Hyvä idea?

Moni ortodoksinen vanhus viettää aikaansa jossain sairaskodissa ja on tylsää ja ikävää.
Eikö voisi järjestää johonkin kirkon nurkkaukseen paikan heille, että voisivat istuen vuodetuolissaan osallistua palvelukseen? Eivät jaksa istua tavallisilla tuoleilla.
Omaiset tai hoitohenkilökunta tai ort kirkon joku ryhmä voisi tuoda vuorotellen heikkokuntoisia vanhuksia kirkkoon.
28123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Helenan vanhainkodissa on oma kirkkosali. Kirkkoon tulevat ne, jotka ovat riittävän hyässä kunnossa sisäkuljetusta varten. Vuodeosastoille viedään ehtoollinen paikan päälle. Palveluksia toimittavat useimmin samassa vanhainkodissa asuvat eläkepapit.

Vastaavia pikkukirkkosaleja on muuallakin. Ei vanhuksia ole suinkaan unohdettu.

Vuoteiden tuominen tavalliseen kirkkoon saattaa olal tkenisesti jo melko hankalaa. Pyörätuolissa istumaan kykeneviä tuodaan kyllä invatakseilla.

Äänestä

Missä tämä Helena vanhainkoti on?

Juuri ne jotka ovat vuoteissa tarvitsisivat eniten!
Teknisesti voisi ihan hyvin järjestää, voisi kai olla joku pienempi systeemi kuin vuode?

Äänestä
  • Hämeentiellä.

    Äänestä

Ongelmana noin yleisesti on se että nykyisen joissakin asioissa ehkä liian tiukan tietosuojan vuoksi ei saada tietoa sairaaloissa ja laitoksissa olevista ( esim. ortosokseista), jotta heitä voisi käydä tervehtimässä ja vaikka tuoda voinnin mukaan kirkkoon.
Omaisten täytyy olla aktiivisia että ilmoittavat omaistensa sairaala/laitospaikat.

Äänestä

Asiaan olisi hyvin yksinkertainen ratkaisu:

Seurakuntalehteen vain tietoa!
Pappi voisi myös saarnassaan tai sitten ihan lopuksi kertoa, että nyt on otettu sellainen käytäntö, että vanhuksia voi tuoda kirkkoon osallistumaan palvelukseen.
Voisi painaa seurakunnan kopiointikoneella myös pienen lappusen, jonka voisi jättää eteiseen.

On se palvelukseen osallistuminen ihan toista, kuin että jaetaan vain Ehtoollista sairaaloissa!
Sehän olisi viikon kohokohta yksinäiselle ort. vanhukselle, joka viikot makaa yksin jossain vanhusten kodissa.

Eikä kaikki pääse Helenan vanhainkotiin Hämeentielle.

Äänestä
  • Kannattaisi koota ortodokseja samoihin vanhainkoteihin eri puolilla maata ja sitten tehdä sinne pieni ortodoksinen kappeli. Lähiseurakunnan papit, kuoro ja muutama maallikko voisi toimittaa palveluksia kerran, pari kuukaudessa. Käveleviä ihmisiä on helpompi siirtää, kuin vuodepotilaita.

    Tarvitsemme lisää kirkkoja ja sivutoimista papistoa.

    Äänestä

  • Kirkollinen kirjoitti:

    Kannattaisi koota ortodokseja samoihin vanhainkoteihin eri puolilla maata ja sitten tehdä sinne pieni ortodoksinen kappeli. Lähiseurakunnan papit, kuoro ja muutama maallikko voisi toimittaa palveluksia kerran, pari kuukaudessa. Käveleviä ihmisiä on helpompi siirtää, kuin vuodepotilaita.

    Tarvitsemme lisää kirkkoja ja sivutoimista papistoa.

    Eilen jossakin radiopalveluksessa pappi sanoi:"Mummot tulevat kirkkoon ihan piruuttaan aina..." Arvelen kauniisti että he pelkäävät kuolevansa arkisessa paikassa ja tulevat kirkkoon kuollakseen arvokkaasti.

