Miten paljon koette isien ottavan vastuuta lapsiperheen arjesta?

Eli olisin kiinnostunut noin niinkuin yleisellä tasolla tietämään, miten paljon äidit yleensä kokevat lastensa isien ottavan vastuuta perheen arjesta? Syy miksi haluaisin tämän tietää on se, että saan kuulla olevani vastuuton vanhempi, joka ei osaa lapsiaan kasvattaa, eikä vastuuta kantaa.

Puolisoni oli lapsen syntymän jälkeen n. 4 kk lapsen kanssa kaksin kotona, valittaen jatkuvasti väsymystään ja kaikin puolin aika oli hyvin negatiivissävytteistä. Itse jäin osittain tästä syystä vuodeksi kotiin hoitamaan perhettä ja puolisoni palasi töihin. Tänä kotona oloni aikana ei puolisoni tarvinnut edes juuri taloudellista vastuuta kantaa perheestä yksin, koska olin järjestänyt asiat niin, että rahaa riitti minulla hyvin koko vuodeksi. Lupasin hänelle, että hoidan kotona KAIKEN, kun hän käy töissä. Ja niin tein; kaupassa käynnit, lasten hoito, ruoan laitto etc. Näistä asioista hoidin jo ison osan myös hänen kotona ollessa.

Nyt olen palannut töihin ja edelleen suurin osa perheen arjen pyörittämisestä on kaatunut edelleen täysin minun vastuulleni. Hoidan siis oman työni (vaativa työ ilman varsinaisia työaikoja), päiväkotirumban, ruoan laiton, kaupassa käynnin, autoon liittyvät asiat, perheen talouden pidon muita arjen juoksevia askareita. Olen yrittänyt puhua puolisolle väsymyksestäni ja toivonut, että arjen töitä pystyttäisiin tasoittamaan. Kun olen pyytänyt jotain, vastaus on usein yksinkertainen; EI, EN TEE. Ja kun on perheen pyörittämisestä kyse, niin toisen on pakko asiat tehdä. Ja vastaukseksi riidoissa saan kuulla, miten tämä maa on pullollaan parempia, aktiivisempia ja vastuuntuntoisempia miehiä.

Eli onko todella näin?? Itse, kun koen tekeväni aikas paljon tämän perheen eteen..
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sulla on aika kiittämätön nainen, täytyy sanoa!!
naisesi elää jossain ihme vaaleanpunaisessa prinsessamaailmassa jossa hän käskee ja määrää ja jos hän ei saa tahtoaan läpi niin alkaa kiukuttelu.

tässä maassa on enempi kylläkin niitä miehiä jotka hylkäävät perheensä/naisystävän joka on raskaana, koska viina ja biletys on mukavampia tapoja elää elämäänsä.

mä antaisin vaikka toisen käteni jos saisin semmoisen miehen joka tekee yhtä paljon kuin sinä. itse olen meidän "perheessämme" se joka tekee..
meillä ei ole lapsia vaan kissa ja koira, mutta minä enimmäkseen hoidan eläimet ja jos tarvitsee lääkitä niin minä lääkitsen ja hoivaan..minä teen ruoan, pidän kodin siistinä jne..

eihän se ratkaisu ole, mutta pitäisikö teidän muuttaa erillenne? näin molemmat hoitaisivat lasta ja arjen askareita tasapuolisesti..tai sitten ihan oikeasti kysyt naiselta mikä mättää kun ei saa mitään aikaiseksi?

Äänestä

Yleensä nainen tekee tuon kaiken.. Ainakin meillä ja tutuillani, ehkäpä sinä olet isänä ja miehenä harvinainen kultakimpale.

Äänestä

Tilanne ei ole harvinainen, että hommat eivät ole tasapainossa, etenkin kun toinen palaa töihin hoitovapaalta. Yleensä vain sukupuoliroolit ovat toisin päin. Joka tapauksessa tiukan keskustelun paikka. Mäkättämällä ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Laittakaa kodin työt paperille. Tehkää vaikka vastuuviikot, jos ette muuta keksi.

Äänestä

Voi olla että olet oikeassa. Tai sitten ette näe kumpikaan, miten toinen panostaa. Kuka pyykkää, imuroi, hoitaa tiskit, hankkii lasten vaatteet, pyyhkii pölyt, hoitaa mahdollista pihaa... Kuten jo ehdotettu, laittakaa paperille. Arvottakaa ja jakakaa työt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsydaddy kirjoitti:

Eli olisin kiinnostunut noin niinkuin yleisellä tasolla tietämään, miten paljon äidit yleensä kokevat lastensa isien ottavan vastuuta perheen arjesta? Syy miksi haluaisin tämän tietää on se, että saan kuulla olevani vastuuton vanhempi, joka ei osaa lapsiaan kasvattaa, eikä vastuuta kantaa.

Puolisoni oli lapsen syntymän jälkeen n. 4 kk lapsen kanssa kaksin kotona, valittaen jatkuvasti väsymystään ja kaikin puolin aika oli hyvin negatiivissävytteistä. Itse jäin osittain tästä syystä vuodeksi kotiin hoitamaan perhettä ja puolisoni palasi töihin. Tänä kotona oloni aikana ei puolisoni tarvinnut edes juuri taloudellista vastuuta kantaa perheestä yksin, koska olin järjestänyt asiat niin, että rahaa riitti minulla hyvin koko vuodeksi. Lupasin hänelle, että hoidan kotona KAIKEN, kun hän käy töissä. Ja niin tein; kaupassa käynnit, lasten hoito, ruoan laitto etc. Näistä asioista hoidin jo ison osan myös hänen kotona ollessa.

Nyt olen palannut töihin ja edelleen suurin osa perheen arjen pyörittämisestä on kaatunut edelleen täysin minun vastuulleni. Hoidan siis oman työni (vaativa työ ilman varsinaisia työaikoja), päiväkotirumban, ruoan laiton, kaupassa käynnin, autoon liittyvät asiat, perheen talouden pidon muita arjen juoksevia askareita. Olen yrittänyt puhua puolisolle väsymyksestäni ja toivonut, että arjen töitä pystyttäisiin tasoittamaan. Kun olen pyytänyt jotain, vastaus on usein yksinkertainen; EI, EN TEE. Ja kun on perheen pyörittämisestä kyse, niin toisen on pakko asiat tehdä. Ja vastaukseksi riidoissa saan kuulla, miten tämä maa on pullollaan parempia, aktiivisempia ja vastuuntuntoisempia miehiä.

Eli onko todella näin?? Itse, kun koen tekeväni aikas paljon tämän perheen eteen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu