joutuuko aaron vankilaan?

lkkkkkk

tietääkö kukaan?

28

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wikipediasta luin

      ei joudu, hänet todetaan oikeudenkäynnissä syyttömäksi murhaan.

    • lawson..

      No kyllä Aaron ainakin vankilaan kuuluisi !

      • Emmestiina

        Minä ihmettelin sitä, että kun Jackson kerran pystyi itse kuljettamaan pyörätuoliaan, että hän ei suistunut alas kalliolta, kun perhe oli lomamatkalla aikaisemmin. Oli jo silloin kovasti ollut puhetta Jacksonin kuoleman kaipouusta, ja hänet vietiin virkistäytymismatkalle rannikolle.
        Odotin ilman muuta, että hän järjestää onnettomuuden siellä. Ei olisi ollut kukaan vastuussa, niin kuin tällaisessa myrkyttämisepisoodissa. Ilman muuta Aaron on syyllistynyt kuolemantuottamukseen, on teko kuinka jalo tahansa.

        Jacksonin isälle on kirjoitettu typerä osa. Mahtaa olla tympeää esittää noin tyhmää ihmistä. Olisi osaan voitu hiukan lisätä lämpöä ja empatiaa, sillä eihän mies edes pitänyt Jacksonista, haluaa vain pahaa jälkeenjääneille.


    • tyyppimies

      minun mielestä kyllä pitäisi vankilaan laittaa koko ukko..

    • ykskatsoja

      Nyt taitaa joutua. Vai miten tuosta ryöstöstä voisi vielä selvitä ilman vankeutta.

      • Aaronista

        Vanha ketju kaivettu taas esiin,ei kiva. Ross houkutteli Gordonin takia järkyttyneen ja vihaisen Aaronin rikoksen tielle. Aaron oli vain mukana,ei ottanut tavaroita mutta iski sitä miestä. Gordon antaa alibin. Ross on taparikollinen jolla ei ole vielä edes rikosrekisteriä! Ei sarjan päähenkilö,hahmo Aaron vankilaan joudu tietenkään. Robert pistää Rossin itkemään pian koska saa viimein tietää Andyn järjestäneen Rossin murhaajksi syyskuussa.


      • Häpeällistä

        Kuinka ollakaan, Aaron selviää tästäkin riehumisesta ilman linnaa. Se tuntuu Dingleillä olevan tapana, että vaikka mitä tekee niin vastuuseen ei joudu. Mutta sitten joku Alicia joutuu vuodeksi linnaan pienestä läpsäisystä Valin naamaan, erittäin väkinäisesti oli järjestetty kyseinen sarjsta poistuminen silloin.


    • Ärsyttää.koko.Aaron

      Aaron pahoinpiteli syyttömän, sivullisen, perheellisen varastoduunarin Joulun alla sairaalaan mutta ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen tästäkään vaan tirauttaa vaan pari kyyneltä, pelaa marttyyrikortin ja tekee itsestään uhrin taas kerran. Ja tämä uppoaa sekä kyläläisiin, että katsojakunnan Aaron faneihin.

      • Qoakjch

        Aaronille oli ja on poissa tolaltaan Gordonin takia. Ja miksi sekin selviää lähiaikoina. Ross on pirullinen tyyppi jatkossakin ja aiheuttaa muille harmia.


      • Ärsyttää.koko.Aaron
        Qoakjch kirjoitti:

        Aaronille oli ja on poissa tolaltaan Gordonin takia. Ja miksi sekin selviää lähiaikoina. Ross on pirullinen tyyppi jatkossakin ja aiheuttaa muille harmia.

        Ross on täysi p****akasa, mutta tässä ketjusssa puhutaan itkupillistä, ei roskarossista. Ja huomasitko sinäkin Aaronia puolustaessasi teit hänestä uhrin ja sellaisen tyypin jota pitäisi vähän sääliä - ihan niinkuin tuossa ensimmäisessä postauksessa Aaron fanien väitin tekevän. Aaron on aikuinen ihminen jonka pitäisi ottaa vastuu (ja joutua vastuuseen!) teoistaan eikä vääntää itkua ja mennä äiti Chasin selän taa piiloon.


      • Aikanäyttää

        Katsokaa muutama viikko mitä Aaronille tapahtuu ja On tapahtunut aikaisemmin. En puhuisi säälin kerjäämisestä,se kun on kulunut pinnallinen sanonta pinnallisesti sarjaa katsovalta.
        Miten on kohdeltu lapsena vaikuttaa myöhempään elämään.


      • Ärsyttää.koko.Aaron
        Aikanäyttää kirjoitti:

        Katsokaa muutama viikko mitä Aaronille tapahtuu ja On tapahtunut aikaisemmin. En puhuisi säälin kerjäämisestä,se kun on kulunut pinnallinen sanonta pinnallisesti sarjaa katsovalta.
        Miten on kohdeltu lapsena vaikuttaa myöhempään elämään.

        Se että lähtee tietoisesti varastamaan joululahjoja ja siinä samalla pahoinpitelee täysin sivullisen ja syyttömän varastotyöläisen niin että tämä lyö päänsä asvalttiin, eikä todennälöisesti kykene tekemään töitä kuukausiin jos enää koskaan. Vielä perheellinen uhri joulun alla. Ei, sitä ei voi perustella tai puolustella mitenkään edes oman lapsuushistorian tapahtumien valossa. Aaron teki täysin tietoisesti raa'an rikollisen teon ja hänen kuuluisi joutua siitä vastuuseen. Nimimerkillä vuodesta -99 lähtien ja viimeiset vuodet ITV:n esitystahtiin eli tiedän mihin lapsuusajan tapahtumiin viittaat.