    Äänestä

  • Kirkollinen kirjoitti:

    Kannattaisi koota ortodokseja samoihin vanhainkoteihin eri puolilla maata ja sitten tehdä sinne pieni ortodoksinen kappeli. Lähiseurakunnan papit, kuoro ja muutama maallikko voisi toimittaa palveluksia kerran, pari kuukaudessa. Käveleviä ihmisiä on helpompi siirtää, kuin vuodepotilaita.

    Tarvitsemme lisää kirkkoja ja sivutoimista papistoa.

    Otappa selvää suomalaisesta terveydenhoitomallista ja sen kustannuksista, tule sitten pauhaamaan asiasta.

    Terveyskeskuksissa ja hoitokodeissa jopa kotonaan makaa yleensä niin huonokuntoista ihmistä ettei heillä ole enää minkään maailman ymmärrystä elämästä koska vanhuus on tehnyt tehtävänsä ja pimentänyt aivot.

    Ei yhteiskunta ala hyysäämään ortodokseja erillisiin hoitokoteihin sellaiseen eivät resurssit riitä.Sinä voit alkaa kuskailemaan itse niitä ortodokseja katsotaan miten käy ensimmäisen viikon jälkeen kun karu todellisuus ihmisten kunnosta ja ymmärryksen tasosta iskeytyy silmille.Sekä myöskin se miten tuollainen on "helppoa" organisoida.

    Se on helppo omista mielikuvista lähtien huudella ja pauhata oikeutta jos ei ole tietoa todellisuudesta.

    Äänestä

  • onnea yritykselle kirjoitti:

    Ajattelepa hieman pidemmälle. Ortodokseja on suhteessa melko vähän. Ei varmaankaan olisi iso ongelma sijoittaa heidät kunnan alueella samaan hoitolaan silloin, kun vaihtoehtoja on useampia. En tarkoittanut, etteikö siellä voi olla myös muita vanhuksia.

    Ortodoksiset seurakunnat käyttävät monin paikoin luterilaisten tiloja. Vanhaikotiin voidaan jonkun salin nurkkaan laittaa alttari, mikä soveltuu useammallekin kristilliselle yhteisölle.

    Katsos Kirkollinen, kun ensinnäkin ihmisiä ei saa Suomessa asettaa erilaiseen asemaan sen mukaan, mitä uskontoa he tunnustavat.

    Mutta jos saisikin, niin kunnallisia vanhainkoteja ja sairaaloiden vanhustenosastoja silti täytetään tasan tarkkaan sitä mukaa kuin paikkoja vapautuu, luonnollisen poistuman kautta. Ei niitä vanhuksia turhanpäiten siirrellä laitoksesta toiseen. Eikä ketään voida pakottaa siirtymään jonnekin muualle jonkun toisen ihmisen erityistarpeiden perusteella.

    Vähän realismia nyt.

    Äänestä

Ei pitäisi olla niin vaikeeta tuoda joskus niitä vanhuksia kirkkoon.
Tottaka on "käveleviä ihmisiä helpompi siirtää" - eihän heitä tarvitse edes siirtää, koska kävelevät itse (kun ovat kerran käveleviä)!

Minkähän takia kaikki yrittävät koko ajan keksiä ensin syitä, miksi ei voitaisi tuoda sairaita, viikot vanhainkodissa yksinään olevia ortodoksi-sisaria/veljiä edes joskus kirkkoon?

Mitenkä monta vuotta sitten menisi näitä ort koteja rakentaissa ja minkä verran maksaisi? Aika monta! Sinä aikana nämä nykyiset vanhukset ehtivät kuolla ja seuraavatkin.

Ei pitäis totisesti olla vaikeeta, kun vain aloitettaisiin ripeästi!

Ei kun isompaan autoon vaan pyörätuoleissa/ja siitä vaan kirkkoon, että saisivat osallistua!
Jos kirkko ei oo huolehtinut rakentaa vielä vammaiskulkuväyliä, niin vaikka vahtimestari voi hankkia leveän laudan ja sitä myöten työntää rappuset ylös.

Useimmissa kirkoissa on myös niin leveät ovet, että sopii hyvin.

