Oma hevonen?

Mandyyy...

Olen 12v tyttö ja olen ratsastanut noin 7 vuotta
Ratsastaessa osaan:
Kaikki 3 askellajia
Avot, väistöt, sulut, etu- ja takaosakäännökset
Yksittäisenä esteenä 1m ja ratana 80-90cm
En ihan mistään "normaaleista" pukeista/jekuista tipahda kyydistä

Hoitaessa:
"Normi jutut" eli varustamisen, loimittamisen, ruokinnan ym
Sekä traikkuun lastauksen, tajuan koska hevonen on terve ja koska sairas, tunnistan ähkyn, kaviokuumeen ja muut yleisimmät jutut. Näen myös koska heppa tarvitsisi uusia varusteita.

Tajuan että hevonen ei ole lammikki halvimmasta päästä, mutta meillä on varaa itse hevoseen, eläinlääkäriin, kengityksiin jne. Äitini harrastaa myös rasasrusta, ja on harrastanut sitä pienestä asti.

"Ongelma" tavallaan on se, että jos hevosen hankkisi, sen melkeimpä pakosti joutuisi laittamaan meille kotiin, koska lähimmälle tallille on noin 20km. Meille keväällä rakennetaan uusi navetta, joten olisi kyllä mahdollista siinä samalla rakentaa muutaman karsinan talli ja kenttä. Riippuu toki hevosesta, mutta luuletteko että se pärjäisi niin että sillä olisi lehmiä lauman jäseninä, vai tarvitsisiki se välttämättä esim shetlanninponin kaverikseen? Sen hankkiminenkaan ei varmaan mahdotonta olisi.
Mitä mieltä te olette?

4

228

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopajoo

      Aina hieman huvittaa, kun joku sanoo että tunnistaa koska hevonen on sairas. AIna ne eläinlääkäritkään ei pysty sanomaan onko hevonen terve vai ei... Eikä ne sairaudet mene kuten hevoskirjoissa, esim. lievää ähkyä tai lievä kaviokuumetta voi olla tosi vaikea tunnistaa. (Saattaa huomata, että kaikki ei ole kunnossa hevosessa, mutta sairauden tunnistus on jo paljon haastavampaa).

      Ruokinnasta, varustamisesta yms. puhuttaessa kannattaisi mainita, tietääkö erilaisista varusteista ja osaako esimerkiksi suunnitella sopivan ruokinnan vai tarkoitttaa ko pelkästään että saa hevoselle satulan selkään ja ruuat sekoitettua ohjeen mkaan.

      12v. nyt ei joka tapauksessa voi hevosesta olla vastuussa, mutta jos äiti tietää poaljon hevosista ja rahaa riittää reilusti, niin voihan sitä hevosen hankkia.
      Jos on varaa vielä rakentaa kunnollinen talli ja kunnollinen kenttä (jos haluaa ratsastaa myös syksyn kurakeleillä, ei kentäksi riitä että heitetään hiekkaa peltopläntille...) niin hyvä homma.
      Itse kyllä veisin ekan hevosen täysihoitotalliin.

    • xxDalia

      Hevosella voi olla kaverina lehmiä. Meillä kotona hevoset tulee hyvin juttuun lampaidenkin kanssa. Luulisi että äitisikin tämän tietää.

    • -ipsukka-

      Minun mielestäni olisi tarpeellista ostaa toinen poni/hevonen seuraksi :)

    • xDDDD

      Nykyään ei hevosta saa pitää yksinään, ilman lajitovereiden seuraa.

      Se ratsastustaito ei ole olennaisin asia, vaan hoito- ja käsittelytaidot. Juurikin perusasiat hoidosta tulisi osata (ja siltikin ehdottomasti tarvitset kokeneemman hevosihmisen apua!) joukko muita asioita mm. pitää tietää, mitä hevoselle syöttää ja miten se liikutetaan, yms. asiat.
      Myös eläinlääkäritarkistukset, madotukset, kengitykset, ym. pitää huolehtia riittävän usein.


      Jos nyt aiotte pistää hevoset omaan talliin, muistakaa talli rakennuttaa EU-määräysten mukaiseksi!
      Jos ostatte esim. sen shetlanninponin nyt kaveriksi, muistakaa, ettei sitäkään saa jättää pelkäksi pullaponiksi tarhaan vaan senkin pitää saada säännöllistä liikuntaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1280
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1208
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1142
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1024
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1020
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      50
      869
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      833
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      781
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      710
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      679
    Aihe