uskaltanut vastaan nousta kuin 2, muut taipui painostuksen alla
Miksei tuota tullut?
Incap otettiin tänne sellaisilla ehdoilla aikanaan, ettei yksikään muu kunta/kaupunki niihin suostunut, eli hinnalla millä hyvänsä.... Pelattiin uhkarohkeata ja tuloksen tiedämme.... Miksi päättäjiä ei laiteta vastuuseen näistä hölmöistä päätöksistä ?
Puranen hoiti jutun yhdessä seutukuntajohtaja Jussilan kesken. Montako euroa kärsämäki maksaa näille. Ei taija riittää 300 euroa/asukas eli 300e x 2700as= 810 000 euroa/vuosi, elinkeinojen ja yritysten sälymisestä ja uusien yritysten perustamisesta.
elinkeinoasiamieskö se otti elinkeinorahaston 3 miljoonaa ja makso niillä alijäämät?
menkää kotia tupruttelemaan
Jaa se ei tullutkaan Kärsämäelle? Minäkin hain silloin kun oli huhuja että se tulisi Kärsämäelle niin siihen koulutukseen mistä olisi sitten tullut työpaikka. Harmittaa kärsämäen puolesta, olin sielä kerran töissä ja kyllä Kärsämäki ansaitsisi uuden suurehkon työllistäjän Incapin jälkeen.
saa työllistää melko kauan ennenkuin päästään edes miinukselta nollatilanteeseen saati plussan puolelle (milli meni kunnan rahoja). Jokunen kärsämäkinen voi työllistyä mutta massit menee pääasiassa ihan muualle kun yrittäjä ei ole kunnassa kirjoilla.
Tiestöt on huippuluokkaa , mutta lesto ja kepu....?
..sama asia,,
Mitähän hyötyä siitä nihakista on näinä vuosina ollut kärsämäkisille
beettoni tuli ja meni
..no ei tännekkään."Kaupungin"teollisuus alueelle se nyt kuitenkin tuli.Tuskin siirtää tuotantoaan aivan heti kaukoitään,jos koskaan.Se hyvä, kunnia kaikille jotka vaikuttivat sen tuloon.Kunniaa kuuluu nyt persuksillekkin.Olisko tässä esimerkkiä siitä me hengestä.
mitä nyt kärsämäkisillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Kaupat teki ihan muut vaikka sillä ratsasti ainakin kj
kärsämäkisillä asian kanssa mitään tekemistä.Otappa vähän asioista selvää.
Kärsämäki otti millin takkiin ja itse kaupoista päätti päävelkojat lujabetonin kanssa ei siinä kärsämäkisillä muuta roolia ollut kuin kumileimasimen. Myyntihintakin tipahti kun lujabetoni otti askeleen taakse ja velkojat hätääntyi hyväksyen lopulta alkuperäistä alhaisemman myyntihinnan että pääsivät yleensä eroon koko roskasta.
on tosi paljon mutu tietoa,selvittelehän asiaa itsellesi.
Sinä se olet kova poika muita arvostelemaan vaikka sinulla ei koskaan ole esittää mitään perusteita väitteillesi? Esimerkkinä kokeile kumota edelliset väittämät perusteineen kiitos? Sitähän minäkin..
..vastaamme..kanada.kiitos
..seisoisi tyhjän panttina vieläkin Incap niin kun jo vuosia seisoi,mutta kärsämäkiset löysivät yhteiset intressit ja saivat Lujabetonin kuntaan.
että lujabetoni odotti milloin kärsämäeltä tulee puhelu missä kauppaavat tehdashallia jota eivät omista jep jep. Paikallisilla kumileimaisimilla on ihmeellinen taipumus ottaa kunnia mikä ei heille kuulu ja kun menee vaikeaksi vastuuta ei oteta vaan vika on aina muissa
..lujabetoni.Piti tehä uusi paloasema kun möivät incapin"alta".Tarpeeseen tulee nyt tämä uusi asema...vaikka vastuuta sen rakentamisesta kaikki ei halunneet ottaa.Turha valitus kierre siitäkin saatiin aikaan.
se valituskierre. Jos et muuta keksi niin valitat turhasta valittamisesta. Kahden miljoonan autonpesupaikka punttisalilla ei voi olla turha
saatte tupakkia. Kunhan betoniasema alkaa sulostuttamaan ympäristöään olemassaolollaan katsotaan uudestaan kuka siitä kaupoista kunnian itselleen vielä haluaa..