Miksi vetkutella ja keksiä koko ajan syitä, millä voisi estää liikuntakyvyttömien vanhusten tuonnin kirkkoon? Toihan ne Jeesuksenkin luo paareilla vammaisia!

Ei tarvita muuta kuin vain hyvää tahtoa ja asenteen muutosta!

Ajattelepa, että kun kerran itse joudut vanhusten kotiin, ja siellä makaat päivät pitkät!

Olet aikaisemmin käynyt ahkeraan kirkossa, mutta nyt et pääsekään.

Äänestä
  • En totisesti ymmärrä teitä noin kielteisesti ajattelevia!

    Jos vaikka kerran kuussa, niin sekin olis niin hyvä näille vanhuksille!

    Yrittäkää nyt keksiä jokin vaikka yksi, lämmin, myönteinen, lähimmäisrakkaudellinen, huolehtiva, epäitsekäs ajatus!

    Ajatelkaa itseänne noitten vanhusten asemassa!
    Mitä iloja teillä on kun makaatte siellä vanhainkodissa päivästä, päivään, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta vuoteen?
    Miten itse kaipaatte pääsevänne joskus kirkkoon?

    Ja sitten tällä palstalla te vaan yritätte keksiä, että "ei, me ei haluta järjestää, joo, joku yrittää, -- mutta me teemme parhaamme, että tämän ihmisen hyvät ideat nuijitaan matalaksi! Ei. vanhuksia ei kirkkoon, maatkoon siellä vanhainkodissa!"

    Äänestä

  • Ajatelkaa vanhuksia! kirjoitti:

    En totisesti ymmärrä teitä noin kielteisesti ajattelevia!

    Jos vaikka kerran kuussa, niin sekin olis niin hyvä näille vanhuksille!

    Yrittäkää nyt keksiä jokin vaikka yksi, lämmin, myönteinen, lähimmäisrakkaudellinen, huolehtiva, epäitsekäs ajatus!

    Ajatelkaa itseänne noitten vanhusten asemassa!
    Mitä iloja teillä on kun makaatte siellä vanhainkodissa päivästä, päivään, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta vuoteen?
    Miten itse kaipaatte pääsevänne joskus kirkkoon?

    Ja sitten tällä palstalla te vaan yritätte keksiä, että "ei, me ei haluta järjestää, joo, joku yrittää, -- mutta me teemme parhaamme, että tämän ihmisen hyvät ideat nuijitaan matalaksi! Ei. vanhuksia ei kirkkoon, maatkoon siellä vanhainkodissa!"

    Kaiken huippu on tämä vastaus: "Eilen jossakin radiopalveluksessa pappi sanoi:"Mummot tulevat kirkkoon ihan piruuttaan aina..." Arvelen kauniisti että he pelkäävät kuolevansa arkisessa paikassa ja tulevat kirkkoon kuollakseen arvokkaasti." - Ensinnäkään en usko ollenkaan että joku ort.pappi olisi sanonut näin! Jos oli, niin kerro nimi! Toisekseen miten joku voi kääntää ajatuksen että "että kuollakseen arvokkaasti"???

    (Itse asiassa uskon että tämän ylläolevan repliikin oli epitimia lähettänyt).

    Äänestä

MENE itse sinne kentälle niin YMMÄRRÄT kenties sen realiteetin minkä vuoksi joitakin asioita ei tapahdu.

MENE kaupungintalolle ja kunnanvirastoon ideasi kanssa ja esitä se heille ja KUUNTELE mitä he vastaavat sinulle.

MENE hoitokoteihin ja esitä asia niin ehkäpä johtaja siellä kertoo ja NÄYTTÄÄ sinulle miksi se ei vain toimi.Saatat sen havaita omin silminkin.

Viikonloppuisin on miehitys hoitoyksiköissä minimoitu säästöjen takia.Juuri viikonloppuina ovat kirkon palvelukset.Kyydit maksavat takseissa myös eniten viikonloppuina.