      • Aaronista

        Ross halusi lahjoja ei Aaron,joka lähti mukaan koska hänelle tuli heikko hetki,arviointikyky petti Gordonin takia. Kaikki Hahmot tekee sarjassa ikäviä tekoja. En ole pitänyt esim Aaronin petollisesta hyökkäyksestä Robertia vastaan Lodgessa tai R hääpäivä ansasta,suhteen paljastuksesta. Kun on kysymys kuvitteeellisesta sarjasta niin katsoja haluaa ymmärtää huonojen, väärien tekojen taustat,syyt.


    • eiaaronfani

      ihan sama, Aaron saisi lähteä koko sarjasta lätkimään, niin masentunut ja kulmat kurtussa ja äksy koko ajan

      • AaronWillBeHappy

        Todellako? Danny Miller Aaronin roolissa on menestynein ja tunnetuin näyttelijä sarjassa. Sarjan palkinnoista 70% on hänen ansiotaan.


      • AaronRobert
        AaronWillBeHappy kirjoitti:

        Todellako? Danny Miller Aaronin roolissa on menestynein ja tunnetuin näyttelijä sarjassa. Sarjan palkinnoista 70% on hänen ansiotaan.

        Milleriin (Aaroniin) liittyvät palkinnot 70% saaduista ovat viimeisten 6 vuoden ajalta. Oli poissa välillä 2v ja tuli takaisin syksyllä 2014 ja jolloin Hawley Robertina tuli sarjaan ED alkoi menestyä Brittien saippua ja jatkuvien sarjojen ryhmässä.


      • ei.yhden.kortin.varassa
        AaronRobert kirjoitti:

        Milleriin (Aaroniin) liittyvät palkinnot 70% saaduista ovat viimeisten 6 vuoden ajalta. Oli poissa välillä 2v ja tuli takaisin syksyllä 2014 ja jolloin Hawley Robertina tuli sarjaan ED alkoi menestyä Brittien saippua ja jatkuvien sarjojen ryhmässä.

        Englanniksi on sanonta "No actor is bigger than the show" eli vapaasti kääntäen yksikään näyttelijä ei ole suurempi tähti kuin itse ohjelma. Toisin sanoen Emmerdale oli mahtava saippuaooppera ennen Danny Milleriä ja Emmerdale tulee olemaan mahtava saippuaooppera senkin jälkeen kun DM on vain kaukainen muisto. Ja tämän sanoessani en mitenkään vähättäle häntä, hyvä näyttelijä, mutta ärsyttää se ajatus, että koko sarjan menestys ja kohtalo on muka yhden kaverin varassa.


    • AaronAdam

      Vitunko sillä on väliä poistuis koko sarjasta, ihan paska ja turha jätkä.

    • IhanaAaron

      Aaron on paras näyttelijä koko sarjassa. Ulkonäkökin miellyttää todella. Muita hyviä on Charity, Cain, Debbie ja Ross.

      • Owjdhghh

        Ryan Hawley Robertina on monipuolisempi näyttelijä kuin Danny Miller Aaronina. He ovat sarjan parhaat dramaattiset näyttelijät. Parhaimman näköisetkin. Sitten Asley,Laurelkin,Emma ja Moira uskottavia rooleissaan tänä vuonna. Voiko koominen hassuttelija pelle David olla uskottava vakavassa roolissa,esim syöpäpotilas? Ei ole. Tai Kerry,Tracy,Jimmy.Ei todellakaan. Sarjassa on aina erilaisia tyyppejä,eri tehtäviä kykujen mukaan.


      • Personointi

        Ketä Aaron näyttelee?


    • sldkfdslkj

      Aaron puhuu ihmeellisesti kähisemällä.

    • ohjaajan.pitäisi.neuvoa

      Olen ihmetellyt sitä miksi Aaron pudistelee jatkuvasti päätään.
      Vaikka sanoisi kyllä, niin perään pään pudistelu.
      Ainakin tähän asti.
      Onko se sitten hyvää näyttelemistä?

      • TuskinItsePäättää

        Jospa ohjaaja käskee näyttelemään juuri noin...


    • Tapakovikset

      Ärsyttävää Aaronin jatkuva, synkkyys ja nyrpeys, sellainen, pakko olla kovavanaama tyyli.Samanlainen ruttuturpa aina, kuin Debbie.Ainoa ero vain, että Debbie on niin puunaamainen, ettei edes koskaan itkeskele, kuten Aaron.

      • AaroninKasvutarina

        Aaronilla menee nyt jonkun aikaa huonosti mutta sen jälkeen on toivoa paremmasta ja muutosta tapahtuu kesää kohti mentäessä jne.


      • joulutuleetulesinäkin
        AaroninKasvutarina kirjoitti:

        Aaronilla menee nyt jonkun aikaa huonosti mutta sen jälkeen on toivoa paremmasta ja muutosta tapahtuu kesää kohti mentäessä jne.

        en usko.


      • Valoanäkyvissä

        Uusi vuosi tulee jo tiistain jaksossa 22.11. Aaronilla tulee olemaan melko hyvä vuosi,varovasti sanottuna. Vaikeuksia mutta myös eteenpäin menoa ja onnistumisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2512
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      299
      2117
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      24
      1900
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1625
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1489
    6. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      42
      1453
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1376
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1349
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1315
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1086
    Aihe