..se tietysti ollut ihan nätin näköinen siinä tyhjänäkin,vaan olisko tuo pitänyt purattaa.No hyvä että kärsämäkisillä ei ollut kaupan kanssa sitten niin mitään tekemistä.
Jokosta se pyörii siellä "Täysillä" kiekoilla ja b-pötkäleitä varmaan pukkaa niin paljon kun kerkiää,
lehdissä ollut hyvin hiljaista avajaisista, epäilyttää..
teepeeltä kuultua et vissii palkkaavat lisää porukkaa heti vuojen vaihteessa. hakemus jo itelläki vetämäs. loppus tämä monen vuojen työttömyys.
keyttä hommaa hyvällä palkalla.
No jokos sinne lujalle palkataan lisää väkeä?
Minä taas kuulin että ovat vähentäneet vaikka tehdasta isontivat.
toimija ja luotan häneen 100% Täällä taas kateelliset tietämättömät kyseenalaistavat hänen kykyään ja se on kaikkille osapuolille haitallista.
Pitää toimia yhteishengessä, eikä repien ja riidellen
näkynyt merkkejä siitä yhteishengestä ja junttaaminen jatkuu eikä asioista pääse päättämään enää edes hallitus saati valtuusto
Puranen on tasan niin hyvä, kuin Purasen TASE osoittaa. Katsokaa yhtiön kirjanpito.
"No jokos sinne lujalle palkataan lisää väkeä?
Minä taas kuulin että ovat vähentäneet vaikka tehdasta isontivat"
Juuri näin, sama homma kuin incapille aikoinaan ja sammuu kuin saunan lauteille, ei näillä lakeuksilla menesty mikään, jostakin muualta kaukaa niitä jobeja on haettava..
mikä oli voivat tyhjentää koko tehtaan ja pelata siellä vaikka golfia muutaman vuoden eikä tunnu missään. Sen jälkeen myyvät alennuksella ja voittavat vieläkin miljoonia. Kärsämäki otti takkiinsa tonttien myynnissäkin.
Ei se mihinkään lähde tai sammu saivat uuden suuren tehtaan niin halvalla. vakavarainen firma taustalla. Mistä tietää milloin siirtävät jonkin muun tehtaan toiminnan kärsämäelle tms. mutta ei se tuohon jää vaikka hiljaiseloa viettävät
lujabetoni kuulkaa jatkaa toimintaansa kärsämäellä.. kahtokaas vaan.. se on katsokaa sanonta että hiljaa hyvä tulee.. mikään asia kun ei nouse hetkessä.. incapinkin nousu kesti vuosikausia.. mäntybotnian ajoista lähtien, ei sekään noussut hetkessä.. sama tilanne lujabetonin kohdalla..nousee se vielä..
Näin on!! Missä se INCAP muuten Kmäellä on??? Ja millä hintaa??
seurasi mahalasku jonka seurauksena velkojat otti roposet mitä saivat ja siinä sivussa raskaasti takkiin kärsämäen kunta yhtenä heistä. Lujabetonia ei voi edes verrata edelliseen koska voi paksusti eikä ole pienessäkään vaarassa kaatua incapin tavoin
on miinusmerkkisenä merkintänä tiliotteissa. Eiköhän sinne miljoona ainakin mennyt ja kesällä kaatuu paanulinna kunnan niskaan?
Niin eikös mennyt melkein ilmaiseksi lujabetonille kuin TK attendolle. Onhan siinä riskinsä kait!!! Kunnalle!
Paljonko siellä on kärsämäkisiä työllistetty? Ei taida olla lähellekkään niin paljon kuin incapilla. Menee verorahat haapajärvelle.
kärsämäkisiä 7 tuotannossa ja yks työnjohtaja!
puranen joutaa hevon vittuun ei ole kärsämäellä kuin palkannostanut samalla kyydillä voi mennä hokkanen.
mitään kun rahat (elinkeinorahasto yli 3 milj.) otettiin kunnan alijäämien maksamiseen?
ja eikös sieltä otettu rahat minne eniten olisi pitänyt satsata luoden työpaikkoja ja täällä sitä vain leikataan ulkoistamalla kunnan nostamisen sijaan
lujja teki lestat eli hyväksi käytti kurssilaiset. teetätti työt ja potki pellolle.
jäihän sinne tietääkseni yks perseennuolija joka nousi heti tuotantovastaavaksi
taitaa vastata vain omasta tuotannostaan nykyään
"lujja teki lestat eli hyväksi käytti kurssilaiset. teetätti työt ja potki pellolle"
Joo onko näin, että rekrykurssilaisia potkittiin v.. kurssin jälkeen, on se härskiä pelleilyä ilmaista sakkia käytetetään laillistetulla rötöstelyllä!
Mitä eikös kärsämäellä olekaan lujabetonia? Minä luulin että sielä olisi jo täys tohina päällä. Muistan lukeneeni niinkuin jossakin olisi ollut juttua että palkkaisivat lisääkin porukkaa, olen ilmeisesti erehtynyt. Aikoinaan itsekin hain siihen koulutukseen mutten päässyt.
No ketä sielä hommia sitten tekee jos sielä on ollut vain kurssilaisia jotka on pistetty sitten vaan pois? Kuullostaa varsin oudolta...
Hokkanen mennyt kauan sitten
mikä juttu tää pois potkituist on ku tuolta ylempää lukee???
Miten voi jostain lujabetonista muodostua sellainen pakkomielle että pitää siitä jauhaa p..skaa päivittäin suoli24:lla? Yksinpuheluiden muodossa se sairain asia kaikessa.
vähennetään väkeä,ei sen kummempaa
Ilmeisesti kysyy kun kukaan ei vastaa. ja niin kauan ilmeisesti että joku vastaa?😃
kaikkihan täällä itsekseen puhuvat.
pyhikset.
käreikset.
vetiset.
kajjaani.
Oisko perinteiset eli halvalla sisään ja ulos.
tyypillinen tilanne nykypäivänä
NIIN NÄYTTÄÄ OLEVAN!!!!!
EE OLLU HALMEMÄJESSÄ BETONINPUUTETTA KUN NÄKÖTORNII TEHTIIN
pääsisisköhä hommiin kun hyvin mennee. t.betonipossu
miten sä sinne menet jos ovet sulkeutuu kysynpähän vaan😆
ei tullut ns"menestystä" vaikka kiihkeimmät täälläkin yrittivät huuvella😆
paljoko on kenkänkuvia tullut persauksille?
Miten voi jostain tehtaasta muodostua tuollainen elämää hallitseva pakkomielle että siitä pitää jauhaa pskaa päivittäin lukuisten avausten voimin? Yksin..
kuulema muutamat kuvalliset
aha😅😅😅😅
mutta onko tehtaalla täys tohina päällä vai lomautukset?
Voimamiesten kautta yritys.
Kuntosali keskustelu naiset ohjaajan kanssa painava helpompi kuin kyvyt puhuvat Haapavesi Kärsämäki Haapajärvi HH väkivallan kohdistus koodi puhelun Latte
lomautettu koko laitos tätänykyä
voishaa siinä rakentaa Armeijalle kaikenlaista tarviketta, ei mitään räjähtävää,,
Pyhäjoki sammui.....Samoin kärsämäki
Onko Puranen lujabenin johtaja ja Kärsämäki firma?