Asian ehdottajalla ei ole tietoa vanhustyöstä ja vanhusten kunnosta eikä tietoa yhteiskunnan rahankäytöstä ja resursseista eikä myöskään vastuusta potilaitten turvallisuudesta ja vastuukysymyksistä.

Kun hän tietää nämä kaikki niin kenties ymmärtää mikä mahdottomuus asia on toteuttaa.Itseasiassahan ajatuksena kaunis mutta käytännössä se ei toimi.

Asiat eivät ole aina niin idealistisen yksinkertaisia.

Äänestä

Taas olet epitimia asialla.

Anna muitten vastata nyt.
Sinun kantasi tiedetään, ei tarvitse enää sinun kirjoitella tähän asiaan.

Toivon muilta (kuin vain epitimian) kannanottoja.

Minun mielestä ehdotus on hyvä, ja jos löytyy hyvää tahtoa, niin asian voisi järjestää ort.kirkon ja omaisten puolesta.

Minulla on sattumalta erittäin paljon tietoa, tietoa myös siitä että just tämäntapaiset ihmiset ja asenteet nimenomaan ovat jarruna tälläisissä asioissa, - ja että siksi ort. vanhukset saavat kärsiä.

Äänestä
  • Sitäpaitsi minä en ehdottanut ollenkaan että "mennä kaupungintalolle, tai kunnanvirastolle, tai terveydenhoito-virastoihin", vaan minä ehdotin että otetaan tämä asia ort.kirkon kokouksessa esille.

    Sinä epitimia et vain ole lukutaitoinen, näköjään...

    Äänestä

  • Lue tarkkaan! kirjoitti:

    Sitäpaitsi minä en ehdottanut ollenkaan että "mennä kaupungintalolle, tai kunnanvirastolle, tai terveydenhoito-virastoihin", vaan minä ehdotin että otetaan tämä asia ort.kirkon kokouksessa esille.

    Sinä epitimia et vain ole lukutaitoinen, näköjään...

    Hei mene kentälle toteamaan miksi asia ei onnistu.

    Miten voi olla noin vaikeaa nähdä todellisuutta?

    Sinun pitäää olla tietoinen siitä mitä ehdotat miten se toteutetaan ja kenen luvilla.

    Ei kodeista ja hoitokodeista voi mennä luvatta repimään vanhuksia pois mihinkään aktiviteetteihin olematta lähiomainen tai terveydenhuollon hoitohenkilöstöä ( ja siihenkin on oltava lupa ja asian on oltava kirjattuna johonkin ylös), ymmärrätkö tämän vaiko et?

    Kuka maksaa lystin, sinäkö?

    Kenen vastuulla nämä ihmiset ovat, sinunko?

    Ortodoksisen kirkon alaisuuteen ei kuulu kokonaisvaltainen vanhustyö ja siitä vastaaminen sellaista sisältöä ei ole olemassakaan.

    Ortodoksisen vanhustyön sisältö on sairaalapastorit sekä pastoreiden vierailu vanhuksien kodissa yhdessä tai erikseen diakoniatyön kanssa.

    Rulautappa puhelimella vaikkapa arkkipiispalle ja kysy millaiset resurssit papistolla ja diakoniatyöllä on sekä rahavarat ortodoksisella kirkolla on tehdä tälläistä työtä mihin ei enää yhteiskuntakaan pysty.
    Vittuilet vain palstalla että saat jonkin aiheen vittuilla tietyille nimimerkeille.Pösilö.

    Äänestä

Kannattaisiko ihan ensiksi kysäistä vanhuksilta itseltää, haluavatko he todella, että heidät kärrätään heikkokuntoisina kirkkoon ihmisten pällisteltäväksi?

Äänestä
  • Ehdottomasti!

    On hyvä että asia on otettu esille. Moni ei ole edes tullut ajatelleeksi, että olisi olemassa tälläinenkin mahdollisuus!

    Luulen, että moni vanhus ilahtuisi, jos pääsisi kirkkoon!

    Mutta miksi painotat että "heikkokuntoisina". Eikö todella juuri ne "heikkokuntoisimmat" tarvitsisi eniten?

    Ja miksi asenne "ihmisten pällisteltäviksi?
    Itse seurakuntalaisena olisin iloinen näitten vanhojen ihmisten puolesta, että pääsevät kirkkoon ja että siten seurakunta/omaiset ilahduttavat tätä ihmistä! Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi".

    En ymmärrä ollenkaan täällä olevien palstalaisten kielteistä asennetta.

    Äänestä

  • Niin monella on vaikeuksia liikkua ja liikkuminen tuottaa kipua.On lääkityksiä, haavoja, apuvälineitä joista tulee huolehtia ja vaipat useimmilla.

    aika sanoisinko työläs sarka toteutettavaksi sekä kallis ja vastuunalainen.

    Toki on vanhuksia jotka kävelevät ja ovat yksinäisiä, heitä toki voi pyytää kotoaan diakoniatyön kanssa tai omaisten kanssa sopimalla pelisäännöistä.

    Tosiasia kuitenkin on että nykyisin kotonakin olevat vanhukset ovat melko huonokuntoisia niin fyysisestikkin että psyykkisestikkin.Eikä edes omaisilla ole aikaa heille.

    Äänestä

  • Myönteisesti kirjoitti:

    Ehdottomasti!

    On hyvä että asia on otettu esille. Moni ei ole edes tullut ajatelleeksi, että olisi olemassa tälläinenkin mahdollisuus!

    Luulen, että moni vanhus ilahtuisi, jos pääsisi kirkkoon!

    Mutta miksi painotat että "heikkokuntoisina". Eikö todella juuri ne "heikkokuntoisimmat" tarvitsisi eniten?

    Ja miksi asenne "ihmisten pällisteltäviksi?
    Itse seurakuntalaisena olisin iloinen näitten vanhojen ihmisten puolesta, että pääsevät kirkkoon ja että siten seurakunta/omaiset ilahduttavat tätä ihmistä! Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi".

    En ymmärrä ollenkaan täällä olevien palstalaisten kielteistä asennetta.

    Miksi käyttää tälläistä kieltä: "Vittuilet vain palstalla että saat jonkin aiheen vittuilla tietyille nimimerkeille.Pösilö. "??

    Tälläinen kielenkäyttö ei kuulu oikean ortodoksisen sanastoon.

    Asian voisi helposti järjestää, mutta muilla kuin minulla ei ole halua tälläiseen. Voihan sokeitakin tuoda kirkkoon. Joku omainen tuo.

    No, annetaan asian olla!

    Äänestä

  • gölijhe9rtui¨+4 0i kirjoitti:

    Niin monella on vaikeuksia liikkua ja liikkuminen tuottaa kipua.On lääkityksiä, haavoja, apuvälineitä joista tulee huolehtia ja vaipat useimmilla.

    aika sanoisinko työläs sarka toteutettavaksi sekä kallis ja vastuunalainen.

    Toki on vanhuksia jotka kävelevät ja ovat yksinäisiä, heitä toki voi pyytää kotoaan diakoniatyön kanssa tai omaisten kanssa sopimalla pelisäännöistä.

    Tosiasia kuitenkin on että nykyisin kotonakin olevat vanhukset ovat melko huonokuntoisia niin fyysisestikkin että psyykkisestikkin.Eikä edes omaisilla ole aikaa heille.

    Aloittajan ehdotus on hyvä!

    Voisi rinnastaa vanhusten tuomisen kirkkoon esim siihen miten seurakunta järjestää matkoja ja retkiä terveille seurakuntalaisille muuta toimintaa. Milloin missäkin maassa käydään matkalla ja niistä sitten kirjoitellaan. Kivahan niihin on terveenä osallistua ja nähdä maailmaa!

    Eikö samoin perustein voisi ajatella että järjestetään iloa vanhuksille. Jos ei muuta niin autetaan heitä kirkkoon tulemisessa, vaikka ovat huonokuntoisia. Jo vaikka vain kerran vuodessa pääsisi kirkkoon, kuulla kaikki elävät äänet, tuoksut, tunnelma, - niin eikö se olisi jotakin?

    Ajatelkaa jotain karjalaismummoa, joka koko elämänsä kävi kirkossa, mutta nyt ei pääse enää. Voi olla että hänellä ei ole enää yhtään omaista. Jos olisikin omaisia, niin he eivät uskalla tuoda vanhusta kirkkoon, koska pelkäävät että muut "pällistelevät" ja kun asenne on kielteinen.

    Olin kerran ulkomailla kirkossa, missä järjestettiin konsertti ja paikalle oli tuotu paljon huonokuntoisia ja kyllä heistä oli mukavaa!

    Äänestä

  • Myönteisesti kirjoitti:

    Ehdottomasti!

    On hyvä että asia on otettu esille. Moni ei ole edes tullut ajatelleeksi, että olisi olemassa tälläinenkin mahdollisuus!

    Luulen, että moni vanhus ilahtuisi, jos pääsisi kirkkoon!

    Mutta miksi painotat että "heikkokuntoisina". Eikö todella juuri ne "heikkokuntoisimmat" tarvitsisi eniten?

    Ja miksi asenne "ihmisten pällisteltäviksi?
    Itse seurakuntalaisena olisin iloinen näitten vanhojen ihmisten puolesta, että pääsevät kirkkoon ja että siten seurakunta/omaiset ilahduttavat tätä ihmistä! Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi".

    En ymmärrä ollenkaan täällä olevien palstalaisten kielteistä asennetta.

    Ymmärrätkö mitä käytännössä tarkoittaa sana heikkokuntoinen?

    Määrittele oma näkemyksesi heikkokuntoisesta että ymmärrämme millaisia vanhuksia olisit kärräämässä kirkkoon?

    Hoitajalle sana heikkokuntoinen tarkoittaa aivan jotain muuta kuin maallikoille.

    Jo liikuntakykyinen/puhekykyinen ja dementoitumaton tai pyörätuolissa istuva vanhus voi väsyä pienestäkin asiasta vaikka kuinka kärräisit tuolissa ja vanhus juttelisi se saattaa väsyttää hänet uuvuksiin.

    Vanhukset reagoivat muutoksiin stressillä myös.Monet vanhukset ovat monisairaita.

    Jopa kotona annetaan saattohoitoja vanhuksille jotka ovat täysin vuodepotilaita he eivät enää juurikaan kykene puhumaan eivätkä liikkumaan.

    Aina mennään vanhuksien ehdoilla.

    Äänestä

  • Seurakuntalainen9 kirjoitti:

    Aloittajan ehdotus on hyvä!

    Voisi rinnastaa vanhusten tuomisen kirkkoon esim siihen miten seurakunta järjestää matkoja ja retkiä terveille seurakuntalaisille muuta toimintaa. Milloin missäkin maassa käydään matkalla ja niistä sitten kirjoitellaan. Kivahan niihin on terveenä osallistua ja nähdä maailmaa!

    Eikö samoin perustein voisi ajatella että järjestetään iloa vanhuksille. Jos ei muuta niin autetaan heitä kirkkoon tulemisessa, vaikka ovat huonokuntoisia. Jo vaikka vain kerran vuodessa pääsisi kirkkoon, kuulla kaikki elävät äänet, tuoksut, tunnelma, - niin eikö se olisi jotakin?

    Ajatelkaa jotain karjalaismummoa, joka koko elämänsä kävi kirkossa, mutta nyt ei pääse enää. Voi olla että hänellä ei ole enää yhtään omaista. Jos olisikin omaisia, niin he eivät uskalla tuoda vanhusta kirkkoon, koska pelkäävät että muut "pällistelevät" ja kun asenne on kielteinen.

    Olin kerran ulkomailla kirkossa, missä järjestettiin konsertti ja paikalle oli tuotu paljon huonokuntoisia ja kyllä heistä oli mukavaa!

    Meillä kyllä käy vanhuksia he tulevat itse, taksilla tai joku auttaa heidät tulemaan.

    Äänestä

  • Myönteisesti kirjoitti:

    Ehdottomasti!

    On hyvä että asia on otettu esille. Moni ei ole edes tullut ajatelleeksi, että olisi olemassa tälläinenkin mahdollisuus!

    Luulen, että moni vanhus ilahtuisi, jos pääsisi kirkkoon!

    Mutta miksi painotat että "heikkokuntoisina". Eikö todella juuri ne "heikkokuntoisimmat" tarvitsisi eniten?

    Ja miksi asenne "ihmisten pällisteltäviksi?
    Itse seurakuntalaisena olisin iloinen näitten vanhojen ihmisten puolesta, että pääsevät kirkkoon ja että siten seurakunta/omaiset ilahduttavat tätä ihmistä! Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi".

    En ymmärrä ollenkaan täällä olevien palstalaisten kielteistä asennetta.

    "Luulen, että moni vanhus ilahtuisi, jos pääsisi kirkkoon!"

    Jos olet vuodepotilaana, haluatko itse, että sinut kärrätään kirkkoon?

    Minä ainakaan en halua. Enkä totisesti ilahtuisi, jos minua yritettäisiin väkisin viedä. Kuten Raamatussa sanotaan: "kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo."

    Vanhallakin ihmisellä on oikeus säilyttää arvokkuutensa.

    Äänestä

  • Myönteisesti kirjoitti:

    Ehdottomasti!

    On hyvä että asia on otettu esille. Moni ei ole edes tullut ajatelleeksi, että olisi olemassa tälläinenkin mahdollisuus!

    Luulen, että moni vanhus ilahtuisi, jos pääsisi kirkkoon!

    Mutta miksi painotat että "heikkokuntoisina". Eikö todella juuri ne "heikkokuntoisimmat" tarvitsisi eniten?

    Ja miksi asenne "ihmisten pällisteltäviksi?
    Itse seurakuntalaisena olisin iloinen näitten vanhojen ihmisten puolesta, että pääsevät kirkkoon ja että siten seurakunta/omaiset ilahduttavat tätä ihmistä! Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi".

    En ymmärrä ollenkaan täällä olevien palstalaisten kielteistä asennetta.

    "Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi"."

    Eli haluat väkisin kuskauttaa heikkokuntoisia vuodepotilaita kirkkoon, ja vielä virnuilisit päälle.

    Miksi ihmeessä?

    Äänestä

  • Ei ort.sanastoon kirjoitti:

    Miksi käyttää tälläistä kieltä: "Vittuilet vain palstalla että saat jonkin aiheen vittuilla tietyille nimimerkeille.Pösilö. "??

    Tälläinen kielenkäyttö ei kuulu oikean ortodoksisen sanastoon.

    Asian voisi helposti järjestää, mutta muilla kuin minulla ei ole halua tälläiseen. Voihan sokeitakin tuoda kirkkoon. Joku omainen tuo.

    No, annetaan asian olla!

    Annatko pillua varmaan kanssa kuuluu ortodoksiseen sanastoon?Eikö?Samoin kaikki muu ehdottelu?Siinäpä vasta oivat ortodoksiset perinteet ortodoksi ikälopuilla.
    Siihen lisätään viinaa ja muuta känniajelua ja paskaa.

    Äänestä

  • Käsittämätöntä kirjoitti:

    "Itse hymyilisin rohkaisevasti, en missään nimessä "pällistelisisi"."

    Eli haluat väkisin kuskauttaa heikkokuntoisia vuodepotilaita kirkkoon, ja vielä virnuilisit päälle.

    Miksi ihmeessä?

    Kannattaako tälle aivovammaiselle yli 60-selle mielenterveys alkoholisti provoilijalle edes vastailla täällä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vanhukset kirkkoon kirjoitti:

Moni ortodoksinen vanhus viettää aikaansa jossain sairaskodissa ja on tylsää ja ikävää.
Eikö voisi järjestää johonkin kirkon nurkkaukseen paikan heille, että voisivat istuen vuodetuolissaan osallistua palvelukseen? Eivät jaksa istua tavallisilla tuoleilla.
Omaiset tai hoitohenkilökunta tai ort kirkon joku ryhmä voisi tuoda vuorotellen heikkokuntoisia vanhuksia kirkkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu